4 x Edition Records uutuuksia lyhyesti – Mark Guiliana, Jasper Høiby, Sachal Vasandani & Marquis Hill

Edition Records on tänä vuonna ehtinyt julkaista jo aikamoisen nipun uusia jazzlevyjä. Levymerkin julkaisema musiikki on kauttaaltaan laadukasta, mielenkiintoista sekä musiikin musiikin ja ajattelun raja-aitojen yli kurkottavaa. Tässä postauksessa esittelen lyhyesti neljä kiinnostavaa Edition Recordsin uutuutta.

Mark Guiliana. Kuva: Shervin Lainez

Amerikkalainen rumpali Mark Guiliana on sikäli tyypillinen nykyajan jazzmuusikko, että hän liikkuu vaivatta pelkkää jazzia huomattavasti laajemmalla kentällä, esimerkiksi rockin ( David BowienBlackstar“) ja elektronisen musiikin parissa. Uudella levyllä pääosassa on akustinen kvartettijazz, jonka lomaan on sijoitettu muutama lyhyehkö sähköinen ääniveistos.

Levyn kvartettiraidat ovat vivahteikasta, hienovaraisilla keinoilla toteutettua akustista jazzia, joka liikkuu joustavasti herkästä mietiskelystä (avausraita “a path to bliss“) tarttuvaan svengiin (“our essential nature” ja levyn calypsomainen päätös “continuation“). Sen sijaan elektroniset välisoitot jäävät itselleni hieman vieraiksi ja näin albumista muotoutuu kaksijakoinen kokonaisuus. Toisaalta on varmaan parempi, että taide nostaa mieleen kysymysmerkkejä kuin päättyy rautalangasta väännettyyn pisteeseen, saati huutomerkkiin.

Mark Guiliana: the sound of listening (Edition Records, 2022)
Mark Guiliana, rummut, Jason Rigby, tenorisaksofoni, Chris Morrissey, basso, Shai Maestro, piano

Jasper Høiby. Kuva: Dave Stapleton

Phronesis-triosta tuttu basisti Jasper Høiby yrittää kunnianhimoisesti käsitellä musiikkinsa kautta todella laajoja ja ajankohtaisia teemoja, kuten ihmisyys ja ilmastonmuutos. “What It Means To be Human” on neliosaiseksi aiotun sarjan toinen luku. Ensimmäinen osa “Planet B” ilmestyi vuonna 2020 ja jäi ilmestyessään minulta kuuntelematta, mutta nyt uuden levyn inspiroimana olen sitäkin kuunnellut.

Høiby käyttää levyillään samanlaista tekniikkaa yrityksessään kommentoida instrumentaalisen musiikin avulla yllä mainittuja vakavia aiheita. Akustisen jazztrion rytmien lomaan on nimittäin leikattu levyjen teemoihin liittyvää puheääntä. Ensimmäisen levyn ääniä ovat esimerkiksi kansalaisoikeusaktivisti ja poliitikko John Lewis, kirjailija Charles Eisenstein sekä joogaguru Ram Dass. Uudelle levylle lainataan simpanssitutkija Jane Goodallin, aktivisti Ruby Salesin ja kirjailija-filosofi Grace Lee Boggsin puheenvuoroja.

Planet B on dynaaminen ja notkeasti svengaava jazzyhtye, jonka musiikki toimii hyvin ilman musiikin ulkopuolisia merkityksiä. Vaikka musiikin joukkoon miksatut äänisitaatit voivat parhaimmillaan syventää kuulijan kokemusta ja herättää mielenkiintoa alkuperäisiä lähteitä ja ajattelijoita kohtaan, on trion jäntevä jazz molempien albumien pääosassa.

Jasper Høiby’s Planet B: What It Means To be Human (Edition Records, 2022)
Jasper Høiby, bass ja sähkö, Josh Arcoleo, saksofoni, Marc Michel, rummut

Sachal Vasandani & Romain Collin: Kuva: Dave Stapleton

Still Life” on amerikkalaisen laulajan Sachal Vasandanin ja ranskalaisen pianistin Romain Collinin toinen duoalbumi Edition Recordsille. Kaksikon ensimmäinen albumi “Midnight Shelter” ilmestyi vuonna 2020. Uusi levy on luonteva jatko ensimmäisen levyn avaamalla polulla, jonka varrella monenlaisista lähteistä poimitut laulut kohtaavat. Nimenomaan ohjelmiston laaja-alaisuus tekee Vasandanista nykyaikaisen jazzlaulajan. Hän ei esitä vain yleisesti jazzlauluina pidettyjä standardeja, vaan tulkitsee niin omia laulujaan kuin popin ja soulin tai uuden ja vanhan rockin maailmoista poimittuja kappaleita.

Uudella levylle on valittu klassikoita (Miles DavisinBlue In Green” ja Paul SimoninSound of Silence“) ja uusia poplauluja (Billie EilishinI Love You” ja Disclosuren “Latch“). Moninaisista lähteistä kootut kappaleet duo riisuu paljaaksi kaikesta ylimääräisestä ja muokkaa albumistaan pelkistetyn, intiimin ja yhtenäisen kokonaisuuden.

Sachal Vasandani & Romain Collin: Still Life (Edition Records, 2022
Sachal Vasandani, laulu, Romain Collin, piano

Marquis Hill. Kuva: Chollette

Trumpetisti Marquis Hill julkaisi vuonna 2012 debyyttialbuminsa “New Gospel“. Seitsemän vuotta ilmestymisen jälkeen Hill palasi debyyttinsä pariin uudelleen ja esitti sen hienon yhtyeensä kanssa konsertissa Chicagossa. Levyn kappaleet esitettiin konsertissa alkuperäisessä järjestyksessään, tosin kappaleiden väleihin yhtyeen jokainen jäsen on saanut oman soolotilansa.

New Gospel” on upea konserttiäänite. Se kokoaa yhteen ja dokumentoi joukon tämän hetken kiinnostavimpia jazzääniä, jotka kaikki pääsevät esille sekä solisteina että yhtyeen jäseninä. Hillin debyyttilevyn materiaali kestää mainiosti uuden, yllättävänkin klassisen tulkinnan ja konsertin intensiteetti on levylle tallentunut vahvana. Hyvästä esimerkistä käy vaikkapa levyn pisin raita, neljätoista minuuttia kestävä ja energiaa pursuava “Law & Order“. Chicagon Constellation-klubin yleisö sai epäilemättä kokea mieleenpainuvan jazzillan joulukuussa 2019.

Marquis Hill: New Gospel Revisited (Edition Records, 2022)
Marquis Hill, trumpetti, Walter Smith III, tenorisaksofoni, Joel Ross, vibrafoni, James Francies, piano, Harish Raghavan, basso, Kendrick Scott, rummut

Kaikki neljä levyä ovat kuuntelun arvoista musiikkia, niinpä se pääsevät Valon kuvia -blogin Vuoden valinnat 2022 -listalle. Ajatusharjoituksena laitoin levyt järjestykseen, vaikka hyvien levyjen vertailu onkin lopulta mahdoton tehtävä:

  1. Marquis Hill
  2. Jasper Høiby’s Planet B
  3. Mark Giuliana
  4. Sachal Vasandani & Romain Collin

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.