Valon kuvia -blogi Instagramissa

Viimeisimmät kuvat Instagram-tililtäni

Tallennettu kategorioihin Jazz, Valokuvaus | Jätä kommentti

Mikko Pettinen Why Not – kuvaesitys

Mikko Pettinen Why Not ehti esiintyä Torniossa Lappian musiikkitalolla 3.11.2020 juuri ennen kuin koronatilanne täällä kääntyi huonompaan suuntaa ja paikallisia kokoontumisrajoituksia otettiin käyttöön. Harjoittelin Movavi slideshow-ohjelman käyttöä ja tein konsertista kuvaamistani valokuvista tässä näkyvän videon.

Tallennettu kategorioihin Jazz, Valokuvaus | Avainsanoina , , , , | Jätä kommentti

Lucia Cadotsch: Speak Low II (We Jazz, 2020)

Lucia Cadotsch Speak Low. Kuva: Dovile Sermokas

Sveitsiläisen Lucia Cadotschin ensimmäinen levy Otis Sandsjön ja Petter Eldhin kanssa ilmestyi vuonna 2016 (“Speak Low“, Enja Records). Jo se koostui monipuolisesta valikoimasta lainakappaleita, mutta nyt ilmestyneen toisen albumin kappaleet on valittu vieläkin avarakatseisemmin musiikin kentän eri laidoilta. Levy alkaa Duke Ellingtonin sävellyksellä “Azure“, jatkuu varhaisella Randy Newmanilla ja ottaa mukaansa Brian Enon ja Kurt Weillin lauluja sekä saumattoman yhdistelmän jazzstandardista “What´s New?” ja rumpali Tony Williamsin oudosta kappaleesta “There Comes A Time“.

Äkikseltään voisi kuvitella, että tältä pohjalta levystä olisi tullut sekava sillisalaatti. Kolmikko kuitenkin onnistuu luomaan levystä hyvin yhtenäisen kokonaisuuden omaperäisellä soundillaan. Lucia Cadotsch laulaa koruttomasti ja eleettömästi, yhtä aikaa hieman etäisesti ja kuitenkin intiimisti. Otis Sandsjö toteuttaa soitossaan yhtä jazzin keskeistä ihannetta, kun hän on kehittänyt omaperäisen, välittömästi tunnistettavan viileän hapuilevan saksofonisoundi. Rohkeasti uutta kohti kurottautuvan paketin sitoo siististi yhteen tuottajanakin tunnetuksi tullut Petter Eldh, jonka basso soi tukevasti kiinni jazzin maaperässä.

“Speak Low II” on We Jazzin ensimmäinen laululevy ja samalla määrätietoinen askel entistä kansainvälisempään suuntaan ja Valon kuvia -blogi ehdottomasti suosittelee levyä kuunneltavaksi. Katso saman tien myös blogin muut ajankohtaiset suosikit: Valon kuvia -blogi suosittelee 2020.

Lucia Cadotsch: Speak Low II (We Jazz, 2020)
Lucia Cadotsch, laulu, Otis Sandsjö, tenorisaksofoni, Petter Eldh, basso + vieraina Lucy Railton, sello, Kit Downes, hammond

Lucia Cadotsch Speak Low: What’s New / There Comes a Time

Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , , , , , , | Jätä kommentti

Uutta ja tuoretta big band – musiikkia – Django Bates ja Sointi Jazz Orchestra

Django Bates esiintyi syksyllä 2017 Torniossa yhdessä Norrbotten Big Bandin kanssa esittämässä Batesin “Sergeant Pepper” -tribuutin.

Norrbotten Big Band on ruotsalaisen kulttuuripolitiikan helmi, siis ammattimainen iso jazzorkesteri, jonka toiminta-alueena on lähinnä Norrbottenin lääni. Niinpä se esiintyy usein Haaparannalla ja Torniossakin, jossa Lappian musiikkitalon hieno sali on orkesterille mieluinen esiintymispaikka.

Taiteilijavieraat kuuluvat orkesterin toimintakulttuuriin. Vieras voi olla yksittäinen solisti, säveltäjä tai kokonainen yhtyeen, kuten nyt esillä olevan “Tenacity”-levyn tapauksessa brittiläisen pianistin ja säveltäjän Django Batesin johtama Belovèd Trio, johon johtajan lisäksi kuuluvat basisti Petter Eldh ja rumpali Peter Bruun. Lisäksi levyllä vierailevat myös kitaristi Markus Pesonen, tuubisti Danies Herskedal ja pasunisti Ashley Slater.

Tenacityn” musiikki on äänitetty jo toukokuussa 2013, kun Bates toi tilausteoksensa “The Study of Touch” Luulajan New Directions -tapahtumaan. Ohjelmistoa täydennettiin Belovèd Trion levyttämistä kappaleista, joiden joukossa oli myös versioita Charlie Parkerin sävellyksistä tai Parkeriin läheisesti liittyvästä musiikista. Kun tänä vuonna tuli kuluneeksi 100 vuotta Parkerin syntymästä, levytysten julkaisu on ajankohtaistakin.

Eipä silti, Batesin, muiden vieraiden ja big bandin musiikki on täysin ajankohtaista ilman mitään muistopäiviä. Versiot Parkerin musiikista on arvaamatonta moneen suuntaan sinkoilevaa jazzia, joka pitää kuulijan varpaillaan, valmiina siirtymään uuteen suuntaan, hyvänä esimerkkinä “Donna Lee”. Jopa muhkeana balladina avautuva “Laura” saa kirpeitä ja yllättäviä lisämausteita Markus Pesosen kitarasta.

Kaksitoistaminuuttinen “The Study of Touch” on levyn pisin raita, monivaiheinen ja kärsivällisesti kehittyvä matka, jolla big bandin luottofonistit Håkan Broström ja Karl-Martin Almqvist saa ansaittua soolotilaa. Ja “We Are Not Lost, We Are Simply Finding Our Way.” selittää jo nimellään, mistä Batesin musiikissa on kyse.

Lue lisää: All About Jazz -verkkolehden John Kelman matkusti keväällä 2013 Django Batesin kanssa Luulajaan ja kirjoitti laajan artikkelin: Django Bates: From Zero To Sixty In Five Days.

Django Bates: Tenacity (Lost Marble Recordings, 2020)

Sointi Jazz Orchestra. Kuva: Pietari Purovaara

Vuonna 2013 perustettu Sointi Jazz Orchestran ensimmäinen albumi Syntymä” ilmestyi vuonna 2016, omaperäinen versio Tiernapojat-laulunäytelmästä vuonna 2017 ja Juhani Aaltosen kanssa äänitetty “Saarnaaja” vuonna 2018. Yhtye on julkaissut äskettäin neljännen levynsä, jolle yhtyeen johtaja Rasmus Soini on säveltänyt seitsemän kappaletta. Sävellykset ovat syntyneet neljän vuoden aikana ja ne on järjestetty levylle luontevasti etenevän sarjan muotoon rauhallisesta avausraidasta (“Alku”) aina jyhkeästi jyrisevään päätösraitaan (“Jyrä”) saakka.

Sointi Jazz Orchestran aikaisemmilta levyiltä tutut vahvuudet ovat läsnä myös uutuudella; siis sävellysten vahvat melodiat ja yhtyeen rikas sointimaailma, erityisesti sävykkäät tummat soundit miellyttävät korvaa. Vaikka sävellykset ja koko yhtyeen ilmaisu ovat pääosassa, on musiikissa tietysti tilaa myös kiinnostaville soolosuorituksille, joita tarjoilevat mm. pianisti Aleksis Liukko (“Alku” ja lyhyt “Piano Cadenza”), saksofonistit Sami Leponiemi, Petteri Hietamäki, Frans Thomsson (“Kaupunki – Impressio”) ja Pekka Seppänen (“Jyrä”). Levyn huipennus on monivaiheinen nimikappale, jolla solisteina vaikuttavat rumpali Joona Räsänen ja levyn norjalainen vieras saksofonisti Marius Neset.

Marius Neset ja Petter Eldh, Raahen Rantajatsit 2014

Levyn kansilehtisessä Rasmus Soini kertoo, että yhtye ei enää pyri tallentamaan levylle orkesterin livesoundia eli äänitysstudion ja tekniikan osuutta ei pyritä piilottamaan. Soitin vertailun vuoksi “Saarnaaja”-levyä ja sen akustinen sointi eroaa Kolibrin” ilmeestä. Ero ei ole valtavan suuri, vähän sama kuin valokuvaa terästäisi kuvankäsittelyssä lisäämällä hieman saturaatiota ja kontrastia. Levyn toinen raita “Skripti” käy hyvästä esimerkistä uuden levyn uudesta näkökulman muutoksesta.

Kun yhdistin Django Batesin ja Sointi Jazz Orchestran samaan postaukseen, tarkoituksena ei ollut verrata yhtyeitä, vaan esitellä kaksi erinomaista big bandiä, jotka kumpikin tulkitsevat tuoreella tavalla big band -musiikin pitkää perinnettä. Molemmilla on paikkansa Valon kuvia -blogin kuuntelusuositusten joukossa: Valon kuvia -blogi suosittelee 2020.

Sointi Jazz Orchestra: Kolibri (Nova Records, 2020)

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Sointi Jazz Orchestra – Skripti

Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , , , , , | Jätä kommentti

Quartet Ajaton: Early Music in the Latest Way (Alba Records, 2020)

Quartet Ajaton. Kuva: Antti Kokkola

Quartet Ajaton julkaisi debyyttilevynsä “Elixir” (Eclipse Music) vuonna 2016. Luonnehdin silloin yhtyettä omasta mielestäni niin hyvin, että kuvaus sopii myös yhtyeen nyt ilmestyneeseen toiseen albumiin. Siteeraan siis itseäni: “… ihmeen saumattomasti Ajaton sulauttaa 1960-luvun nostalgisen moog-syntesoijan, vanhasta musiikista tunnetun viola da gamban, argentiinalaisen tangon bandonéonin ja ihmisen ikiaikaisen instrumentin, lauluäänen, lämpimän omaperäiseksi yhtyesoundiksi“.

Ensimmäisen levyn ohjelmisto koostui enimmäkseen yhtyeen jäsenten sävellyksistä. Joukossa oli yksi armenialainen kansansävelmä ja kahden kappaleen verran vanhaa enlantilaista musiikkia, joista vastasivat renenssanssiajan säveltäjä John Dowland ja barokkisäveltäjä John Blow. Kuten uuden levyn nimestäkin voi päätellä, yhtye keskittyy tällä kertaa nimenomaan vanhaan musiikkiin. Dowland on nyt mukana peräti neljällä sävellyksellä ja Blow´n “The Self Banished” saa toisen tulkinnan, jossa Mia Simanainen ja Mikko Perkola laulavat yhdessä. Vielä vanhempiin musiikin kerroksiin kvartetti kaivautuu levyn päätösraidalla, tutulla kalevalaisella sävelmällä “Waka wanha Wäinämöinen“.

Koska en tunne erityisen hyvin vanhaa musiikkia, vertasin Ajaton-kvartetin versioita Ann Sofie von Otterin ja muiden Dowland-tulkintoihin. Huomasin, että siinä missä monet jazzyhtyeet muokkaavat jazzstandardeja radikaalisti lähes tuntemattomiksi (esimerkkinä Tom Rainey: Obbligato), esittää Quartet Ajaton laulujen melodiat tunnistettavina kaikessa surumielisessä kauneudessaan.

Vaikka laulua kehystävä yhtye on kaikkea muuta kuin perinteinen vanhan musiikin yhtye, ei silti kyse ole erityisen radikaalista uudelleentulkinnasta. Viola da gamban lämpöinen ääni sulautuu luontevasti yhteen Henrik Sandåsin bandoneónin ja Kari Ikosen Moog-syntetisaattorin paikoin korkealla ujeltavaviin tai pulputtaviin ja välillä maanläheisesti muriseviin soundeihin. Yhdessä Simanaisen kuulakkaan ja selväpiirteisen laulun kanssa syntyy rauhallinen albumi, joka kiehtovalla tavalla kunnioittaa vanhaa ja on samaan aikaan täysin nykyaikaista.

Tätäkin levyä kelpaa suositella, katso mitä muuta musiikkia on Valon kuvia -blogi suosittelee 2020 -listalla.

Quartet Ajaton: Early Music in the Latest Way (Alba Records, 2020)
Mia Simanainen, laulu, Henrik Sandås, bandoneón, Kari Ikonen, Moog-syntetisaattori, Mikko Perkola, viola da gamba + yhdellä kappaleella Abdissa Assefa, perkussiot

Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , | Jätä kommentti

Magdalena Grzebałkowska: Komeda. A Private Life in Jazz (Equinox Publishing, 2020)

Puolalainen säveltäjä ja pianisti Krysztof Komeda (1931-1969) jätti vuonna 1967 sosialistisen Puolan taakseen ja matkusti ystävänsä Roman Polańskin kutsumana Los Angelesiin ja Hollywoodin elokuvastudioiden maailmaan. Siellä Komeda sävelsi musiikin Polańskin elokuvaan “Rosemaryn painajainen” (englanniksi “Rosemary’s Baby“) ja jatkoi sävellystyötä Polanskin seuraavan elokuvan parissa.

Hyvin alkanut kansainvälinen ura katkesi 12.10.1968, kun Komeda putosi hieman epäselväksi jääneissä olosuhteissa kotinsa pihamaalla korkean penkereen reunalta alas asvaltille. Aluksi näytti siltä, että Komeda selvisi putoamisesta säikähdyksellä. Sisäinen verenvuoto aivoissa jäi kuitenkin huomaamatta ja lopulta Komeda vaipui koomaan ennen joulua 1968. Sairaalahoito oli Yhdysvalloissa kallista ja Komedan vaimo Zofia Trzcińska päätti siirtää miehensä takaisin Puolaan. Komeda kuoli Varsovassa tajuihinsa tulematta 23.4.1969.

Puolalaisen toimittajan ja tietokirjailijan Magdalena Grzebałkowskan kirja “Komeda. A Private Life in Jazz” kertoo vuonna 1931 syntyneen Krysztof Trzcińskin elämäntarinan. (Komeda on lapsuuden leikeistä periytyvä lempinimi, jonka Komeda otti taiteilijanimekseen.) Kirjoittaja toteaa, että Komeda jätti jälkeensä hyvin vähän kirjallisia lähteitä. Niinpä kirja perustuu toisaalta Komedan tunteneiden ihmisten laajoihin haastatteluihin ja toisaalta kirjallisten lähteiden varaan rakennettuun ajankuvaan.

Kirjan alaotsikko “A Private Life in Jazz” on osuva. Krysztof Komeda oli syrjäänvetäytyvä ihminen, joka vain harvoin avautui henkilökohtaisista asioistaan kenellekään. Niinpä hän jää 400-sivuisessa kirjassakin lähes sivuhenkilöksi, kun päähenkilöinä ovat ilmiöt, kuten modernin jazzin synty 1950-luvun Puolassa tai luovien ihmisten ahdas asema sosialistisen järjestelmän puristuksessa. Paljon ovat esillä myös Komedan luonteeltaan hallitseva ja humalassa aggressiivinen, jopa väkivaltainen vaimo Zofia ja laaja joukko Komedan yhtyeissä soittaneita muusikoita.

Kirjoittaja on päätynyt hieman erikoiseen kerronnalliseen ratkaisuun, jossa tarina etenee preesensissä ja runsaat haastattelumuistelmat imperfektissä. Teos on silti jännittävä kurkistus sosialistiseen Puolaan toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä. Komedan matka lapsuudesta ensin lääkäriksi, sitten puolalaisen jazzin keskeiseksi hahmoksi ja lopulta elokuvasäveltäjäksi kerrotaan suorastaan pikkutarkasti. Kuvaukset Dave Brubeckin ja Don Ellisin Puolan kiertueista tai Komedan matkoista länteen, erityisesti Tanskaan ja Ruotsiin, ovat kiinnostavaa luettavaa.

Toisaalta itse musiikki ja sen sisältö jäävät vähemmälle huomiolle. Esimerkiksi eurooppalaisen jazzklassikon asemaan nostettu “Asticmatic“-levy ja sen äänittäminen vuoden 1965 Jazz Jamboree -festivaalin jälkeen saa tilaa vain noin sivun verran. Kirjoittaja kertoo paljon enemmän puolalaisten intellektuellien boheemista elämästä, jossa vodka virtasi varsin vapaana. Kerrontaa värittävät anekdootit ovat tervetullut humoristinen näkökulma sosialismin arjen kuvauksiin.

Magdalena Grzebałkowska: Komeda. A Private Life in Jazz (Equinox Publishing, 2020). Käännös puolasta englanniksi Halina Maria Boniszewska.

Tallennettu kategorioihin Jazz, Kirjat | Avainsanoina , , , , | Jätä kommentti

Hot Heros feat. Iro Haarla: Vodjanoi (Karkia Mistika, 2020)

Hot Heros & Iro Haarla. Kuva: Saana Tuomi

Muusikoiden välisen vuorovaikutuksen vertaaminen keskusteluun on kulunut kielikuva. Kun kuuntelee Hot Heros -trion ja pianisti Iro Haarlan uutta levyä, on kuitenkin vaikeaa välttää tämän kliseen käyttöä. Albumi on äänitetty aivan tämän vuoden alussa Haarlan ja Uffe Krokforsin vanhassa kartanorakennuksessa Tervakoskella. Siellä tallentui levollista musiikillista keskustelua, perusteellista ja lopulta sopuisaa, luontoelämyksistä innoituksensa hakevaa ajatustenvaihtoa.

Musiikin juuret kaivautuvat syvälle free jazzin perinteeseen, siis John Coltranen 1960-luvun musiikkiin ja paikoitellen Sami Sippolan saksofonin intensiivisen karheassa soinnissa voi erottaa ripauksen myös Albert Aylerin kiihkoa. Myös jazzin eurooppalainen perinne vahvasti läsnä. Se nousee esille surumielisten melodioiden kansanmusiikkia muistuttavassa suoruudessa, jossa voi hyvin kuulla Jan Garbarekin 1970-luvun kvartetin sävyjä.

Levy on saanut nimensä slaavilaisen mytologian näkkiä tai vetehistä muistuttavasta taruolennosta. Kuin myyttistä ajattomuutta korostaen kvartetin keskustelu etenee Ville Rauhalan ja Janne Tuomen juurevan kompin varassa turhia kiirehtimättä. Näin kvartetti lataa musiikkiinsa vahvan merkityksen tunteen ja selvästi tavoittaa jotain pintaa syvempää sanottavaa.

Vaikka instrumentaalimusiikin tekijä harvoin pystyy ohjaamaan, saati määräämään kuulijan kokemuksia, antaa yhtye nyt selkeän kirjallisen vihjeen ajattelustaan. Luonnonläheistä näkökulmaansa painottaakseen yhtye on valinnut levyn sisäkanteen yllättävän nykyaikaiselta luonnonsuojeluajattelulta kuulostavan lainauksen Zachris Topeliukselta: “Luonnon pitää pysyä erämaana, koska se sanoo mitä me olemme ja mitä meidän tulee olla“.

Vodjanoi“-levyn melodisella free jazzilla on paikkansa blogin kuuntelusuositusten listalla Valon kuvia -blogi suosittelee 2020.

Hot Heros feat. Iro Haarla: Vodjanoi (Karkia Mistika, 2020)
Sami Sippola, tenorisaksofoni, Ville Rauhala, basso, Janne Tuomi, rummut, Iro Haarla, piano

Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , , | Jätä kommentti

Mikko Pettinen Why Not Torniossa 3.11.2020

Mikko Pettinen Why Not ehti esiintyä Torniossa 3.11.2020 juuri ennen kuin paikalliset koronarajoitukset pakottivat tapahtumienjärjestäjät peruuttamaan marraskuulle suunnitellut tilaisuudet. Yhtyeessä soittivat Mikko Pettinen (trumpetti, flyygelitorvi, kornetti, laulu), Joakim Berghäll (baritonisaksofoni, bassoklarinetti, sello), Vesa Ojaniemi (basso) ja Tuomas Timonen (rummut). Kaikki neljä käyttivät myös erilaisia efektilaitteita ja sähkövempaimia. Yhtye yhdistääkin luovasti akustisia ja sähköisiä soundeja. Erityisesti Tuomas Timosen käyttämä sensory percussion oli jotain sellaista, mitä en aikaisemmin ollut konserttitilanteessa kuullut. Yhtye esitti konsertissa pari uutta kappaletta sekä alkuvuodesta ilmestyneen erinomaisen “Two Suites For The Change” -levyn materiaalia.

Tallennettu kategorioihin Jazz, Valokuvaus | Avainsanoina , , , , , , , , | Jätä kommentti

Tampere Jazz Happening 2020 – festivaalitunnelmia etänä

Tampere Jazz Happening pystyttiin järjestämään viime viikonloppuna (29.10.-1.11.2020), mikä on tietenkin erinomainen uutinen näinä epävarmoina aikoina. Itse kuitenkin harkitsin, että nyt ei ole paras aika matkustaa kuuntelemaan jazzia toiselle puolelle Suomea ja seurasin festivaalia livestreamin välityksellä.

Kun koronarajoitukset keväällä alkoivat, nettiin ilmestyi runsaasti erilaisia suoria nettilähetyksiä, joita aluksi seurasin ahkerasti. Vierailin April Jazz -festivaalilla, tutustuin Fasching-klubin tarjontaan Tukholmassa , kurkistin Teemu Viinikaisen ja pianisti Fred Herschin kotioloihin tai kuuntelin Sid Hillen pianosooloja Temppeliaukion kirkosta.

Lopulta kyllästyin nettilähetyksiin, sillä oikeaan konserttiin verrattuna konserttikokemus on netissä kovasti vajavainen. Keskittyminen on vaikeampaa, on kännykkää, on somea ja musiikki jää väistämättä elävää elämystä etäisemmäksi. Mutta nyt syksyn perinteisiin kuulunut Tampere Jazz Happening houkutteli niin paljon, että seurasin kaikki Pakkahuoneen konsertit tietokoneen näytöltä. Festivaalin toiselta lavalta Telakalta nettilähetyksiä ei ollutkaan tarjolla

Tampere Jazz Happeningin etäkatsomo vuonna 2020

Kansainvälisen nykyjazzin esittelijänä tunnettu tapahtuma keskittyi erilaisten matkustusrajoitusten takia kokonaan kotimaiseen jazziin. Suomalainen jazz on kasvanut nykyään niin moneen suuntaan, että kotimaisinkin voimin festivaalista syntyi korkeatasoinen ja moniulotteinen, useita muusikkopolvia kokoava tapahtuma. Samalla toteutunut ohjelma nytkähti tyylillisesti lähemmäs valtavirtaa, kun tavallisesti festivaalilla kuultu joskus ankara avantgarde tai ennalta täysin tuntemattomat uudet nimet jäivät pois.

Yrjö-palkinto Timo Lassylle

Saksofonisti Timo Lassy sai ansaitusti Yrjö-palkintonsa perjantai-illan aluksi. Timo Lassy olikin koko festivaalin keskeisin hahmo, joka esiintyi Yrjö-seremonian jälkeen useita kertoja. Ensin hän oli mukana Reiska Laine Quintetin osuuden viimeisellä kappaleella (Lassyn “Moves“-levyltä tuttu Eero KoivistoisenCasa de Ferro“), jolloin lavalla olikin komeasti kolme tenoria ja kuusi Yrjöä.

Timo Lassy & Teppo Mäkynen. Kuva: Maarit Kytöharju

Lassy soitti myös hienon duokonsertin Teppo Mäkysen kanssa. Kaksikko improvisoivat yhteiseltä levyltään tutun materiaalin pohjalta hyvin vapaamuotoisen setin, jossa Lassyn saksofoni tutkiskeli instrumentin ilmaisumahdollisuuksia aina free jazzista tuttuja keinoja myöten. Mäkysen soitto oli tässäkin loputtoman kekseliästä.

Lopulta sunnuntai-iltana Timo Lassy Band päätti festivaalin Pakkahuoneen osuuden oman yhtyeensä konsertilla. Lassy ja yhtye tuntuvat vuosien mittaan vain syventäneen ilmaisuaan. Kvartettikokoonpanossa esiintyneen yhtyeen soitto huokui klassista selkeyttä ja sellaista merkityksen tunnetta, joka välittyi vahvana jopa nettiyhteyden välityksellä. Tämän vuoden Yrjö-palkinto totisesti tiesi paikkansa.

Iro Haarla Quartet, Reiska Laine Quintet & Jukka Gustavson Prognosis

Iro Haarlan, Reiska Laineen ja Jukka Gustavsonin johtamat yhtyeet osoittivat, ettå 1960-luvun ideoiden pohjalta voi edelleen luoda vaikuttavaa musiikkia. Iro Haarla Quartet, jossa saksofonia ja huilua soitti ikivetreä Juhani Aaltonen, esitti 1960-luvun free jazzin juurista voimia imevää, hartaan kaunista ja tässä maailmanajassa jopa lohdullista musiikkia.

Perjantai-illan päätteeksi Jukka Gustavson Prognosis soitti progerockin ja jazzin sulavaa sekoitusta. Tässä konsertissa eniten minun mieleeni jäivät ne kappaleet, joilla Gustavson lauloi tunnistettavalla äänellään.

Kolme tenoria ja kolme Yrjöä – Juhani Aaltonen, Eero Koivistoinen ja Timo Lassy. Kuva: Maarit Kytöharju

Reiska Laineen kvintetti aloitti John ColtranenA Love Supreme“-sarjan toisella osalla “Resolution“, siis musiikilla suorastaan nykyjazzin pyhästä ytimestä. Pääosa ohjelmistosta koostui Koivistoisen ja Seppo Kantosen sävellyksistä, lopussa vielä palattiin Coltranen ohjelmistoon Mongo SantamarianAfro Bluen” myötä. Vahvasti svengaavaa jazzia ei ikä todellakaan painanut. Tätä yhtyettä kuulisin mieluusti uudelleen aivan oikeassa konsertissa.

Dark Roast 006, ALQE, Verneri Pohjola & Tuomo Prättälä ja Mortality

Pakkahuoneen lopuista konserteista vastasivat, jos nyt ei enää varsinaisesti nuoret, niin kuitenkin Aaltosta, Koivistoista ja Lainetta selvästi nuoremman sukupolven edustajat. Joakim Berghäll Dark Roast 006 tarjosi tummaksi paahdettua ja kärsivällisesti kasvavaa groovea. Yhtyeen puhaltajat, Joakim Berghäll, Linda Fredriksson ja Max Zenger, soittivat joko baritonisaksofoneja tai bassoklarinetteja, mikä loi musiikille aivan omintakeisen soundin. Tälle yhtyeelle toivoisi jatkoa sekä keikkojen että levytysten muodossa.

Antti Lötjönen Quintet East. Kuva: Maarit Kytöharju

Antti Lötjönen Quintet East soitti alkuvuodesta ilmestyneen esikoislevynsä oivallista materiaalia. Kuuntelin ja katselin ALQE:n konsertin vasta jälkeen päin (nettilähetykset ovat seurattavissa seitsemän päivän ajan) ja samalla huomasin, että suoran lähetyksen tietoisuuden puuttuessa musiikkiin oli vaikeampi keskittyä. Pääsin kunnolla mukaan vasta konsertin loppusuoralle, kun Mika Kallion rummut kappaleella “Rowan” ja kovalla vauhdilla kiitänyt “Pocket Yoga” herättivät kuuntelemaan tosissaan.

Verneri Pohjola ja Tuomo Prättälä keskittyivät duoversioihin Pohjolan viimeisimmän albumin kappaleista, ohjelmaan mahtui myös Prättälän “Ravelogue” Ilmiliekki Quartetin viime vuonna ilmestyneeltä levyltä. Väliin täysin akustinen, väliin täysin elektroninen ja suurimmalta osaltaan akustisten ja sähköisten soundien yhdistelmä oli herkkä, mietiskelevä ja rikas kokonaisuus.

Pohjola on mukana vielä Mortality-yhtyeen konsertissa, johon musiikin on säveltänyt Varjo-Yrjöllä palkittu Tapio Ylinen. Hän sävelsi levylläkin julkaistun musiikin vaimonsa kuoleman jälkeisessä vaikeassa elämäntilanteessa. Raskaasta lähtökohdastaan huolimatta Mortalityn musiikki kuulostaa toiveikkaalta ja valoisalta. Rockjazzinkin sävyjä tavoittelevasta konsertista jäi erityisesti mieleen Pauli Lyytisen intensiiviset soolot sopraanosaksofonilla.

Tampere Jazz Happening onnistui jälleen pitämään yllä uskoa musiikin voimaan. Tämän vuoden painos jää historiaan myös suomalaisen jazzin vahvana näyttönä. Itselleni tapahtuma todisti, että musiikkia on mahdollista nauttia etäyhteyksien päästä, vaikka musiikkiin keskittyminen vaatii enemmän itsekuria kuin oikea konserttitilanne.

* * * * *

Yle esitti suorana ja tallensi Areenaan koko festivaalin päättäneen Matti Salo Quartetin konsertin. Tähän yhtyeeseen palaan parin viikon päästä, kun se esiintyy Haaparannalla. (Eipä esiintynytkään, sillä paikalliset koronarajoitukset peruivat keikan.)

Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , , , | Jätä kommentti

Saksofonisti Timo Lassylle Jazzliiton Yrjö-palkinto 2020

Timo Lassy Raahen Rantajatseilla kesällä 2016

Teksti: Raija Siivola / Suomen Jazzliitto

Suomen Jazzliiton Yrjö-palkintoa on jaettu vuodesta 1967 kunakin vuonna ansioituneelle suomalaiselle jazzmuusikolle. Tänä vuonna palkinnon vastaanotti saksofonisti Timo Lassy. “Timo Lassy on suomijazzin ehdotonta aatelia“, kuvailee Jazzliiton hallituksesta koostuvan palkintoraadin jäsen Jussi Fredriksson. “Lassyn sielukas musiikki on rikastuttanut poikkeuksellisen vahvasti kotimaisen jazzmusiikin kenttää pitkin 2000-lukua. Lassyn juureva ja mukaansatempaava ilmaisu on valloittanut musiikinystävien sydämiä myös perinteisen jazzyleisön ulkopuolella. Terävä sävelkynä, tunnistettava soundi, loistava instrumentalisti, fantastinen yhtyeenjohtaja“, Fredriksson listaa raadin perusteita.

Saksofonisti-säveltäjä-yhtyeenjohtaja Timo Lassy on esiintynyt sooloartistina ja levyttänyt kahdeksan soololevyä vuodesta 2007 alkaen. Vuonna 2018 Lassyn Moves palkittiin Emma-gaalassa vuoden jazzalbumiksi. Tänä vuonna saksalainen Membran-merkki julkaisi kehutun Big Brass (Live at Savoy Theatre Helsinki) -livealbumin, jolla kuullaan Timo Lassy Bandin lisäksi Ricky-Tick Big Band vaskisektiota. Ennen soolouraansa Timo Lassy oli mukana huippusuositussa The Five Corners Quintetissa, jota pidetään uuden suomalaisen jazzsukupolven tärkeimpänä yhtyeenä. Saksofonistina Lassy on tehnyt laaja-alaisesti freelancetyötä esiintyen useiden artistien levyillä ja keikoilla, ja hän on myös säveltänyt ja tuottanut elokuvamusiikkia.

Yrjö-palkinto on vuosittain vaihtuvan taiteilijan tilausteos. Tänä vuonna taideteos on taiteilijaeläkepäiviään viettävän Heikki Willamon käsialaa. Kansainvälisesti tunnustettu valokuvataiteilija, luontokuvaaja ja kirjailija Willamo on valinnut pigmenttivedokseensa kuvan “Pohjanvalkeat” luontosarjastaan Varangin niemimaalta Norjasta vuonna 2015.

Andania-palkinto Matti Laipiolle

Jazzliitto on myöntänyt myös vuodesta 1988 asti harkinnanvaraista Andania-palkintoa pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta työstä suomalaisen jazzin hyväksi. Nyt 17. kertaa jaettu palkinto on nimetty S/S Andania -laivan mukaan, jolla ensimmäiset jazzmuusikot saapuivat Helsinkiin vuonna 1926. Tunnustuksen sai tänä vuonna varsinkin toimittajana ja kirjoittajana ansiokkaasti jazzmusiikin eri vivahteita tunnetuksi tehnyt Matti Laipio. Monipuolisesti Suomen jazzkentässä toimineella Laipiolla on ollut myös merkittävä ura Jazzliiton puheenjohtajana ja hallituksen jäsenenä 1970- ja 1990-luvuilla.

Matti Laipion rakkaus jazzia kohtaan ja syvällinen perehtyneisyys jazzmusiikin historiaan on käynyt selväksi kaikille. Varsinkin vanhemmat jazzharrastajat muistavat Laipion yhtenä jazzin äänistä Ylen radio-ohjelmissa“, kertoo tunnustuksen myöntäneen Jazzliiton hallituksen jäsen Jari Hytti.

Varjo-Yrjö Tapio Yliselle

Ylen Jazzradio jakoi tapahtumassa lisäksi Varjo-Yrjö-palkinnon työstä jazzkulttuurin hyväksi. Palkinnon vastaanotti tänä vuonna tamperelainen Tapio Ylinen. Ylisen vetämä Eclipse Music on ollut pitkään eräs aktiivisimmista suomalaisen jazzin julkaisijoista: vuonna 2007 perustetun levymerkin noin 130 albumin katalogista suurin osa tarjoaa jazzia laajalla tyyliskaalalla. Ylinen pyörittää myös Eclipse Jazz Clubia Tampereella ja on musiikintekijä itsekin. Varjo-Yrjö-palkinto jaettiin nyt 18. kerran.

Tunnustukset jaettiin Tampereella Tullikamarin Pakkahuoneella 30.10.2020 osana Suomen Jazzliiton Valtakunnallisten Jazzpäivien ja Tampere Jazz Happeningin ohjelmistoa.

Teksti: Raija Siivola / Suomen Jazzliitto

Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , , , , | Jätä kommentti

Anders Hagberg: North (Prophone Records, 2020)

Anders Hagberg. Kuva: andershagberg.se

Pohjoismaisen jazzin tuntomerkkeinä on yleisesti pidetty esimerkiksi läpikuultavia soundeja, kansanmusiikin vaikutteita ja tilan tunnetta. Pohjoinen soundi liittyy jazzin suuressa jaossa mieluummin viileän kuin kuuman puolelle ja rytmit henkivät mieluummin talvisten maisemien avaruutta kuin katujen urbaania kiihkoa. Ruotsalaisen huilistin Anders Hagbergin uuden kvartettilevyn musiikki asettuu vaivattomasti tähän musiikilliseen lokeroon, mihin levyn nimikin jo vahvasti viittaa.

Hagbergin kauniisti soiva huilu on levyn pääosassa heti avauskappaleen “Islands of the North” dramaattisista ensisuhahduksista lähtien. Huilu muotoilee levyn levollisen kuulaat melodiat ja huilu vastaa suurimmasta osasta levyn sooloista. Kolmella kappaleella Hagberg tarttuu sopraanosaksofoniin ja vaikka sopraanonkin soundi on viileä, rikastuu levyn äänimaailmaa uusilla sävyillä. Tästä hyvä esimerkki Pariisin Montmartresta vaikutteensa saanut kepeästi keinahteleva “Avenue Junot”.

Toki myös pianisti Joona Toivanen pääsee esille sekä lyyrisenä solistina, esimerkkeinä edellä mainittu Pariisi-kuva ja levyn rytmisesti vahvin raita “Four Three” että oivaltavana säestäjänä, esimerkkinä “Melodic Modes” ja sen tummat jysähdykset. (Toivanen on kuvannut myös levyn sisäkannen kuvat äänitysstudiolta) Kun levy kuitenkin keskittyy soolojen sijasta enemmän koko yhtyeen yhteispeliin, on muun kvartetin tärkeimpänä roolina säestää ja rakentaa lyyristä ilmapiiriä, minkä he tekevätkin tavattoman vivahteikkaasti ja taidokkaasti. Johannes Lundbergin kontrabasso soi luonnollisen lämpimästi ja Helge Andreas Nordbakken luo lyömäsoittimillaan pienillä eleillä tilaa ja liikettä.

North” on kaunis ja herkillä yksityiskohdilla herkutteleva kokonaisuus, joka kansanmusiikin vaikutteineen ja maisemamaalauksineen jatkaa (tuskin kuitenkaan laajentaa) pohjoismaisen jazzin syvää perinnettä. Siinä mielessä levyn hieno kansikuva, värivalokuvauksen pioneerina tunnetun Saul Leiterin räntäsateinen tuokion New Yorkin kaduilta vangitseva “Red Umbrella“, on moniselitteinen valinta.

Pimenevää syksyä valaiseva albumi kuuluu tietysti blogin kuuntelusuositusten listalle Valon kuvia -blogi suosittelee 2020.

Anders Hagberg: North (Prophone Records, 2020)
Anders Hagberg, huilut, sopraanosaksofoni, Joona Toivanen, piano, Johannes Lundberg, basso, Helge Andreas Nordbakken, lyömäsoittimet

Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , , , , | Jätä kommentti