Myrskyisä rumpali

”Buddy Tapes” eli Buddy-nauhat ovat varmasti eräs jazzin omituisimmista dokumenteista. Nauhat syntyivät, kun rumpali Buddy Richin big bandin pianisti nauhoitti salaa Richin johtamistapaan kuulunutta mieletöntä huutamista ja kiroilemista. Tulinen Rich menetti helposti malttinsa ja yhtyeen jäsenten niskaan kaatui uskomattomia törkeyksiä. Kasetteina kädestä käteen kiertäneet äänitteet paljastivat loistavan rumpalin sairaalloisen vaikean luonteen.

Vuonna 1917 syntynyt Rich oli muusikkona luonnonlapsi, joka ei koskaan oppinut lukemaan nuotteja. Richin vanhemmat olivat kierteleviä vaudeville-esiintyjiä ja Buddy esiintyi osana vanhempiensa show’ta jo alla kaksivuotiaana. Jazziin Rich törmäsi 1930-luvun lopulla säestäessään Andrew Sisters-lauluyhtyettä. Rich perusti 1940-luvulla useita omia isoja yhtyeitä, mutta big bandien kukoistuskauden hiipuessa hän jatkoi soittamista rivimiehenä. Vihdoin 1960-luvun alussa hän kyllästyi rivimiehen rooliin ja perusti taas oman big bandin. Veto oli rohkea, sillä big bandit olivat kuin dinosauruksia keskellä rockin mullistamaa musiikkibisnestä. Rich kuitenkin menestyi, sillä hän ei rakentanut yhtyettään vanhan swingin tai ikätovereidensa varaan, vaan kokosi itseään paljon nuorempia muusikoita soittamaan ärhäkkäästi svengaavaa uutta jazzia.

Buddy Rich oli tottunut isojen orkesterien kovaan kuriin, mutta nuoret kuusikymmenlukulaiset eivät kaivanneet samaa komentoa. Kun Rich oli psykiatrin lausunnon mukaan ”megalomaanisen luonteen malliesimerkki”, oli selvää, että rumpalin ja muusikoiden väliset suhteet olivat myrskyiset. Vanhan ajan orkesterinjohtajien lailla Rich vaati yhtyeen jäseniä pitämään sukkia myöten yhtenäistä esiintymisasua. Kerran Vancouverissa yhtye oli jo lavalla ja yleisökin odotti salissa, kun Rich äkkiä huomasi, että eräällä muusikolla oli jalassaan väärät sukat. Havaintoa seurasi kaikkien muusikoiden sukkatarkastus, jonka lopulla kaikki vääriä sukkia jalassaan pitäneet saivat haukut ja potkut yleisön nähden.

Buddy Richin potkut eivät kuitenkaan olleet aina lopulliset, sillä yleensä hän aina leppyi ja unohti koko jutun kahden viikon mittaisen irtisanomisajan aikana. Trumpetisti Bobby Shew laski saaneensa potkut peräti 22 kertaa. Viimeisen kerran lopputili tuli, kun Shew vastasi Richin raivoon: ”Mitä jos soitat vain rumpuja ja annat meidän muiden huolehtia musiikista!” Erottamisen syynä ei ollut vanha viittaus rumpaleiden ja ”oikeiden” muusikoiden väliseen eroon, vaan Rich ei kestänyt, että sananvaihto käytiin toimittajien silmien ja korvien edessä.

Jokainen voi nykyään ällistellä Richin verbaalista riehumista internetissä. Vaikka nauhat ovat löytäneet tiensä sarjakuviin ja tv-sarjoihin, on musiikki tietenkin vuonna 1987 kuolleen rumpalin parasta perintöä. Svengaavaa big band-musiikkia kaipaavan kannattaa hankkia esimerkiksi mainio konserttiäänite ”Mercy, Mercy” vuodelta 1968.

Lähde:
John McDonough: Raging Brilliance. Down Beat November 2004.

23.1.2005

Share

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *