Vinyylin viehätys – Cecil Taylor Quartet: Looking Ahead! (Contemporary Records, 1959)

Cecil Taylorin debyyttilevy ”Jazz Advance” oli ilmestynyt kaksi vuotta aikaisemmin kuin kesäkuussa 1958 äänitetty toinen studiolevy ”Looking Ahead!”. Tässä vaiheessa Taylor liikkui levyillään jännittävästi modernin jazzin ja avantgarden rajalla. Taylor itse soitti jo tunnistettavan ainutlaatuisella tavallaan, ei kuitenkaan vielä niin raivoisan intensiivisesti kuin myöhemmin. Muut muusikot sen sijaan soittivat yhtyeen johtajaa perinteisemmin ja suoraviivaisemmin svengaten.

Basisti Buell Neidlinger (1936-2018) ja rumpali Denis Charles (1933-1998, levynkannessa Dennis, joka on väärä kirjoitusasu) kuuluivat 1950- ja 60-lukujen vaihteessa Taylorin yhteistyökumppaneihin. He olivat komppiparina mukana muillakin Taylorin ensimmäisillä levytyksillä. Vibrafonisti Earl Griffithin Taylor mainitsee ohimennen yhteistyökumppaninaan A.B. Spellmanin haastattelukirjassa ”Four Lives in the Bebop Business”.  Paljon muuta tietoa vibrafonistista ei löydykään ja ”Looking Ahead!” on hänen ainoa merkittävä levytyksensä.

Onnistuneen albumin kruunaa Dennis Stockin hieno kansikuva.

Cecil Taylor Quartet: Looking Ahead! (Contemporary Records, 1959)
Cecil Taylor, piano, Earl Griffith, vibrafoni, Buell Neidlinger, basso, Denis Charles, rummut

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , | Jätä kommentti

Cecil Taylor (1929 – 2018)

Cecil Taylor. Kuva: Peter Gannushkin

Amerikkalainen pianisti Cecil Taylor kuoli 5.4.2018 89-vuotiaana. Taylor tunnettiin äärimmäisen tinkimättömänä oman tiensa kulkijana, joka ei koskaan tehtyt taiteensa kanssa kompromisseja. Vaikka Taylor soitti ensimmäisillä, 1950-luvun jälkipuoliskolla ilmestyneillä, levyillään myös standardikappaleita, käsitteli hän niitäkin omalla ainutlaatuisella ja uuttaluovalla tavallaan. Taylorin debyyttilevy ”Jazz Advance” (1956) on Brian Mortonin mukaan radikaali ja sen tulkinnat veitsenteräviä sekä syvän melodisia.

Taylor jätti 1960-luvulla lopullisesti standardit ja siirtyi yhä abstraktimpaan suuntaan, jossa hän hylkäsi oikeaoppisen jazzin perinteiset arvot. Samaan aikaan alkoi pitkään jatkunut yhteistyö alttosaksofonisti Jimmy Lyonsin kanssa. Lyonsin saksofoni piti abstraktia free jazzia soittaneen Taylorin kuitenkin kiinni jazzin perinteessä ja bluesissa. Myös rumpalit Sunny Murray ja Andrew Cyrille kuuluivat Taylorin yhtyeiden ydinjoukkoon.

Taylorin musiikki ei suinkaan ole kokonaan improvisoitua, vaikka ennalta sävellettyä materiaalia ainakin minun on vaikea hahmottaa monesti massiivisen energian keskeltä. Vuonna 1966 ilmestyneet kaksi Blue Note -levyä (”Conquistador!” ja ”Unit Structures”) perustuu pitkälti sävellyksiin. Myös esimerkiksi ison orkesterin albumi ”Winged Serpent (Sliding Quadrants)” (Soul Note, 1984) kuulostaa siltä kuin siinä olisi sävellettyä materiaalia.

Sain kuulla Tayloria kolmessa eri konsertissa. Ensimmäinen oli Turku Jazz -festivaalilla 1980-luvun puolivälissä, kun Taylor soitti soolokonsertin Sibelius-museossa. En ollut tuolloin vielä kuunnellut montakaan Taylorin levyä, mutta älysin kuitenkin mennä paikalle. Jotain Taylorin voimasta kertoo se, että konsertista on jäänyt mieleeni kirkas mielikuva, vaikka yksityiskohtia en tietenkään enää muista.

Seuraavan kerran kuulin Tayloria kahdessa Raahen Rantajatsien konsertissa vuonna 1998, ensin yhtyeen kanssa Fantin lavalla (muistikuva: Taylor lavalla ja selän takana pulina tarjoilualueelta) ja sitten sekä soolona että uudelleen yhtyeen kanssa koulun juhlasalissa. Raahessa esiintyi Taylorin eurooppalainen kvartetti (eli Harri Sjöström, saksofoni, Tristan Honsinger, sello, Teppo Hauta-Aho, basso ja Paul Lovens,rummut), jolta ei ilmeisesti koskaan tallennettu musiikkia.

Taylorin musiikki on usein järkälemäistä ja äärimmäisen intensiivistä. Kappaleet saattavat olla koko levyn mittaisia, eivätkä totutut jazzin kuuntelemisen tavat aina auta. Toisaalta hänen pianonsoittonsa kohoaa välillä selittämättömältä tuntuvalle tasolle, jossa energia ja lyyrisyys yhtyvät. Taylor loi oman, täysin uniikin maailmansa, jossa kuuntelijalla riittää tutkittavaa, löydettävää. Ja elettävää, sillä Taylorin musiikki vaatii aikansa.

Tutustu lisää:
Cecil Taylor, Pianist Who Defied Jazz Orthodoxy, Is Dead at 89; Ben Ratliffin muistokirjoitus ja läpileikkaus Taylorin urasta New York Timesissa
Cecil Taylor 1929 – 2018; Brian Mortonin erinomainen teksti Orkesterjournalissa (ruotsiksi)
The World of Cecil Taylor; Ethan Iversonin muistosanat
Gary Giddins- Backstage Interview on Cecil Taylor; jazzkriitikko Gary Giddins avaa Taylorin musiikkia mielenkiintoisessa haastattelussa (video).

Cecil Taylor – Free Improvisation #3
Pianosoolo vuodelta 1981, elokuvasta ”Imagine The Sound

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , | 3 kommenttia

Jazzkuvia – valokuvanäyttely Torniossa

Videolla perustiedot valokuvanäyttelystäni, joka on juuri nyt esillä Tornion kaupungintalon näyttelytilassa. Lue lisätietoja: Jazzkuvia.

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz, Valokuvaus | Avainsanoina , , | Jätä kommentti

Rumpali Dan Weiss @Turku Jazz Festival 2018

Dan Weiss #jazz #rummut #drums #mustavalkoinen #blackandwhite #bnw @jazzcityturku @danwdrums

Henkilön Jukka Piiroinen (@valonkuvia) jakama julkaisu

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz, Valokuvaus | Avainsanoina , , , , , | Jätä kommentti

Kolme kotimaista – Sound & Fury, Aaltonen & Björkenheim, Halme Prospekt

Juhani Aaltonen & Raoul Bjorkenheim

Sound & Fury: Thundering of Dawn (Karkia Mistika, 2018)
Pepa Päivinen: saksofonit, huilut, Jorma Tapio: alttosaksofoni, huilut, bassoklarhinetti, Tane Kannisto, tenorosaksofoni, huilu, alttoklarinetti, Antero Priha, trumpetti, Jimi Sumén, kitara, Julius Heikkilä, kitara, Sampo Lassila, basso, Simo Laihonen, rummut, Hannu Risku, lyömäsoittimet

Sound and Fury oli rumpali/säveltäjä Edward Vesalan (1945-1999) merkittävin kokoonpano, joka julkaisi ECM-merkillä neljä albumia. Vesalan kuolemasta kului kymmenen vuotta ennen kuin yhtye kokoontui uudelleen yhteen muistokonserttia varten. Yhtye aloitti uudelleen ja samalla syntyi myös albumi ”Pulsacion” (Ektro Records, 2013) eli levyllinen Iro Haarlan sovittamia Vesalan sävellyksiä.

Sound and Fury julkaisee toisen nyt toisen levynsä, jolla Vesalan henki elää edelleen vahvana. Neljän Vesalan sävellyksen lisäksi ohjelmistossa on kaksi sävellystä Haarlalta ja yksi Jorma Tapiolta ja Vesalan kanssa pitkään työskennelleiden muusikoiden musiikki solahtaa saumatta Vesalan musiikin jatkoksi.

Thundering of Dawn” ei tarjoa Vesalan musiikkia kuunnelleille yllätyksiä, vaan levyllä on tuttuun tapaan jykevän melodista, lujarakenteista ja suorastaan fyysistä musiikkia. Se on vahvan rosoista työtä kuin kuvanveistäjä Kain Tapperin puuveistokset, joiden pinnassa taltan jäljet selvästi näkyvät.

Juhani Aaltonen – Raoul Björkenheim: Awakening (Eclipse Music, 2018)
Juhani Aaltonen, huilu, Raoul Björkenheim, kitarat, viola da gimbri

Juhani Aaltosen ja Raoul Björkenheimin duolevy on äänitetty vuonna 2016 Tampere Jazz Happeningin konsertissa. Ensikuulemalta levyn kuudesta raidasta erottuu Aaltosen sävellys ”Reflections”, jonka Aaltonen on jo aikaisemmin levyttänyt eri kokoonpanoilla. Kaksikko luo kappaleella vaikuttavan draaman kaaren, jonka huippukohdassa huilu soi yllättävän aggressiivisesti.

Muista kappaleista kelpaa nostaa vaikka varovaisen herkkä avausraita, Björkenheimin ”Kaleidophonic” tai albumin päättävä ”Eyes of The Wise”, jonka Aaltosen oman äänen ja huilun yhdistävä dramaattinen soittotapa huipentaa.

Intiimit duetot pelkästään huiluun keskittyvän Aaltosen kanssa tuo Björkenheimista esille lyyrisen ja jopa hiljaisen puolen. Kitara ei todellakaan jyrää volyymillaan alleen huilua, vaan kahden instrumentin vuoropuhelu erottuu selkeästi. Vaikka duomusiikin kuvaaminen dialogina on ehkä kulunut ilmaisu, on se tässä tapauksessa erittäin osuva.

Halme Prospekt: Bluespektor (Karkia Mistika, 2018)
Hepa Halme, puhaltimet, Matti Riikonen, trumpetti, Esa Onttonen, kitara, Arttu Tolonen, syntesoija, kitara, Tapani Varis, basso, munniharppu, pajupilli, Alf Forsman, rummut, Pekko Käppi, jouhikko, Noel Saizonau, lyömäsoittimet

Halme Prospekt avaa uuden levynsä yllättävällä vedolla eli versiolla Grateful Dead -yhtyeen ”Blues for Allah” -levyn (1975) nimikappaleesta. Se avautuu hitaasti bluesin ja itämaisten sävyjen jouhikolla maustettuna sekoituksena. Sitten levy asettuu käytännössä koko loppualbumin kestävään groove-asentoon Arttu Tolosen kappaleella ”Generator 1”, jonka tarttuva melodia paljastuu vasta pitkän jamituksen jälkeen.

Sähköisten ja akustisten rikkaiden soundien kudos ja hellittämättä eteenpäin puskeva komppi leimaavat koko levyä. Samalla reseptillä yhtye käsittelee myös levyn toisen lainakappaleen Dave Hollandin klassikon ”Conference of the Birds”. Kaikkiaan ”Bluespektor” on kollektiivinen rutistus, jossa koko yhtyeen ilmaisu astuu yksittäisten muusikoiden edelle.

Suosittelen eli kaikki kolme levyä pääsevät blogin suosituslistalle: ”Vuoden valinnat 2018”!

sound_fury
Juhani-aaltonen-raoul-björkenheim-awaking
bluespektor
sound_fury thumbnail
Juhani-aaltonen-raoul-björkenheim-awaking thumbnail
bluespektor thumbnail
Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , , | Jätä kommentti

Harri Kalha: Unohtumattomat äänet – innostunut jazzlaulun esittely

Kulttuurintutkija Harri Kalhan tuore ”Unohtumattomat äänet” on yllättävä ja tervetullut lisä suomenkieliseen jazzkirjallisuuteen. Yllättävä sikäli, että 1950- ja 1960-luvuilla vaikuttaneet naispuoliset jazzlaulajat eivät ole olleet aivan musiikkijulkisuuden keskiössä. Mutta kuten Kalhan kirja vahvasti todistaa, kyse on ajattomasta ja jatkuvasti huomionarvoisesta musiikista.

Miesvaltaisessa jazzmaailmassa naisille on pitkään ollut tarjolla lähinnä laulusolistin rooleja. Kalha itse on vahvasti kiinnostunut juuri näistä laulajista, joiden paikka on ollut jazzin suuren kertomuksen marginaalissa. Kirjan naislaulua arvostava ja unohtuneita nimiä esille nostava rajaus on perusteltu, sillä se avaa tuoreen näkökulman jazzin historiaan.

Sukupuolen lisäksi Kalha on rajannut tarkastelunsa ulkopuolelle vuoden 1950 jälkeen syntyneet laulajat. Myöskään eurooppalaiset laulajia ei esitellä. Näin esimerkiksi Cassandra Wilson ja Karin Krog eivät päässeet mukaan. Kaikissa kirjoissa aihetta on jotenkin aina rajattava ja teoksen rajaus on nyt johdonmukainen.

Kalha esittelee yli kuusikymmentä laulajaa alkaen alan suurimmista nimistä (Billie Holiday, Ella Fitzgerald ja Sarah Vaughan), mutta tilaa saavat monet sellaisetkin laulajat, joista en ollut aikaisemmin kuullutkaan (vaikkapa Annie Phillips, Lucy Reed, Salena Jones). Laulajien elämänvaiheita käsitellään vain ohimennen ja pääpaino on 1950- ja -60 -lukujen LP-levyissä ja niiden kohokohdissa. Ilahduttavasti Kalha osaa kiinnittää huomiota myös laulujen teksteihin ja niiden tulkintaan.

Kalha laatii innokkaasti erilaisia listoja, joiden avulla lukija voi lähteä seikkailemaan uusiin suuntiin. Kirjasta löytyy esimerkiksi ”Hipsterin albumilista”, ”Billie Holidayn parhaat”, ”Jazzille lämmenneitä bluesääniä” ja ”Laiskoja iltapäiviä”. Laulajien, käsiteltyjen levyjen ja laulujen suuresta määrästä johtuen ”Unohtumattomat äänet” on parhaimmillaan teos, josta voi hakea ideoita musiikin kuunteluunsa. Kannesta kanteen luettavaa jazzlaulun tarinaa se ei niinkään kerro.

Tällaisenaan kirja toimii kuitenkin hienosti. Oma näkemykseni laulujazzista laventui kirjaa lukiessa ja kirjoittajan esille nostamia helmiä kuunnellessa. Onneksi suurin osa kirjan esittelemästä musiikista löytyy suoratoistopalvelun listoilta, joten ihan kaikkia levyjä ei heti tarvitse ostaa omaan hyllyyn. ”Unohtumattomat äänet” on paras suomeksi ilmestynyt jazzkirja vuosikausiin.

Harri Kalha: Unohtumattomat äänet. Jazzin suuret naislaulajat (Like Kustannus, 2018)

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz, Kirjat | Avainsanoina , , , , | Jätä kommentti

Trädet: Trädet (El Dingo Records, 2018)

Joakim Milder ja Fredrik Ljungkvist

Trädet-kvartetti tuo yhteen saksofonistia, Joakim Milderin ja Fredrik Ljungkvistin, jotka ovat jo pitkään olleet niin keskeisiä nimi ruotsalaisessa jazzissa. Onkin suorastaa ihme, että tämä on ilmeisesti heidän ensimmäinen yhteinen levytyksensä.

Joakim Milder tunnetaan pidättyvästä ja omintakeisesta soittotyylistään, joka onnistuneesti kiertää kaukaa kaikki kliseet. Viime vuosina Milder on tullut täällä pohjoisessa tutuksi Norrbotten Big Bandin kapellimestarina ja taiteellisena johtajana. Tässä toimessa hänen saksofonin soittoaan on kuultu valitettavan harvoin.

Fredrik Ljungkvist muistetaan omien kokoonpanojensa (esim. Yun Kan 5 ja Yan Kan 10) lisäksi erityisesti Atomic-yhtyeen intensiivisenä ja rosoisena fonistina. Rumpali Christopher Cantillon kokoaman Trädet-kvartetin esikoislevyllä Ljungkvist on kuitenkin lähempänä Milderin hillittyä tyyliä kuin free jazzin soundeja. Hän tulee levyllä esille myös notkean ilmaisuvoimaisena klarinetistina.

Trädet-yhtyeen musiikissa on kyse rauhallisen keskustelun kaltaisesta vuorovaikutuksesta. Hyvä esimerkki yhtyeen basistin Pär-Ola Landinin sävellys ”Köpenhamn”, jossa jazzin totuttu teema-soolot-teema -järjestys korvautuu koko yhtyeen kiireettömällä puheella. Toki levyllä soolojakin kuullaan, kuten Landinin sävellyksellä ”Segall”, jossa soolotila jakautuu Ljungkvistin herkän klarinetin ja Milderin pehmeän tenorin kesken.

Intiimi äänitys tuo intrumenttien soundit aivan kuulijan lähelle.  Kaikki soittimet erottuvat selkeästi sekä luovat luonnollista tilan ja läsnäolon tuntua. Näin yhtyeen levollinen ja balladivoittoinen albumi päätyy blogin Vuoden valinnat” -listalle.

Trädet: Trädet (El Dingo Records, 2018)
Joakim Milder, saksofonit, Fredrik Ljungkvist, saksofonit, klarinetti, Per-Ola Landin, basso, Christopher Cantilla, rummut

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , , | Jätä kommentti

Turku Jazz Festival 2018 – festivaaliraportti

Turku Jazz Festival palasi muutaman vuoden kesäajan jälkeen takaisin vanhalle paikalleen kevättalven tienoille. Festivaalivuoden ensimmäinen merkittävä jazztapahtuma oli sikäli poikkeuksellinen musiikkijuhla, että se tarjosi yleisölleen nimensä mukaisesti nimenomaan jazzia.

Turkulaiset todistivat, että jazzfestivaalin ohjelmaa ei ole välttämättä pakko laimentaa esimerkiksi popmusiikilla tai ns. suurilla nimillä. Kulttuurikeskus Logomoon keskittyneet festivaalin pääkonsertit vetivät mukavasti yleisöä, sillä perjantai- ja lauantai-illat olivat molemmat lähes loppuunmyytyjä.

Olin paikalla kuuntelemassa ja valokuvaamassa molemmat Logomon illat. Näin torstain ensimmäiset konsertit jäävät festivaaliraportin ulkopuolelle.

Zenger & Lehtonen

Festivaalin ohjelmaan oli valittu etupäässä kotimaista jazzia. Monipuolinen ohjelma esitteli sekä nuoria kykyjä että jo mittavan uran tehneitä jazzmuusikoita. Ohjelman nuorta laitaa edusti Turku Jazzin vuoden 2018 artistiksi valittu saksofonisti Max Zenger ja kaksi hänen yhtyettään.

Tomi Nikku –
Maxxxtet

Pari levyäkin julkaissut Maxxxtet-kvartetti avasi perjantain Logomon osuuden svengaavalla konsertilla, josta mieleen jäivät erityisesti Zengerin bassoklarinetti ja trumpetisti Tomi Nikun soolot. Lauantaina Zenger johti Globus-yhtyettään, jonka soundimaailmaa Mikael Myrskogin koskettimet ja sähköiset vempaimet laajensivat.

Jussi Lehtonen Band soitti uuden “Move on” -albuminsa materiaalia. Poikkeuksellisen intensiivinen yhtye soittaa todellista energiajazzia, jonka voimakaksikkona toimii Jussi Lehtonen ja saksofonisti Joonatan Rautio, hieman kuten Coltrane ja Elvin Jones aikoinaan. Teemu Viinikaista sijaistanut Sami Linna ei ehkä tuntenut oloaan täysin kotoisaksi yhtyeen kitaristina.

Severi Pyysalo 50 vuotta

Vibrafonisti Severi Pyysalo täytti viime vuoden lopulla 50 vuotta. Merkkipäivää juhlistettiin peräti kahdella tavallista näyttävämmällä konsertilla. Perjantai-illan vieraita olivat taaperoikäiselle Pyysalolle ensimmäiset rumpukapulat lahjoittanut Reiska Laine, Pyysalon ensimmäinen työnantaja Antti Sarpila sekä pitkäaikainen yhteistyökumppani Jukka Perko.

Severi Pyysalo

Lämpimästi ajan ja elämän kulkua väliin huumorillakin käsitellyt ilta päättyi pysäyttävästi, kun Vesa-Matti Loiri lauloi Eino Leinon “Elegian” riipaisevan loppusäkeen: “Rotkoni rauhaan kuin peto kuoleva hiivin”. Eipä sen jälkeen voinut muuta, kuin nousta muun yleisön mukana antamaan aplodeja seisaaltaan käsin.

Lauantain toinen juhlakonsertti toi yhteen Pyysalon ja Turun filharmonisen orkesterin, jota johti Riku Niemi, pitkäaikainen Pyysalon yhteistyökumppani hänkin. Pyysalo oli sovittanut orkesterille ja jazztriolle omia sekä Michel Legrandin sävellyksiä. Näistä aiheista syntyi hieno viihdekonsertti, jossa nautiskeltiin mahan täydeltä vibrafonivirtuositeettia.

Ulkomaiset vieraat

Kotimaisten muusikoiden lisäksi ohjelmassa oli kaksi ulkomaista vierasta. Perjantaina esiintyi amerikkalaisen saksofonistin Chris Potterin yhtye Underground. Kvartetin musiikki oli suoraviivaista, funk-henkisen ja elastisen kompin varassa svengaavaa vahvaa jazzia. Pitkissä kappaleissa Potter soitti pitkiä, jäsenneltyjä ja intensiivisiä sooloja, jotka teknisen taituruuden lisäksi välittivät runsaasti tunnetta.

Rigmor Gustafsson Quartet

Toinen ulkomainen vieras laulaja Rigmor Gustafsson toi mukanaan ruotsalaisen jazzin taitoa ja laatua. Rigmor Gustafsson liikkuu laulajana lähempänä popmusiikkia kuin perinteistä standardisävelmien tulkinnalle perustuvaa jazzia. Gustafsson ja säestävä trio esittivät helposti kuunneltavaa ja viihdyttävää musiikkia. Aikataulusyistä konsertti jouduttiin siirtämään Logomon aulaan, jonka klubimainen tila seisomapaikkoineen oli jopa rennompi vaihtoehto kuin istuimilla varustettu alkuperäinen Galleria-sali.

Kotimaiset huiput kärjessä

Korkeatasoisista vieraista huolimatta festivaalin parhaista esityksistä vastasivat kotimaiset esiintyjät. Pianisti Aki Rissasen ja sopraanolaulaja Mari Palon projektissa yhdistyy klassinen laulu ja jazz. Rissanen on sovittanut säveltäjä Leevi Madetojan laulusarjan “Syksy” klassiselle laulajalle ja jazztriolle eli Rissasen, Teemu Viinikaisen ja Joonas Riipan muodostamalle triolle.

Mari Palo & Aki Risssanen

Mari Palo pysyi visusti roolissaan klassisena laulajana, samalla kun jazztrio piti huolen groovesta ja sooloista. Vaikka klassisen ja jazzin yhteys on joskus ollut jännitteistä, syntyi nyt luontevasti toimivaa musiikkia, joka kuulosti uudelta ja ennenkuulemattomalta.

Verneri Pohjola

Festivaalilauantai päättyi Verneri Pohjola Groupin konserttiin, jossa yhtye soitti viime vuonna ilmestyneen “Pekka”-levyn musiikkia, siis isänsä Pekka Pohjolan sävellyksiä. “Pekka” oli viime vuoden parhaita levyjä, joka oli mukana monilla vuoden parhaiden levyjen listoilla. (Katso myös Valon kuvia -blogin Vuoden valinnat 2018.)

En ollut itse aikaisemmin onnistunut kuulemaan “Pekka”-projektia livenä, joten odotukset olivat etukäteen korkealla. Eikä yhtye tuottanut pettymystä, sillä se oli selvästi hyvässä soittovireessä. Se käsitteli levyn materiaalia hyvin vapaasti ja improvisaatioille annettiin runsaasti tilaa. Tarkasti toisiaan kuuntelevia muusikoita oli ilo kuunnella ja Pekka Pohjolan tutut sävellykset tietenkin toimivat.

Juhlavuotta odotellessa

Turku Jazz Festival oli onnistunut jazztapahtuma ilman jazzin varsinaisia tähtiä tai muuten “suuria” nimiä. Festivaali näyttää luottavan hyvän musiikin voimaan ja ensi vuoden 50-vuotisjuhlan ohjelmaa voi jäädä hyvillä mielin odottamaan.

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , | Jätä kommentti

Turku Jazz Festival 2018 – kuvasarja

Kuvasarjassa kymmenen kuvaa tämän vuoden Turku Jazz -festivaalilta. Tässä tulee näytteeksi vaihteeksi värikuvia, mutta myös mustavalkoinen versio on tulossa.

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz, Valokuvaus | Avainsanoina | Jätä kommentti

Soittolistalla Turku Jazzin vieras Chris Potter

Chris Potter. Kuva: Tamas Talaber

Amerikkalainen saksofonisti Chris Potter on tämän vuoden Turku Jazz -festivaalin toinen ulkomainen vieras. Toinenhan on ruotsalainen laulaja Rigmor Gustafsson. Valitsin oheiselle soittolistalle musiikkia Potterin uran eri vaiheista.

Listan ensimmäinen kappale on trioversio Sonny Rollinsin sävellyksestä ”Airegin”. Se on peräisin Potterin levyltä ”Sundiata” (Criss Cross, 1995). Toisena listalla soi Rollinsille omistettu ”Sun King” levyltä ”Gratitude” (Verve, 2001), jonka kappaleista suurin osa on omistettu jollekin saksofonistille.

Listan kolmas ja neljäs raita ovat esimerkkejä Potterin työstä rivimiehenä muiden levyillä. Ensin tulee varsin klassista balladisoittoa Paul Motianin kanssa levyltä ”On Broadway Vol.4 Or The Paradox Of Continuity” (Winter&Winter, 2006) ja sitten syyskuuden yhdennentoista päivän tragediaa kunnioittava ”Just Say ThisDave Douglasin levyltä ”Strange Liberation” (Bluebird BMG, 2003).

Nykyään Potter levyttää ECM-levymerkille ja soittolistan kolme seuraavaa raitaa on poimittu Potterin ECM-tuotannosta, yksi raita kultakin tähän mennessä ilmestyneeltä albumilta. Hyväksi lopuksi valitsin kappaleen ”West of Hollywood” Steely Danin paluulevyltä ”Two Against Nature” vuodelta 2000. Potter soittaa kappaleen loppuun pitkän saksofonisoolon.

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , | Jätä kommentti