Tarinan mukaan ranskalainen kitaristi Django (oik. Jean-Babtiste) Reinhardt osoitti lahjansa jo poikasena, kun hän voitti vedonlyönnin osaamalla soittaa oikeassa järjestyksessä ja oikein vain kerran kuulemansa 17 sävelmää. Reinhardt syntyi vuonna 1910 vankkurikaravaanilla pitkin Eurooppaa kiertäneeseen romaniperheeseen. Miehen tausta, värikkäät elämäntavat ja suuri lahjakkuus takasivat, että on vaikeaa erottaa todellisia elämänvaiheita legendoista.
Django aloitti muusikonuransa pikkupoikana Pariisin kaduilla ja bistroissa veljensä Josephin kanssa. Django soitti banjoa ja veli kiersi hatun kanssa yleisön joukossa. Pojan ensimmäinen oikea keikka lienee ollut vuoden 1920 tienoilla. Silloin Djangolle maksettiin esiintymisestä 10 frangia.
Pikkuhiljaa tienestit paranivat ja Djangolla alkoi olla varaa vuokrata limusiini ja kuljettaja sekä ajella päämäärättä ympäri kaupunkia. Virtuoosimainen nuori mies sai aina uusia työtilaisuuksia eikä säästämiseen ollut tarvetta. Tuolloin hänen musiikkinsa oli sekoitus ranskalaisia laulelmia, valssisävelmiä, amerikkalaisia iskelmiä ja itäeurooppalaista mustalaismusiikkia.
Lupaavasti alkanut ura oli katketa vuonna 1928, kun Reinhardt loukkaantui pahoin asuntovaunun tulipalossa. Vasemman käden pikkusormi ja nimetön jäivät halvaantuneiksi, mutta nuorukainen opetteli sitkeästi soittamaan uudelleen ja käyttämään halvaantuneita sormia kielten sammuttamiseen. Myöhemmät jazzkitaristit saivat tehdä paljon työtä opetellakseen Djangon epäsovinnaisen soittotekniikan.
Jazziin Django tutustui vasta vuonna 1932 , kun hän kuuli Armstrongin ja Ellingtonin levyjä. Reinhardt koki heti Amerikan mustan vähemmistön musiikin omakseen, kuuluihan hän itsekin syrjittyyn vähemmistöön. Miehen ura sai uuden suunnan ja hän oppi jazzin kielen nopeasti. Muutaman vuoden kuluttua Pariisissa vierailleet amerikkalaiset muusikot eivät olleet uskoa korviaan, kun kuulivat tämän virtuoosimaisen svengin.
Django löysi uuden yhteistyökumppanin Stephane Grappellin. Säntillinen, konservatoriossa opiskellut viulisti oli monella tapaa luku- ja kirjoitustaidottoman ja luonnonlapsimaisen Reinhardtin vastakohta. Yhteistyö sujui silti ja syntyi Quintette du Hot Club de France, omaperäinen kamarijazzyhtye, johon kuului kolme kitaristia, viulisti ja basisti. Jazzyhtye ilman puhaltimia ja rumpuja oli radikaali ratkaisu, jonka monet tiukkapipoiset kriitikot tyrmäsivät, mutta yhtye ja sen levytykset menestyivät.
Toisen maailmansodan jälkeen Reinhardtin tähti alkoi laskea. Hänen ajattomaksi osoittautunutta swingiään pidettiin silloin vanhanaikaisena. Ellingtonin kutsusta toteutunut Amerikan kiertue oli pettymys. Djangolla ei ollut kiertueen läpiviemiseen tarvittavaa itsekuria. Hän myöhästyi merkittävän Carnagie Hallin konsertin alusta, saapui paikalle ilman kitaraa, joutui soittamaan kehnolla lainasoittimella ja sai huonot arvostelut.
Kotiin palattuaan Django totesi, että amerikkalaiset kitarat ovat huonoja. Myös Djangon terveys alkoi pettää ja hän kieltäytyi aina lääkäreiden avusta. Lähes onkimieheksi siirtynyt Reinhardt kuoli halvaukseen 15.5.1953, siis viisikymmentä vuotta sitten. Varhaisesta kuolemasta huolimatta hän on eurooppalaisen jazzin suuria hahmoja, joka osoitti, että jazzia on mahdollista soittaa myös omaäänisesti, amerikkalaisia kopioimatta.
27.4. 2003
Vastaa