Kaikkien aikojen jazzkonsertti

On useita jazzkonsertteja, jotka ovat jääneet musiikin historiaan poikkeuksellisen merkittävinä tapauksina. Jotkut ovat vain kuulijoiden muistoissa, mutta joistain tilaisuuksista on jälkipolville tallentunut konserttiäänitys, kuten Benny Goodmanin kuuluisasta Carnegie Hallin konsertista vuonna 1938 tai Duke Ellingtonin yleisöä villinneestä come back -konsertista Newportin jazzfestivaaleilla vuonna 1956.

Kaikkien aikojen jazzkonsertiksi, ”The Greatest Jazz Concert Ever”, on mainittu konsertti Toronton Massey Hall-salissa 15. toukokuuta 1953, siis aika tarkkaan viisikymmentä vuotta sitten. Joukko nuoria jazzfaneja oli perustanut yhdistyksen nimeltä Toronto New Jazz Society. Sen piirissä syntyi ajatus järjestää jazzkonsertti, jonka esiintyjiksi piti hankkia ajan parhaat muusikot. Yhdistyksen nokkamiehet puheenjohtajansa Dick Wattamin johdolla matkustivat New Yorkiin ja saivat koolle lähes toivomansa yhtyeen.

Kvintettiin kuuluivat saksofonisti Charlie Parker, trumpetisti Dizzy Gillespie, pianisti Bud Powell ja rumpali Max Roach. Toivelistalla oli myös basisti Oscar Pettiford, mutta hänen tilalleen saatiin Charles Mingus. Vaihdos varmisti konsertille pysyvän jälkimaineen, sillä Mingus omisti pienen Debut-levy-yhtiön ja äänitti konsertin.

Vuonna 1953 Parker ja Powell olivat jo parhaat päivänsä eläneet. Parker kuoli huumeisiin vain 35-vuotiaana pari vuotta konsertin jälkeen ja Powell hoippui mielisairauden ja alkoholismin välimaastossa vielä vuoteen 1966. Charles Minguksesta kehittyi muutamassa vuodessa eräs merkittävimmistä jazzsäveltäjistä ja Dizzy Gillespiestä tuli eräs arvostetuimpia jazzmuusikoita. Poliittisesti aktiivinen Max Roach elää ja vaikuttaa viisikosta ainoana vielä nykyäänkin (Huom! Max Roach 1924 – 2007).

Mutta tuolloin ”The Quintet” oli parasta, mitä jazzilla oli tarjota. Konsertista julkaistu levy ”Jazz At Massey Hall” (OJC 044) on kehnosta äänenlaadusta huolimatta huikean hienoa musiikkia, joka pesee suurimman osan nykyajan huippustudioiden tuotannoista.

Toronton jazzyhdistys oli konsertin järjestäjinä amatööri, eikä osannut markkinoida konserttia oikein. Kun lippukassaa konsertin jälkeen laskettiin, huomattiin, että tulot eivät riitä kattamaan menoja. Wattamin tarjoamat shekit eivät kelvanneet muille kuin Parkerille, joka jo samana yönä vaihtoi shekin rahaksi paikallisessa levykaupassa ja vastapalvelukseksi signeerasi omakätisesti kaikki putiikin Parker-levyt. Kaupan omistaja kehysti shekin ja laittoi sen esille liikkeeseensä.

Konsertti on oiva esimerkki siitä, kuinka kulttuurin arvoa ei voi mitata rahassa. Taloudellisesti mönkään mennyt tapahtuma on todellakin eräs taiteellisesti hienoimpia jazzkonsertteja, mitä on onnistuttu dokumentoimaan.

Lähde: Geoffrey Haydon: Quintet of The Year. Aurum Press. 2002.

25.5. 2003

Share

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *