Rukous ja meditaatio

Amerikkalainen runoilija Ted Joans on kirjoittanut runon nimeltä ”Jazz is my religion” (suomeksi siis ”Jazz on uskontoni”), jossa jazzklubit ovat temppeleitä, jazzmuusikot kuten Dizzy Gillespie, Miles Davis, Sonny Rollins ja Charlie Parker pastoreita ja saarnamiehiä sekä lopulta paavi John Coltrane kirkon päämies.
Joansin runo ei kuitenkaan ole varsinaisesti uskonnollista runoutta. Sen pateettinen julistus vain mytologisoi jazzia ja vahvistaa puhetapaa, jossa jazzin harrastajista puhutaan friikkeinä, kummajaisina, joilla on uskonnollista palvontaa muistuttava kohde musiikkiin.

Jazzilla ja uskonnolla on toki syvällisempiäkin yhteyksiä. Monet jazzmuusikot ovat olleet elämässään syvästi uskonnollisia ihmisiä ja ovat tuoneet vakaumustaan esille musiikissa. Voimakkaimpia uskonnollisia julistajia oli Joansin runossa paavin asemaan ylennetty amerikkalainen saksofonisti John Coltrane.

Hän kuului siihen 1950-luvun muusikkopolveen, joka oli pahasti koukussa heroiiniin. Coltrane pääsi irti huumeriippuvuudestaan vuonna 1957 uskonnollisen heräämisen avulla. Coltrane on kertonut, kuinka hän vieroitusoireissaan lupasi omistaa elämänsä ja musiikkinsa Jumalalle, jos vain selviytyy tuskistaan. Coltrane selviytyi lopulta kuiville ja hänen levyilleen alkoi ilmaantua uskontoon viittaavia sävellysten nimiä, kuten ”Amen”, ”Prayer and Meditation” ja ”Psalm”.

Coltranen uskonnollista levyistä tunnetuin on maineikas ”Love Supreme” vuodelta 1964. Levy oli myynti- ja arvostelumenestys, josta on vähitellen kasvanut modernin jazzin klassikko. Coltrane jatkoi intensiivisen freejazzin ja uskonnollisten teemojen käsittelemistä kuolemaansa saakka vuonna 1967.

Uskonnollinen kilvoittelu ja musiikillisten raja-aitojen kaataminen alkoivat merkitä Coltranelle yhtä ja samaa asiaa. Syntyi äärimmäisen raakaa ja raadollista, maailmoja syleilevää ja aivan vapaata musiikkia, jossa ei ole jälkeäkään pikkusievyydestä, joka monesti vaivaa uskonnollista taidetta. Coltranen musiikki on samalla tavalla universaalia, uskonnollisista tunnustuksista riippumatonta kuin esimerkiksi Bachin musiikki. Kumpaakin voi hyvin kuunnella olipa oma uskonnollinen asenne mikä tahansa.

John Coltrane oli kaikkien todistajanlausuntojen mukaan hyvin vaatimaton ja nöyrä ihminen. On ironista, että Coltranen kuoleman jälkeen hänen persoonansa joutui suorastaan uskonnollisen palvonnan kohteeksi. Kummallisin esimerkki siitä on San Franciscossa toimiva Saint John Coltrane African Orthodox Church, siis kirkko, joka on pyhitetty pyhäksi julistetulle John Coltranelle. Kirkossa on bysanttilaiseen tyyliin maalattuja Coltrane-aiheisia ikoneja ja kirkon jumalanpalveluksissa käytetään tietenkin Coltranen musiikkia. On vaikea uskoa, että Coltrane olisi sallinut tällaisen itseensä kohdistuvan palvonnan.

Joka tapauksessa Coltranen musiikilla on ollut valtava merkitys kaikkeen hänen jälkeensä soitettuun jazziin, ei vain saksofonisteihin. Jokaisen jazzmuusikon instrumentista riippumatta on jollain tavalla otettava kantaa hänen musiikkiinsa. Nykypäivän suomalaisessa jazzissa Coltranen henki elää vahvasti esimerkiksi saksofonisti Sakari Kukon viime vuonna ilmestyneellä ”Virret” -levyllä ja sen vaikuttavissa versioissa vanhoista suomalaisista virsistä.

24.3. 2002

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *