Dizzy for President

Marraskuussa (siis vuonna 2004) pidettävien Yhdysvaltain presidentinvaalien esivaalikierros on alkamassa. Iowan osavaltion vaalikokoukset ovat jo takana päin ja ensi tiistaina New Hampshiressä pidetään ensimmäiset varsinaiset esivaalit. Yhdysvalloissa oli vaalivuosi myös neljäkymmentä vuotta sitten vuonna 1964, jolloin demokraattisen puolueen ehdokkaana oli Kennedyn murhan jälkeen varapresidentistä presidentiksi noussut Lyndon B. Johnson ja hänen republikaanisena vastaehdokkaanaan Barry Goldwater. Pääehdokkaiden lisäksi mukana oli tuolloinkin puolueista riippumattomia ehdokkaita, kuten jazztrumpetisti Dizzy Gillespie.

Elettiin Vietnamin sodan ja mustien kansalaisoikeusliikkeen aikoja ja Gillespie halusi käyttää julkisuutta muutosten aikaansaamiseen ja alun perin vitsistä liikkeellä lähteneestä kampanjasta kasvoi oikea kampanja. Dizzy alkoi pitää vaalikokouksia, antaa haastatteluja ja esitellä vaaliohjelmaansa. Kansalaisoikeusmarsseilla alkoi liikkua yhä enemmän ihmisiä, jotka kantoivat rinnassaan nappia ”Dizzy for President”.

Gillespien vaaliohjelma oli sekoitus todellista poliittista sisältöä ja huumorimielellä tehtyjä heittoja, kuten hänen tokaisemansa vaalilause: ”Pyrin presidentiksi, koska me tarvitsemme sellaisen”. Vakavampia tavoitteita olivat rotujen välinen täydellinen tasa-arvo ja Vietnamin sodan lopettaminen. Ohjelmassa oli hyvinvointivaltion ajatukseen sopivia ehdotuksia, kuten kaikille ilmainen koulutus ja terveydenhuolto. Tosin asioiden pohtiminen oli ilmeisesti jäänyt kampanjakiireessä hieman kesken, sillä vaatimuksiin kuului myös tuloveron poistaminen.

Gillespie lupasi, että jos hänet valitaan presidentiksi Valkoinen talo saa oitis nimen Blues House ja avaruuteen lähetetään ensimmäinen musta astronautti. Lupauksiin kuului FBI:n lakkauttaminen ja valiokunnan perustaminen tutkimaan ”valkoisiin lakanoihin verhoutunutta epäamerikkalaista toimintaa”. Gillespie laati laajan virkanimityspaketin, jossa monille merkittäville jazzmuusikoille oli tarjolla merkittäviä tehtäviä. Duke Ellington oli ehdolla ulkoministeriksi, Miles Davis CIA:n johtoon ja Louis Armstrong maatalousministeriksi, koska ”hän jos kuka on korjannut satoa”. Charles Mingukselle oli luvassa uusi rauhanministerin virka, jotta ”kundi vähän rauhoittuisi”. Kansallisrunoilijaksi valittaisiin laulaja Jon Hendricks ja kiertäväksi erikoissuurlähettilääksi pianisti Thelonious Monk. Kaikki etelävaltioiden oikeusviranomaiset piti vaihtaa mustiin viranhaltijoihin ja rotuerottelua kannattanut Alabaman kuvernööri George Wallace karkottaa Vietnamiin.

Loppujen lopuksi Gillespie jätti kampanjansa kesken ja testamenttasi äänensä vaalit lopulta selvästi voittaneelle demokraattien Johnsonille. Gillespien mielestä hänen kampanjansa ei kuitenkaan ollut turha, sillä se saavutti niin paljon huomiota ja suosioita, että demokraattisen puolueen oli pakko tarkistaa kantojaan kansalaisoikeuskysymyksissä. Gillespie aikoi osallistua vielä vuoden 1972 vaaleihin, mutta bahá’í- uskontoon kääntynyt trumpetisti luopui leikistä hengellisten neuvonantajiensa kanssa keskusteltuaan. ”Maailmanhallituksen presidentiksi pyrkiminen vastaisi lähinnä minun intressejäni”, Gillespie totesi.

Lähde: Gillespie – Fraser: Dizzy muistelee. WSOY 1980.

25.1. 2004

Share

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *