Ben Besiakov: Aviation


On aika yleistä, että eurooppalaiset muusikot käyvät levyttämässä amerikkalaisten huippumuusikoiden kanssa. Taustalla voi olla moniakin syitä. Tunnetut muusikot varmaan helpottavat levyn markkinointia maailmalla, kenties halutaan näyttää kotimaassa, että kyllä sitä pärjätään nimimiestenkin kyydissä. Pohjoismaisina esimerkkeinä mieleen tulee esimerkiksi Jarmo Savolaisen ja Anders Bergcrantzin erinomaisen onnistuneet levytysprojektit.

Tanskalainen pianisti Ben Besiakov on hänkin matkustanut New Yorkiin yhdessä trumpetisti Jens Wintherin kanssa levyttämään todella kovatasoisten jenkkien seurassa. Yhteistyön tuloksena purkkiin saatiin tallennettua varsin nautittavaa keskitien jazzia, jonka suurin innoitus lähtee 1960-luvun alkupuolen akustisesta jazzista, vaikkapa Miles Davisin musiikista.

Levyn avauskappale “That´s the Way” on juuri Davis-vaikutteista svengiä. Siinä kuullaan kaksi hienoa sooloa yhtyeen johtajalta ja napakan dynaamista rumputyöskentelyä Billy Hartilta. Lähes 15-minuuttinen “Square Time” antaa kaikille yhtyeen jäsenille tilaa näyttää taitojaan ja he pitävätkin kuulijan otteessaan koko matkan alun mietiskelystä svengijaksojen kautta rauhalliseen loppuun. Levyn päättää “Blues at the Square”, juuri oikeassa tempossa kulkeva blues. Kuuntelemisen arvoinen levy.

Ben Besiakov: Aviation (Stunt Records)

Ben Besiakov; piano, Jens Winther; trumpetti, George Garzone; tenorisaksofoni, Ray Drummond; basso, Billy Hart; rummut

Äänitetty 16.10. 1999 Sound On Sound Recording, New York

16.1. 2002


Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.