Ilmiliekki Quartet: Land of Real Men (We Jazz Records, 2019)

Ilmiliekki, Helsinki 2014

Ilmiliekki Quartet erottui 2000-luvun alussa uusien yhtyeiden joukosta poikkeuksellisen kypsänä uutena äänenä ja julkaisi ensimmäisen albuminsa ”March of the Alpha Males” (TUM Records) vuonna 2003. Kvartetti haki tuoretta tietä suomalaisen jazzin tuttujen polkujen vierestä, siis jotain muuta näkökulmaa kuin amerikkalainen jazz tai Vesalan jalanjäljissä syntynyt, usein ”suomalaiseksi” mielletty, musiikki.

Debyyttilevyllään ja vuonna 2006 ilmestyneellä toisella albumillaan ”Take It With Me” (TUM Records) Ilmiliekki esitti omien sävellysten ohella myös popista ja rockista valikoituja kappaleita, kuten Björkin, Tom Waitsin tai Radioheadin musiikkia. Tässä Ilmiliekki seurasi vaikkapa Dave Douglasin, Brad Mehldaun ja Bad Plus -trion kansainvälistä esimerkkiä.

Kahden hienon levytyksen jälkeen kesti kuitenkin 13 vuotta ennen kuin yhtyeen kolmas levy ”Land of Real Men” ilmestyy nyt We Jazz-levymerkillä. Tosin kvartetti julkaisi välillä kaksi ruotsinkielistä laululevyä yhdessä Emma Salokosken kanssa (”Vi sålde våra hemman” ja ”Ligger du fortfarande i sängen!”). Lisäksi yksi julkaistavaksi lupailtu konserttiäänitys lojuu TUM Recordsin arkistoissa.

Uusi levy jatkaa kahden ensimmäisen levyn jäljillä ilman suuria muutoksia. Ilmiliekin juttu ei nytkään ole vapaana virtaava ja hikinen svengi, vaan hallitut rakenteet, dramaattiset kertomuksen kaaret ja voimakkaat, usein melankoliset melodiat, joita erityisesti Verneri Pohjolan trumpetti koskettavasti tulkitsee.

Land of Real Men” esittelee täyteen voimaansa kypsyneen kvartetin ja täyteläisen albumin, jolle ei ole päätynyt yhtään huonoa raitaa. Kaikilla kappaleilla tuntuu olevan jotain merkityksellistä sanottavaa. Yhtyeen jäsenten sävellykset sijoittuvat uudella levyllä mielenkiintoisten lainakappaleiden väliin.

Levyn uteliaisuutta herättävä avausraita on Laurie Andersonin sävellys ”O Superman”. Sen minimalistinen toisto yltyy vähitellen yhä voimakkaammaksi ja päättyy äkillisesti kuin seinään törmäten. Levyn lyyrinen päätösraita ”Lonely, Lonely” on kitaristi/basisti Tony Scherrin sävellys ja se on poimittu kanadalaisen laulaja-lauluntekijä Feistin levyltä ”Let It Die” (2004).

Levyn toinen raita ”Singharat soi 1” kulkee jännitteisen kompin varassa niin lähellä perinteistä svengijazzia kuin Ilmiliekki suinkin tohtii mennä. Sitten Tuomo Prättälän preparoitu piano luo ”Afterimagen” hillityn tunnelman ja johtaa virsimäiseen poljentoon. Antti Lötjösen pariminuuttinen bassointro hahmottuu ”Twisted Thistlen” kantavaksi voimaksi. Lötjösen toistuva bassoriffi kuljettaa myös levyn nimikappaletta, joka kommentoi yhtyeen debyyttilevyn nimikappaletta ”March of the Alpha Males”, ehkäpä soittajien kypsymistä ihmisinä ja taiteilijoina. ”Il Maleki” on Pohjolan lohdullisen lempeä versio surumarssista ja Prättälän kirkas ”Ravelogue” viittaa tietenkin Maurice Raveliin, jonka musiikkia säveltäjä opiskeli Pariisissa.

Helsingin G Livelabin konsertissa äänitetty ”Land of Real Men” on keskittynyt ja jopa harras kokonaisuus, varmasti vuoden parhaita jazzlevyjä. Albumin avautuvakantinen vinyyliversio toimiin myös visuaalisesti. Tuplavinyylin täydentävät Mathias Fosterin ja Perttu Saksan hienot valokuvat sekä We Jazzin levyille vakiintuneet informatiiviset levykansiteksit.

Olen kuunnellut levyä aika paljon viime aikoina, joten on selvää, että päätyy vuoden kuunteluelämyksiä tallentavalle Kuuntelussa 2019 -listalle.

Ilmiliekki Quartet: Land of Real Men (We Jazz Records, 2019)
Verneri Pohjola, trumpetti, Tuomo Prättälä, piano, Antti Lötjönen, basso, Olavi Louhivuori, rummut

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , , , | Jätä kommentti

Mikael Augustsson & Norrbotten Big Band Torniossa 11.4.2019

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , | Jätä kommentti

4 x Edition Records – alkuvuoden uusia levyjä lyhyesti

Chris Potter – Turku Jazz Festival 2018

Anton Eger: Æ (Edition Records, 2019)
Anton Eger, rummut, Matt Calvert, kitara, Dan Nichols, koskettimet, Robin Mullarkey, basso + vieraina Otis Sandsjö, saksofonit, Petter Eldh, basso, koskettimet, Ivo Neame, koskettimet, Christian Lillinger, rummut, Juliette Marland, ääni

Rumpali Anton Eger on tullut minulle tutuksi Phronesis-trion energisenä rumpalina. Phronesiksen akustisen pianotriojazzin jälkeen Egerin ensimmäinen soololevy liikkuu kuitenkin aivan erilaisissa musiikillisissa maailmoissa. ”Æ” on elektronisten soundien villi sekoitus, jota määrätietoisesti rynnistävät ja samalla jännittävän kulmikkaat kompit kantavat hellittämättä eteenpäin. Jokaisen kappaleen loppuun on vielä liimattu Egerin puhelimella tallentamista muistiinpanoista muokattuja abstrakteja välisoittoja. Albumin kokonaisuus on kiehtovan levotonta ja monisäikeistä, eri suuntiin sinkoilevaa musiikkia.

Daniel Herskedal: Voyage (Edition Records, 2019)
Daniel Herskedal, tuuba, bassotrumpetti, Bergmund Waal Skaslien, alttoviulu, Eyolf Dale, piano, Helge Andreas Norbakken, lyömäsoittimet + kahdella raidalla Maher Mahmood, oud

Voyage” on norjalaisen tuubistin ja säveltäjän Daniel Herskedalin kolmas albumi Edition Recordsilla. Se jatkaa edeltäjiensä, ”Slow Eastbound Train” (2015) ja ”Roc” (2017), jalanjäljillä. Siis uudellakin levyllä soitinnvalikoimaltaan omaperäinen yhtye soittaa perinteisellä tavalla melodista musiikkia, jota hillitty melankolia murtaa tummilla sävyillä. Herskedal on kiinnostunut arabilaisesta musiikista ja maustaa norjalaista viileyttä idän lämpimillä mausteilla. Itäiset sävyt erottuvat selvimmin niillä kahdella raidalla, joilla arabialaisen oudin soittaja Maher Mahmood on mukana.

Chris Potter: Circuits (Edition Records, 2019)
Chris Potter, saksofonit, klarinetit, huilut, kosketinsoittimet, lyömäsoittimet, James Francies, kosketinsoittimet, Eric Harland, rummut + neljällä raidalla Linley Marthe, basso

Amerikkalainen saksofonisti Chris Potter teki kolme edellistä albumiaan ECM-levymerkille ja hienot albumit esittelivät Potterin akustisen nykyjazzyhtyeen johdossa. Kun levy-yhtiö vaihtui Edition Recordsiin, vaihtui myös musiikin tyyli ja Potter palasi Underground-yhtyeensä fuusiojazzilta vaikutteita ammentaneeseen tyyliin. Kosketinsoittaja James Francies ja rumpali Eric Harland osaavat rakentaa väkivahvasti svengaavan grooven, jonka päälle Potterin kelpaa punoa virtuoosimaisia, mutta samalla myös oivaltavia soolojaan. Niin vangitsevia kuin Francies ja Harland ovatkin taustatyössään, on Potter tämän näytelmän päähenkilö.  Hänellä kyllä riittää painavaa puhetta koko tunnin mittaisen levyn ajaksi.

Mark Lockheart: Days on Earth (Edition Records, 2019)
Mark Lockheart, tenorisaksofoni, Alice Leggett, alttosaksofoni, Liam Noble, piano, John Parricelli, piano, Tom Herbert, basso, Sebastian Rochford, rummut + iso orkesteri, jota johtaa John Ashton Thomas

Brittiläinen saksofonisti ja säveltäjä Mark Lockheart selittää kansitekstissä uuden albuminsa nimeä ”Days on Earth”. Kun levyn äänitykset aloitettiin 13.12.2017, Lockheart oli elänyt 20711 päivää eli vajaat kaksi miljardia sekuntia. Levyn kunnianhimoisena tavoitteena on kietoa yhteen 25 vuotta jatkuneen uran tyylit ja vaikutteet. ”Days on Earth” on myös tuotantona huolellinen ja kunnianhimoinen, sillä levyllä soittaa jazzsekstetti ja suuri 30-henkinen orkesteri, jossa jazzmuusikot soittavat yhdessä klassisten muusikoiden kanssa.

Kunnianhimoisuus tuottaa vaikuttavan, samalla tosin hieman yllätyksettömän tuloksen. Esillä olevista neljästä Edition-levystä ”Days on Earth” liikkuu kaikkein lähimpänä jazzin valtavirtaa ja on viileän tyylikästä musiikkia. Parhaimmillaan levy on salaperäisellä, Gil Evans -henkisellä avausraidalla ”A View From Above” ja kärsivällisesti toistuvan bassokuvion päälle rakentuvalla ”This Much I Know Is True”. Jälkimmäisellä vaikuttavat Lockheartin taidokas tenorisaksofoni ja kitaristi John Parricellin soolo, joka kietoutuu jännittävästi ison orkesterin sointien lomaan.

Olen kuunnellut kaikkia neljää levyä mielelläni ja lisään tietenkin ne kaikki Kuuntelussa 2019 -listalle. Levyt ovat tyylillisesti aivan erilaisia ja ehkä niitä on mahdotonta verrata, mutta asetan silti levyt subjektiiviseen mieluisuusjärjestykseen eli

1. Herskedal
2. Potter
3. Lockheart
4. Eger.

AntonEger
herskedal-voyage
potter-circuits
lockheart
AntonEger thumbnail
herskedal-voyage thumbnail
potter-circuits thumbnail
lockheart thumbnail
Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , , , , | Jätä kommentti

Jazzkuvia – sävytettyjä jazzkuvia

Opettelin viimeistelemään värikuvia käyttämällä Lightroom-ohjelman ”split toning” -toimintoa (en löytänyt toiminnolle suomenkielistä käsitettä). Siinä sekä kuvan vaaleita että tummia sävyalueita voidaan sävyttää halutulla värillä.

Harkitusti ja hillitysti käytettynä split toning näyttää toimivan hyvin. Sen avulla kuvaan saa vanhojen kuvien vaikutelman. Myös lavavalojen luonnottomia värisävyjä voi sen avulla pelkistää. Siinä mielessä se toimii samalla tavalla kuin mustavalkoiseksi kääntäminen.

Rajasin kaikki kuvat neliön muotoon, koska pidän siitä rajauksesta. Kyse voi olla osaltaan Instagramin vaikutuksesta, mutta luultavasti myös varhaisista kuvakokemuksistani. Ensimmäiset näkemäni valokuvat kun ovat varmasti olleet isäni näppäämiä perhekuvia, joihin hän käytti neliömuotoisia kuvia tuottavaa Yashica-A-kameraa.

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz, Valokuvaus | Avainsanoina , , | Jätä kommentti

Turku Jazz Festival 2019 – festivaaliraportti

Viisikymmentä vuotta täyttänyt Turku Jazz Festival on oikeastaan varsin perinteinen jazzfestivaali, jos vertailuun otetaan muiden isojen kaupunkien jazztapahtumia. Siinä missä Helsingin We Jazz -festivaali levittäytyy viikon mittaisena ympäri kaupunkia ja etsii koko ajan uusia tapoja olla jazzfestivaali, Turku Jazz Festival luottaa vakiintuneesen tapaan esitellä musiikkia konserttisaleissa ja klubeilla.

Turun ikuisen kilpailijan Tampereen syksyinen Jazz Happening haastaa puolestaan ohjelmapolitiikassaan jazzin ja improvisoidun musiikin rajoja. Tässäkin suhteessa Turun jazzfestivaali on enemmän keskitien kulkija, sillä sen esittelemä musiikki asettuu aika helposti jazzin kehikkoon. Festivaali luottaa jazzin voimaan ja jättää muiden huoleksi vaikkapa valtavirran popmusiikin, jolla jazztapahtumat joskus ovat koettaneet yleisöä houkutella.

Turku Jazz -festivaalin ohjelma esittelee jazzin kenttää moni-ilmeisesti ja monelta suunnalta, eikä käperry vain yhteen jazzin nurkkaan. Festivaalivieras saa korviinsa pätevän ja tiiviin katsauksen kotimaisesta nykyjazzista, johon festivaali muutamasta ulkomaisesta vieraasta huolimatta keskittyy.

Torstai 7.3.

Festivaalin juhlakonsertti järjestettiin Svenska teaterin hienossa ja arvokkaassa salissa. Ennen konsertin alkua kaupunki muisti kannustavasti juhlivaa festivaalia ja tapahtuman nykyinen voimahahmo Jussi Fredriksson sai hänkin ansaitsemaansa huomiota (vuosikymmenen turkulainen jazzvaikuttaja) sekä lupauksen ensi vuoden festivaaliartistin asemasta.

Konsertin aloitti Eero Koivistoinen kvartetillaan, jossa saksofonisti lisäksi soittivat Olli Ahvenlahti, Pekka Sarmanto ja Reino Laine, vankkoja Suomi-jazzin klassikkoja siis kaikki. Vastaavalla kokoonpanolla Koivistoinen oli ollut jo 50 vuotta sitten aloittamassa festivaalia. Kyse ei ollut suinkaan pelkästä nostalgiasta, sillä yhtye esitti aivan uusiakin sävellyksiä. Tältä yhtyeeltä tuskin kukaan odotti yllätyksiä. Niiden sijaan saatiin lämmintä akustista jazzia, jossa pääpaino oli yhtyeen johtajan sävellyksillä ja vahvalla tenorisaksofonilla.

Billy Cobham Crosswinds Project. En ottanut kameraa mukaani Svenska teateriin, joten Cobhamin yhtyeestä on vain tämä parvelta otettu kännykkäkuva.

Illan kansainvälinen vieras rumpali Billy Cobham on virtuoosimaisen fuusiojazzrumpalin malliesimerkki. Jo yhtyeen asettelu lavalle korosti rumpalin asemaa yhtyeen keskiössä. Koko konsertin aikana oli tuskin yhtään hetkeä, jolloin Cobhamin aseman yhtyeen johdossa olisi päässyt unohtumaan.

Toki vuonna 1974 ilmestyneen ”Crosswinds”-levyn materiaalin varaan rakennetussa konsertissa muutkin yhtyeen jäsenet pääsivät esille, erityisesti kitaristi Fareed Haque ja fagotisti/saksofonisti Paul Hanson saivat hyvin soolotilaa. Fagottia kuulee jazzissa harvoin. Itse muistin ainostaan Karen Borcan, joka soitti fagotilla free jazzia miehensä saksofonisti Jimmy Lyonsin että pianisti Cecil Taylorin kanssa. (Googlailemalla löytyy lisää, mm. artikkeli jazzista ja fagotisteista: Bassoon Brothers.) Hanson soitti fagottiaan efektilaitteiden kautta. Soundi muistutti usein sähköisesti muokattua trumpettia, mikä tietenkin sopi hyvin tähän yhteyteen.

Oli hienoa nähdä vetreässä kunnossa soittava 74-vuotias rumpali, Miles Davisin yhtyeen ja Mahavishnu Orchestran veteraani ja fuusiojazzin kehittäjä. Yhtye soitti kuitenkin minun korviini turhan kovalla volyymilla ja näin kovaääninen funkjazz tuntui lopulta paikoin puuduttavalta.

Perjantai 8.3

Perjantaina ja lauantaina festivaali keskittyi pääpaikkaansa kulttuurikeskus Logomolle, jossa ohjelma jakaantui viime vuoden malliin kolmelle erikokoisella lavalle. Perjantain aloitti hienon albumin (katso: Syrtti) äskettäin julkaissut OK:KO, joka rumpali Okko Saastamoisen johdolla esitti uuden levyn materiaalia. Levynsä myötä uuden kotimaisen jazzin etujoukkoihin noussut OK:KO näyttää saavan myös kansainvälistä huomiota. Huomio ja kiitokset eivät ole tulleet turhasta, sillä yhtyeen esitys oli raikas ja intensiivinen.

OK:KO, rumpali Okko Saastamoinen

Illan toinen konsertti toi kuulijoille aloitusta perinteisempää jazzia, sillä Turku Jazzin vuoden artisteista koottu Turku Jazz All Stars esitti katsauksen festivaaleilla vuosikymmenten aikana vierailemisen kansainvälisten huippujen sävellyksiä. Lämmin ja svengaava konsertti esitteli mm. Art Blakeyn, Dexter Gordonin, McCoy Tynerin, Tomasz Stankon ja Dave Hollandin sävellyksiä. Konsertin idea oli hyvä, toteutus toimi ja sitä oli viihdyttävää kuunnella.

Säveltäjä Outi Tarkiainen johti Turku Jazz Orchestraa, joka soitti komeasti Tarkiaisen sarjan ”Unpainted Portraits”. Eri alojen taiteilijoille omistettu musiikki on melodista ja yllättävän perinteistä ison orkesterin musiikkia. Kohokohtina mieleen jäivät Gil Evansille ja Charles Mingusille omistettu ja kohteidensa musiikkiin viitannut ”Our Heritage” sekä riehakas, naistenpäivään oivallisesti osunut ”Sufragette Dance”. Tarkiainen on levyttänyt sarjan Norrbotten Big Bandin kanssa ja levy ilmestyi viime vuoden lopulla (”Unpainted Portraits ”, Prophone Jazz, 2018).

Superposition!

Perjantai-illan esiintyjistä odotin eniten rumpali Olavi Louhivuoren johtamalta vielä lyhyen ajan toimineelta Superposition!-yhtyeeltä. Sen eturivissä soittaa kaksi saksofonistia, Linda Fredriksson ja Adele Sauros ja Louhivuoren komppiparina OK:KO-yhtyeestä tuttu Mikael Saastamoinen. Yhtye oli odotusten mukaisesti jäntevä yhdistelmä free jazzin keinoja ja sävellysten ohjaamaa soittoa. Fredrikssonin veistokselliset soolot toivat minun mieleeni muistikuvia Henry Threadgillin soitosta. Myös Saastamoisen väkevä työstö jäi mieleen.

Illan päätteeksi esiintyi vielä italialaisen kitaristin Nicole Conten Spiritual Galaxy, jossa suomalaisilla muusikoilla oli vahva panos, kun Timo Lassy, Teppo Mäkynen ja Abdissa Assefa olivat afrosvengissä mukana. Kun yhtyeen johtaja itse jäi kokonaisuudessa taustavaikuttajaksi, eturivin valtasivat Lassyn kiihkeä, jopa Pharoah Sandersin poltetta tavoittanut saksofoni ja Lontoossa vaikuttavan Bridgette Amofahin tyylikäs soul-laulu.

Bridgette Amofah

Lauantai 9.3.

Logomon toinen ilta alkoi pianisti Riitta Paakin ja saksofonisti Manuel Dunkelin duokonsertilla, jossa he esittivät lähinnä Paakin kvartettilevyn materiaalia duolle sovitettuna, kuten tilanteeseen hyvin sopivan sävellyksen ”Åbo”. Vaikka Paakin sävellykset kestivät hyvin pelkistyksen ja pitkään yhdessä soittaneiden muusikoiden yhteistyö sujui tarkasti toisiaan kuunnellen, jään kuitenkin odottamaan koko kvartettia syksyn Jazzliiton kiertueella, joka ulottunee tänne pohjoiseen saakka.

Ilkka Arola Sound Tagine

Turku Jazzin vuoden artisti trumpetisti Ilkka Arolan Sound Tagine vastasi festivaalin mukavimmasta yllätyksestä. Palestiinan Ramallahissa arabialaista musiikkia opiskelleen Arolan johtama yhtye svengasi keinahdellen ja sävelmissä oli autenttisen kuuloisia itämaisia mausteita. Sound Tagine soitti lämpimästi lämmintä etnojazzia, jollaista on harvoin päässyt kuuntelmaan. Tämän vuoden kuluessa ilmestyvä uusi levy kuuluu nyt ehdottomasti hankittavien joukkoon.

Brittiläinen laulaja Dusty Springfield jäi itselläni aikoinaan ensin rockin ja myöhemmin jazzin jalkoihin. Niinpä monet Aili Ikosen ja Avara-yhtyeen uuden Dusty Springfield-projektin lauluista olivat minulle vieraita tai vain etäisesti tuttuja. Kuitenkin Ikosen ääni, Jarmo Saaren ja Teemu Viinikaisen kitarat sekä Jukka Perkon saksofoni kietoutuivat niin taidokkaasti ja saumattomasti yhteen, että kvartetin konsertti oli vangitseva elämys. Huippukohtina mieleen jäivät Michel Legrand-tulkinnat Windmills of Your Mind ja What Are You Doing the Rest of Your Life. Jälkimmäisen Ikonen ja Teemu Viinikainen esittivät koskettavana duettona. Lähes kaikista konsertin lauluista Hector oli kirjoittanut tuoreet suomenkieliset käännökset.

Jukka Perko ja Aili Ikonen

Norjalaisen saksofonistin Trygve Seimin Helsinki Songs -yhtyeen konsertti oli minulle festivaalin huipennus. Kuulin yhtyettä jo syksyllä Tampere Jazz Happeningissa. Nyt Turussa kvartetti esitti pidemmän setin, jolla virolainen pianisti Kristjan Randalu pääsi enemmän ja voimallisemmin ääneen kuin muistikuvieni mukaan Tampereella. Seimin Helsingissä syntyneet sävellykset ovat kuin suoraa puhetta, kansanmusiikin tai vanhojen virsien tapaan paljaita ja koruttoman kauniita. Seimin omaperäisessä saksofonisoundissa pohjoinen viileys kietoutuu yhteen itäisten vaikutteiden kanssa.

Kristjan Randalu

Festivaalin ohjelma oli tiivis ja kuulijalle oli tarjolla hyvin intensiivinen kuuntelu-urakka, jos mieli kuunnella kaikkia yhtyeitä. Trygve Seimin tarjoaman täyteläisen musiikkielämyksen jälkeen puhti olikin jo pois ja jaksoin kuunnella illan lopuksi esiintynyttä Jarmo Saaren Republic-yhtyettä vain muutaman kappaleen verran. Valokuvatkin jäivät yhtyeestä ottamatta. Loppuväsähdys ei muuta kokonaiskäsitystä: Turku Jazz Festival on korkeatasoinen musiikkijuhla, jota suunnitellaan ja toteutetaan laadukkaan musiikin ehdoilla.

Lopuksi TOP-3 -lista:

  • Trygve Seim Helsinki Songs
  • Ilkka Arola Sound Tagine
  • Superposition!

Julkaisen täällä blogissa vielä lisää valokuvia festivaaleilta.

Lisätietoja + yhtyeiden tarkat kokoonpanot: Turku Jazz Festival 2019 – festivaaliohjelma

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , | Jätä kommentti

Turku Jazz Festival 50 vuotta – festivaaliennakko

Suomen toiseksi vanhin jazzfestivaali täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Vuosi sitten alkuperäiselle paikalleen maaliskuun alkuun (6.-10.3.2019) palannut festivaali tapahtuu viime vuoden tapaan pääosin kulttuurikeskus Logomossa. Sen on kolme salia, jotka tarjoavat erilaisia esiintymistiloja erikokoisille yhtyeille. Myös Logomon ulkopuolella tapahtuu, sillä festivaalin juhlava juhlakonsertti sijoittuu Åbo svenska teaterin lavalle. Siellä esiintyvät Eero Koivistoisen ja Billy Cobhamin yhtyeet.

Eero Koivistoinen ja Billy Cobham

Eero Koivistoinen oli paikalla jo Turun ensimmäisillä festivaaleilla, minkä kunniaksi saksofonisti tuo lavalle muitakin vireitä veteraaneja eli Olli Ahvenlahden, Pekka Sarmannon ja Reino Laineen. Torstain konsertin pääesiintyjäksi noussee kuitenkin fuusiojazzin eturivissä rumpujensoittoa kehittänyt Billy Cobham. Hän on festivaalin kansainvälisesti tunnetuin nimi ja on soittanut mm. Miles Davisin yhtyeessä ja Mahavishnu Orchestrassa. Billy Cobham on tullut tunnetuksi teknisesti huipputaitavana ja intensiivisenä rumpuvirtuoosina.

Turkulaista osaamista

Festivaalin nostaa esille myös paikkakunnan omia muusikoita ja valitsee Turku Jazzin vuoden artistin kaupungin tai lähiseudun muusikoista. Tänä vuonna valitsijat päätyivät trumpetisti Ilkka Arolaan, jonka jazzia, folkia ja maailmanmusiikin tyylejä yhdistelevä Sound Tagine esiintyy omassa konsertissaan.

Arola on mukana myös Turku Jazz All Stars -yhtyeessä, joka on koottu aikoinaan festivaalin vuoden artisteiksi valituista muusikoista. Eri sukupolvia (mukana mm. Esa Pethman, Ilpo Murtojärvi, Severi Pyysalo, Jussi Fredriksson ja Max Zenger) yhdistävä yhtye esittää festivaalin historian aikana esiintyneiden kansainvälisten tähtien musiikkia. Luvassa lienee uusia versioita esimerkiksi Dexter Gordonin, McCoy Tynerin ja Lee Konitzin sävellyksistä.

Outi Tarkiainen johtaa Norrbotten Big Bandia Haaparannalla vuonna 2011

Turkulaisia muusikoita on mukana luonnollisesti myös Turku Jazz Orchestran riveissä. Big band soittaa säveltäjä Outi Tarkiaisen sävellyssarjan ”Unpainted Portraits”. Se ilmestyi viime vuonna levynä Norrbotten Big Bandin soittamana.

Vahvaa kotimaista jazzia

Kotimaisen jazzin panos festivaaleilla on jälleen vahva. Ohjelmaan on onnistuttu poimimaan mielenkiintoisia tuoreita yhtyeitä, kuten OK:KO ja Superposition!. Hienon uuden levyn ”(Syrtti, We Jazz)” äskettäin julkaissut OK:KO tarkastelee nykyjazzia omaperäisen raikkaasta näkökulmasta.

Viime vuonna syntynyt Superposition! on rumpali Olavi Louhivuoren johtama uusi yhtye, jossa johtajan lisäksi soittavat saksofonistit Linda Fredriksson ja Adele Sauros seka basisti Mikael Saastamoinen. Kohta jazzii -blogi innostui yhtyeen Helsingin keikan jälkeen: ”Bändin välittämä energia on jotain sellaista, jota harvoin pääsee kokemaan.”.

Superposition!

Ohjelmassa on myös pidempään toimineita yhtyeitä. Avara-trio (Jukka Perko, Teemu Viinikainen, Jarmo Saari) on saanut mukaansa laulaja Aili Ikosen, jonka kanssa trio esittää uusia Hectorin kääntämiä tulkintoja ja mm. Dusty Springfieldin lauluista. Jarmo Saaren oma yhtye päättää Logomon konserttitarjonnan lauantai-iltana yhdessä saksofonisti Timo Lassyn kanssa soittamalla Jarmo Saari Republicin tuoreen ”Soldiers of Light” -levyn materiaalia.

Jarmo Saari Republic Torniossa 2014

Trygve Seim ja Nicola Conte

Norjalainen saksofonisti Trygve Seim ja italialainen kitaristi Nicola Conte esittelevät molemmat omat näkökulmansa eurooppalaiseen jazziin. Seim soittaa festivaalilla musiikkia, jossa pohjoismaisen jazzin sävyt kohtaavat itämaisen musiikin vaikutteita. Turussa kuultavat sävellykset Seim on säveltänyt Helsingissä. Muutamia viikkoja Suomessa viettänyt saksofonisti pääsi eroon kirjoituskammostaan ja näin syntyi kokonaisuus nimeltä ”Helsinki Songs”. Viime vuonna ECM julkaisi sävellyksistä kootun albumin, joka kuului vuoden parhaimpien levyjen joukkoon.

Trygve Seim Tampere Jazz Happeningissa 2018

Nicola Conten ja hänen Spiritual Galaxy -yhtyeen svengaavaa groovea maustetaan afrojazzin elementeillä. Yhtyeen laulusolistina loistaa Bridgette Amofah Lontoon aina rikkaasta musiikkimaailmasta. Suomalainen jazzosaaminen on vahvasti mukana sekä Seimin ja Conten yhtyeissä. Seimin kvartetissa soittaa rumpali Markku Ounaskari ja Timo Lassy, Teppo Mäkynen sekä Abdissa Assefa kuuluvat puolestaan Conten yhtyeeseen.

Ennakkoon arvioituna Turku Jazz Festival jatkaa hyvin samalla konseptilla kuin viime vuonnakin eli konserttipaikat ja ohjelmapolitiikka ovat entisellään. Toimiviksi osoittautuneita konserttipaikkoja ei ole ollut tarpeen vaihtaa. Festivaali jatkaa vahvaa panostustaan selvästi jazziksi tunnistettavaan musiikkiin ja lupaa kuulijalle tukevan annoksen monipuolista jazzia, mikä on tietenkin näin jazzin harrastajan kannalta positiivista.

Lue lisää: Turku Jazz Festival 2019 – ohjelma.

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , | Jätä kommentti

Jarmo Saari Republic: Soldiers of Light (Membran, 2019)

Jarmo Saari Republic Torniossa 2014

Jarmo Saari Republic -yhtyeen kokoonpano on ainutlaatuinen. Kvartettia johtavan kitaristi/multi-instrumentalisti Jarmo Saaren rinnalla soittaa peräti kolme lyömäsoittajaa, joiden svengi kuljettaa kuulijan todelliseen rytmiviidakkoon yhtyeen uuden levyn avausraidalla ”The Wunderers”. Vangitsevan johdannon jälkeen seuraa albumin avainteos ”Compassion”. Siinä valon soturit rakentavat Charles ChaplininDiktaattori”-elokuvan ihmisyyttä ja rauhaa julistavan loppupuheen päälle mahtavan sointivyöryn. Nykyajan synkkien, demokratiaa ja ihmisoikeuksia kyseenalaistavien virtausten keskellä Saaren ja Chaplinin ihmisyyttä korostava, idealistinen sanoma soi lohdullisena, Saaren kitarasoundissa jopa uljaana.

Muhkeat soundit, runsaat yksityiskohdat ja väsymätön groove leimaavat myös loppua levystä. Tasaisesta kokonaisuudesta erottuvat esimerkiksi Saaren laulama ”My Kinda Woman”, joka vilkuilee Jimi Hendrixin suuntaan sekä tummanpuhuva kitaraballadi ”Saffron Tears”, todellinen kitaristin näytön paikka. Albumin loppuun on säästetty ”Aura”, muistokirjoitus edesmenneelle Zarkus Poussalle, jonka hautajaisista tallennettuun rumpalien yhteisesitykseen kappale perustuu.

Joudun aina tällaisen runsaasti sähköä ja studiotekniikkaa käyttävän musiikin äärellä astumaan omien mieltymysteni ulkopuolelle (katso myös Jeff Ballardin ”Fairgrounds”). ”Soldiers of Light” on kuitenkin niin taitavasti ja vilpittömästi tehtyä musiikkia, että sen äärelle on antoisaa pysähtyä. Lisään levyn tietenkin Kuuntelussa 2019 -listalle, jolta valikoin loppuvuodesta blogin ”Vuoden valinnat”.

Jarno Saari Republic: Soldiers of Light (Membrane, 2019)
Jarmo Saari, kitarat, laulu, koskettimet, theremin, basso ym., Abdissa Assefa, rummut, lyömäsoittimet, Sami Kuoppamäki, rummut, lyömäsoittimet, Olavi Louhivuori, rummut, lyömäsoittimet

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , , , | Jätä kommentti

Youssef Daoudi: Monk!

Ranskalaisen sarjakuvapiirtäjän ja kirjailijan Youssef Daoudin sarjakuvaromaani ”Monk!” kertoo pianisti Thelonious Monkin ja mesenaatti Pannonica de Koenigswarterin suhteesta, kuten kirjan alaotsikkokin täsmentää: ”Thelonious, Pannonica, and the Friendship Behind a Musical Revolution”. Samalla kirja käy laajemminkin läpi sekä epätodennäköisten ystävysten elämänvaiheita että bebopin historiaa. Upea kirja tulvii visuaalisesti komeita ruutuja, virtuoosimaista viivan käyttöä, siis piirrettynä henkiin herätettyä jazzia ja aikakauden New Yorkin epookkia.

Youssef Daoudi: Monk! Thelonious, Pannonica, and the Friendship Behind a Musical Revolution (First Second, 2018)

Lue lisää: Youssef Daoudi; kirjailijan nettisivut

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz, Kirjat | Avainsanoina , , , , , | Jätä kommentti

Mathias Algotsson: Home At Work Again (Slingan Music, 2018) – sulavaa cool jazzia

Mathias Algotsson. Kuva: Annika Falkuggla

Ruotsalaisen pianisti Mathias Algotssonin levy on kahdestakin näkökulmasta kamarijazzia. Se on sitä aivan konkreettisesti, sillä levy on äänitetty Algotssonin kotona. Hänen olohuoneeseen pystytetyssä studiossa musiikki tallentui intiimin lämpimänä ja luonnollisena. Rummuttoman kvartetin pienimuotoinen jazz käy kamarijazzista myös vähäeleisyytensä ja yksityiskohtiin herkästi paneutuvan ilmaisunsa puolesta.

Tyylillisesti Algotssonin musiikki on vaivattomasti ja sulavasti svengaavaa cool jazzia. Se edustaa siis tyyliä, jota Suomessa ei juurikaan soiteta, mutta jolla on Ruotsissa vahvat vuosikymmeniä kestäneet perinteet. Kvartetti arvostaa jazzin vakiintuneita hyveitä jopa siinä määrin, että tyylipuhtaasti esitetty musiikki ei pääse missään vaiheessa yllättämään kuulijaa.

Home At Work Again” on siis ajatonta jazzia, josta päällimmäisenä mieleen jää taitavan yhtyeen tarkka ja vivahteikas yhteispeli. Noin 37 minuuttia kestävän ja seitsemän Algotssonin sävellystä sisältävän tiiviin albumin parhaita paloja ovat kaunis Lee Konitz-henkinen avausraita ”From Time to Time”, rennosti svengaavat menoraidat ”Copenhagen” ja ”Jazzlines”. Kaikkein hienoin raita on kuitenkin kansanmusiikkivaikutteinen ”Attundafolk”, joka surumielisen kaunis melodia ja tulkinta jää vahvasti mieleen.

Mathias Algotsson: Home At Work Again (Slingan Music, 2018)
Mathias Algotsson, piano, Karl Olandersson, trumpetti, Klas Lindqvist, saksofoni, Svante Söderqvist, basso

Mathias Algotsson Kvartett: Copenhagen
Tallennus Essingen kirkosta Tukholmassa helmikuussa 2016.

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , | Jätä kommentti

OK:KO: Syrtti (We Jazz Records, 2019)

OK:KO, Raahen Rantajatsit 2017

OK:KO-yhtyeen toinen levy ”Syrtti” on sekä uuteen kurkottavaa musiikkia että jännittävästi koottu albumikokonaisuus. Levyn tunnistaa ilman muuta jazziksi heti ensikuulemalta, mutta samalla se jää kiinnostavasti valmiiden luokittelujen ja tuttujen tyylisuuntien ulkopuolelle. ”Syrtti” ei ole erityisesti kiinni hard-bopin perinteessä, ei cool jazzissakaan. Vankasti sävellyksiin perustuvana se tuskin käy free jazzista ja täysin akustisena fuusionkaan leimaa siihen on mahdotonta lyödä, eikä siinä tunnu olevan pohjoismaista viileyttäkään. OK:KO on siis ilahduttavasti oman ja raikkaan äänen äärellä.

Toki yhtye selvästi tuntee jazzin perinnettä, varsinkin John Coltranen henki liikuskelee levyn avaavalla nimikappaleella ja päätösraidalla ”Kiipeli”, luonnollisesti Jarno Tikan intensiivisissä saksofoniosuuksissa. ”Syrtti” ja ”Kiipeli” ovat levyn pisimmät kappaleet, joilla yhtyeellä on aikaa ja tilaa muuta levyä pidemmälle kerronnalle ja laajemmalle tarinan kaarelle. Tilaa on jopa irrottelulle, kun ”Kiipelin” lopussa OK:KO vihdoin vapautuu tuokioksi lähes perinteiseen jazzsvengiin.

Samalla nämä vankat esitykset rajaavat sisäänsä loput viisi lyhyempää raitaa. Näistä viidesta kappaleesta kaikki turha on karsittu pois, esimerkkeinä hurjasti kieppuva ”Piik” ja minimalistinen ”Soma”, jotka muista kappaleista poiketen ovat läpisävellettyjä (kuten Okko Saastamoinen kertoo Jazzkeittiön haastattelussa 31.1.2019). Huippukohtina jäävät mieleen ”Arizona” ja ”Full Pull”, joiden riemastuttavan kulmikkaat komppikuviot kulkevat kuin veitsen terällä, omaperäinen groove/svengi kuitenkin koko ajan käden ulottuvilla. Myös pianisti Toomas Keski-Säntin monivivahteiset soolot näillä kappaleilla innostavat.

Vangitseva ”Syrtti” on siis tiivis albumi ja erittäin onnistunut jatko mainiolle debyyttilevylle Land E. (AMP Music & Records, 2017). Viimeistään nyt uuden levynsä myötä OK:KO vakiinnuttaa paikkansa uuden jazzin etujoukoissa.

OK:KO: Syrtti (We Jazz Records, 2019)
Jarno Tikka, saksofoni, Toomas Keski-Säntti, piano, Mikael Saastamoinen, basso, Okko Saastamoinen, rummut

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , , , | Jätä kommentti