Uni jazzklubista

“Eräänä tavallisena arki-iltana päätin pistäytyä paikallisella jazzklubilla katsomassa mahtaisiko tarjolla olla kiinnostavaa kuultavaa. Klubin ovella huomasin ilmoituksen, jossa mainostettiin, että klubilla esiintyy kiinnostava kotimainen uusi pianotrio. Astuin tietenkin sisälle ja kävin tyytyväisenä peremmälle. Klubin omistaja sattui olemaan baaritiskin takana ja kävin siinä odotellessani juttusille hänen kanssaan. Isäntä aivan erikseen mainitsi, että komeasti mustana kiiltelevä Steinway-flyygeli oli samana päivänä saatu viritettyä. Samoin hän esitteli ylpeänä klubin valaistusjärjestelyjä ja uusia äänentoistolaitteita, joiden avulla myös sähköinen musiikki saadaan kuulumaan miellyttävästi kuulijoiden korviin. Tänä iltana laitteilla olisi vain vähän käyttöä, sillä akustinen pianotrio käyttäisi äänentoistoa vain kontrabasson ja kuulutusten vahvistamiseen.

Kun iloisesti poriseva runsaslukuinen yleisöjoukko alkoi tulla sisällä, kiirehdin tilaamaan itselle lasillisen laatuviskiä ja valitsin paikan pöydästä, josta oli, kuten kaikista muistakin pöydistä, esteetön näköala tyylikkäästi valaistulle esiintymislavalle. Pöytään istuuduttuani huomasin mielikseni, että tupakointi oli kielletty koko klubissa. Illalla olisi mukava palata kotiin, kun vaatteet eivät haisisi ilkeästi tupakalle. Kello oli 21.10., vain kymmenen minuuttia yli ilmoitetun alkamisajan, kun bändi astui lavalle. Oli hyvä, että musiikki pääsi alkamaan ajoissa. Seuraavana päivänä odottaisi jälleen työpäivä ja olisi syytä päästä nukkumaan ennen puoltayötä.

Hiljaisuus laskeutui klubisaliin. Baaritiskin äärelläkin istuvat kääntyivät lavalle päin odottaen innokkaasti musiikin alkamista. Yhtye aloitti hiljaisesti ja mietteliäästi, mutta musiikin kaikki pienetkin vivahteet nousivat upeasti esille akustisesti onnistuneessa salissa. Kun bändi sitten nousi svengaavaan lentoon, kuunteluun keskittynyt yleisö palkitsi sen lämpimillä ja raikuvilla aplodeilla. Tässä vaiheessa säpsähdin hereille sängyssäni ja havaitsin pettymyksekseni, että koko juttu olikin ollut unta”

Kansakouluaikoina oli joskus tapana kirjoittaa koulussa aine aiheesta “Kun näin unta”. Varmasti sellaisia kirjoitelmia kirjoitetaan koulussa nykyäänkin, antaahan uniteema mahdollisuuden kuvata mahdottomia tapahtumia. Yllä oleva kuvaus jazzklubista on ainakin Suomessa pelkkää unta. Kotimaiset jazzmuusikot joutuvat monesti toimimaan ala-arvoisissa olosuhteissa, joissa ei periaatteessa pitäisi taidetta ollenkaan esittää.

On vaikea kuvitella, että klassisen musiikin esittäminen voisi olla riippuvainen myydyn alkoholin määrästä. Jazztoiminta sen sijaan saattaa jostain ravintolasta loppua, jos kalja ei käy riittävästi kaupaksi. Usein käytössä ei ole pianoa, hyvin viritetystä flyygelistä nyt puhumattakaan. Monesti jazztilaisuudet alkavat arki-iltoinakin järjettömän myöhään, mikä on hankalaa sekä muusikoille että työssä käyvälle yleisölle. Ja jos yleisöä joskus onkin riittävästi, viimeistään baaritiskiltä löytyy joukko örisijöitä, jotka eivät tippaakaan piittaa esitettävästä musiikista.

Reaalimaailmassa unen kaltaiset klubijärjestelyt vaatisivat toimiakseen tietenkin huomattavasti suuremman yleisöpohjan kuin mitä Torniossa, Haaparannalla ja Kemissä on. Joka tapauksessa jazziksi kutsuttu taiteenlaji ansaitsisi jonnekin edes yhden musiikin ehdoilla toimivan esityspaikan.

18.11. 2001

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *