Turku Jazz Festival 2019 – festivaaliraportti

Viisikymmentä vuotta täyttänyt Turku Jazz Festival on oikeastaan varsin perinteinen jazzfestivaali, jos vertailuun otetaan muiden isojen kaupunkien jazztapahtumia. Siinä missä Helsingin We Jazz -festivaali levittäytyy viikon mittaisena ympäri kaupunkia ja etsii koko ajan uusia tapoja olla jazzfestivaali, Turku Jazz Festival luottaa vakiintuneesen tapaan esitellä musiikkia konserttisaleissa ja klubeilla.

Turun ikuisen kilpailijan Tampereen syksyinen Jazz Happening haastaa puolestaan ohjelmapolitiikassaan jazzin ja improvisoidun musiikin rajoja. Tässäkin suhteessa Turun jazzfestivaali on enemmän keskitien kulkija, sillä sen esittelemä musiikki asettuu aika helposti jazzin kehikkoon. Festivaali luottaa jazzin voimaan ja jättää muiden huoleksi vaikkapa valtavirran popmusiikin, jolla jazztapahtumat joskus ovat koettaneet yleisöä houkutella.

Turku Jazz -festivaalin ohjelma esittelee jazzin kenttää moni-ilmeisesti ja monelta suunnalta, eikä käperry vain yhteen jazzin nurkkaan. Festivaalivieras saa korviinsa pätevän ja tiiviin katsauksen kotimaisesta nykyjazzista, johon festivaali muutamasta ulkomaisesta vieraasta huolimatta keskittyy.

Torstai 7.3.

Festivaalin juhlakonsertti järjestettiin Svenska teaterin hienossa ja arvokkaassa salissa. Ennen konsertin alkua kaupunki muisti kannustavasti juhlivaa festivaalia ja tapahtuman nykyinen voimahahmo Jussi Fredriksson sai hänkin ansaitsemaansa huomiota (vuosikymmenen turkulainen jazzvaikuttaja) sekä lupauksen ensi vuoden festivaaliartistin asemasta.

Konsertin aloitti Eero Koivistoinen kvartetillaan, jossa saksofonisti lisäksi soittivat Olli Ahvenlahti, Pekka Sarmanto ja Reino Laine, vankkoja Suomi-jazzin klassikkoja siis kaikki. Vastaavalla kokoonpanolla Koivistoinen oli ollut jo 50 vuotta sitten aloittamassa festivaalia. Kyse ei ollut suinkaan pelkästä nostalgiasta, sillä yhtye esitti aivan uusiakin sävellyksiä. Tältä yhtyeeltä tuskin kukaan odotti yllätyksiä. Niiden sijaan saatiin lämmintä akustista jazzia, jossa pääpaino oli yhtyeen johtajan sävellyksillä ja vahvalla tenorisaksofonilla.

Billy Cobham Crosswinds Project. En ottanut kameraa mukaani Svenska teateriin, joten Cobhamin yhtyeestä on vain tämä parvelta otettu kännykkäkuva.

Illan kansainvälinen vieras rumpali Billy Cobham on virtuoosimaisen fuusiojazzrumpalin malliesimerkki. Jo yhtyeen asettelu lavalle korosti rumpalin asemaa yhtyeen keskiössä. Koko konsertin aikana oli tuskin yhtään hetkeä, jolloin Cobhamin aseman yhtyeen johdossa olisi päässyt unohtumaan.

Toki vuonna 1974 ilmestyneen ”Crosswinds”-levyn materiaalin varaan rakennetussa konsertissa muutkin yhtyeen jäsenet pääsivät esille, erityisesti kitaristi Fareed Haque ja fagotisti/saksofonisti Paul Hanson saivat hyvin soolotilaa. Fagottia kuulee jazzissa harvoin. Itse muistin ainostaan Karen Borcan, joka soitti fagotilla free jazzia miehensä saksofonisti Jimmy Lyonsin että pianisti Cecil Taylorin kanssa. (Googlailemalla löytyy lisää, mm. artikkeli jazzista ja fagotisteista: Bassoon Brothers.) Hanson soitti fagottiaan efektilaitteiden kautta. Soundi muistutti usein sähköisesti muokattua trumpettia, mikä tietenkin sopi hyvin tähän yhteyteen.

Oli hienoa nähdä vetreässä kunnossa soittava 74-vuotias rumpali, Miles Davisin yhtyeen ja Mahavishnu Orchestran veteraani ja fuusiojazzin kehittäjä. Yhtye soitti kuitenkin minun korviini turhan kovalla volyymilla ja näin kovaääninen funkjazz tuntui lopulta paikoin puuduttavalta.

Perjantai 8.3

Perjantaina ja lauantaina festivaali keskittyi pääpaikkaansa kulttuurikeskus Logomolle, jossa ohjelma jakaantui viime vuoden malliin kolmelle erikokoisella lavalle. Perjantain aloitti hienon albumin (katso: Syrtti) äskettäin julkaissut OK:KO, joka rumpali Okko Saastamoisen johdolla esitti uuden levyn materiaalia. Levynsä myötä uuden kotimaisen jazzin etujoukkoihin noussut OK:KO näyttää saavan myös kansainvälistä huomiota. Huomio ja kiitokset eivät ole tulleet turhasta, sillä yhtyeen esitys oli raikas ja intensiivinen.

OK:KO, rumpali Okko Saastamoinen

Illan toinen konsertti toi kuulijoille aloitusta perinteisempää jazzia, sillä Turku Jazzin vuoden artisteista koottu Turku Jazz All Stars esitti katsauksen festivaaleilla vuosikymmenten aikana vierailemisen kansainvälisten huippujen sävellyksiä. Lämmin ja svengaava konsertti esitteli mm. Art Blakeyn, Dexter Gordonin, McCoy Tynerin, Tomasz Stankon ja Dave Hollandin sävellyksiä. Konsertin idea oli hyvä, toteutus toimi ja sitä oli viihdyttävää kuunnella.

Säveltäjä Outi Tarkiainen johti Turku Jazz Orchestraa, joka soitti komeasti Tarkiaisen sarjan ”Unpainted Portraits”. Eri alojen taiteilijoille omistettu musiikki on melodista ja yllättävän perinteistä ison orkesterin musiikkia. Kohokohtina mieleen jäivät Gil Evansille ja Charles Mingusille omistettu ja kohteidensa musiikkiin viitannut ”Our Heritage” sekä riehakas, naistenpäivään oivallisesti osunut ”Sufragette Dance”. Tarkiainen on levyttänyt sarjan Norrbotten Big Bandin kanssa ja levy ilmestyi viime vuoden lopulla (”Unpainted Portraits ”, Prophone Jazz, 2018).

Superposition!

Perjantai-illan esiintyjistä odotin eniten rumpali Olavi Louhivuoren johtamalta vielä lyhyen ajan toimineelta Superposition!-yhtyeeltä. Sen eturivissä soittaa kaksi saksofonistia, Linda Fredriksson ja Adele Sauros ja Louhivuoren komppiparina OK:KO-yhtyeestä tuttu Mikael Saastamoinen. Yhtye oli odotusten mukaisesti jäntevä yhdistelmä free jazzin keinoja ja sävellysten ohjaamaa soittoa. Fredrikssonin veistokselliset soolot toivat minun mieleeni muistikuvia Henry Threadgillin soitosta. Myös Saastamoisen väkevä työstö jäi mieleen.

Illan päätteeksi esiintyi vielä italialaisen kitaristin Nicole Conten Spiritual Galaxy, jossa suomalaisilla muusikoilla oli vahva panos, kun Timo Lassy, Teppo Mäkynen ja Abdissa Assefa olivat afrosvengissä mukana. Kun yhtyeen johtaja itse jäi kokonaisuudessa taustavaikuttajaksi, eturivin valtasivat Lassyn kiihkeä, jopa Pharoah Sandersin poltetta tavoittanut saksofoni ja Lontoossa vaikuttavan Bridgette Amofahin tyylikäs soul-laulu.

Bridgette Amofah

Lauantai 9.3.

Logomon toinen ilta alkoi pianisti Riitta Paakin ja saksofonisti Manuel Dunkelin duokonsertilla, jossa he esittivät lähinnä Paakin kvartettilevyn materiaalia duolle sovitettuna, kuten tilanteeseen hyvin sopivan sävellyksen ”Åbo”. Vaikka Paakin sävellykset kestivät hyvin pelkistyksen ja pitkään yhdessä soittaneiden muusikoiden yhteistyö sujui tarkasti toisiaan kuunnellen, jään kuitenkin odottamaan koko kvartettia syksyn Jazzliiton kiertueella, joka ulottunee tänne pohjoiseen saakka.

Ilkka Arola Sound Tagine

Turku Jazzin vuoden artisti trumpetisti Ilkka Arolan Sound Tagine vastasi festivaalin mukavimmasta yllätyksestä. Palestiinan Ramallahissa arabialaista musiikkia opiskelleen Arolan johtama yhtye svengasi keinahdellen ja sävelmissä oli autenttisen kuuloisia itämaisia mausteita. Sound Tagine soitti lämpimästi lämmintä etnojazzia, jollaista on harvoin päässyt kuuntelmaan. Tämän vuoden kuluessa ilmestyvä uusi levy kuuluu nyt ehdottomasti hankittavien joukkoon.

Brittiläinen laulaja Dusty Springfield jäi itselläni aikoinaan ensin rockin ja myöhemmin jazzin jalkoihin. Niinpä monet Aili Ikosen ja Avara-yhtyeen uuden Dusty Springfield-projektin lauluista olivat minulle vieraita tai vain etäisesti tuttuja. Kuitenkin Ikosen ääni, Jarmo Saaren ja Teemu Viinikaisen kitarat sekä Jukka Perkon saksofoni kietoutuivat niin taidokkaasti ja saumattomasti yhteen, että kvartetin konsertti oli vangitseva elämys. Huippukohtina mieleen jäivät Michel Legrand-tulkinnat Windmills of Your Mind ja What Are You Doing the Rest of Your Life. Jälkimmäisen Ikonen ja Teemu Viinikainen esittivät koskettavana duettona. Lähes kaikista konsertin lauluista Hector oli kirjoittanut tuoreet suomenkieliset käännökset.

Jukka Perko ja Aili Ikonen

Norjalaisen saksofonistin Trygve Seimin Helsinki Songs -yhtyeen konsertti oli minulle festivaalin huipennus. Kuulin yhtyettä jo syksyllä Tampere Jazz Happeningissa. Nyt Turussa kvartetti esitti pidemmän setin, jolla virolainen pianisti Kristjan Randalu pääsi enemmän ja voimallisemmin ääneen kuin muistikuvieni mukaan Tampereella. Seimin Helsingissä syntyneet sävellykset ovat kuin suoraa puhetta, kansanmusiikin tai vanhojen virsien tapaan paljaita ja koruttoman kauniita. Seimin omaperäisessä saksofonisoundissa pohjoinen viileys kietoutuu yhteen itäisten vaikutteiden kanssa.

Kristjan Randalu

Festivaalin ohjelma oli tiivis ja kuulijalle oli tarjolla hyvin intensiivinen kuuntelu-urakka, jos mieli kuunnella kaikkia yhtyeitä. Trygve Seimin tarjoaman täyteläisen musiikkielämyksen jälkeen puhti olikin jo pois ja jaksoin kuunnella illan lopuksi esiintynyttä Jarmo Saaren Republic-yhtyettä vain muutaman kappaleen verran. Valokuvatkin jäivät yhtyeestä ottamatta. Loppuväsähdys ei muuta kokonaiskäsitystä: Turku Jazz Festival on korkeatasoinen musiikkijuhla, jota suunnitellaan ja toteutetaan laadukkaan musiikin ehdoilla.

Lopuksi TOP-3 -lista:

  • Trygve Seim Helsinki Songs
  • Ilkka Arola Sound Tagine
  • Superposition!

Julkaisen täällä blogissa vielä lisää valokuvia festivaaleilta.

Lisätietoja + yhtyeiden tarkat kokoonpanot: Turku Jazz Festival 2019 – festivaaliohjelma

Share
Kategoria(t): Jazz Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.