Valon kuvia -blogi Instagramissa

Viimeisimmät kuvat Instagram-tililtäni

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz, Valokuvaus | Jätä kommentti

Vinyylin viehätys – Sam Rivers – Dave Holland: Vol. 1 & Vol. 2 (Improvising Artists, 1976)

Multi-instrumentalisti, toki lähinnä saksofonisti, Sam Rivers ja basisti Dave Holland äänittivät helmikuussa 1976 kahden päivän aikana joukon improvisoituja duettoja. Sessioista syntyi kaksi vinyylilevyä, jotka pianisti Paul Bleyn Improvising Artists -levymerkki julkaisi vuosina 1976 ja 1977. Improvising Artists toimi 1970-luvulla ja julkaisi kaikkiaan parikymmentä albumia.

Levyjen konsepti on yksinkertainen. Jokainen levypuolisko sisältää yhden pitkän improvisoidun dueton, kestoiltaan reilusta 17 minuutista lähes 24 minuuttiin. Dave Holland soittaa koko ajan bassoa, kun taas Rivers valitsi jokaiselle raidalle eri soittimen. Ensimmäisellä levyllä Rivers soittaa sopraanosaksofonia ja tenoria sekä toisella levyllä huilua ja pianoa.

Sam Rivers. Kuva: RIKU www.rivbea.com

Monien improvisoitujen duettojen lailla myös nämä duetot tuovat kuulijan mieleen keskustelunomaisen rennon vuorovaikutuksen ja salamannopean ideoiden vaihdon. Kuulostaa siltä, että muusikot ovat vain aloittaneet soittamisen ja antaneet itselleen vapauden katsoa, minne päätyvät improvisoinneissaan.

Ensimmäisen levyn A-puolen täyttää sopraanon ja basson leikkisäkin dialogi “Waterfall“, joka väliin intoutuu vikkelästi etenevään svengiin. Rivers vaihtaa B-puolella tenorisaksofoniin ja reilut 21 minuuttia kestävä “Cascade” esittelee hyvin Riversin monipuolisena tenoristina, joka hallitsee sekä viileän notkean ilmaisun sekä free jazzin lähes aggressiivisen soundin. Myös B-puolella musiikin svengaava virtaus on koko ajan käsinkoskeltavasti läsnä.

Dave Holland @Tampere Jazz Happening 2019

Kakkoslevyllä Rivers jättää siis saksofonit syrjään ja esittelee taitojaan huilistina ja pianistina. A-puolen “Ripples” jatkaa ensimmäisen levyn linjoilla; Riversin virtuoosimainen huilu lentää Hollandin basson kiidättämänä, kunnes kaksikko välillä hiljentyy rauhallisten suvantopaikkojen äärelle. B-puolen “Deluge” jatkaa periaatteessa muiden kappalaleiden linjoilla, vaikkakin Riversin paikoin Cecil Taylor -henkinen pianonsoitto vie musiikkia pidemmälle vapaan improvisaation suuntaan. Vaikka Rivers on pätevän kuuloinen free jazz -pianisti, ei tämä neljäs levypuolisko yllä aivan muiden tasolle.

Sam Rivers – Dave Holland: Vol. 1 & Vol. 2 (Improvising Artists, 1976)
Sam Rivers, tenori- ja sopraanosaksofoni, huilu, piano, Dave Holland, basso

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , , , , , | Jätä kommentti

Otis Sandsjö: Y​-​OTIS 2 (We Jazz, 2020)

Otis Sandsjö. Kuva: Hagen Möller

Berliiniin asettunut ruotsalainen saksofonisti Otis Sandsjö julkaisi vuonna 2018 ensimmäisen levynsä “Y-OTIS“. Äskettäin on ilmestynyt loogisesti nimetty jatko-osa “Y-OTIS 2“, joka esikoisen tavoin lähtee maailmalle We Jazzin kautta.

Kaksi vuotta sitten yritin kuvailla Sandsjön musiikillista maailmaa: “Nyt jazzin ja elektronisen musiikin ainekset liukenevat itsepintaisen rytmin kannattelemiksi äänimaisemiksi, jotka epäterävinä kuultavat kuin värillisten lasikerrosten läpi“. Kuvailu pätee hyvin uudenkin levyn äärellä. Myös uuden levyn läpikuultavat soundit ja tunnustelevat melodiat leijuvat tilassa alakuloisina hahmoina levottomien rytmien päällä. Sandsjön varovainen saksofonin soundi, joka on täysin omaperäinen versio cool jazzin saksofonistien tyylikkyydestä, tuo albumille sen selvimmät jazzvaikutteet.

Y-OTIS 2” on luokitteluja pakenevaa elektronista musiikkia, jonka syntyyn on Sandsjön ohella vahvasti vaikuttanut tuottaja/basisti Petter Eldh. Huomion ansaitsevat myös yhdellä kappaleelle (“tremendoce“) huilisteina vierailevat ruotsalaiset Per “Texas” Johansson ja Jonas Kullhammar. Yhdeksi ääniveistosten sarjaksi hahmottuva albumi päätyy blogin kuuntelusuositusten listalle Valon kuvia -blogi suosittelee 2020.

Otis Sandsjö: Y​-​OTIS 2 (We Jazz, 2020)
Otis Sandsjö, tenorisaksofoni, klarinetti, Petter Eldh, basso, syntetisaattorit, Dan Nicholls, kosketinsoittimet, syntetisaattorit, Tilo Weber, rummut + vieraina Per “Texas” Johansson, Jonas Kullhammar, huilu, Lucy Railton, sello, Ruhi-Deniz Erdogan, trumpetti

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , , , | Jätä kommentti

100 jazzlevyä – mitä tulikaan valittua

Iro Haarla

Sadan “parhaan” jazzlevyn valinta oli mukava harjoitus. Sieltä omasta levyhyllystä nousi ehdolle ja lopulta listallekin levyjä, joita en ollut aikoihin kuunnellut.

Maat

Jazz on Amerikan taidetta. Jazzin merkittävimmät kehittäjät ovat olleet amerikkalaisia. Amerikkalainen jazz on ollut itselleni läheisintä, mikä näkyy valintojen jakautumisessa. Vaikka esittelen blogissa usein kotimaista ja ruotsalaista jazzia, ehdottomien suosikkien joukossa amerikkalainen jazz on pitänyt pintansa.

Yhdysvallat68
Suomi11
Muu Europpa12
Ruotsi9

Levy-yhtiöt

Levy-yhtiöiden jakautuma kertoo musiikkimausta. Blue Note on julkaissut paljon klassikoita, erityisesti 1950- ja 1960 -lukujen keskeisiä albumeja. ECM ja varsinkin Black Saint/Soul Note julkaisivat uusia levyjä juuri silloin, kun aloittelin jazzin kuuntelua 1970-luvun lopulla ja 1980-luvun alussa.

ECM18
Blue Note16
Black Saint/Soul Note8
Verve5
HatArt/HatOLOGY 4
Columbia3
Muut 46

Yhtyeen koko

Jazz on usein pienten yhtyeiden musiikkia. Siinä se muistuttaa kamarimusiikkia. Pienet kokoonpanot ovat selvästi minulle mieluisia.

Soolo1
Duo2
Trio23
Kvartetti24
Kvintetti18
Sekstetti - tentetti13
Isot yhtyeet8
Vaihtelevat kokoonpanot11

Vuosikymmen

Jazzia, kuten monia muitakin kulttuurin ilmiöitä, tarkastellaan usein vuosikymmenten kautta. Minun suosikkivuosikymmen näyttää olevan 1990-luku, mikä oli itselleni hieman yllättävä havainto. Aktiivinen levyjen hankkiminen saattaa selittää vuosikymmenen suosiota.

1920 - 1940 -luvut6
1950-luku8
1960-luku17
1970-luku12
1980-luku12
1990-luku28
2000-luku8
2010-luku9

Miehet/Naiset

Levylista sukupuolijakautuma on kyllä aika karusti miesvaltainen. Jakautuma kertoo naisten asemasta jazzkulttuurissa, jossa naisen paikka on perinteisesti ollut laulumikrofonin äärellä. Niinpä suurin osa listallanikin esiintyvistä naisista on laulusolisteja. Instrumentalisteja ovat vain pianisti Marilyn Crispell, pianisti Iro Haarla, kitaristi Mary Halvorsen ja I Am Three -yhtyeen johtaja saksofonisti Silke Eberhard. Kaikkea syytä ei voi laittaa jazzkulttuurin piikkiin, sillä varmasti oma katse olisi voinut vuosien varrella katsella ennakkoluulottomammin ja laveammin.

Mies / miehen johtama yhtye87
Nainen / naisen johtama yhtye13
Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , | Jätä kommentti

100 parasta jazzlevyä?

Dave Holland

Innostuin kokeilemaan, kuinka onnistun tiivistämään kaikista jazzlevyistäni sadan “parhaan” albumin valikoiman. Tehtävä on oikeasti mahdoton, sillä mitään ehdottomia perusteita parhaiden valinnalle ei ole, vaan kyse on pohjimmiltaan leikistä. Kun ajatusleikkikin tarvitsee säännöt, laadin itselleni ohjeet levyhyllyn selaamista varten:

– valitsen jokaiselta muusikoilta vain yhden albumin, siis vain yksi Miles, yksi Ornette ja yksi Mingus
– en pyri valinnoissa objektiivisuuteen jazzin historian tai tyylien suhteen, saan siis valita omia suosikkeja itsestään selvien klassikoiden rinnalle tai ohi
– valitsen myös kotimaisia levyjä sekä levyjä Ruotsista ja muualta Euroopasta
– valitsen vain levyjä, jotka löytyvät hyllystä joko vinyylinä tai cd:nä.
– valitsen veikkauksena tulevista klassikoista myös aivan uusia levyjä, vaikka jokainen uusi levy pudottaa listalta jonkin vanhan.

Aluksi helpolta tuntunut valinta kävi sitä vaikeammaksi, mitä lähemmäs sadan levyn rajaa pääsin. Miles Davisin “Kind of Blue” ja muut kiistattomat klassikot olivat helppoja nakkeja. Sen sijaan on täysin mahdotonta pitävästi vastata kysymykseen, kuuluuko Cassandra Wilson listalle, vai sittenkin Jarmo Savolainen vai molemmat.

Levyhyllyn selaaminen on hauskaa puuhaa ja sadan levyn lista lopulta syntyi. Samalla kävi selväksi, että voisin mainiosti koota toisen ja varmaan kolmannenkin listan, joilla niilläkin olisi sata “parasta” levyä.

Valintojen tyylillisestä jakaantumisesta en pitänyt kirjaa, mutta kuten näkyy, on 1950-luvun jälkeen levytetty moderni jazz vahvasti esillä. Suurin osa levyistä asettuu vaivatta jazzin karsinaan, eikä joukossa taida olla yhtään rajatapausta.

Miles, Mingus, Wayne Shorter, John Coltrane ja muut ovat listan alussa, koska ne levyt tulivat ensimmäisinä mieleen. Muuten levyt eivät ole missään järjestyksessä, numerointi on vain laskemista varten. Yksittäisiä levyjä kertyy yli sata, onhan joukossa myös tuplalevyjä tai useamman levyn paketteja. Levyn nimessä on linkki, jos olen joskus kirjoittanut levystä blogissa.

Tomasz Stańko

1. Miles Davis: Kind of Blue (Columbia)
2. Charles Mingus: Ah Um (Columbia)
3. Wayne Shorter: Speak No Evil (Blue Note)
4. John Coltrane: Love Supreme (Impulse)
5. Dave Douglas: In Our Lifetime (New World Records)
6. Thelonious Monk: The Complete Blue Note Recordings (Blue Note)
7. Rudd, Lacy, Mengelberg, Carter, Bennink: Regeneration (Soul Note)
8. Bobo Stenson Trio: War Orphans (ECM)
9. Wheeler/Konitz/Holland/Frisell: Angel Song (ECM)
10. Tomasz Stańko: Litania (ECM)

Bobo Stenson

11. Billie Holiday: All or Nothing at All (Verve)
12. Dave Holland: Conference of The Birds (ECM)
13. Charlie Haden: Dream Keeper (Blue Note)
14. Ornette Coleman: The Shape of Jazz to Come (Atlantic)
15. Billy Harper: Black Saint (Black Saint)
16. Marilyn Crispell/Gary Peacock/Paul Motian: Nothing ever was. Anyway (ECM)
17. Cecil Taylor: Conquistador! (Blue Note)
18. Paul Motian: Bill Evans (JMT)
19. Juhani Aaltonen Trio: Illusion of Ballad (TUM Records)
20. David Murray Octet: Ming (Black Saint)

David Murray

21. Air: Air Lore (Arista Novus)
22. Samuli Mikkonen Trio: Korpea kuunnellessa (Samuli Mikkonen)
23. Eric Dolphy: Out to Lunch (Blue Note)
24. Charles Lloyd: Mirror (ECM)
25. Art Ensemble of Chicago: Full Force (ECM)
26. John Zorn: Stolas. Book of Angels vol. 12 (Tzadik)
27. Aki Rissanen Trio: Amorandom (Edition Records)
28. Vijay Iyer Trio: Break Stuff (ECM)
29. Charlie Parker: Bird/The Savoy Recordings (Master Takes) (Savoy)
30. Ella Fitzgerald: Sings The Cole Porter Songbook (Verve)

Juhani Aaltonen

31. Susanne Abbuehl: April (ECM)
32. Herbie Hancock: Maiden Voyage (Blue Note)
33. Esbjörn Svensson Trio: Winter In Venice (Superstudio Gul)
34. Kari Ikonen Trio: Bright (Ozella Music)
35. Sven-Åke Johansson: Six Little Pieces For Quintet (HatOLOGY)
36. Alexander von Schlippenbach: Monk’s Casino (Intakt Records)
37. Edward Vesala: Heavy Life (Leo)
38. Duke Ellington: The Blanton-Webster Band (Bluebird Records)
39. Lars Sjösten Quartet: Roots And Relations (Dragon Records)
40. Mikko Innanen 10+: Pori/Malmi (Fiasko Records)

Alexander von Schlippenbach

41. Uri Caine: The Goldberg Variations (Winter & Winter)
42. Atomic: The Bikini Tapes (Jazzland Recordings)
43. Jan Garbarek: Witchi-Tai-To (ECM)
44. Sarah Vaughan: Swingin’ Easy (EmArcy)
45. John Scofield: Time on My Hands (Blue Note)
46. Henri Texier: Respect (Label Bleu)
47. Larry Young: Unity (Blue Note)
48. Henry Threadgill: Easily Slip Into Another World (RCA)
49. Lina Nyberg: Sirenades (Hoob Records)
50. Jarmo Savolainen Trio: John´s Sons (A-Records)

Art Ensemble of Chicagon Roscoe Mitchell ja Famoudou Don Moye.

51. Eero Koivistoinen: Labyrinth (Love Records)
52. Joe Henderson: So Near, So Far (Verve)
53. Art Blakey & Jazz Messengers: Mosaic (Blue Note)
54. Albert Ayler: Spiritual Unity (ESP-Disk)
55. Sidsel Endresen: So I Write (ECM)
56. Berger/Holland/Blackwell: ‎Transit (Black Saint)
57. Metheny/Holland/Haynes: Question and Answer (Geffen)
58. Kühn/Humair/Jenny-Clark: Die Dreigroschenoper (Verve)
59. Clifford Brown & Max Roach: At Basin Street (EmArcy)
60. Betty Carter: Feed The Fire (Verve)

Iro Haarla

61. Louis Armstrong: The Complete Hot Five & Hot Seven Recordings (Columbia)
62. Patricia Barber: Companion (Premonition Records)
63. Paul Bley: Open, to love (ECM)
64. Wadada Leo Smith: Divine Love (ECM)
65. Anthony Braxton: Eight (+3) Tristano Compositions, 1989 (Hat Art)
66. Brad Mehldau: Songs: The Art of the Trio Volume Three (Warner)
67. John Carter: Castles of Ghana (Gramavision)
68. Hank Mobley: Soul Station (Blue Note)
69. Frank Sinatra: Songs for Swingin´ Lovers (Capitol)
70. Joseph Jarman: Black Paladins (Black Saint)

Teppo Mäkynen & Timo Lassy

71. Berlin Contemporary Jazz Orchestra: Berlin Contemporary Jazz Orchestra (ECM)
72. Iro Haarla: Vespers (ECM)
73. Count Basie: The Original American Decca Recordings (GPR)
74. Timo Lassy & Teppo Mäkynen: Timo Lassy & Teppo Mäkynen (We Jazz)
75. Old and New Dreams: Old and New Dreams (Black Saint)
76. Steve Lacy Four: Morning Joy (Hat Art)
77. Don Byron: Tuskegee Experiments (Nonesuch Records)
78. Romano/Sclavis/Texier: Carnet de routes (Label Bleu)
79. Bernt Rosengren: Notes From Underground (Harvest)
80. Mike Westbrook: Westbrook-Rossini (Hat Art)

Oliver Lake

81. Dexter Gordon: Our Man in Paris (Blue Note)
82. Oliver Lake Quintet: Prophet (Black Saint)
83. Woody Shaw with Anthony Braxton: The Iron Men (Muse Records)
84. Art Pepper + Eleven: Modern Jazz Classics (Contemporary)
85. Sonny Rollins: A Night at the Village Vanguard (Blue Note)
86. Keith Jarrett Trio: Whisper Not (ECM)
87. Cassandra Wilson: New Moon Daughter (Blue Note)
88. Jan Johansson: Jazz på svenska (Heptagon Records)
89. Bud Powell: The Complete Blue Note and Roost Recordings (Blue Note)
90. World Saxophone Quartet: Steppin´ With (Black Saint)

Raoul Björkenheim

91. Herbie Nichols: The Complete Blue Note Recordings (Blue Note)
92. Wes Montgomery: The Incredible Jazz Guitar of Wes Montgomery (Riverside)
93. Enrico Rava: The Pilgrim And The Stars (ECM)
94. Bobby Previte: Weather Clear, Track Fast (Enja)
95. Mary Halvorson: Code Girl (Firehouse 12)
96. Andrew Hill: Point of Departure (Blue Note)
97. Theo Bleckmann: Elegy (ECM)
98. Per Henrik Wallin: Where Is Spring (Dragon Records)
99. I Am Three: Mingus, Mingus, Mingus (Leo Records)
100. Krakatau: Alive (Raoul Björkenheim)

Lina Nyberg

Muita listoja:
Listojen laatiminen on suosittua ja netistä löytyy muitakin parhaiden jazzlevyjen listoja. Tässä linkkejä muutamiin esimerkkeihin:

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , , | Jätä kommentti

Dave Douglas: Dizzy Atmosphere (Greenleaf Music, 2020)

Dave Douglas & Dizzy Atmosphere-levyllä soittava yhtye. Kuva: Anna Yatskevich

Trumpetisti Dave Douglasin laajaan levytystuotantoon kuuluu useita albumeja, joille Douglas on hakenut innoitusta muiden muusikoiden tuotannosta. Trumpetistin uran alkupuolelta löytyvät tavattoman hienot albumit “In Our Lifetime” (New World Records, 1995), “Stargazer” (Arabeaque Records, 1997) ja “Soul on Soul” (RCA, 1999), joiden inspiraation lähteenä oli Booker Littlen, Wayne Shorterin ja Mary Lou Williamsin musiikki. Myöhemmin Riverside-kvartetin levyt “Riverside” (Greenleaf Music, 2014) ja “The New National Anthem” (Greenleaf Music, 2017) nostivat esille Jimmy Giuffren ja Carla Bleyn musiikkia.

Douglasin tyyliin ei koskaan ole kuulunut suoraviivaisten ja yksiselitteisten tribuuttilevyjen tekeminen, sillä kaikilla edellä mainituilla levyillä suurin osa musiikista on Douglasin omaa sävellystyötä. Lisäksi tulkinnat kunnianosoituksen kohteiden sävellyksistä ovat niin omaperäisiä, että niitä ei voi mitenkään kutsua cover-versioiksi.

Näin on asianlaita nyt käsillä olevalla Dizzy Gillespie -tribuutillakin, jolla seitsemän Douglasin sävellyksen lisäksi on vain kaksi Gillespien sävellystä. Kuubalaisvaikutteinen “Manteca” kuuluu Gillespien tunnetuimpiin sävellyksiin, kun taas luultavasti useimmille tuntematon “Pickin’ the Cabbage” on alkujaan ensimmäinen levylle päässyt Gillespien sävellys, jonka Cab Callowayn iso orkesteri tallensi vuonna 1940.

Levyllä soittaa Douglasin uusi yhtye, jossa toista trumpettia soittaa nuori lupaus Dave Adewumi. Kitaristi Matt Stevens, pianisti Fabian Almazan ja basisti Carmen Rothwell ovat hekin selvästi Douglasia nuoremman sukupolven esille nousevia kykyjä. Sen sijaan rumpali Joey Baron on vanha kumppani, joka soitti jo 1990-luvulla Douglasin yhtyeissä.

Albumin omintakeisin piirre on kahden trumpetistin harvinainen eturivi. Kaksikko soittaa lähes koko ajan vierivieressä kuin yksi supertrumpetti, mikä sinällään on arvostuksen ele Gillespien trumpettitaiteen suuntaan. Kaksikko työstää esityisen vahvasti kappaleiden teemoja, mistä levyltä löytyy runsaasti esimerkkejä intensiivisestä avausraidasta “Mondrian” lähtien.

Ja heti perään “Con Almazan” (tässäkin Gillespie-viittaus) alkaa pitkälla trumpettiduetolla, joka vie yli puolet kappaleen kahdeksan minuutin mitasta. Vasta sen jälkeen pääsevät muutkin loistamaan, kun taiten muotoillun kitarasoolon kautta siirrytään säkenöivään pianosooloon ja levolliseen loppuun. Tässäkin, kuten koko levyllä, kaikki pohjautuu basistin ja rumpalin vahvaan yhteistyöhön, jossa nuoriso-osaston Rothwell rakentaa kivijalkaa ja veteraani Baron pitää käynnissä räiskyvän energistä rytmimoottoria.

Erittäin tasavahvalta albumilta pitää nostaa esille vielä alkuperäisille sävelmille uskolliset ja samalla tuoreet svengiversiot edellä mainituista Gillespien sävellyksistä. “Manteca” tarjoaa toisen loisteliaan esimerkin Douglasin ja Adewumin duetoista ja hyväntuulisen rento “Pickin’ the Cabbage” lisää levylle annoksen huumoria. Levyn rauhallisempaa puolta edustavat levollisesti kehittyvä, tiheätunnelmainen “Pacific” (tässäkin upeita trumpettisoundeja) sekä kaunis päätösraita “We Pray“.

Dizzy Atmosphere” on vuoden parhaita levyjä, joka nousee korkealle jopa Douglasin valtavan levytuotannon joukossa. Siispä levy pääsee blogin koko ajan päivittyvälle kuuntelusuositusten listalle Valon kuvia -blogi suosittelee 2020.

Dave Douglas: Dizzy Atmosphere. Dizzy Gillespie at Zero Gravity (Greenleaf Music, 2020)
Dave Douglas, trumpetti, Dave Adewumi, trumpetti, Matt Stevens, kitara, Fabian Almazan, piano, Carmen Rothwell, basso, Joey Baron, rummut

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , | Jätä kommentti

Jazzvisa – kymmenen kysymystä vanhasta jazzista

Testaa jazztietojasi vastaamalla Valon kuvia -blogin ensimmäisen “Jazzvisan” kysymyksiin, jotka kaikki liikkuvat aika kaukana jazzin historiassa. Vastaa ensin kaikkiin nippelitietoja uteleviin monivalintakysymyksiin ja saat sitten tietää pistemäärän sekä oikeat vastaukset kysymyksiin. Ja jaa ihmeessä tuloksesi kaikille kavereillesi ja seuraajillesi Facebookissa ja Twitterissä!

Aloita visa!
Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , , , | Jätä kommentti

JAF Trio: JAF Trio (We Jazz, 2020)

JAF-Trio. Kuva: Roope Pokki

Kolmisen vuotta toimineen suomalais-tanskalaisen JAF Trion debyyttilevy on tiivistetty helposti nautittavaan 34 minuutin mittaan. Reiluun puoleen tuntiin trio mahduttaa seitsemän yhtyeen jäsenten säveltämää selvästi jazzilta kuulostavaa sävellystä. Yhtyeen tanskalainen rumpali Frederik Emil Bülow kantaa päävastuun sävellyksistä viidellä sävellyksellään ja saksofonisti Adele Sauroksen ja basisti Joonas Tuurin osalle jää yksi sävellys kummallekin.

Saksofonistin, basson ja rumpujen muodostamalla triokokoonpanolla on jazzissa jo pitkät perinteet. Yleensä tällaisella triolla liikutaan pitkin jazzin vapaata laitaa ja näin toimii myös JAF Trio. Sen sävellykset ovat juuri sopivan iskeviä alkupotkuja ja ne tarjoavat kantavan alustan trion jäntevälle svengille.

Otetaan esimerkiksi levyn toinen raita “Masterpiece“, jonka teema on sillä tavoin melodinen, että kuulija mielellään hyräilee sen sävelkulkua trion mukana. Vahvan basson kantamasta teemasta siirrytään notkeaan ja moni-ilmeiseen bassosooloon, jota rummut ilmeikkäästi tukevat ja kommentoivat. Ytimekäs viisiminuuttinen huipentuu saksofonin intensiivisiin riffeihin ja Coltrane-henkiseen loppuhuokaukseen. Myös albumin muut kappaleet ovat samalla tavalla tiiviitä ja ne keskittyvät yhteen pääasiaan. Näin ne muistuttavat kaikista turhista selityksistä riisuttuja novelleja.

Esikoislevyllään JAF Trio ottaa määrätietoisen askeleen eteen päin. Toivottavasti näitä askeleita tulee vielä monta lisää. Napakan musiikin lisäksi kannattaa ihailla myös levyn kanteen painettua Maija Lassilan maalausta “Punainen“. Onnistunut albumi kuuluu tietysti vuoden aikana päivittyvälle kuuntelusuositusten listalle Valon kuvia -blogi suosittelee 2020.

JAF Trio: JAF Trio (We Jazz, 2020)
Adele Sauros, saksofoni, Joonas Tuuri, basso, Frederik Emil Bülow, rummut

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , , | Jätä kommentti

Valon kuvia -blogi suosittelee 2020 – alkuvuoden lista

Poimin muistilistalle vuoden 2020 aikana kuuntelemiani kiinnostavia uusia levyjä, joista loppuvuodesta kokoan blogin ”Vuoden valinnat” -listan. Sitä odotellessa kaikki alkuvuoden aikana listalle päässeet levyt saavat vahvan kuuntelusuosituksen. Listalla on linkit postauksiin, jos olen kirjoittanut levystä.

Tammikuu

Helmikuu

Maaliskuu

Huhtikuu

Toukokuu

Kesäkuu

Lista täydentyy jälleen heinäkuussa tänne: Vuoden valinnat 2020.

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , | Jätä kommentti

Levyhyllystä 5 – John Carter: Roots and Folklore: Episodes in the Development of American Folk Music

Jazzklarinetin innovaattori, säveltäjä ja pedagogi John Carter (1929-1991) levytti vuosina 1982-1989 viiden albumin sarjan “Roots and Folklore: Episodes in the Development of American Folk Music“. Se jää jazzin historiaan 1980-luvun merkkiteoksena, jolla Carter tavoittelee vastaavaa historiallista perspektiiviä kuin kirjailija Alex Haley kirjallaan “Juuret“.

Teksasissa syntynyt Carter oli Ornette Colemanin koulukaveri ja he molemmat aloittivat saksofonisteina Dallasin ja Forth Worthin alueen rhythm & blues -yhtyeissä. Siinä missä Coleman jatkoi uraansa jazzin huipulle enemmän tai vähemmän itseoppineena, valitsi Carter itselleen toisen suunnan. Hän opiskeli musiikinopettajaksi ja opetti musiikkia alakouluissa ensin Forth Worthissa ja myöhemmin Los Angelesissa. Carter kävi koko ajan työn ohessa jazzkeikoilla ja kiinnostui 1960-luvun ilmapiirissa kokeellisesta jazzista erityisesti Wattsin mielenosoitusten ja mellakoiden yhteydessä. Samoihin aikoihin Carter ja trumpetisti/kornetisti Bobby Bradford aloittivat yhteistyönsä, joka jatkui tiiviinä Carterin kuolemaan saakka.

John Carter levykannessa v. 1979

Carter julkaisi ensimmäisen levynsä, “Flight For Four” (Flying Dutchman), vasta vuonna 1969 eli jo neljäkymmentävuotiaana. Carter jätti syrjään toisen instrumenttinsa saksofonin vuonna 1974 ja siirtyi kokonaan klarinettiin. Kriitikko Gary Giddinsin mukaan soittimen vaihdoksella oli syvällinen vaikutus Carterin taiteeseen (“Visions of Jazz“, 1998). Hän harppasi Ornette Colemanin seuraajasta jazzklarinetin uudistajaksi ja kypsyi samalla merkittävästi säveltäjänä. Panostus sävellystyöhön synnytti “Roots and Folklore“-sarjan, joka jäi Carterin pääteokseksi, sillä hän kuoli keuhkosyöpään 61-vuotiaana vuonna 1991.

Roots and Folklore: Episodes in the Development of American Folk Music

1. Dauwhe (Black Saint, 1982)
John Carter, klarinetti, Bobby Bradford, kornetti, James Newton, huilu, Charles Owens, sopraanosaksofoni, oboe, klarinetti, Red Callender, tuuba, Roberto Miranda, basso, William Jeffrey, rummut, Luis Peralta, lyömäsoittimet

Sarjan ensimmäinen osa äänitettiin helmi-maaliskuussa 1982 Los Angelesissa ja levyn julkaisi italialainen Black Saint -levymerkki. Toisesta osasta lähtien sarjan albumit ilmestyivät Gramavision-merkillä, joka julkaisi 1980- ja 1990-luvuilla genrerajoja uhmaavaa musiikkia.

Ensimmäisestä levystä lähtien sarjan kokoonpanoksi vakiintui oktetti, jota satunnaiset vieraat välillä laajensivat. “Dauwhella” soittaneista muusikoista kuitenkin ainoastaan Carter ja Bobby Bradford olivat mukana sarjan kaikilla levyillä.

Levyn nimi “Dauwhe” viittaa afrikkalaisen mytologian onnellisuuden jumalattareen. Levy vie siis Afrikkaan, aikaan ennen afrikkalaisia julmasti kotiseuduiltaan Atlantin yli tempaissutta orjakauppaa. Carter välttää tässä (ja muuallakin sarjassaan) ohjelmalliseen musiikkiin helposti liittyvän sormella osoittelun tai kuulijaa aliarvioivan rautalangasta vääntämisen.

Carterin musiikki ei pyri jäljittelemään vuosisatojen takaisen Afrikan musiikkia, vaan on tinkimättömän modernia ja paikoin kamarimusiikkivaikutteista jazzia. Jos joku vertailukohta on pakko ottaa esille, mieleen tulee lähinnä Charles Minguksen musiikki, joka sekin usein kuulostaa värikkyydessään kokoonpanoaan suuremmalta.

2. Castles of Ghana (Gramavision, 1985)
John Carter, klarinetti, Bobby Bradford, kornetti, Baikida Carroll, trumpetti, Terry Jenoure, viulu, laulu, Marty Ehrlich, bassoklarinetti, huilut, Benny Powell, pasuuna, Richard Davis, basso, Andrew Cyrille, rummut

Sarjan toinen osa nostaa esille kokoonpanon, joka säilyi paria muutosta lukuunottamatta samana sarjan neljän viimeisen osan ajan. Mielenkiintoisista ja erityylisistä muusikoista koottu yhtye on varmasti osa koko sarjan viehätystä. Kokoonpanossa Teksasin free jazzin kasvatit Carter ja Bradford kohtasivat tuolloin nuoren polven keskeisiin puhaltajiin kuuluneen Mart Ehrlichin sekä rumpali Andrew Cyrillen, joka vaikutti kauan Cecil Taylorin yhtyeissä.

Count Basien yhtyeessä soittanut veteraanipasunisti Benny Powell ja kuvataiteilijana toimiva laulaja/äänitaiteilija/viulisti Therese Jenoure tulivat aivan eri maailmoista. Sekä Powellin rehevä pasuuna että Jenouren äänen tumma draama avasivat musiikkiin uusia näkökulmia.

Toisen osan aiheena on eräänä orjakaupan solmukohtana toimineet linnoitukset nykyisen Ghanan alueella (katso lisätietoa UNESCO: Forts and Castles, Volta, Greater Accra, Central and Western Regions). Musiikin dramaattiset sävyt ja Carterin klarinetin soundin tuskaisiin huudahduksiin saakka yltävä laaja sävyasteikko koettavat kuvata orjakaupan inhimillistä kauhua.

Kuulijan ei kuitenkaan tarvitse tietää sävellyksiin liittyvistä merkityksistä, sillä kaiken hyvän musiikin lailla Carterin musiikki toimii puhtaana musiikkina ilman taustatietoja. Ja jazzin svengissä on aina mukana vapauttava elementtinsä, joka raskaasta aiheesta huolimatta antaa kuulijalle helpotusta.

3. Dance of the Love Ghosts (Gramavision, 1987)
John Carter, klarinetti, Bobby Bradford, kornetti, Terry Jenoure, viulu, laulu, Marty Ehrlich, bassoklarinetti, huilut, Benny Powell, pasuuna, Don Preston, kosketinsoittimet, Fred Hopkins, basso, Andrew Cyrille, rummut + vieraana lyömäsoitinryhmä Ashanti Drums

Sarjan kolmas toi mukanaan oktetin viimeiset soittajavaihdokset. Fred Hopkins otti basistin paikan ja mukaan tuli Carterin yhtyeiden ensimmäinen kosketinsoittaja. Frank Zappan yhtyeistä tunnetuksi tullut Don Preston on kuin kotonaan monien eri tyylien parissa ja hänen koskettimensa solahtavat vaivattomasti akustisten soittimien joukkoon ja uudistavat koko oktetin soundia levyn ensi tahdeista lähtien. Näin sarjan viimeiset levyt kuuluvat akustisten ja elektronisten äänien yhdistäjinä edelläkävijöiden joukkoon.

Kolmas osa keskittyy Afrikasta ostettujen orjien matkaan Atlantin yli täyteen pakattujen laivojen epäinhimillisissä oloissa (ns. middle passage). Mikään musiikki ei tietenkään voi kuvata orjien kärsimystä ja tuskin kukaan haluaisi sellaista tuskaa kokea edes musiikin välityksellä. Carterin ratkaisu runollinen ja taiteellisesti pätevä. Hän kuvaa koskettavasti vaikkapa rakastettujen ja menetettyjen sielujen tanssia tai näkee julman orjakaupan lopputuloksen eli Amerikan mustien kulttuurin, jazzin svengin, rumpujen kauneuden ja bluesin surun.

4. Fields (Gramavision, 1988)
John Carter, klarinetti, Bobby Bradford, kornetti, Terry Jenoure, viulu, laulu, Marty Ehrlich, bassoklarinetti, huilut, Benny Powell, pasuuna, Don Preston, kosketinsoittimet, Fred Hopkins, basso, Andrew Cyrille, rummut + vieraana Frederick Phineas, huuliharppu

Kuten levyn nimestäkin voi jo päätellä, vie sarjan neljäs albumi Yhdysvaltojen etelänvaltioiden pelloille, joiden maatalous perustui pitkälti orjatyövoiman hyväksikäyttöön. Carterin näköala etelän pelloille on kuitenkin laajempi ja myös henkilökohtaisempi.

Carter muistelee levynkansitekstissä lämmöllä lapsuutensa kesiä isovanhempiansa maatilalla Teksasissa. Erityisesti hänen mieleensä on jäänyt isosetä Uncle John, joka oli suvun tarinankertoja, muusikko ja saarnamies, siis nuoremman kaimansa edeltäjä tavallaan. Carter ehti haastattella yhdeksänkymppistä isosetäänsä ja tämän jutustelu kietoutuu osaksi yli kaksikymmentä minuuttia kestävää nimikappaletta, ehkäpä koko sarjan huipennusta. Isosedän puhe ja levyllä kuuluvat Carterin lastenlasten iloiset äänet tuovat levylle intiimin lisämausteen.

5. Shadows On A Wall (Gramavision, 1989)
John Carter, klarinetti, Bobby Bradford, trumpetti, Terry Jenoure, viulu, laulu, Marty Ehrlich, bassoklarinetti, huilut, Benny Powell, pasuuna, Don Preston, kosketinsoittimet, Fred Hopkins, basso, Andrew Cyrille, rummut + vieraana gospelyhtye Yes My Jesus Lives Singers

Sarjan viimeinen osa siirtyy etelästä mustien suuren muuttoliikkeen mukana 1900-luvun pohjoisen suurkaupunkeihin kuten New Yorkiin ja Chicagoon, missä jazz, blues ja niistä kehittyneet muut musiikin muodot kasvoivat osaksi koko maailman musiikkikulttuuria. Viimeinen osa ei tuo kuulijalle enää varsinaista uutta, mutta kuitenkin kertaa koko sarjan musiikilliset vahvuudet.

Niihin kuuluvat Carterin omaperäisen melodiset sävellykset, jotka eivät yritä kuvittaa historiaa ja selittää sitä valmiiksi kuulijan puolesta. Carterin itsensä virtuoosimainen soitto, joka hyödyntää kaikkia mahdollisia klarinetista irtoavia ääniä, on sekin koko sarjaa kannatteleva vahvuus. Klarinetit, trumpetti, viulu ja pasuuna luovat yhtyeelle uniikin soundin, johon kosketinsoittimet lisäävät sähköiset sävynsä. Näin oktetti soi toisaalta värikkäästi kokoaan suurempana ja svengaa vaativasta materiaalista huolimatta vapautuneesti erityisesti Andrew Cyrillen dynaamisen rumputyön ansiosta.

Roots and Folklore” -sarjan ensimmäisen osan julkaisusta tulee kohta kuluneeksi neljäkymmentä vuotta. Vuodet eivät ole mitenkään vähentäneet sarjan merkitystä, sillä Carterin tunnistettava sävelkieli kestää aikaa ja on säilynyt tuoreena. Black lives matter -liikkeen myötä Amerikan mustien historiasta ammentantava laaja teos on jälleen erityisen ajankohtaista kuunneltavaa.

Jos haluaa ostaa sarjan levyjä, niitä täytyy etsiä divareista. Dauwhesta on ilmeisesti liikkeellä uusintapainos vinyylinä, mutta Discogs-sivuston kommenteissa se arvioidaan huonolaatuiseksi. Dauwhe on sarjan ainoa levy, joka on Spotifyssa. Sen sijaan YouTubessa muitakin levyjä pystyy kuuntelemaan.

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , , , , , , , , | Jätä kommentti

Kalottjazz & Blues Festival 2020 – tänä kesänä vain festivaalimuistoja

Teemu Viinikainen Kalottjazz & Bues 2010

Teemu Viinikainen Kalottjazz & Bues 2010

Kalottjazz & Blues Festival on kuulunut Tornion ja Haaparannan kesään vuodesta 1984 lähtien. Ilman koronaviruksen mukanaan tuomia rajoituksia festivaali alkaisi huomenna 26.6.2020 jo 36. kerran. Koska festivaalia ei tänä vuonna järjestetä, kaivelin nostalgisissa tunnelmissa omia festivaalimuistojani ja laadin soittolistan, jolle valitsin kolmekymmentä kappaletta festivaalin jazzesiintyjiltä. Jos mahdollista, valitsin sellaisen kappaleen, joka julkaistiin samoihin aikoihin, kun esiintyjä Torniossa ja Haaparannalla vieraili.

Karin Krog Kalottjazz & Blues-festivaalilla 2010

Mielestäni soittolistasta tuli komea, vaikkakaan ei täydellinen kokoelma festivaalin esiintyjistä. Esimerkiksi kaikki bluesesiintyjät puuttuvat listalta. Ehkä joku toinen voisi koota sellaisen listan, sillä myös siitä tulisi hieno katsaus lähinnä pohjoismaiseen bluesiin.

Listalla on joukko jazzmuusikoita kotimaista (siis Suomesta ja Ruotsista, jotka molemmat ovat festivaalin kotimaita), muualta Euroopasta ja Yhdysvalloista. Mielestäni soittolista todistaa, että Kalottjazz & Blues Festival on ollut Suomen jazzfestivaalien joukossa pohjoisen ja pohjoismaisen painotuksen takia omintakeinen ja hyvin korkeatasoinen tapahtuma. Toivoa sopii, että festivaalin taival jatkuu ensi vuonna koronatauon jälkeen.

Olin itse mukana festivaalin järjestelyissä eri tehtävissä toisesta festivaalista eli vuodesta 1985 alkaen. Viimeisen kerran kuuluin festivaalin järjestelytyöryhmään vuonna 2010. Valitsin soittolistalle näiltä vuosilta mieleen jääneiden esiintyjien kappaleita.

Soittolistalla ovat siis nämä kolmekymmentä esiintyjää ja yhtyettä:

Jon Hendricks, Mike Stern, Anders Bergcrantz, Jarmo Savolainen, Paolo Fresu, Nils Landgren Funk Unit, Flora Purim & Airto Moreira, Nils Petter Molvær, Niels-Henning Ørsted Pedersen, Arild Andersen, Tribal Tech feat. Scott Henderson, Nguyên Lê, Pekka Pohjola, Tim Hagans, Norrbotten Big Band, Atomic, Max Schultz, Cæcilie Norby, U-Street All Stars, Manuel Dunkel, Teemu Viinikainen, Juhani Aaltonen, Heikki Sarmanto, Mark Murphy, Lina Nyberg, Karin Krog, MusicMusicMusic, Esbjörn Svensson Trio, Sam Rivers, Tomasz Stańko, Palle Danielsson, Svend Asmussen.

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , , | Jätä kommentti