Kevyttä ja raskasta musiikkia

Eräs tuttava kyseli tässä jokin aika sitten, että sinäkö harrastat kevyttä musiikkia, sitä jazzia. Minä myöntelin siihen, että jazziahan minä kuuntelen. Mieleni teki kommentoida tarkemmin käsitettä ”kevyt musiikki”, mutta tilaisuus ei ollut oikein sopiva syvemmälle musiikkikeskustelulle. Toisaalta yksityisen ihmisen puheenparsi ei anna aihetta suurempiin nurinoihin, se ei ole niin kovin vaarallista.

Julkisemman puheen ja ajattelun laita on sen sijaan toisin. Jazzista puhuttaessa ”kevyt musiikki” vihjailee jazzin olevan jotenkin huonompaa, pinnallisempaa ja vähäarvoisempaa kuin oikea ”vakava musiikki”. Samoin kevyttä musiikkia soittava muusikko lienee taidoiltaan vähäpätöisempi kuin vakavan musiikin soittaja. Vanha jako kevyen ja vakavan musiikin välillä selittänee sen, miksi jazz pärjää klassista musiikkia huonommin musiikin julkista tukea jaettaessa.

Koko käsite ”kevyt musiikki” joutaisi hylätä kokonaan sen sisältämän negatiivisen arvolatauksen vuoksi. Jazz on siis aivan yhtä arvokasta musiikkia kuin ns. klassinen musiikki. Louis Armstrong on aivan yhtä painava laulaja kuin oopperalavojen sankaritenorit ja Charlie Parkerin amerikkalaisten iskelmien pohjalta punomat saksofonisoolot ovat yhtä vakuuttavaa taidetta kuin wieniläisklassikoiden versiot aikansa eurooppalaisesta hovimusiikista.

Jazzin väheksymisen taustalla lienee alun perin ollut rasistisia ajatuksia. Mustien muusikoiden hurjat tanssirytmit tulkittiin eurooppalaisen korkeakulttuurin kannalta primitiiviseksi meteliksi. Metelin tuottamisen vaatima virtuoosimainen soittotekniikka jäi usein huomaamatta. Paperille kirjoitettuun musiikkiin verrattuna improvisoitua jazzia pidettiin hetken hurmiona.

Lisäksi jazz on tavallisesti pienimuotoista musiikkia, jazzmuusikot ovat harvoin pyrkineet luomaan klassisessa musiikissa ihailtujen sinfonian ja oopperan kaltaisia laajoja sävelteoksia. Jazz vertautuukin luontevimmin muusikoiden läheiseen kommunikaatioon perustuvaan intiimiin kamarimusiikkiin.
Musiikilliset raja-aidat ovat viime aikoina toki kovalla vauhdilla murtuneet. Jazz on päässyt mukaan musiikkikoulutusjärjestelmään, joka on Suomessakin tuottanut uskomattoman paljon taitavia muusikoita, joiden käsistä on jo syntynyt omaperäistä taidetta.

Monet muusikot ovat itse olleet innokkaita koettelemaan musiikinmuotojen rajoja. Saksofonisti Jukka Perko kertoi uuden Virtuosi di Kuhmo-kamariorkesterin kanssa levyttämänsä ”Kanaanmaa” -levyn olevan oikeastaan klassista musiikkia, jossa on mukana vaikutteita jazzista. Toisaalta klassinen viuluvirtuoosi Pekka Kuusisto hääri viime viikonloppuna sähköviuluineen ja efektilaitteineen helsinkiläisen jazzklubin lavalla yhdessä Suomen Jazzliiton Yrjö-palkinnon saaneen laulaja Anna-Mari Kähärän kanssa. Vanha jako kevyeen ja vakavaan on siis häipymässä.

Lopuksi rakennan jazzin kamarimusiikkiluonteesta aasinsillan Tornion musiikkitarjontaan, tarkemmin olemattomaan klassisen kamarimusiikin tarjontaan. Torniossa ei ole voinut vuosikausiin kuunnella huipputason kamarimusiikkia, ei kotimaisia korkeatasoisia jousiorkestereita eikä pienempiäkään kokoonpanoja. Klassisen musiikin harrastajat Torniossa, perustakaa musiikkiyhdistys konsertteja järjestämään. Tehtävän ei pitäisi olla mahdoton. Riverside Jazz-yhdistyksessä olemme säännöllisesti tuoneet jazziksi kutsuttua kamarimusiikkia kaupunkiin yli kymmenen vuoden ajan.

24.11. 2002

Share

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *