Henri Roger: Parce Que!

Pierre Soulanges, Outrenoir. Kuvakaappaus Google-kuvahausta

Pierre Soulages, Outrenoir. Kuvakaappaus Google-kuvahausta

Ranskalainen taidemaalari Pierre Soulages on tunnettu pelkästään mustalla öljymaalilla maalaamistaan, kookkaista teoksista. Vaikuttavat työt perustuvat voimakkaisiin siveltimen vetoihin, joiden synnyttämät muodot valon heijastukset nostavat esille maalipinnasta.

Pianisti Henri Roger kutsui koolle kolme muusikkoa improvisoimaan Soulagesin teosten herättämien mielikuvien pohjalta. Marraskuussa 2013 Roger, sellisti Eric-Maria Couturier, oboisti/klarinetisti Emmanuelle Somer ja rumpali Bruno Tocanne äänittivät viisi vapaata improvisaatiota, jotka on nyt julkaistu nimellä ”Parce Que!” (Instant Musics Records, 2014) eli suomeksi ”koska”.

Soulagesin teoksia voi hyvin pitää improvisaatioiden kuunteluohjeena. Musiikin yleissävy on tumma, mikä ei innoituksen lähteet huomioon ottaen ole suuri yllätys. Bassoäänien tumman pohjan päällä väreilee eri soittimista sinkoilevia kirkkaita ääniä, kuten Soulagesin maalausten mustan pinnan eloon herättävät valonsäteet.

Kokeneet improvisoijat luovat kuitenkin vaikuttavia jännitteitä, rikkaita äänenvärejä ja luontevia musiikillisia matkoja.  Levollisen jylhät improvisaatiot ovat keskittyneen pelkistettyjä ääniveistoksia. Näin albumin musiikki toimii hienosti, vaikka kuulija ei tietäisikään improvisaatioiden yhteyttä maalauksiin.

Parce Que! -levyn kansi on äärimmäisen yksinkertainen.

Parce Que! -levyn kansi on äärimmäisen yksinkertainen.

Ulkoasultaan ”Parce Que!” on äärimmäisen pelkistetty. Taitelija Anne Pescen aiheeseen sopivan mustavalkoisen kannen lisäksi ainoan informaation tarjoaa takakannen up code, johon kätketty linkki johtaa Henri Rogerin nettisivuille ja levyn esittelyyn.

Ratures brumes
Anne Pescen video improvisaation ”Ratures brumes” pohjalta

Share
Kategoria(t): Jazz Avainsana(t): , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.