Svengiä toiseen maailmaan

Louis “Satchmo” Armstrongin syntymän satavuotismuistoa vietettiin jokin aika sitten. Hänen kuolemastaankin on vierähtänyt aikaa jo kolmekymmentä vuotta, sillä Armstrong kuoli 6.7. 1971 lähes seitsemänkymmentävuotiaana. Armstrong voikin olla monelle hämärä menneisyyden hahmo, hassusti silmiään pyöritellyt, välillä hikeä suureen valkoiseen liinaan pyyhkinyt pelle. On siis paikallaan muistuttaa, että loppujen lopuksi tämä huvittava viihdyttäjä oli eräs viime vuosisadan musiikin suurimpia vaikuttajia sekä trumpetistina että laulajana.

Yleisesti Armstrongin tärkeimpinä levytyksinä pidetään vuosina 1925-29 äänitettyjä ns. Hot Five ja Hot Seven-levytyksiä, joilla Armstrong tekee jazzista solistin taidetta, kun varhaisempi jazz oli perustunut koko yhtyeen yhteiseen improvisointiin. Nykykuulijan korvaan nuo kaukaiset äänitykset saattavat kuulostaa alkukantaisilta, varsinkin kun ensimmäiset niistä äänitettiin vielä akustisesti, siis ilman mikrofonia. Soittajat asettuivat soittamaan suuren suppilon äärelle ja tallennettava ääni kaiverrettiin värähtelevän neulan avulla suoraan vahalevylle, jota sitten käytettiin levyjen muottina.

Armstrongin trumpetin soundi kohoaa kirkkaasti esille näiltäkin levyiltä. Oma suosikkini on “Struttin´ With Some Barbecue” vuodelta 1927, jolloin mikrofoni oli kyllä jo otettu käyttöön. Armstrongin kevyesti svengaava soolo on mainio esimerkki siitä, kuinka hän voitti vanhan jazzin hakkaavan marssirytmin ja vapautti jazzin svengiin. Svengi on se vastustamaton rytminen voima, joka pistää kuulijan jalan naputtamaan tahdissa ja nostaa parhaassa tapauksessa aivan toiseen maailmaan. Armstrongin trumpetti vaihtoi koko jazzin suunnan ja vaikutti myös muuhun musiikkiin. On väitetty, että jopa sinfoniaorkestereiden soundi muuttui, kun trumpetistit saivat vaikutteita Armstrongin vahvasta vibratosta.

Armstrong kertoi, että hän keksi sanattoman ääni-improvisaation eli scat-laulun kappaletta “Heebies Jeebies” (1926) äänittäessään, kun laulun sanat tippuivat nuottitelineeltä ja loput laulusta täytyi improvisoida. Todellisuudessa scat-laulu on vanhempaa New Orleansin perinnettä. Armstrong oli kuitenkin ensimmäinen merkittävä jazzlaulaja ja hänen käheä äänensä on eräs maailman tunnetuimmista lauluäänistä.

Se on klassisen lauluihanteen mukaan väärä, mutta silti upea jazzlaulun väline. Hyvä esimerkki siitä on 1950-luvun puolivälissä yhdessä Ella Fitzgeraldin kanssa levytetty “Ella ja Louis”- levy, joka on todellinen jazzlaulun oppitunti. Fitzgeraldin täydellisen puhdas ääni on oivallinen vastakohta Armstrongin näennäiselle karkeudelle. Viisikymmenluvun jo pitkälle kehittynyt äänitystekniikka paljastaa kauniisti, kuinka vivahteikas ja ennen kaikkea svengaava laulaja Armstrong oli.

Kaksikymmenluvun lopun Hot Five ja Hot Seven-levytykset, yhteensä noin 90 kappaletta, ovat olleet myynnissä lähes keskeytyksettä ilmestymisestään lähtien. Nykyajan ostaja voi hankkia ne neljän levyn cd-kokoelmana, jonka soundi on nykyajan digitaalitekniikan ansiosta suorastaan ällistyttävän hyvä. Myös myöhäisempää Armstrongia on saatavilla kokonaisen levykokoelman verran, joten jokainen kiinnostunut voi helposti omin korvin todeta, kuinka ajatonta musiikkia Satchmo sai aikaan.

elokuu 2001

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *