Valitsin tällä kertaa samaan esittelyyn kaksi albumia, joilla näyttää ensisilmäyksellä olevan vain vähän yhteistä. Pianisti Jussi Fredrikssonin johtama trion musiikki liittyy selkeästi pohjoismaisten pianotriojen perinteeseen, josta Tukholmaan asettuneen italialaisen basistin Ilaria Capalbon ruotsalaisen kvintetin lämmin soundi on varsin kaukana .

Tarkemmin ajatellen löytyy projekteista kuitenkin aika lailla yhdistäviä piirteitä. Molemmat yhtyeet soittavat selvästi jazzin totuttujen raja-aitojen sisälle asettuvaa musiikkia. Molempien nykyjazz perustuu yhtyeenjohtajien omien sävellyksiin; kummallakaan levyllä ei kuulla tulkintoja standardeista tai muista lainakappaleista. Lisäksi molemmat säveltäjät kertovat hakeneensa innoitusta musiikin ulkopuolelta eli levyillä on selkeä musiikin ulkopuolelle viittaava sanoma.

Kuulijalle jää tietenkin täysi vapaus valita musiikkiin oma, säveltäjän tarkoituksista riippumaton näkökulmansa.

Ilaria Capalba on säveltäessään inspiroitunut antiikin historiasta tutun Karthagon kaupungin osin myyttien hämärään vaipuneista vaiheista. Jussi Fredrikssonin sävellykset puolestaan kumpuavat niin Saaristomeren luonnon kauneudesta kuin siitä huolesta, jota säveltäjä tämän ainutlaatuisen luonnonympäristön puolesta tuntee. Soitinmusiikki ilman laulutekstejä on kuitenkin niin abstraktia ilmaisua, että voi hyvin kysyä, kuinka hyvin viittaukset historiaan ja ympäristönsuojeluun avautuvat kuulijalle ilman levykansien tai tiedotteiden apua.

Tieto säveltäjän ajatuksenjuoksusta varmasti rikastaa kuulijan kokemusta, vaikka kuulijalle jää toki täysi vapaus valita musiikkiin oma, säveltäjän tarkoituksista riippumaton näkökulmansa. Kuulijan ei ole pakko muistella valtaansa kasvattavan Rooman edessä sortuvan Karthagon kohtaloa tai jakaa huolta Itämeren tilasta. Päätin kuitenkin pitää säveltäjien ilmaisemat ajatukset mielessäni, kun näitä erinomaisia albumeja kuuntelin.

Kuulin Ilaria Capalbon soittoa äskettäin ensimmäisen kerran saksofonisti Fredrik Nordströmin ”Dolores One & Two” -levyillä, joiden muusikoista Nordström ja kitaristi Andreas Hourdakis soittavat nyt myös Capalbon debyytillä ”Karthago”. Lisäksi yhtyeessä soittavat saksofonisti Thomas Backman ja rumpali Fredrik Rundqvist sekä kornetisti Tobias Wiklund ja pasunisti Mats Äleklint, jotka vierailevat laventamassa yhtyeen sointia avausraidalla ”Beloved”.

Kokonaisen kaupunkivaltion tuhoon päättynyt kehityskulku pukeutuu Capalbon sävellyksissä rauhalliseen ja surumieliseen asuun

Levyn lämmin soundi ja koruttoman melodiset sävelmät liittävät musiikin siihen eurooppalaisen jazzin perinteeseen, jossa vaikutteita otetaan niin kamarimusiikin kuin kansanmusiikin maailmasta. Näin kokonaisen kaupunkivaltion tuhoon päättynyt kehityskulku pukeutuu Capalbon sävellyksissä varsin rauhalliseen ja surumieliseen asuun.

Andreas Hourdakisin sähkökitarakin kietoutuu yleensä lempeästi yhteen puhaltimien kanssa, vain nimiraidan vaikuttavassa huipennuksessa raastavat kitara ja saksofonit rikki musiikin tyyntä ilmettä. Tällaista draamaa olisi levylle kaivannut enemmänkin kontrastiksi muuten niin levolliselle pohdiskelulle.

Ilaria Capalbo: Karthago (Bluenord Records, 2022)
Ilaria Capalbo, basso, Thomas Backman, alttosaksofoni, klarinetti, Fredrik Nordström, tenori- ja baritonisaksofoni, Andreas Hourdakis, kitara, Fredrik Rundqvist, rummut + Tobias Wiklund, kornetti, Mats Äleklint, pasuuna

”Archipelago Sea Tales” Jussi Fredrikssonin trion kolmas albumi, jonka musiikin Fredriksson siis liittää vahvasti Saaristomeren maisemiin ja merellistä luontoa vaarantaviin ympäristöuhkiin. Teemaa käsittelee levyn tummasävyinen avaus ”Dead Sea”, joka hiljentyy suremaan meriympäristön tuhon äärellä. Kappaleella pääsevät erityisesti esille Jori Huhtalan basson lohdullinen soundi ja Mika Kallion vähäeleiset lyömäsoittimet .

Suru ei kuitenkaan leimaa koko albumia, sillä jo toinen raita ”Splatter” svengaa ja pärskähtelee vapautuneesti. Ja heti perään kipakka ”Käkkärämänty” tavoittaa avaralla luodolla kasvaneen puun vapaita luonnonmuotoja ja sävelmän yllättävä kulmikkuus viittaa Thelonious Monkin suuntaan.

Albumin musiikki siis ”kertoo” merellisistä teemoista, jos kuulija niin tahtoo kuunnella. Toisaalta on mahdollista ottaa musiikki puhtaasti vain musiikkina. Kuulija voi antautua svengin vietäväksi (esim. ”Red Ochra” ja ”Chase”), ihastella taitavan trion yhteistä hengitystä tai keinahdella ”Korpo Waltzin” viileän pohjoismaisessa tahdissa. Itse kuuntelen musiikkia mieluummin musiikkina ilman suuria kertomuksia ja molemmat esillä olevat levyt toimivat mainiosti myös näin kuunneltuina.

Jussi Fredriksson Trio: Archipelago Sea Tales (Flame Jazz Records, 2021)
Jussi Fredriksson, piano, Jori Huhtala, basso, Mika Kallio, rummut

Molemmat levyt päätyivät Valon kuvia -blogin ”Vuoden valinnat 2022” -listalle. Katso, mitä muita levyjä siellä jo on: ”Vuoden valinnat 2022”.