Aili Ikonen: Piirrä minut (Groovy Records, 2017)

Aili Ikonen Raahen Rantajatseilla kesällä 2014

Aili Ikosen menestyksiin kuuluvat esimerkiksi loistelias Ella Fidzgerald -tribuutti ja suomalaisen jazziskelmän raikas uudelleenluenta ”Jazzbasilli”. Molemmilla levyillä Ikonen laulaa jostain ”aiheesta” musiikin menneisyydessä, mutta uudella levyllä laulajan ja laulujen kirjoittajan katse kohdistuu rohkeasti, jopa paljastavasti, suoraan omaan itseen, omiin elämänkokemuksiin, omiin ihmissuhteisiin. Ikosen ”Piirrä minut” on laulajan tähän saakka henkilökohtaisin albumi.

Jo edellinen soololevy ”Laulan” (Groovy Records, 2016) oli askel tähän suuntaan, mutta nyt ollaan entistä enemmän iholla: ”Piirrä minut/niinkuin piirsit silloin kerran./Sirottele värejä/juuri sen verran/kuin silottelit iholtani monet tummat yöt.”

Kolmella kappaleella levyn peruskokoonpanon, jazzkvintetin, rinnalle nousee jousikvartetti, jolle Mikko Pellinen on kirjoittanut levyn intiimiä tunnelmaa tukevat vuorosanat. Viulu nousee esille myös levyn herkimmällä raidalla ”Syli”, jolla Ikonen itse soittaa viulua.

Ikonen ei unohda aivan kokonaan vahvuuttaan svengaavana jazzlaulajana, kun ”Nuori, vapaa nainen” porhaltaa vapaapäivänään nyysityllä polkupyörällä. Näin ”Piirrä minut” on Ikoselta jälleen vahva näyttö sekä monipuolisena laulajana että uskottavien laulutekstien kirjoittajana.

Lisäsin levyn Vuoden valinnat 2017 -listalle.

Aili Ikonen: Piirrä minut (Groovy Records, 2017)
Aili Ikonen, laulu, Janne Toivonen, trumpetti, flyygelitorvi, William Suvanne, saksofonit, huilu, klarinetti, Tuomas J. Turunen, piano, Mikko Pellinen, basso, Mikko Arlin, rummut + Maija Linkola, Laura Airola, viulu, Rémi Moingeon, alttoviulu, Riikka Lampinen, sello

Share
Kategoria(t): Jazz Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *