Lassy: Moves (Membran, 2018)

Timo Lassy, Raahen Rantajatsit 2016

Timo Lassyn tuore ”Moves” on hänen tähän mennessä suurisuuntaisin työnsä, vinyyliversiona komeaksi tuplaksi levittäytyvä albumi. Kymmenvuotisjuhlaansa viettävän vakiokokoonpanon, Timo Lassy Bandin, lisäksi levyllä soittaa joukko vieraita, joista kahdeksasta vaskisoittajasta koottu Ricky-Tick Big Band Brass on näyttävin ja kuuluvin. Muita vieraita ovat saksofonisti Eero Koivistoinen kahdella raidalla sekä laulajat Joyce Elaine-Yuille ja Paleface kumpikin omilla soolokappaleillaan.

Ensikuulemalta voimakkaimmin esille nousevat juuri kappaleet, joilla Ricky-Tick Big Bandin puhaltajat soittavat Valtteri Laurell Pöyhösen sovittamia vaskiosuuksia. Avausraita ”Q&A” vie ajatuksia Coltranen suuntaa ja ”Northern Express” svengaa väkevästi. Digeliuksen Emu Lehtisen muistolle omistettu ”Lashes” kirjoittaa vaikuttavan muistokirjoituksen, yhtä aikaa vahvan ja surumielisen. ”Elegy for a Free Spirit” on Pöyhösen säveltämä klassinen jazzballadi, joka kunnioittaa puolestaan Henrik Otto Donnerin muistoa.

Uusilla kuuntelukerroilla esille nousevat jo levyn muutkin kappaleet. Eero Koivistoinen on mukana sekä omalla kappaleellaan ”Casa de Ferro” että Lassyn sävellyksellä ”E71”, jonka nimi viittaa Koivistoisen ikään levytysaikaan. Kahden tenoristin johdolla yhtye soittaa intensiivisesti ja tunkeutuu kohti jazzin lujaa ydintä.

Toki Timo Lassy Band toimii omana itsenään ilman vieraita. Nimikappaleella ”Moves” kuullaan jännittävän moniulotteinen pianosoolo, kaipauksen täyteinen balladi ”Love Spirit” keinahtelee lempeästi, ”Adriatic” kiitää kepeästi ja Mäkysen ”Sundown At Sunset” hiippailee illanhämyn tunnelmissa ennen.

Laulusolistien tähdittämät kappaleet jäävät itselleni hieman täytekappaleiksi. Joyce Elaine-Yuillen laulama ”Harlem´s Way” on ilman muuta pätevää souljazzia. Sen sijaan Palefacen osuus päätösraidalla ”Trouble” ei ainakaan minun kohdallani toimi loppuhuipennuksena, mikä saattaa olla paitsi makuasia myös sukupolvikysymys. Kaiken kaikkiaan ”Moves” on erittäin kypsä ja monipuolinen levytys, Lassyn uran tähänastinen pääteos.

Moves” siirtyy tietenkin muiden kuuntelusuositusten joukkoon Vuoden valinnat 2018 -listalle.

Timo Lassy: Moves (Membran, 2018)
Timo Lassy, tenorisaksofoni, Georgios Kontrafouris, piano, kosketinsoittimet, Antti Lötjönen, basso, Teppo Mäkynen, rummut, Abdissa Assefa, lyömäsoittimet, Ricky-Tick Big Band Brass johtajanaan Valtteri Laurell Pöyhönen, Eero Koivistoinen, tenorisaksofoni, Joyce Elaine-Yuille, Paleface, laulu

Share
Kategoria(t): Jazz Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *