Suomessa järjestetään joka kesä niin paljon kulttuuritapahtumia ja eukonkantokisoja, että kuuluu jo suorastaan tapoihin hämmästellä niiden runsasta määrää. Suvi on siis myös moninaisten jazztapahtumien parasta aikaa. Jazzrytmit-lehden kesäkalenterista löytyy yli kaksikymmentä jazztapahtumaa, lisäksi tulevat vielä blues- ja kansanmusiikkitapahtumat, joista monet esittelevät ohjelmistossaan myös jazzia.
Jazzfestivaalit ovat jazzin historiassa varsin myöhäinen ilmestys. Ne syntyivät siihen rajakohtaan, jossa tanssimusiikkijazzista alkoi pikkuhiljaa kehittyä kuuntelumusiikkia. Alunperinhän jazz musiikkina oli toissijaista kaikelle muulle jazzpaikan sosiaaliselle elämälle, siis tanssille, seurustelulle, syömiselle ja juomiselle. Vuosittain toistuvat jazzfestivaalit sen sijaan raivasivat tilaa uudelle tavalle ottaa vastaa jazzia, siis istumapaikalta käsin kuuntelemiselle.
Jazzfestivaalien esi-isinä voidaan pitää kuusipäiväistä International Jazz Congress-tapahtumaa, joka järjestettiin vuonna 1926 Chicagossa ja New Yorkin Randall Islandin big band-musiikkiin keskittynyttä ulkoilmakonserttien sarjaa vuonna 1938. Ensimmäisenä täysimittaisena jazzfestivaalina pidetään tapahtumaa nimeltä Australian Jazz Convention vuonna 1946. Australian festivaalilla ei kuitenkaan ollut “down under”- sijaintinsa vuoksi laajempaa kansainvälistä merkitystä.
Sen sijaan hieman myöhemmin Ranskassa järjestettiin ensimmäiset kansainvälisesti merkittävät jazztapahtumat; Nizzan jazzfestivaali vuonna 1948 ja Pariisin Festival International de Jazz. Nizzan juhlien pääesiintyjä oli muuten Louis Armstrongin All Stars-yhtye ja Pariisin juhlilla soittivat tuolloin ajankohtaiset nuoret radikaalit Charlie Parker ja Miles Davis.
Jazzfestivaalien määrä kasvoi 1950-luvulla, jolloin syntyi mm. Newportin festivaali (vuonna 1954). Newportin festivaali on ehkä kaikkein kuuluisin lukuisten klassisten konserttiäänitysten vuoksi, joista tunnetuin on Duke Ellingtonin riehakas come back-konsertti vuodelta 1956. Suomeen jazzfestivaaliaate rantautui kuusikymmenluvulla, kun Porin jazzit aloitettiin kesällä 1966. Vaatimattomasta ja hyvin aatteellisesta alusta Porista on vuosien varrella kasvanut, suorastaan paisunut, ammattimaisesti hoidettu yleismusiikkitapahtuma, jossa musiikin kuuntelun rinnalle ovat kohonneet takaisin sosiaaliset tarkoitukset; yhdessä olemisen ja jopa naistenlehdissä näyttäytymisen ja näkymisen tarpeet.
Porin suuria väkijoukkoja houkuttelevan tapahtuman rinnalle Suomeen on syntynyt myös vireä pienehköjen jazztapahtumien joukko. Siinä missä Porin kävijä hukkuu tuhansien vieraiden joukkoon ja pääsee ehkä seuraamaan suosikkimuusikoitaan hyvin kaukaa, pienten tapahtumien vahvuutena on soittajien ja kuulijoiden jopa intiimi läheisyys. Monesti musiikin kuuntelemisessa konserttilanteessa parasta on juuri näköhavainto. Muusikoiden ilmeet, keskinäinen kommunikointi ja jazzrumpalin häikäisevä tekniikka paljastuvat parhaiten lähietäisyydeltä.
Tämän kesän festivaaleista ovat jo takana päin viime viikonlopun Jyväskylän Summer Jazz ja Kerava Jazz. Koska olen aika tavalla jäävi kehumaan paikkakunnan omaa Kalottjazz & Blues-festivaalia, nostan muista kesän festivaaleista esille Raahen Rantajatsit (27.-28.7.). Festivaali onnistuu kesä kesän jälkeen kokoamaan taiteellisesti korkeatasoisen ohjelmiston, jonka helmistä kannattaa mainita hollantilaisen pianistin Misha Mengelbergin trio sekä laulaja Sheila Jordanin ja pianisti Mal Waldronin duo; todellisia kulttuuritapauksia molemmat.
kesäkuu 2001
Vastaa