Ristiriitainen Billie

Amerikkalainen kirjailija Linda Kuehl aloitti 1970-luvulla laulaja Billie Holidayn elämäkerran kirjoittamisen. Hän koetti tavoittaa mahdollisimman monta Holidayn kanssa tekemisissä ollutta ihmistä ja onnistui haastattelemaan noin sataaviittäkymmentä henkilöä. Hän kokosi myös laajan kokoelman kaikkea Holidayn elämään liittyvää: lehtileikkeitä, kirjeitä, valokuvia, oikeuden pöytäkirjoja ja jopa muistilappuja ruokaostoksia varten. Kirjan kirjoittaminen ei kuitenkaan sujunut ja pakkomielteeksi muodostunut kirjahanke ajoi osaltaan Kuehlin itsemurhaan vuonna 1979.

Materiaali päätyi viimein englantilaisen kirjailijan Julia Blackburnin haltuun. Hän työsti aineistosta kirjan, jossa ääneen pääsevät niin Holidayn puolisot, ystävät, työtoverit kuin huumepoliisitkin. Kaikki kertojat lähestyvät aihetta omasta näkökulmastaan ja esittävät tilanteet usein omaksi edukseen. Näin laulajan elämästä syntyy monipuolinen, mutta myös ristiriitainen kuva.

Billie Holiday syntyi vuonna 1915 Philadelphiassa, eikä lapsuus tarjonnut hänelle elämän eväitä. Äiti Sadie oli lastaan laiminlyönyt ja läheisyyteen kykenemätön prostituoitu. Isä Clarence Holiday oli ammattimuusikko, joka soitti kitaraa ajan merkkiyhtyeissä, mm. Fletcher Hendersonin orkesterissa. Hänkään ei kyennyt pitämään tytöstä huolta ja Holiday sijoitettiin lopulta koulukotiin kymmenvuotiaana. Sieltä päästyään 11-vuotias Billie joutui naapurinsa raiskaamaksi ja jälleen koulukotiin.

Lapsuuden ankarat olot selittävät varmasti Holidayn myöhempää riippuvuuksien rampauttamaa elämää. Alkoholi, marihuana sekä myös kokaiini ja heroiini veivät suuren osan Holidayn ajasta ja varoista. Vaikka Holiday välillä pysyi erossa huumeista, kului alkoholia jatkuvasti liikaa.

Holiday oli kykenemätön tasa-arvoisiin suhteisiin miesten kanssa. Hän roikkui suhteissa väkivaltaisten parittajien kanssa, jotka käärivät omiin taskuihinsa huomattavan osan Holidayn tuloista. Eräs harvoista positiivisista ihmissuhteista Holidayn elämässä oli hänen ja saksofonisti Lester Youngin läheinen, platoniseksi tiedetty kumppanuus. Young oli kuitenkin itse niin autistinen persoona, että hänestä ei ollut apua. Heidän ammatillinen yhteistyönsä tuotti kuitenkin taiteellisesti kestäviä tuloksia.

Holiday oli 1940-luvun lopulta kuolemaansa saakka hankaluuksissa huumepoliisin kanssa. Kirjassa väitetään, että FBI suorastaan vainosi häntä ja tutki hänen tekemisiään erityisen tarkasti. Holidayta ilmeisesti epäiltiin kommunistiksi etelävaltioiden lynkkauksia kuvaavan ”Strange Fruit”-laulun takia. Toisaalta FBI osoitti suurelle yleisölle toimintansa tehoa pidättäessään näyttävästi tunnettuja tähtiä. Äskettäin televisiossa esitetyn J. Egdar Hoover-dokumentin perusteella sekä poliittiset että julkisuushakuiset motiivit tuntuvat uskottavilta.

Blackburnin kirja luo vaikuttavan ja surullisen kuvan siitä prostituution, huumeiden ja pikkurikollisuuden maailmasta, jossa Holiday eli. Sen sijaan se ei yritäkään selittää, kuinka Holiday tästä maailmasta käsin nousi 1900-luvun musiikin suurten klassikkojen joukkoon. Musiikista kiinnostuneiden kannattaa lisäksi lukea myös joku perinteinen elämäkerta; esimerkiksi Stuart Nicholsonin ”Billie Holiday” on pätevä.

Julia Blackburn: Billie Holiday. Muistoja jazzin kuningattaresta. Like Kustannus 2007.

23.2.2008

Share

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *