Polkupyörällä ihmisen jäljillä – Valto Pernu Photo Marathon 2015

vppm2015

Iissä kolmannen kerran järjestetyn Valto Pernu Photo Marathon -tapahtuman yleiseksi teemaksi oli määritelty ihminen. Teemaa tarkennettiin kuudella hyvin valitulla aiheella, joita kaikkia pystyi mainiosti lähestymään ihmisen kuvaamisen näkökulmasta. Kuvausaikaa kilpailussa oli 12 tuntia, aamukahdeksasta alkaen. Valto Pernu säätiön lahjoittama 1000 euron pääpalkinto oli luvassa parhaalle kuuden kuvan sarjalle. Kuuden kuvan yhtenäisen sarjan kuvaaminen on vaikeaa, kun kuvien aiheet eivät ole etukäteen tiedossa.

Olin osallistunut jo edelliselle kuvamaratonille vuonna 2013, jolloin olin pyöräillyt eri puolilla Iin kirkonkylän seutua. (Lue kisaraportti kahden vuoden takaa: Pyöräillen Iissä.) Myös kuvamaratonin kuvasarjaa painottava luonne oli tullut tutuksi. Sain nyt mielestäni kokoon kahden vuoden takaista kilpailua huomattavasti ehjemmän sarjan, vaikka jäin tälläkin kertaa ilman palkintoja. Ehkä edellisen iltapäivän työpajan vaisusti sujunut kuvaustehtävä (lue työpajasta ”Valo osuu vain pintaa”) potkaisi keskittymään paremmin.

2015_VPPM_01

Ensimmäinen kuvausaihe oli ”Keltainen”, jolle oli varattu aikaa kaksi tuntia. Tässä vaiheessa pohdiskelin vielä, kuvaisinko pelkästään ihmisiä vai ottaisinko mukaan ihmisen jäljet ympäristössä. Ehkä tämän epävarmuuden vuoksi ensimmäinen tehtävä oli kisan vaikein. Ongelma ratkesi, kun Iin Haminassa vastaa asteli keltaisessa huomioliivissään Markku, joka vei minut kuvausta varten pihamaalleen. Silloin päätin, että keskittyisin ihmisten kuvaamiseen.

2015_VPPM_08_netti

Toisen aiheen nimi oli ”Kosketus” ja kuvausaikaa oli nyt kolme tuntia. Kuvasin ensin koiranomistajia rapsuttelemassa koiriaan (tähän oli tietenkin syynä perheestämme äskettäin uuden kodin saaneet Eikka ja Leo!) ja lapsenlapsensa kanssa ulkoilevaa isoäitiä. Olin jo menossa kebab-ravintolaan lounaalle, kun päätin polkea vielä yhden kaarroksen kylällä. Silloin tavoitin kauppareissultaan kotiin palaavat Marja-Liisan ja Matin. Valitsin heidän käsiensä kosketuksen osaksi sarjaani.

2015_VPPM_10_netti

Kolmanteen aiheeseen ”Yksinkertaisuus” annettiin aikaa vain yksi tunti. En antanut periksi houkutukselle kuvata joku pelkistetyn abstrakti sommitelma, vaan hain sarjaan edelleen ihmisiä. Löysin Eijan ja Veikon, joilla oli hieno ja romanttinen tarina kerrottavana. Nuoruuden rakastavaiset olivat vuosikymmenien jälkeen kohdanneet uudelleen ja melko läheltä kuvaamani kaksoismuotokuva kertoo elämän yksinkertaisesta onnesta.

2015_VPPM_12_netti

Neljännelle aiheelle oli annettu jälleen kolme tuntia aikaa. Luulin, että koko kolme tuntia olisi tarpeen vaikealta tuntuneen ”Suudelman” kuvaamiseen, mutta tehtävään ei mennyt puoltakaan tuntia. Huoltoasemalle moottoripyörillään kahvitauolle pysähtyneet Jukka ja Johanna suostuivat hetken naurettuaan kuvattaviksi ja pyörien mukaansaamiseksi alakulmasta vangittu suudelma päätyi kilpailusarjaan.

Koetin toki saada myös muita suudelmia harkittavaksi, mutta lopetin, kun uimarannalla eräs pariskunta nauroi, että olet jo viides suudelmakuvan yrittäjä. Yli kolmekymmentä polkupyörien kanssa pienellä kylällä pyörivää valokuvaajaa herätti varmasti huomiota ja samat ihmiset joutuivat useammankin kerran kohteiksi.

2015_VPPM_13_netti

Viides tehtävä oli ytimekkäästi ”Jäljet”. Ajattelin pyöräillessäni ajan jälkiä, sormenjälkiä, kädenjalkeä. Päädyin ehkä liian ilmeisesti jalanjälkiin, jotka lentopalloa pelaavat Teemu ja Juuso jättivät pehmeälle rantahiekalle. Vastavalo ja verkon päällä tasapainoileva pallo tuovat kuvaan jännnitettä. Aikaa tehtävään oli vain tunti, joten muita jälkiä en ehtinyt enää etsiskellä.

2015_VPPM_14_netti

Päivä päättyi aiheeseen ”Valosta pois”. Pyöräilin viimeisessä tehtävässä Iin kauniille hautausmaalle. Vaihdoin ensimmäisen kerran teleobjektiivin kameraan ja koetin kuvata hämärtyvän illan tunnelmallisia yksityiskohtia. Palasin kuitenkin 40 millimetrin linssiini ja aamulla päättämääni ajatukseen ihmisistä.

Keskustelin erään miehen kanssa hänen poikansa kuolemasta ja siitä, kuinka kauan kesti ennen kuin hän pystyi katsomaan kuvia hautajaisista. Hyvästä keskustelusta huolimatta tilanteesta ei syntynyt hyvää kuvaa. Sarjani viimeisessä kuvassa Ruotsista kotiseudulleen käymään tulleet sisarukset Leena ja Kaisa ovat vanhempiensa haudalla. Illan valosta huolimatta kuva oli sarjan ja kilpailun kannalta turhan arkinen ja yksiulotteinen.

Kuvasarjani on mielestäni siis kahden vuoden takaista sarjaani yhtenäisempi. Uskalsin lähestyä rohkeammin tuntemattomia ihmisiä kamerani kanssa, joten kuvausprosessikin oli antoisa. Kuvasin myös paljon vähemmän kuvia päivän aikana kahden vuoden takaiseen verrattuna. Keskittyminenkin lienee ollut parempaa. Lopulta tarina on kuitenkin pelkillä toteamuslauseilla kirjoitettu. Kysymysmerkit jäivät siitä puuttumaan.

Lisätietoja:
Valto Pernu; henkilöhistoriaa, valokuvia, tietoa säätiöstä
Kulttuurikauppila; kuvamaratonista, taidebiennaalista ja muusta kulttuurikeskuksen toiminnasta
Valto Pernu Photo Marathon; kuvamaratonin Facebook-sivu, josta löytyvät myös vuoden 2015 tulokset

Share
Kategoria(t): Valokuvaus Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *