Musiikkilajien rajamailla


On mukava huomata, että aina ei tarvitse matkustaa maan ääriin päästäkseen nauttimaan maailmanluokan musiikkiesityksestä. Pari viikkoa sitten perjantaina (14.3.) Haaparannalla esiintyi Luulajassa päämajaansa pitävä Pohjois-Ruotsin jazzylpeys Norrbotten Big Band. Tosin me Suomen puolen kulttuurin ystävät emme aina ymmärrä, kuinka hieno jazzorkesteri aivan lähipiirissä vaikuttaa, vaikka yhtye on ollut usein nähty vieras sekä Kalottjazz & Blues-festivaaleilla että Haaparannalla.

Norrbotten Big Band on asiaa tuntevien todistajanlausuntojen mukaan eräs maailman parhaista jazzia soittavista big bandeistä.Konsertissa orkesterin solisteina soittivat pasunisti Nils Landgren ja sellisti Svante Henryson. Landgren on rockpohjaisia tanssittavia rytmejä hyödyntävän soul jazzin mestari, hieno laulajakin.

Henryson on puolestaan seikkaillut mielenkiintoisesti eri musiikinlajien rajamailla ja soittanut niin klassisten sinfoniaorkestereiden kuin jazz- tai rockyhtyeiden riveissä. Henryson oli myös mukana, kun klassinen laulaja Anne-Sofie Otter kohtasi rocklaulaja Elvis Costellon ”For the Stars”- levyllä. Yhdessä Norrbotten Big Bandin kanssa Landgren ja Henryson tarjoilivat yleisölleen viihdyttävän musiikki-illan.

Norrbotten Big Bandin jännittävien tyylillisten kokeilujen taustalla on orkesterin taiteellinen johtaja amerikkalainen trumpetisti Tim Hagans, joka on jo vuosia ollut nykyjazzin tärkeimpiä trumpetisteja. Hagansin ja Norrbotten Big Bandin tuottajan Mirka Siwekin yhteistyö on onnistunut synnyttämään monia tavanomaisen rutiinisuorituksen ylittäviä produktioita.

Esimerkiksi viime vuonna ilmestynyt levytys ”Future Miles” on saanut hyvät arvostelut myös kansainvälisesti. Kalottjazz & Blues-festivaalillakin kuultu sarjahan kuvittelee, miltä Miles Davisin musiikki kuulostaisi tänään, jos Davis olisi vielä elossa. Orkesteri on työskennellyt yhdessä myös klassisten ja kansanmusiikkiyhtyeiden sekä näyttelijöiden kanssa.

Viikko ennen Norrbotten Big Bandin konserttia minulla oli tilaisuus kuunnella Helsingin JUMO-jazzklubilla Suomen merkittävintä big bändiä UMO:a. Konsertin ohjelmisto koostui illan kapellimestarin, itävaltalaisen Mathias Rüeggin sävellyksistä. Vienna Art Orchestran sieluna tunnetun Rüeggin johdolla myös UMO osoitti jälleen olevansa maailmanluokan big band. Rüeggin näkemys ja UMO:n nuorten solistien voima miellyttivät minua enemmän kuin Norrbotten Big Bandin tämänkertaisen projektin lopulta hieman puuduttavat rockrytmit.

Mielenkiintoista on, että ruotsalainen kulttuuripolitiikka mahdollistaa huippuluokan jazzorkesterin ylläpitämisen Pohjois-Ruotsissa, eikä Norrbotten Big Band suinkaan ole maan ainoa jazzia soittava lääninorkesteri. Suomessa Helsingin kaupungin, Opetusministeriön ja Yleisradion rahoittama UMO jää liian usein vain helsinkiläisten herkuksi, kiertueita muualle Suomeen on tarjolla hyvin harvoin. Onneksi meillä torniolaisille on mahdollisuus poimia naapurimaan kulttuuripolitiikan hedelmiä ja käydä kuuntelemassa Norrbotten Big Bandia Haaparannalla, jossa se säännöllisesti esiintyy.

30.3. 2003


Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.