Sten Sandell: bio elektrika

Ruotsalainen Sten Sandell on improvisoija, säveltäjä, pianisti, äänitaiteilija ja erilaisten sähköisten äänilähteiden taitaja. Sandell on saanut musiikkiinsa vaikutteita hyvin laajalta. Häntä ovat innoittaneet mm. vapaa improvisaatio, nykymusiikki (Cage, Feldman, Xenakis) ja eri etniset musiikit ruotsalaisesta kansanmusiikista intialaiseen klassiseen musiikkiin.

Sandell on ollut mukana hyvin monenlaisissa projekteissa improvisaation ja nykymusiikin, akustisen musiikin ja elektronisen musiikin välimailla. Esimerkkeinä voidaan mainita vaikka free jazz- trio Gush ja erilaiset sooloprojektit tanssijoiden, näyttelijöiden ja elokuvantekijöiden kanssa.

”bio elektrika” on eräs Sandellin soolohankkeista, ”elektro-biologisia soololentoja, joissa ihmisääni kohtaa teknon”, kuten levy-yhtiön esittelyteksti kuvailee. ”bio elektrikan” parhaimmistoa ovat sähköisten sointien ja eri tavoin käsitellyn ihmisäänen yhdistelmät, kuten avausraita ”röstrytmer III”. Sen sijaan ”re-damp”, joka perustuu hitaan, konemaisen rytmin koristelulle ja värittämiselle ilman ihmisääntä tuntuu liian pitkältä. Ytimekäs ja ryöpsähdyksenomainen ”re-tala-tala” on paljon kiinnostavampi.

Vaikka kyse hyvin toteutetusta ja periaatteessa kiinnostavasta levystä, huomaan suhtautuvani ”bio elektrikaan” ulkokohtaisen uteliaasti ja ilman suurempaa innostusta. Siitä huolimatta uskallan suositella levyä kaikille elektronisen musiikin, ambientin ja muun avaruusromun ystäville.

Sten Sandell: bio elektrika (LJ Records)

Sten Sandell; ääni, elektroniikka

27.4. 2001

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *