Mustaa musiikkia natsi- ja sovjettiaikaan

Jazzmuusikoiden elämänvaiheista kerrotaan usein hyvin värikkäitä tarinoita, joista saksalaisen Eddie Rosnerin tarina on eräs värikkäimmistä. Berliinissä juutalaisen suutarin perheeseen vuonna 1910 syntynyt Rosner oli musiikin ihmelapsi, joka aloitti soittamisen klassisesti viululla. Rosner kiinnostui pian jazzista, vaihtoi instrumenttia ja pääsi trumpetistiksi kaupungin parhaisiin jazzyhtyeisiin. Hitlerin noustua valtaan kävi mustien musiikkia soittavan juutalaisen asema kestämättömäksi ja Rosnerin oli pakko muuttaa kotimaastaan. Hän asettui työskentelemään Varsovaan ja perusti suosituksi tulleen yhtyeen.

Aito amerikkalainen jazz kiinnosti Rosneria kovasti ja hän solmi läheisiä yhteyksiä amerikkalaisiin muusikoihin. Hän oli esimerkiksi kirjeenvaihdossa rumpali Gene Krupan kanssa ja soitti jameissa kilpaa itsensä Louis Armstrongin kanssa. Jamien jälkeen tyytyväiset trumpetistit vaihtoivat valokuvia. Satchmo kirjoitti kuvaansa omistuskirjoitukseksi ”Valkoiselle Louis Armstrongille” ja Rosner vastasi omistamalla oman kuvansa itsetietoisella tekstillä: ”Mustalle Eddie Rosnerille”.

Amerikan yhteyksistään huolimatta Rosner päätti sodanuhasta piittaamatta pysyä Euroopassa. Niinpä kun Saksa hyökkäsi Puolaan, Rosner ei enää ehtinyt paeta länteen, vaan hänen oli pakko siirtyä yhtyeineen Neuvostoliiton valtaamalle alueelle Lvovin kaupunkiin. Neuvostoliitto ei ollut vielä vakiinnuttanut siellä stalinistista kulttuuripolitiikkaansa ja Rosner saattoi jatkaa orkesterinsa toimintaa. Jazzia ihaileva Valko-Venäjän puoluejohtaja Ponomarenko otti yhtyeen suojelukseensa ja teki siitä Valko-Venäjän neuvostotasavallan valtiollisen jazzorkesterin.

Ponomarenkon avulla Rosner pääsi radioon, levytti musiikkiaan ja ylsi sadantuhannen ruplan vuosituloihin, kun tavallinen työväki tienasi samassa ajassa vain 1500 ruplaa. Ponomarenko järjesti myös yhtyeen erikoisimman keikan tarkasti vartioidulle datshalle Mustanmeren rannalla. Ylellisellä huvilalla oli konserttisali, jonka aavemaisen tyhjälle katsomolle orkesteri soitti täyden kaksituntisen konsertin. Seuraavana päivänä Ponomarenko ilmoitti, että Stalin oli ollut kuulemaansa tyytyväinen.

Sodan jälkeen Stalin vainoharhoissaan tiukensi otetta kaikesta epäilyttävänä pitämästään ja jazzmuusikot huomasivat sodanaikaisen vapautensa menneen. Rosner vangittiin ja passitettiin Siperiaan. Rosner löysi vankileirin johdosta musiikkia ymmärtävän tukijan ja sai luvan koota muista vangituista muusikoista yhtyeen, joka konsertoi ympäri vankileirien saaristoa.

Stalinin kuoleman jälkeen Rosner pääsi takaisin Moskovaan ja perusti jälleen uuden yhtyeen. Peräti 64-miehiseksi kasvaneesta varieteeorkesterista tuli eräs Neuvostoliiton suosituimmista, mutta Rosner oli jo menettänyt halun tehdä musiikkia. Hän alkoi hakea viisumia päästäkseen takaisin länteen. Kahdeksankymmenen turhan hakemuksen jälkeen Rosner käytti hyväkseen presidentti Nixonin Moskovan vierailua, livahti amerikkalaiseksi turistiksi pukeutuneena USA:n lähetystöön ja sai luvan poistua maasta. Rosner muutti kotikaupunkiinsa Berliiniin, luopui musiikista ja kuoli unohduksiin jääneenä vuonna 1976.

Lähde: Starr: Red & Hot. The Fate of Jazz in The Soviet Union.

30.4.2006

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *