|
|
|
Valon kuvia -etusivu | Kiili 40 vuotta Kiili 40 vuottaPääsin keväällä 2007 mukaan valokuvaamaan kuvia Kristiinankaupungin Siipyyn kylässä sijaitsevan Kiilin kotiseutumuseon ja kulttuurikeskuksen 40-vuotisjuhlan kunniaksi julkaistavaan kirjaan. Ensimmäiset kuvat kuvasin maaliskuussa 2007. Suurin osa kuvauksista tapahtui kuitenkin kesän 2007 aikana, jolloin asuin Kiilissä yhteensä lähes kolmen viikon ajan. Viimeiset kuvaukset tein maaliskuussa 2008. ![]() Kiilin kotiseutumuseo julkaisi kesällä 2008 juhlakirjan, jonka kuvituksesta suurin on minun kuviani. Juhlavuoteen ja kirjan julkaisemiseen liittyy myös valokuvanäyttelyni Kiilissä. Näyttely oli esillä 13.7. - 31.8.2008. Tällä sivulla on esillä valokuvanäyttelyn verkkoversio. Jukka Piiroinen Näyttelyn valokuvatKiilin kotiseutumuseo on kesäisin vilkas kulttuurikeskus, jossa järjestetään tapahtumia lähes joka viikonloppu. Suurin osa näyttelyyni valitsemistani kuvista on kuitenkin hiljaisia ja pysähtyneitä kuvia. Kuvissa näkyy ihmisen jättämät jäljet esineiden pinnoilla, siis näennäisestä pysähtymisestä huolimatta ajan kuluminen. Olen tavoitellut kuvissani tietenkin myös valon läsnäoloa, erästä valokuvauksen peruselementtiä. ![]() Kiilin kesän kaikista tapahtumista kuvaamistani kuvista valitsin näyttelyyn neljä kuvaa juhannusyön tansseista, juhannusyön valosta suolaamon tanssilattialla sekä kaksi kuvaa viisufestivaalin esiintyjistä, kuvia keskittymisen hetkistä. Näyttelyn verkkoversioSiirry katsomaan näyttelyn kuvia: Kiili 40 vuotta. Kiilin 40-vuotisjuhlakirjaKiilin 40-vuotisjuhlakirja Kiilen - Kiili (ISBN 978-952-92-4059-3) ilmestyi heinäkuussa 2008. Suurin osa kirjan kuvituksesta on minun kuviani. Osa näyttelyn kuvista on myös kirjan kuvitusta, osa vain näyttelyssä esillä olleita. LehtijuttuMinna Zilliacus (Suupohjan Sanomat) kirjoitti Kiilin juhlakirjasta 11.7.2008 otsikolla "Juhlateos avaa oven Kiilin tunnelmiin". Juttu on jpg-tiedosto, joka avautuu omaan ikkunaansa. Kiitokset
- Kiilin kotiseutumuseon säätiö InfoTaustatietoa valokuvaajasta Valon kuvia - Info-sivu Tietoa Kiilistä: Kiilin kotiseutumuseo Palaute
Otan mieluusti vastaan palautetta näyttelystäni. Sitä voi lähettää sähköpostilla: jukka1piiroinen(a)gmail.com. |
© Jukka Piiroinen
2.5.2010