Tuomas Paukku Scription: Scription (Eclipse Music, 2018)

Tuomas Paukku Scription: Scription (Eclipse Music, 2018)

Kitaristi Tuomas Paukun Scription-yhtye tasapainoilee taidokkaasti ainakin kahdella musiikillisella rajapinnalla. Paukun usein mutkikkaat ja monipolviset sävellykset viittaavat fuusiojazzin suuntaan (olen kuulevinani siellä täällä kaikuja Pekka Pohjolan musiikista), mutta vauhtiin päästyään yhtye svengaa varsin suoravaiivaisen jazzin tahtiin.

Toisaalta Paukku ja Scription tutkivat sävellysten ja improvisaatioiden suhdetta. Kvartetti soittaa tarkasti ja jäntevästi melko pitkiä, täysin sävelletyiltä kuulostavia jaksoja, mutta myös improvisaatiot ja yhtyeen jäsenten spontaani kommunikaatio saavat ansaitun tilansa. Yhtyeen johtajan lisäksi erityisesti pianisti Artturi Rönkä kunnostautuu solistina.

Tuomas Paukku Scription on linjakas ja tutuista aineksistaan huolimatta tuoreelta kuulostava jazzyhtye. Sen ensimmäinen albumi on onnistunut jatko-osa Paukun pari vuotta sitten ilmestyneelle debyyttilevylle ”Description” (Eclipse Music, 2016), jolla soitti Paukun ruotsalaisista kumppaneista koostunut yhtye.

Description” jäi minulta ilmestyessään kuuntelematta, mutta nyt nopeasti Spotifysta maisteltuna se vaikuttaa olevan kelpo levy. Uusi ”Scription” on kuitenkin vahvempi ja jännittävämpi kokonaisuus. Niinpä lisään sen Vuoden valinnat 2018 -listalleni.

Tuomas Paukku Scription: Scription (Eclipse Music, 2018)
Tuomas Paukku, kitara, Artturi Rönkä, piano, Janne Tuovinen, basso, Tomi Saikkonen, rummut

Tuomas Paukku Scription – Baselisk
Baselisk” on levyn avausraita ja samalla sen keskeisiä teoksia.

Share
Kategoria(t): Jazz Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.