3 x kotimainen soololevy – Rauhala, Hille & Ruokangas

Yksi muusikko, yksi instrumentti, yhden taiteilijan visio ja tavoitteena soololevy, siitä  asetelma, joka ainakin kotisohvalta käsin kuulostaa vaativalta. Yhdellä soittimella, ilman apua ei saa muista muusikoista tai soittimista, on epäilemättä vaikeaa rakentaa moni-ilmeinen ja kuulijan mielenkiintoa kannatteleva kokonaisuus.

Pianomusiikilla on jazzin piirissä tietenkin pisimmät sooloperinteet, jotka juontavat juurensa aina varhaisen jazzin alkuhämäriin ragtimen, stridepianon ja boogie-woogien aikoihin. Lisäksi klassisen musiikin käytännöt antanevat nekin hyvää selkänojaa pianisteille.

Muillakin soittimilla tehdään soololevyjä, mistä osoituksena on nyt esittelyssä kolme kotimaista sooloprojektia. Basisti Ville Rauhalan levy on jo vuodelta 2010, pianisti-säveltäjä Sid Hillen viime vuodelta ja kitaristi Heikki Ruokankaan uutuus on aivan uunituore.

Ville Rauhala: Freedom – Eight Episodes (Lumpeela Julkaisut, 2010)
Ville Rauhala; kontrabasso, Petteri Parviainen; luuttu, lyömäsoittimet Simo Laihonen; bongorummut

Ville Rauhala Raahessa 2014

Ostin Ville Rauhalan levyn Black Motor -trion Tornion keikalta muutama vuosi sitten. Jostain syystä levy kuitenkin päätyi niiden levyjen pinoon, jotka ovat jääneet huonolle kuuntelulle, suoraan sanottuna kuuntelematta. Nyt Ruokankaan ja Hillen soololevyjen innoittamana muistin Rauhalan levyn ja se sai ansaitsemansa uuden mahdollisuuden.

Rauhalan levyllä on kymmenen raitaa, esipuhe (”Prologue”), nimen mukaiset kahdeksan episodia ja jälkisanat (”Epilogue”). Äänessä on etupäässä Rauhala yksin bassonsa kanssa, mitä nyt lisävärinä hieman päällekkäisäänityksiä ja parilla raidalla muita soittajia.

Levyn äänitys on onnistunut. Basson tumma soundi tulee hyvin lähelle kuulijaa ja siitä levylle syntyy intiimi tunnelma. Rauhala soittaa bassoaan vahvasti ja levollisesti. Musiikki svengaa ja tuo mieleen vaikkapa Charles Minguksen klassisen jazzbasson.

Sid Hille: Ugetsu (Satna Music, 2017)
Sid Hille, piano, sähköpiano, theremin, syntesoijat, kantele, lyömäsoittimet, ääni, Jukka Perko, saksofoni, Virpi Taskila, ääni, Anni Elif Egecioglu, ääni, Teemu Viinikainen, kitara

Sid Hille Torniossa 2014

Pianisti ja säveltäjä Sid Hille on jättänyt pääinstrumenttinsa syrjemmälle ja on laajentanut ilmaisumahdollisuuksiaan muilla soittimilla soololevyllään ”Ugetsu”. Levyn nimi viitannee Kenji Mizoguchin japanilaiseen elokuvaklassikkoon ”Ugetsu – kalpean kuun tarinoita” (1953). Eipä olekaan mikään ihme, että albumi etenee vaivattomasti visuaalisten kuulokuvien virtana. Kyse ei todellakaan ole soolopianolevystä.

Ugetsun” elokuvallisten kohtausten joukosta kohoaa erityisesti esille kaksi raitaa, joilla Hille on käyttänyt muiden muusikoiden apua. Albumin ensimmäisen osan, vinyyliversion A-puolen, päättää ”Stillness”, jolla Jukka Perkon sopraanosaksofoni piirtää runollisia vetoja. Vastaavasti viimeinen raita, vinyylin B-puolen päätös, ”Stroll in the Park” laventaa soundimaailmaan Teemu Viinikaisen bluesvaikutteisen kitaran ja muun levyn leijailevaa liikettä määrätietoisemman grooven myötä.

Heikki Ruokangas: Monologues (Eclipse Music, 2017)
Heikki Ruokangas, kitarat, kitarasyntesoija

Heikki Ruokangas Torniossa 2017

On ilahduttavaa, että Eclipse Music ymmärtää tähyillä myös pohjoisen suuntaan etsiessään esittelemisen arvoista musiikkia. Oululainen kitaristi Heikki Ruokangas on ilman muuta muusikko, että hän ansaitsee tulla esitellyksi. ”Monologues” on Ruokankaan toinen albumi, sillä hän on ehtinyt julkaista aikaisemmin jo yhden levyn. Duolevy ”Change of Thought” yhdessä kitaristi Joni Nybergin kanssa ilmestyi vuonna 2015 lontoolaisella F-IRE-merkillä.

Uusi levy on esittelyssä olevasta kolmikosta ainoa täysin soolona soitettu levy. Tukena ei ole muita muusikoita, sen sijaan päällekäinäänityksiä jonkin verran. Puoli tuntia kestävä albumin rosoista laitaa edustavat mm. levyn avaava äänimaisemalla ”A Scene From the Play Liikkumattomat hissit”, ärhäkän sähköinen ”Pyramids” ja draaman kaareksi jännittyvä ”Kuutio”.

Toisella tyylilaidallaan levy esittelee kolme tuttua lainakappaletta, standardit ”Secret Love” ja ”Here´s That Rainy Day” sekä levyn päättävä kotimainen klassikko ”Sininen uni”. Samaan lyyriseen, pienten eleiden linjaan asettuu myös  herkkä ”Hailuoto”.

Rauhalan voimakas levy kohoaa mielessäni kolmikosta korkeimmalle. Toki myös Hillen äänimaisemat houkuttelevat mukaan matkalle ja Ruokankaan albumin lupaus tulevasta ilahduttaa.

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , , , , , | Jätä kommentti

Vinyylilevyt esittelyssä – Vinyylin viehätys

Kokosin yhteen linkit blogiin ”Vinyylin viehätys” -otsikolla kirjoittamiani juttuja. Esittelen sarjassa itselleni tärkeitä tai itseäni kiinnostavia jazzlevyjä, joita kuuntelen vinyyleinä. Täydennän sarjaa silloin tällöin ilman aikataulua. Pääpaino ainakin tähän saakka on ollut 1970- ja 1980-luvuilla ilmestyneessä jazzissa. Mukaan on tähän mennessä päässyt vain pari uutta julkaisua.

Sarjan yhteenveto löytyy sivulta ”Vinyylin viehätys”.

Motto: Jos musiikki on hyvää, Spotify ei sitä pilaa ja jos musiikki on tylsää, ei vinyyli sitä pelasta!

2017_Haden4
2017_Haden2
Charlie Hadenin humaanit duot
stony
2015_double_double_you
2015_altschul
andersen4
rena_rama_landscapes
2015_transit
rudd_lacy
2014_loaded
toneff_fairytales
stanko
vesala_heavy_life
dejohnette
mingus_presents_mingus
be_still
Billy Harper: Black Saint
sjosten_roots_and_relations
don_pullen_sixth_sense
OldAndNewDreams.jpg
2017_Haden4 thumbnail
2017_Haden2 thumbnail
Charlie Hadenin humaanit duot thumbnail
stony thumbnail
2015_double_double_you thumbnail
2015_altschul thumbnail
andersen4 thumbnail
rena_rama_landscapes thumbnail
2015_transit thumbnail
rudd_lacy thumbnail
2014_loaded thumbnail
toneff_fairytales thumbnail
stanko thumbnail
vesala_heavy_life thumbnail
dejohnette thumbnail
mingus_presents_mingus thumbnail
be_still thumbnail
Billy Harper: Black Saint thumbnail
sjosten_roots_and_relations thumbnail
don_pullen_sixth_sense thumbnail
OldAndNewDreams.jpg thumbnail
Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina | Jätä kommentti

Vinyylin viehätys – Air: Air Song (India Navigation, 1982)

Air: Air Song (India Navigation, 1982)

Saksofonisti ja säveltäjä Henry Threadgill (s.1944) perusti Air-trion Chicagossa vuonna 1971 yhdessä basisti Fred Hopkinsin (1947-1999) ja rumpali Steve McCallin (1933-1989) kanssa. Threadgill oli saanut taideyliopisto Columbia Collegelta tilauksen esittää erään näytelmän musiikkina Scott Joplinin sävellyksiä. Air syntyi tätä projektia varten ja ideana oli esittää ragtimea ilman pianoa. Trio palasi myöhemmin uudestaan Joplinin musiikin pariin levyllään ”Air Lore” (Novus, 1979).

Trio muutti vuonna 1975 New Yorkiin ja otti tässä yhteydessä käyttöönsä nimen Air (Artist In Residence). Air levytti ensimmäisen albuminsa ”Air Song” syyskuussa 1975 ja japanilainen Why Not julkaisi levyn vielä samana vuonna. Nyt esillä oleva versio on India Navigation -levymerkin amerikkalainen julkaisu vuodelta 1982.

Air: Steve McCall, Fred Hopkins, Henry Threadgill. Kuva: Bobby Kingsley

Vaikka kaikki ”Air Songin” sävellykset ovat Threadgillin käsialaa, on trion musiikissa alusta pitäen läsnä muusikoiden välinen saumaton yhteistyö ja kaikki yhtyeen kolme saavat äänensä kuuluviin myös solisteina. Yhtyeen paikoin humoristinen soundi ja ote nousee free jazzin perinteestä ja yhtye käyttää musiikissaan free jazzin parissa kehittynyttä kieltä. Kuitenkin trio esittää nimenomaan sävellyksiä ja sen musiikki henkii vahvaa muodon tajua.

Air Songilla” on neljä pitkää, 11-13 minuuttia kestävää raitaa. Threadgill soittaa kaikilla raidoilla eri instrumenttia, mikä oli tyypillistä myöhemmilläkin levyillä. Levyn avaa voimalla sevngaava ”Untitled Tango” jolla Threadgill soittaa tenorisaksofonia. Huomio kiinnittyy Steve McCallin dynaamiseen rumputyöskentelyyn. Threadgill kertoi jälkeenpäin haastattelussa, kuinka McCall kiinnitti hyvin paljon huomiota rumpusettinsä viritykseen. Threadgillin mielestä kyse oli afrikkalaisen musiikin vaikutuksesta.

A-puolen toinen raita on arvoituksellisesti nimetty ”Great Body of the Riddle or Where Were the Dodge Boys When My Clay Started to Slide”. Siinä Threadgill soittaa pitkän baritonisoolon. Sooloa voi kuunnella hyvänä esimerkkinä Threadgillin tavasta improvisoida. Hän välttää kliseitä ja tuntuu lataavaan soittoonsa tunteen jostain merkityksellisestä.

B-puolen avaa intensiivinen ”Dance of the Beast”, joka alkaa Hopkinsin ja McCallin pitkällä duetolla. Sitten esiin ryöpsähtää Threadgillin tulinen alttosaksofoni, joka hehkuu ja polttaa Eric Dolphyn ja Albert Aylerin hengessä. Levyn päättää albumin nimikappale, joka avautuu Thradgillin huilun johdolla lyyrisenä balladina, kerää matkan varrella lisää voimaa ja kaartuu lopussa jälleen hiljaisuuteen. ”Air Song” oli trion reilut kymmenen vuotta kestäneen (jos mukaan lasketaan rumpalinvaihdoksen jälkeinen New Air) levytystaipaleen komea alku ja samalla yksi sen kohokohdista, yhä vakuuttava ja kuuntelua kestävä teos.

Lisätietoja:
Henry Threadgill Discography; ruotsalaisen Lars Bäckströmin kokoama laaja diskografia
Interview with Henry Threadgill; Ethan Iverson teki laajan haastattelun Henry Threadgillin kanssa.

Air: Air Song (India Navigation, 1982)
Henry Threadgill, saksofonit, huilu, Fred Hopkins, basso, Steve McCall, rummut

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , , , , | Jätä kommentti

Jaska Lukkarinen Trion Origami vie jazzklubin parhaille paikoille

Jaska Lukkarinen Trio, Kuudes Linja, Helsinki, 2012.

Rumpali Jaska Lukkarisen trion konserttiäänitys vuoden 2015 We Jazz -festivaalilta säteilee elävän jazzin viehätystä. Intiimi äänitys vie kuulijan jazzklubin parhaille paikoille seuraamaan vuosia yhdessä soittaneen kolmikon pitkälle hiotunutta ja herkkävaistoista yhteistyötä. Trio soittaa hyvin vaivattoman tuntuisesti ja onnistuu välittämään musiikin pienetkin yksityiskohdat rennosti ja oivaltavasti.

Konsertin ja levytyksen ehkäpä hienoin idea lepää levyn sävellysten varassa. Trio nimittäin keskittyy soittamaan säveltäjä Valtteri Laurell Pöyhösen melodista musiikkia, joka Lukkarisen triolle sävellettyä nimikappaletta lukuunottamatta on tullut tutuksi Dalindéo-yhtyeen ja Ricky-Tick Big Bandin levyiltä. Onkin antoisaa verrata alkuperäisiä, isommilla kokoonpanoilla soitettua musiikkia trion riisutumpiin ja samalla moniulotteisiin versioihin. Trion toteutus on yhtäaikaa klassinen, ajankohtainen ja hyvin kaunis.

Kuuntelin levyä promo-cd:ltä ja Spotifysta. ”Origamin” varsinainen versio on tietenkin vinyyli-lp. Tämä huokuttelevasti ja huolellisesti tuotettu laitos (katso esittelyvideo) on kai pakko laittaa tilaukseen. On myös selvää, että levy nousee ”Vuoden valinnat 2017”-listalleni. Listaa voi käydä lukemassa täältä: Vuoden valinnat 2017. Alkuvuoden kuuntelusuositusten joukkoon on päätynyt aika monta muutakin triolevyä.

Jaska Lukkarinen Trio: Origami (We Jazz Records, 2017)
Jussi Kannaste, tenorisaksofoni, Antti Lötjönen, basso, Jaska Lukkarinen, rummut

Jaska Lukkarinen Trio: Pengerkadulla

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , , , , , | Jätä kommentti

Craig Tabornin Daylight Ghosts (ECM, 2017) palaa hiljaisella tulella

Craig Taborn (Kuva: ECM/John Rogers)

Pianisti Craig Tabornin musiikki on epäilemättä jazzia. Siinä soi jazz soundi ja siinä improvisaatiolla olla tärkea osa. Tabornin musiikin rakenne kuitenkin paljon perinteistä teema-soolot-teema -ajattelua mutkikkaampi. Sävellykset ja koko yhtyeen improvisaatiot liittyvät yhteen eläväksi organismiksi, joka alati kasvaa ja kehittyy.

Taborn on olluut kiinnostunut elektronisesta musiikista jo 11-vuotiaasta saakka, jolloin hän sai vanhemmiltaan syntymäpäivälahjaksi Moog-syntesoijan. Nyt uudella levyllä akustiset soittimet ja elektroniset äänet liittyvät yhteen vaivihkaa ja saumatta, tavalla joka, väistämättä tuo mieleen pianisti Vijay Iyerin ja trumpetisti Wadada Leo Smithin duolevyn (Lue Valon kuvia -arvio: a cosmic rhythm with each stroke).

Daylight Ghosts” on kaunista musiikkia, se ei käy kuulijan päälle, vaan mieluummin palaa hiljaisella tulella. Ja kuitenkin levyn intensiteetti jättää kuulijaan pysyvän jäljen ja vahvan merkityksen tunteen.

Craig Taborn: Daylight Ghosts (ECM, 2017)
Craig Taborn, piano, elektroniikka, Chris Speed, tenorisaksofoni, klarinetti, Chris Lightcap, basso, bassokitara, Dave King, rummut, sähköiset lyömäsoittimet

Lienee selvää, että ”Vuoden valinnat” -ehdokaslista täydentyi jälleen uudella ehdokkaalla.

ECM:n esittelyvideo

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , | Jätä kommentti

3 x Eclipse Music – musiikkia rajamailta

Koutus, Aleatoric, Equally Stupid

Tampereella majaansa pitävä Eclipse Music -levy-yhtiö on toiminut kunnianhimoisesti kymmenisen vuotta.  Se on ehtinyt julkaista melkoisen pinon musiikinlajien rajamailla viihtyvää musiikkia. Yhtiön julkaisuohjelmassa on uutta jazzia, progea, laulumusiikkia ja kaiken tämän yhdistelmiä. Vuosien varrella Eclipse Music on julkaissut mm. Kari Ikosen, Johanna Elinan, Esa Pietilän ja Mia Simanaisen musiikkia.

Hyväksi aluksi vuodelle 2017 Eclipse Music on julkaissut kolme uutta albumia, joita yhdistää halu kulkea rohkeasti omia teitään. Varmaankin sattumalta kaikki kolme levyä ovat lisäksi yhtyeiden toisia levyjä.

Equally Stupid: Escape from the Unhappy Society (Eclipse Music, 2017)
Pauli Lyytinen, saksofonit, Sigurdur Rögnvalsson, kitarat, David Meier, rummut

Equally Stupid on kansainvälinen trio, jonka jäsenet tulevat Suomesta, Islannista ja Sveitsistä. Kaikki kolme ovat tahoillaan soittaneet musiikkia, joka harvoin sijoittuu sulavasti perinteisten musiikillisten raja-aitojen sisälle. Trion ensimmäinen levy ”Exploding Head” ilmestyi Eclipsen julkaisemana vuonna 2014. Levy jäi aikoinaan kuuntelematta, joten uutuus on ensimmäinen yhteyteni trion musiikkiin. Toki Pauli Lyytinen on tuttu mm. Elifantree-yhtyeestä ja Lyytisen soololevy oli sekin blogin esittelyssä vuosi sitten: Pauli Lyytinen: Machinery (Eclipse Music).

Niinpä siis Equally Stupid yhdistää jazzin, rockin ja improvisaation moniulotteiseksi kokonaisuudeksi, jota nimenomaan Lyytisen saksofoni taittaa nykyjazzin sävyillä. Trio lataa kulmikkaaseen ja rosoiseen musiikkiinsa vahvaa, jopa aggressiivista energiaa, mutta osaa myös herkistyä kuulaiden ja hiljaisempien tunnelmien äärelle.

Aleatoric: Songs for Solstice (Eclipse Music, 2017)

Aki Rissanen, piano, Robin Verheyen, saksofonit, Markku Ounaskari, rummut

Aleatoric-trion ensimmäinen levy ”Aleatoric” ilmestyi vuonna 2013 ja sekin oli Eclipse Musicin julkaisema. (Lue Valon kuvia -arvio: Jazztriot levyllä). Toinen levy on äänitetty Vapaat äänet -kiertueen konserteissa maaliskuussa 2015 Loviisassa, Salossa ja tietenkin Joensuussa, joka lienee ainakin väkilukuun suhteutettuna Suomen aktiivisin jazzkaupunki. (Kannattaa tutustua tarkemmin: Jazzkerho-76, Joensuu!)

Songs for Solstice” on tiivis kokonaisuus ja se musiikki kuulostaa tarkkaan harkitulta, vaikka yhtyeen nimi viittaakin sattumanvaraisuuteen musiikissa (ns. aleatoriikka). Levyn yleisilme on pohdiskeleva ja intiimi, mutta sen kamarimusiikkiin kallistuvassa musiikissa on myös kontrasteja, särmää ja keskittynyttä intensiteettiä. Tasaisen vahvan levyn huippukohtia ovat ”Riverly/Reflection (On Scriabin Prelude op.13 No 1)”, jossa saksofonisti Robin Verheyenin herkkä melodia yhdistyy saumatta Aki Rissasen mietelmään Scriabinin sävellyksestä sekä lennokas ”Bird Vision”. Jälkimmäinen raita on oiva näyttö Markku Ounaskarin energiasta ja dynamiikasta.

Harri Kuusijärvi Koutus: Music for A Family Picnic (Eclipse Music, 2017)
Harri Kuusijärvi, hanuri, Veikki Virkajärvi, kitara, Eero Tikkanen, basso, Teho Majamäki, vibrafoni, lyömäsoittimet, Jesse Ojajärvi, rummut

Harmonikkataiteilija Harri Kuusijärven Koutus-yhtyeen ”Music for a Family Picnic” on vankka jatko onnistuneelle debyyttilevylle ”Koutus”, joka ilmestyi vuonna 2014. (Lue Valon kuvia -arvio: Marraskuuta, maisemia ja saksofonin poltetta.) Esikoislevyllä  soitti trio, jonka jäsenistä Kuusijärven itsensä lisäksi kitaristi Veikki Virkajärvi on mukana myös nyky-Kotuksessa. Uusina mukaan ovat tulleet basisti Eero Tikkanen sekä lyömäsoittajaroolit jakavat Teho Majamäki ja Jesse Ojajärvi.

Levyllä ollaan yleensä kaukana tutusta, usein jazziinkin liittyvästä, asetelmasta, jossa musiikki rakentuu solistin ja säestävien muusikoiden varaan. Sen sijaan albumi on nimenomaan  koko yhtyeen levy. Kuusijärven harmonikan rinnalla on yhtä merkittävästi läsnä Veikki Virkajärven kitara, jonka hehkuva energia kääntää musiikkia progerockin suunnalle, esimerkkeinä voimakas ”La route de Pokka” ja svengaava ”100 M”. Ja hyväksi lopuksi Eero Tikkasen kontrabasson saa sanoa levyn viimeiset sanat, kun levy häipyy hiljaisuuteen päätösraidan ”Naava” myötä.

Lisätietoja: Eclipse Music

Lisäsin kaikki kolme hienoa levya Vuoden valinnat 2017 -listalleni.

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , , , , , , | Jätä kommentti

Misha Mengelberg (1935 – 2017)

Misha Mengelberg. Kuva: Bill E. Smith, 1987

Hollantilainen pianisti ja säveltäjä Misha Mengelberg kuoli 3.3.2017 Amsterdamissa. Mengelberg esiintyi ensimmäisen kerran levyllä Eric Dolphyn levytyksellä ”Last Date” vuodelta 1964. Sittemmin Mengelberg tuli tunnetuksi yhteistyöstään rumpali Han Benninkin kanssa sekä Instant Composer Pool -yhteisön ja levymerkin perustajana ja vaikuttajana.

Valon kuvia -blogin esittelyssä oli erinomainen levytys ”Rudd, Lacy, Mengelberg, Carter, Bennink: Regeneration”. Mengelberg oli vahvasti mukana levyllä, jolla hän soitti läheisten kumppaniensa kanssa Thelonious Monkin ja Herbie Nicholsin musiikkia.

Lue Guardian-lehden muistokirjoitus: Misha Mengelberg obituary.

ICP met Thelonious Monk/Jackie-ing

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , | Jätä kommentti

Sata vuotta ensimmäisestä jazzlevystä – Original Dixieland Jazz Band: Livery Stable Blues

Original Dixie Jazz Band

Helmikuun 26. päivänä tuli täyteen tasan sata vuotta jazzin historian ensimmäisen levytyksen äänittämisestä. Silloin viisi nuorta valkoihoista New Orleansista kotoisin ollutta muusikkoa kokoontui Victor-levy-yhtiön uuteen levytysstudioon New Yorkissa. Siellä vielä nimeä Original Dxie Jazz Band käyttänyt yhtye tallensi jälkipolville kaksi kappaletta, ”Livery Stable Blues” ja ”Dixieland Jass Band One-Step”. Yhtyeessä soittivat Tony Sbarbaro, rummut, Edwin Edwards, pasuuna, Nick LaRocca, kornetti, Larry Shields, klarinetti ja Henry Ragas, piano. Yhtye muutti vuoden 1917 lopulla nimensä muotoon Original Dixie Jazz Band.

Yhtye oli muuttanut jo vuonna 1916 Chicagoon, jossa New Orleansin musiikki nautti jo suurta suosiota. Laulaja Al Jolson innostui yhtyeestä kaupungissa vieraillessaan ja järjesti sen esiintymään New Yorkiin. Siellä Columbia-yhtiö järjesti yhtyeelle koesoiton tammikuussa 1917. Yhtyeen villi musiikki oli ilmeisesti liikaa niin yhtiön johdolle kuin ajan äänitystekniikalle. Niinpä kvintetti päätyi helmikuussa 1917 kilpailevan levy-yhtiön Victorin leipiin. Victorin studiolla oltiin valmiita näkemään paljon vaivaa, jotta yhtyeen jazz saatiin tallennettua niin hyvin kuin se tuolloin oli mahdollista.

Original Dixie Jass Bandin levytyssessiosta ei ole valokuvia. Tässä on kuitenkin kuva Victorin studiolta. Mikrofonien sijasta tallennettava ääni koottiin isolla suppilolla ja levy kaiverrettiin suoraan vahakiekolle.

Jazzhistorioitsija Alyn Shipton toteaa, että on jälkikäteen helppo väheksyä yhtyeen musiikkia ja arvailla, kuinka paljon paremmalta ajan parhaat mustat yhtyeet olisivat kuulostaneet. Original Dixie Jazz Bandin levytys julkaistiin 5.3.1917 ja sen vaikutus oli valtava. Levystä tuli suuri hitti, mahdollisesti ensimmäinen miljoonamyynnin saavuttanut savikiekko.

Lähteet:
Alyn Shipton: A New History of Jazz. Continuum, 2001.
Marc Myers: Why Jazz Happened. University of California Press, 2013
Wikipedia: Original Dixie Jazz Band

Original Dixie Jass Band: Livery Stable Blues

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , | Jätä kommentti

Jazz-Emma Aki Rissanen Trion Amorandom-levylle

Aki Rissanen Trio Helsingissä syksyllä 2014

Aki Rissanen Trio Helsingissä syksyllä 2014

Aki Rissanen Trion levy ”Amorandom” (Edition Records, 2016) sai Emma-palkinnon jazzlevyjen sarjassa Emma-gaalassa, joka järjestettiin 4.2.2017.

Valon kuvia -blogi onnittelee!

Lue arvio levystä: Aki Rissanen – Amorandom.

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , , | Jätä kommentti

OK:KO: Land E. (AMP Music & Records, 2017)

OK:KO-kvartetti. Kuva: Sofia Mänttäri

Brittiläinen jazzkriitikko Stuart Nicholson vertaa pohjoismaisen jazzin suhdetta jazzin valtavirtaan Ingmar Bergmanin elokuvien suhteeseen perinteisen elokuvan valtavirtaan. Bergmanin elokuvissa tutkitaan ihmisen sisintä, ulkoisten tapahtumien, maailman pinnan alta avautuvaa syvyyttä. Nicholson näkee pohjoismaisen jazzin vastaavasti välttelevän pinnallista temppuilua tai teknisen osaamisen esittelyä. Pinnan sijasta musiikissa korostuvat usein kansanmusiikista peräisin olevat koskettavat melodiat, paljaat soundit ja tilan tunne. (Stuart Nicholson: Is Jazz Dead? (Or Has It Moved To A New Address? Routledge, 2005.)

Rumpali Okko Saastamoisen johtama OK:KO-kvartetti liittyy norjalaisella AMP Music & Records -merkillä julkaistulla debyyttilevyllään ilman muuta Nicholsonin luonnehtimaan pohjoisen jazzin perinteeseen. OK:KO soittaa kuulasta ja hiljaisesti intensiivistä musiikkia. Vaikka kotiseudullaan Haapavedellä kansanmusiikkia soittaneen Saastamoisen sävellyksissä on kenties kansanmusiikista peräisin olevaa suoruutta, kyse ei suinkaan ole etnojazzista,vaan vaivattomasti virtaavasta ja tuoreesta nykyjazzista.

OK:KO ja sen nuoret muusikot soittaa debyytillään hyvin valmista musiikkia, niin kypsää ja vakuuttavaa, että ”Land E.” nousee tämän vuoden ensimmäisenä levynä ”Vuoden Valinnat 2017” – listalle.

OK:KO: Land E. (AMP Music Records, 2017)
Jarno Tikka, saksofonit, Toomas Keski-Säntti, piano, Mikael Saastamoinen, basso, Okko Saastamoinen, rummut

Kesäranta (Official Music Video)

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , | Jätä kommentti