OK:KO: Syrtti (We Jazz Records, 2019)

OK:KO, Raahen Rantajatsit 2017

OK:KO-yhtyeen toinen levy ”Syrtti” on sekä uuteen kurkottavaa musiikkia että jännittävästi koottu albumikokonaisuus. Levyn tunnistaa ilman muuta jazziksi heti ensikuulemalta, mutta samalla se jää kiinnostavasti valmiiden luokittelujen ja tuttujen tyylisuuntien ulkopuolelle. ”Syrtti” ei ole erityisesti kiinni hard-bopin perinteessä, ei cool jazzissakaan. Vankasti sävellyksiin perustuvana se tuskin käy free jazzista ja täysin akustisena fuusionkaan leimaa siihen on mahdotonta lyödä, eikä siinä tunnu olevan pohjoismaista viileyttäkään. OK:KO on siis ilahduttavasti oman ja raikkaan äänen äärellä.

Toki yhtye selvästi tuntee jazzin perinnettä, varsinkin John Coltranen henki liikuskelee levyn avaavalla nimikappaleella ja päätösraidalla ”Kiipeli”, luonnollisesti Jarno Tikan intensiivisissä saksofoniosuuksissa. ”Syrtti” ja ”Kiipeli” ovat levyn pisimmät kappaleet, joilla yhtyeellä on aikaa ja tilaa muuta levyä pidemmälle kerronnalle ja laajemmalle tarinan kaarelle. Tilaa on jopa irrottelulle, kun ”Kiipelin” lopussa OK:KO vihdoin vapautuu tuokioksi lähes perinteiseen jazzsvengiin.

Samalla nämä vankat esitykset rajaavat sisäänsä loput viisi lyhyempää raitaa. Näistä viidesta kappaleesta kaikki turha on karsittu pois, esimerkkeinä hurjasti kieppuva ”Piik” ja minimalistinen ”Soma”, jotka muista kappaleista poiketen ovat läpisävellettyjä (kuten Okko Saastamoinen kertoo Jazzkeittiön haastattelussa 31.1.2019). Huippukohtina jäävät mieleen ”Arizona” ja ”Full Pull”, joiden riemastuttavan kulmikkaat komppikuviot kulkevat kuin veitsen terällä, omaperäinen groove/svengi kuitenkin koko ajan käden ulottuvilla. Myös pianisti Toomas Keski-Säntin monivivahteiset soolot näillä kappaleilla innostavat.

Vangitseva ”Syrtti” on siis tiivis albumi ja erittäin onnistunut jatko mainiolle debyyttilevylle Land E. (AMP Music & Records, 2017). Viimeistään nyt uuden levynsä myötä OK:KO vakiinnuttaa paikkansa uuden jazzin etujoukoissa.

OK:KO: Syrtti (We Jazz Records, 2019)
Jarno Tikka, saksofoni, Toomas Keski-Säntti, piano, Mikael Saastamoinen, basso, Okko Saastamoinen, rummut

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , , , | Jätä kommentti

Kuvia arkistosta

Kaivelin kuva-arkistoani ja etsin sieltä uusia kuvia. Käänsin nämä neljä kuvaa mustavalkoisiksi ja tein niistä pienen sarjan. Kokeilin hieman tavallista voimakkaampaa kuvankäsittelyä. Rajasin kuvat neliön muotoon, koska se toimii Instagramissa parhaiten.

Kuvissa Olavi Louhivuori, Pauli Lyytinen, Severi Pyysalo ja Jarmo Saari. Kuvat ovat vuodelta 2014. Lyytinen on kuvattu Helsingissä JazzFinland-tapahtumassa, muut Torniossa Lappian musiikkitalolla.

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz, Valokuvaus | Avainsanoina , , , , , , , , , , | Jätä kommentti

Örjan Hultén Orion: Minusgrader (Artogrush, 2019)

Örjan Hultén Orion, Peter Danemo, Örjan Hultén, Torbjörn Gulz, Filip Augustsson. Kuva: Lena Källberg

Ruotsalaisen saksofonistin Örjan Hulténin kvartetti Orion on toiminut jo kymmenen vuotta. Täysien vuosien kunniaksi kvartetti julkaisee neljännen levynsä, joka ilmestyy yhtyeen edellisten albumien tavoin Hulténin omalla Artogrush-levymerkillä. Kolmella ensimmäisellä levyllä pianoa soitti Adam Forkelid, nyt pianon äärellä istuu vaikkapa Jonas Kullhammarin hienosta kvartetista tuttu Torbjörn Gulz. Muuten yhtyeen kokoonpano on säilynyt samana kaikilla levyillä.

Levy on saanut nimensä ja innnoituksensa ruotsalaisen runoilijan Tomas Tranströmerin runosta ”Minusgrader”. Hulténin säveltämä nimikappale ja samalla albumin avaus alkaa pitkällä pianointrolla, jonka jälkeen sävellyksen melankolinen teema paljastuu basson ja rumpujen liittyessä mukaan. Hulténin jännittävä ja melodinen soolo johdattaa Filip Augustssonin jousella soittamaan tummaan, jopa rockvaikutteiseen loppuhuipennukseen. Carl Westerbergin suomeksi kääntämä versio Tranströmerin runosta näkyy ohessa.

Avausraidan jälkeen ainakaan selviä viittauksia kirjallisuuteen ei enää ole. Tyylillisestikin yhtye pysyttelee hard bopin ja cool jazzin perinteistä ammentavan modernin jazzin parissa. Sitä leimaa elinvoimaa sykkivä ja eloisa svengi sekä paljon yhdessä soittaneiden ja yhteisen näkemyksen sisäistäneiden muusikoiden keskittynyt vuorovaikutus. Nimikappaleen lisäksi levyn muiden kohokohtien joukkoon nousevat ketterästi kulkeva ”One for Britten”, pelkistetty ”Blues i manegen” ja vapautuneesti svengaava ”1961.(Echoes)”.

Levyn yhdeksän sävellystä jakaantuvat lähes tasan yhtyeen jäsenten kesken, sillä yhtyeenjohtaja on säveltänyt kolme kappaletta ja muiden osaksi jää kaksi sävellystä kullekin. Kyse on siis koko yhtyeen yhtenäisestä albumista. Se kuuluu niiden levyjen joukkoon, jotka huolimattomasti kuunneltuna saattavat kuulostavat yllätyksettömiltä. Tarkemmin tarkastetuna ”Minusgrader” kuitenkin paljastaa vahvat ansionsa. Se on älykästä, mutta samalla lämpimän melodista ja selkeän puhdaslinjaista jazzia. Näin hienosti toimivaa yhtyettä on ilo kuunnella ja sen paikka on Kuuntelussa 2019 -listalla, johon kokoan kuuntelusuosituksia kuluvan vuoden varrella.

Lisätietoja: Artogrush – Hulténin levymerkin sivut

Örjan Hultén Orion: Minusgrader (Artogrush, 2019)
Örjan Hultén, sopraano- ja tenorisaksofoni, Torbjörn Gulz, piano, Filip Augustsson, basso, Peter Danemo, rummut

Örjan Hultén Orion – October in May

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , , , | Jätä kommentti

Herd: X (Doorbell Music, 2019)

Panu Savolainen & Mikko Pellinen, Raahen Rantajatsit 2014

Vibrafonisti Panu Savolaisen johtama Herd-trio julkaisee toisen albuminsa kahdeksan vuotta hienon debyyttialbuminsa jälkeen. Vaikka ensilevystä on kulunut aikaa, ei trio ole suinkaan ollut toimettomana kuluneina vuosina. Hyvässä muistissa on erityisesti mielenkiintoiseen kotimaiseen musiikki-ilmiöön, jazziskelmään, paneutunut ”Jazzbasilli” yhdessä laulaja Aili Ikosen kanssa. Trio on myös ollut vakituinen isäntä Kansallisteatterin Lavaklubilla, jonne se on tuonut vieraaksi joukon vaihtuvia vieraita.

Toinen albumi ilmestyy trion kymmenvuotisen uran kunniaksi ja juhlavuoden avaukseksi. Jos trion ensimmäinen levy ”Live!!” oli nimensä mukaisesti konserttiäänite, on seuraaja tallennettu studiossa. Herdille ominainen akustisen jazzin tunnelma vallitsee, mutta nyt trion soundia uutuudella maustettu hienovaraisesti studiotekniikan tarjoamilla mausteilla. Omaperäisen lisänsä trion nykysoundiin tuo Mikko Pellisen kaikilla raidoilla käyttämä ukulebasso, jonka ääni on jossain bassokitaran ja kontrabasson välimaastossa.

Herd heittää heti levynsä alkuun Savolaisen tarttuvan hittimelodian ”Music for Situations”, joka heti kättelyssä paljastaa trion vahvuudet eli kolmikon notkean yhteispelin, kaikesta turhasta riisutun tiiviin ilmaisun ja sulavan svengin. Hyväntuulisen avauksen jälkeen albumi vakavoituu välillä surumieliseksi kamarijazziksi. Toisella raidalla (Pellisen ”Closer Together”) hienosti jäsennelty vibrafonisoolo kasvaa jäntevän kompin päälle ja vivahteikas ”From The Last Page” herkuttelee kellopelin, vibrafonin ja marimban hienovaraisilla sävyillä. Erityisesti marimban puinen soundi laventaa albumin sointimaailmaa.

Woodpeckers Dream” on rumpali Tuomas Timosen käsialaa. Siinä trion akustisesta soundista sukelletaan suorastaan fuusiojazzilta maistuvaan jännittävään jaksoon, jossa Timosen energiset rummut pääsevät erityisesti esille. ”Fulham” löytää pitkän vibrafoni-intron jälkeen herkän melodiansa, jonka minimalistisista toistoista kasvaa tunnelmallisen täyteläinen kokonaisuus. Lopuksi ”Motion” hiljentää levyn päätökseensä mobilen lailla hiljaa liikkuen.

Herd: X (Doorbell Music, 2019)
Panu Savolainen, vibrafoni, marimba, kellopeli, Mikko Pellinen, ukulelebasso, Tuomas Timonen, rummut

Lisään levyn Kuuntelussa 2019 -listalle, johon kokoan kuuntelusuosituksia vuoden varrella.

Herd – Music for Situations

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , , , | Jätä kommentti

Joseph Jarman (1937 – 2019)

Joseph Jarman debyyttilevynsä ”Song For” (Delmark, 1966) kansikuvassa

Art Ensemble Of Chicagon perustajajäsen, saksofonisti, klarinetisti, multi-instrumentalisti Joseph Jarman kuoli 81-vuotiaana 9.1.2019. Jarman syntyi vuonna 1937 Pine Bluffissa Arkansasissa. Hänen äitinsä muutti toisen maailmansodan puhjettua puolustusteollisuuden palvelukseen Chicagoon, missä Jarman varttui, kävi koulunsa ja tutustui vireään musiikkielämään. Hän soitti lukion orkesterissa lyömäsoittimia, sillä perheellä ei ollut varaa hankkia alttosaksofonia.

Vuonna 1955 Jarman jätti lukionsa kesken ja liittyi armeijaan, jossa hän sai laskuvarjohyppääjän koulutuksen. Hän oli mukana salaisessa operaatiossa Pohjois-Vietnamissa, jossa Yhdysvallat ei tuolloin vielä virallisesti sotinut. Viattomia siviiliuhreja vaatinut operaatio meni pahasti pieleen ja aiheutti Jarmanille vakavia psyykkisiä oireita, mm. puhekyvyttömyyttä.

Kuntouduttuaan Jarman pääsi armeijan soittokuntaan, missä hän vihdoin sai tilaisuuden soittaa saksofonia. Jarmanin soittokunta 11th Airborne Division Band sijoittiin Augsburgiin Saksaan. Vapaa-ajalla hän soitti jazzjameissa Münchenissä ja pääsi kiertämään jazzyhtyeessä amerikkalaisten tukikohdissa eri puolilla Saksaa.

Jarman siirtyi siviiliin kesällä 1958 ja palasi takaisin kotimaahansa. Siviilielämään siirtyminen ei sujunut ongelmitta ja Jarman koetti hoitaa psyykkisiä ongelmiaan alkoholin ja huumeiden avulla, mikä tietenkään ei onnistunut. Kierreltyään vuoden verran ympäri Yhdysvaltoja hän hakeutui veteraaneille tarkoitettuun terapiaan, löysi buddhalaisen hengellisyyden, jatkoi vakavaa saksofonin opiskelua ja tutustui Chicagon nuoren polven jazzmuusikoihin, mm. saksofonisti Roscoe Mitchelliin.

Jarmannin ja Mitchellin yhteistyö johti tietenkin Art Ensemble Of Chicagon perustamiseen 1960-luvun lopulla. Kirjallisuudesta ja teatterista kiinnostunut Jarman nimenomaan toi yhtyeeseen rituaalin, performanssin ja runojen elementtejä. Jarman soitti yhtyeessä vuoteen 1993 saakka, jolloin hän jätti musiikin ja keskittyi toimimaan buddhalaisena pappina. Hän kuitenkin palasi vielä 2003 takaisin Art Ensemblen riveihin vielä muutamaksi vuodeksi, kunnes heikentynyt terveys pakotti hänet jättämään esiintymisen.

Lähteet:

Näiden kirjojen kuvaukset Jarmanin armeijakokemuksista ovat hieman ristiriitaisia ja ne eroavat toisistaan. Todennäköisesti tarvitaan vielä varsinainen elämäkerta, joka asettaa faktat oikeaan järjestykseen.

Black Paladins levyltä Black Paladins (Black Saint, 1980)

Joulukuussa 1979 äänitetyllä ”Black Paladins”  -levyllä soittavat Joseph Jarman, Don Moye, rummut ja Johnny Dyani, piano, basso

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , | Jätä kommentti

Jeff Ballard: Fairgrounds (Edition Records, 2019) – haastetta rajoittuneille

Jeff Ballard. Kuva: Marcus Sasseville

Amerikkalainen rumpali Jeff Ballard lienee tullut monelle tutuksi erityisesti Brad Mehldaun trion rumpalina, mutta monet muutkin nimekkäät jazzmuusikot, kuten Chick Corea ja Joshua Redman, ovat hyödyntäneet rumpalin taitoja yhtyeissään. Ballard on mukana myös Fly-triossa yhdessä saksofonisti Mark Turnerin ja basisti Larry Grenadierin kanssa. Fly on julkaissut ECM-levymerkillä kaksi hienoa albumia, Sky & Country (2008) ja Year of The Snake (2011) . Ballard johtaa myös omia yhtyeitään, kuten Jeff Ballard Trio ja Jeff Ballard Fairgrounds, joista jälkimmäisen debyyttilevy ilmestyy nyt brittiläisellä Edition Recordsilla.

Fairgrounds-yhtyeeseen kuuluvat rumpalin lisäksi kitaristi Lionel Loueke ja erilaisia kosketinsoittimia soittava kolmikko, johon kuuluvat pianisti Kevin Hayes, Reid Anderson (siis Bad Plus -yhtyeen basisti) sekä pianisti/ääniteknikko/tuottaja Peter Rende. Jo yhtyeen kokoonpanosta voi päätellä, että Fairgrounds liikkuu omilla teillään vapaana tavanomaisen perinnejazzin käytänteistä.

Albumin yksitoista raitaa ovat suurimmaksi osaksi koko yhtyeen yhteistä tuotantoa, vain Hayes, Anderson ja saksofonistivieras Chris Cheek ovat saaneet mukaan kukin oman sävellyksensä. Fairgrounds panostaa siis vahvasti kollektiiviseen ilmaisuun, jossa kokonaisuus nousee yksittäisten muusikoiden ääntä tärkeämmäksi. Jopa yhtyeenjohtajan rummut sulautuvat lopulta yhdeksi rikkaan soundikudoksen osaksi.

Tähän kudokseen mahtuu pysähtyneitä äänitiloja, bluesin ja rockin sävyttämää svengiä, elektronisen musiikin ilmettä sekä iskevän rosoista ja nyrjähtänyttä hälyä. Albumi on samalla kiehtova sekoitus perinteisiä ja kokeellisia musiikin elementtejä. Vierailevat saksofonisti Mark Turner ja Chris Cheek istuvat niin hyvin levyn kokonaisuuteen, että heitä olisi mieluusti kuunnellut enemmänkin.

Levyn kappaleet ovat pääosin melko lyhyitä, noin kahdesta minuutista reiluun viiteen minuuttiin, joten ne ovat pikemminkin kuulokuvia, äänimaalauksia kuin laajempaan tarinan kaareen pyrkiviä kertomuksia. Levyn kansikuva, Emile Gérardin maalaus, kuvaa abstraktissa runsaudessaan varsin onnistuneesti levyn henkeä. Tällaisenaan ”Fairgrounds” haastaa ainakin minua kuulijana astumaan ulos oman musiikkimakuni rajoituksista.

Lisään levyn juuri aloittamalleni Kuuntelussa 2019 -listalle.

Jeff Ballard: Fairgrounds (Edition Records, 2019)
Jeff Ballard, rummut, lyömäsoittimet, Lionel Loueke, kitara, laulu, Kevin Hayes, piano, koskettimet, laulu, Reid Anderson, elektroniikka, Peter Rende, piano, fender rhodes + vieraat Mark Turner ja Chris Cheek, tenorisaksofoni

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , | Jätä kommentti

Hyvää joulua 2018!

Hyvää joulua kaikille Valon kuvia -blogin lukijoille!

Kuvassa Tornionjokea Pikisaaren rannasta Kivirannalle päin kuvattuna. Kuva on vanha, sillä se kuvattu jo 2006.

Share
Tallennettu kategorioihin Valokuvaus | Avainsanoina , , , | Jätä kommentti

Antti Lötjönen – vuoden jazzmuusikko

Jazzmuusikot ry valitsi nyt ensimmäisen kerran vuoden jazzmuusikon. Valinta julkistettiin Koko Jazz Clubilla 17.12.2018. Ensimmäiseksi vuoden jazzmuusikoksi valittiin jäsenäänestyksellä basisti Antti Lötjönen.

Samalla julkistettiin myös jazzmuusikkojen yhdistyksen valinta vuoden jazzdiggariksi. Tunnustuksen sai porilainen tuottaja ja konserttien järjestäjä Jyrki Laiho, joka julkaisee uutta ja kiinnostavaa musiikkia Karkia Mistika -levymerkillään ja järjestää aktiivisesti konsertteja Porissa Validi Karkia -klubilla. Kolmantena tunnustuksena Koko Jazz Club antoi tunnustuspalkintonsa rumpali Aleksi Heinolalle.

Valon kuvia -blogi onnittelee!

Lue lisää:

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , | Jätä kommentti

Vuoden valinnat 2018 – soittolista

Kokosin soittolistan, joka perustuu edellisessä postauksessa julkistamaani ”Vuoden valinnat 2018” -listaan. Listan loppuun liitin vielä kaksi näytettä levyiltä, joita ei voi kuunnella Spotifysta.

Iro Haarla, Ulf Krokfors, Barry Altschul – Closer

Iro Haarlan Carla Bley -levyä ei voi kuunnella Spotifysta, mutta onnistuin löytämään näytteeksi ”Around Again” -levyn avausraidan ”Closer”.

Trädet @BrÖtz -klubi Göteborg

Trädet-yhtyekään ei ole Spotifyssa, mutta kokonainen konserttitaltiointi Göteborgin BrÖtz-klubilta löytyy YouTubesta. Konsertti on äänitetty 13.12.2017.

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , | Jätä kommentti

Vuoden valinnat 2018 eli 10 + 2

Vuosi 2018 lähestyy loppuaan ja on jälleen aika poimia tiivistelmä vuoden aikana kuuntelemistani jazzlevyistä ja julkistaa ”Vuoden valinnat 2018”. Valinta on subjektiivinen, eivätkä levyt ole missään erityisessä järjestyksessä. On selvää, että jonain toisena päivänä, toisessa mielentilassa, valinta olisi voinut olla erilainen. Sattumakin vaikuttaa valintaan, sillä uusia levyjä ilmestyy edelleen valtavasti. On mahdollista kuunnella vain pieni osa kaikesta kiinnostavasta musiikista.

Subjektiivisuudesta huolimatta en kuitenkaan vetäissyt valintaani sattumanvaraisesti hatusta, vaan halusin mukaan niin amerikkalaista, pohjoismaista ja kuin kotimaistakin musiikkia sekä miesten että naisten esittämänä. Olin koonnut muistini tueksi vuoden mittaan laajemman kuuntelusuosituslistan (Vuoden valinnat 2018 – ehdokkaat), jolta nostan esille tusinan eli kymmenen uutta julkaisua ja kaksi uudelleenjulkaisua.

Jos olen käsitellyt levyä aiemmin täällä blogissa, levyn nimestä avautuu linkki kyseiseen postaukseen. Olen kuunnellut musiikkia vinyylinä, cd-levynä ja suoratoistona.

Vuoden valinnat 2018

Uuden äärellä

Taiteen luonteeseen kuuluu uuden ilmaisun jatkuva etsiminen. Listan kolme ensimmäistä levyä edustavat ansiokkaasti taiteen tätä piirrettä .

  • Mary Halvorson: Code Girl (Firehouse 12 Records, 2018)
    Mary HalvorsoninCode Girl” yhdistää uudella tavalla yhtyeenjohtajan omintakeisen kitaran, jazzyhtyeen, abstraktit runot ja intialaisen musiikin perinteestä kumpuavan Amirtha Kidambin laulun.
  • Sons of Kemet: Your Queen Is A Reptile (Impulse!, 2018)
    Sons of Kemet ja yhtyeen johtaja saksofonisti Shabaka Hutchings edustavat uutta jazzia Lontoosta. Yhtye solmii yhteen keitokseen jazzia, rockia sekä afrikkalaista ja karibilaista musiikkia.
  • Otis Sandsjö: Y-OTIS (We Jazz, 2018)
    Ruotsalaisen saksofonistin Otis Sandsjön ”Y-OTIS” liikkuu täysin tavanomaisen teema-soolot-teema -ajattelun ulkopuolella.

Iro Haarla, Raahen Rantajatsit 2014

Pianotriot

Blogia seuranneet ovat ehkä huomanneet, että pianotriojen musiikki kiinnostaa minua. Jälleen kerran kuuntelin vuoden aikana monia pianotrioja, joista erityismainista kohdistuu kolmeen levyyn alla.

  • Haarla, Krokfors & Altschul: Around Again – The Music Of Carla Bley (TUM Records, 2018)
    Pianisti Iro Haarla tulkitsee Carla Bleyn vanhoja sävellyksiä eli Hesarin Harri Uusitorpan sanoin: ”Mutta yhtä lailla Carla Bleyn teokset kuulostavat nyt Haarlan haltuunotoilta: hänen sävellystensä tavoin kiirettömiltä, keskittyneiltä ja hengittäviltä.
  • Tord Gustavsen: The Other Side (ECM, 2018)
    Trion surumielisen melodinen soundi on ennallaan ja rumpujen vähäeleinen groove luo usein jännitteen lyyrisen pianon ja hellittämättömän rumpukompin välille.
  • Kari Ikonen Trio: Wind, Frost & Radiation (Ozella Music, 2018)
    Kari Ikosen hieno trioalbumi ei avaudu suoralta kädeltä, ei tyhjene yhdellä kuuntelulla, vaan jättää kuulijalle vahvan halun palata sen pariin uudestaan.

Svengi

  • Riitta Paakki Quartet: Live @KJC (Koko Records, 2018)
    Svengi on aina olennaisen tärkeä osa jazzia. Riitta Paakin kvartettilevytys saa tällä kertaa yksinään edustaa svengaavan, mutta samalla hienostuneen jazzin laajaa kenttää.

Esa Pietilä/Liberty Ship

Keskustelua

Jazzmuusikoiden kommunikaation vertaaminen keskusteluun ei todellakaan ole mikään uusi idea. Se on kuitenkin mielestäni toimiva mielikuva, joka pakostakin tulee mieleen seuraavia levyjä kuunnellessa.

Uusintajulkaisut

  • John Coltrane: Both Directions at Once (Impulse, 2018)
    John Coltranen ennen julkaisematon levytyssessio vuodelta 1963 on hienoa musiikkia ja sen vinyyliversio on myös esineenä kaunis.
  • The Art Ensemble Of Chicago And Associated Ensembles -boksi (ECM, 2018)
    ECM:n massiivinen 21 cd:n boksi esittelee Art Ensemble of Chicagon parhaimmillaan. Se kokoaa myös yhteen Lester Bowien, Roscoe Mitchellin ja Jack DeJohnetten ECM-levyjä, jotka ovat samaa sukua AEC:n musiikin kanssa. Paketti pääsee listalle, vaikka en ole ehtinyt sitä vielä kokonaan kuunnella.
Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , , , , , , , , , , , , | Jätä kommentti