Iiro Rantalan levylle menestystä

Pianisti Iiro Rantalan saksalaiselle ACT-merkille tekemä soololevy ”Lost Heroes” on saanut Saksassa mainetta ja kunniaa, kun saksalaiset kriitíkot valitsivat levyn vuoden levyksi. Se on hieno tunnustus, mistä Iirolle parhaimmat onnittelut!

Iiro Rantalan ja myös hänen tunnetuimman kokoonpanonsa Trio Töykeiden musiikki on ollut minulle aina hieman vaikea pala. Musiikin ansiot ovat toki ilmeiset; virtuoosimaista pianon soittoa, kekseliäisyyttä, ennalta arvaamattomia käänteitä, huumoriakin. Kaikesta tästä huolimatta Rantalan musiikki on jäänyt minulle aika etäiseksi.

Olen kuunnellut nyt palkittua soololevyä Spotifysta. Levy koostuu kymmenestä kappaleesta, jotka ovat kaikki omistettu Rantalan sankareille (Pekka Pohjola, Bill Evans, Jaco Pastorius, Erroll Garner, Esbjörn Svensson, Jean ja Aino Sibelius, Art Tatum, Michel Petrucciani, Oscar Peterson ja Luciano Pavarotti). Ja jälleen kerrran törmään vanhaan vaivaan, musiikki on hienoa, mutta minua se ei kunnolla kosketa. Vaikuttavin on Esbjörn Svenssonin muistolle kirjoitettu kaunis ”Tears for Esbjörn”. Charlie Parkerin kappaleeksi usein mainitun (mutta kenties kuitenkin Miles Davisin säveltämän) klassisen ”Donna Leen” Rantala tulkitsee Tatumin rönsyilevään tyyliin. Versio kuulostaa jazzilta, mutta ei kuitenkaan tunnu siltä.

Sitten vielä aivan toinen juttu; otin tuossa ylhäällä julkaisemani Iiro Rantalan kuvan vuoden 2004 Kalottjazz & Blues-festivaalin avajaiskonsertissa. Kuva on aikaisemmin julkaistu festivaalin sivuilla, mistä se on näköjään lähtenyt luvatta karkuun useille ulkomaisille nettisivuille, tietenkin ilman mitään mainintaa kuvaajasta. Kuva näyttää olevan niin monella sivulla, että asialle tuskin voi enää mitään. No, voi vain lohduttautua sillä, että tuskinpa aivan huonoa kuvaa olisi niin monesti kopioitu.

Share
Kategoria(t): Jazz, Valokuvaus Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.