Juhani Aaltonen

Tieto Juhani Aaltosen saamasta säveltaiteen valtionpalkinnosta innosti minut kaivelemaan levykokoelmaa ja istumaan iltaa Aaltosen musiikin parissa oikein urakalla. Hyllystä löytyi yli kaksikymmentä  Aaltos-levyä; sekä Aaltosen omia että niitä, joilla hän soittaa rivimiehenä.

Vanhimmat Aaltosen äänitteet hyllyssäni ovat vuodelta 1969 Tasavallan Presidentti-yhtyeen debyyttilevyltä. Tämä suomalaisen rockin klassikko alkaa Aaltosen huilulla, joka leimaa koko yhtyeen soundia. Myöhemmin puhaltajaksi tuli Pekka Pöyry, mutta yhtyeen palatessa konserttilavoille 1990-luvun lopulla Aaltonen oli taas mukana, kuten myös yllättävän uskottavalla rocklevyllä ”Six Complete” (2006).

Pianisti Heikki Sarmanto ja Aaltonen olivat ensimmäiset suomalaiset jazzmuusikot, jotka uskaltautuivat 1970-luvun alussa opiskelemaan Bostoniin kuuluun Berklee College of Musiciin.  Amerikkalainen Porter Records julkaisi viime vuonna Sarmannolta kaksi tuon ajan levyä, joista ”Counterbalance” on alunperin vuodelta 1971. Levyllä Sarmannon sähköpiano, Aaltosen huilu ja musiikin itämaiset fuusiosävyt luovat kiintoisaa ajankuvaa.

Toinen Bostonin kauden levy on Sarmannon johtaman Serious Music Ensemblen ennen julkaisematon ”Boston Date”. Yhtyeen nimi on ironinen kommentti klassisen musiikin suuntaan, jota on kauan arvostettu ainoana vakavana musiikinlajina. Hieman hajanaiselta kuulostava levy on hyvä esimerkki Aaltosen varhaisesta saksofonitaiteesta. Lisää Sarmantoa ja Aaltosta on tulossa, sillä Porter Records lupaa nettisivujensa mukaan jatkaa kulttuurityötä ja julkaista tänä vuonna vielä kolme levyllistä 1960- ja 70- lukujen vaihteen Sarmantoa.

Omaperäinen ja omapäinenkin rumpali Edward Vesala oli Aaltoselle tärkeä yhteistyökumppani. Aaltonen soitti 1970-luvulla useilla Vesalan levyillä ja myös Aaltosen ensimmäinen soololevy ”Etiquette” oli pitkälti parivaljakon yhteishanke. Levyllä rockin tai fuusiomusiikin vaikutteet eivät kuulu lainkaan, vaan ”Etiquette” on tuhtia free jazzia; ajatonta ja merkityksellistä musiikkia.

Aaltosen pitkälle uralle mahtuu jännittäviä musiikillisten raja-aitojen ylityksiä, kuten Aaltosen ja Henrik Otto Donnerin levy ”Strings”. Jazzsolistin ja jousiorkesterin yhdistelmää on silloin tällöin kokeiltu aina Charlie Parkerin ”Bird with Strings”-levystä lähtien, mutta harvoin lopputulos on ollut yhtä onnistunut.  Aaltonen ja Donner palasivat aiheeseen ja levyttivät Avanti!-orkesterin kanssa toisen hienon jousilevyn ”Strings Revisited” (2002).

Raja-aidat rytisivät nurin myös levyllä ”Springbird”, jolla Aaltonen keskittyy kokonaan huiluihin. Levy on poikkeuksellisen jännittävä improvisaation ja maailmanmusiikin sekoitus, johon erityistä väriä tuo Senegalin Kansallisbaletin lyömäsoitinryhmä. Edward Vesalan Leo-levymerkillä ilmestynyttä levyä ei ole koskaan julkaistu cd:llä.

Uutta julkaisuaan odottaa myös norjalaisen basistin Arild Andersenin ”Shimri”, yleisilmeeltään varsin herkkä levy. Niinpä erityisesti mieleen jää päätösraita ”Dedication”, jolla tenorisaksofoni polttaa kiihkeästi karrelle musiikin lyyrisen pinnan.

Aaltonen siirtyi 1990-luvulla sivuun jazzin eturivistä ja keskittyi hengelliseen musiikkiin. Veri veti miehen lopulta takaisin jazziin ja yhdessä rumpali Tom Nekljudowin ja basisti Uffe Krokforsin kanssa Aaltonen perusti trion, jonka levyt ovat Aaltosen koko uran parhaimmistoa. Vuonna 2002 Jazzliiton kiertueen lopulla trio äänitti Helsingissä konserttilevyn ”Mother Tongue”, jolla Aaltonen palaa voimalla musiikillisen äidinkielensä free jazzin pariin. Toinen levy ”Illusion of Ballad” puhuu samaa kieltä ja tulkitsee vähäeleisesti vanhoja jazzstandardeja.

Aaltonen oli aikoinaan perustamassa Uuden Musiikin Orkesteria, jonka nimi on sittemmin tiivistynyt lyhenteeksi UMO. Aaltonen jätti UMO:n jo 1980-luvulla, mutta palasi solistivieraaksi levylle ”Sky Is Ruby”, joka on samalla levyhyllyni tuorein esimerkki Aaltosen musiikista. Levy koostuu kitaristi Raoul Björkenheimin sävellyksistä ja Aaltonen saa soolovuoron kaikilla raidoilla. Suorastaan monumentaalinen levy on osoitus tietenkin UMO:n ja Björkenheimin kyvyistä, mutta se todistaa myös vanhan mestarin olevan yhä voimissaan.

Kirjoituksessa mainitut levytykset:
Tasavallan Presidentti: Tasavallan Presidentti (1969 Love Records)
Heikki Sarmanto Quintet: Counterbalance (1971 Porter Records)
Heikki Sarmanto & Serious Music Ensemble: Boston Date (1971 Porter Records)
Juhani Aaltonen: Etiquette (1974 Love Records)
Juhani Aaltonen & Henrik Otto Donner: Strings (1976 Love Records)
Arild Andersen: Shimri (1976 ECM Records)
Juhani Aaltonen: Springbird (1977 Leo Records)
Juhani Aaltonen Trio: Mother Tongue (2002 TUM Records)
Juhani Aaltonen & Henrik Otto Donner: Strings Revisited (2002 TUM Records)
Juhani Aaltonen Trio: Illusion of Ballad (2004, 2005 TUM Records)
Tasavallan Presidentti: Six Complete (2006 Presence Records)
Raoul Björkenheim & UMO: Sky Is Ruby (2006 TUM Records)

Pohjolan Sanomat alkuvuodesta 2009

Share

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *