Kari Ikonen: Impressions, Improvisations and Compositions (Ozella Music, 2020)

Kari Ikonen, Helsinki 2014

Viime vuosina erityisesti hienoilla triolevyillään vakuuttanut pianisti/säveltäjä Kari Ikonen astuu urallaan jälleen uuden harppauksen julkaisemalla ensimmäisen soolopianolevynsä. Levyn nimen Ikonen on poiminut venäläisen taiteilijan Vasily Kandinskin (1866-1944) ajattelusta. Kandiskyn merkitystä korostaa vielä levyn kansikuva, jossa on Kandinskyn litografia “Blue” vuodelta 1922.

Kandinsky jakoi teoksensa kolmeen ryhmään: improvisaatiot syntyvät spontaanisti taiteilijan sisäisestä maailmasta, impressiot ovat taitelijan ulkopuolisesta virikkeestä syntyviä improvisaatioita ja sävellykset tarkoin harkittuja ja suunniteltuja töitä. Ikosen mielestä jaottelu kuvaa hyvin myös hänen musiikkinsa lähtökohtia.

Ikosen soololevyn omintakeisin piirre on musiikissa vahvasti läsnä olevat arabialaisen musiikin vaikutteet. Voidakseen soittaa pianolla arabialaiselle musiikille ominaisia mikrointervalleja Ikonen on kehittänyt erityisen laitteen, maqianon. Sen avulla pianisti voi nopeasti muuttaa soittimensa viritystä arabialaiselle musiikille sopivaksi.

Kuvassa flyygelin kielien päällä näkyy Ikosen innovatiivinen maqiano. Kuva: Tanja Ahola

Juuri arabialaisille asteikoille pohjautuvat impressiot “Maqtu´ah on maqam rast” ja “Taqsim on maqam saba” ovat pianomusiikkia, jollaista en ole aiemmin misssän kuullut. Edellisellä maqianolla preparoitua melodiaa kannattelee hypnoottinen komppi, joka on äänitetty erikseen pianoa naputtamalla ja hankaamalla. Jälkimmäinen on puolestaan yhtä aikaa kevyt ja surumielinen. Hillitty “Koto” hyödyntää mietiskelyssään japanilaista sävelasteikkoa ja tavoittelee nimensä mukaisesti japanilaisen kielisoittimen soundina.

Ikonen on valinnut levyllä on kaksi sävellystä, joista “Trance Oriental” on dramaattinen ja vahva versio Ikosen trion ilmestyneen “Bright“-levyn (Ozella Music, 2013) originaalista. Ainoa lainakappale on Wayne ShorterinPinocchio“, joka svengaa notkeasti kaikkein lähimmäksi jazzia.

Levyllä on myös joukko pariminuuttisia miniatyyreja, kuten sveitsiläisen taiteilijan Paul Kleen teokseen viittaava “Rausch” ja Kandinskyn maalauksista nimensä saaneet “Blue“, “Violet” ja “Oppressive“. Kuulijan ei tietenkään tarvitse välttämättä tietää tällaisista yhteyksistä musiikin ulkopuolelle ja kaiuttimista kuuluvan musiikin ja maalausten välisen suhteen taitaa tavoittaa vain Ikonen itse, jos hänkään.

Albumin päättää koskettavasti “The Evergreen Earth“, joka pikkuhiljaa hiipuen kuvaa maapallon kauneutta ikään kuin yhä kauemmaksi avaruuteen kiitävän katsoja silmin. Kari Ikosen ensimmäinen soolopianolevy on uusia ulottuvuuksia etsivää musiikkia, johon viittaukset kuvataiteeseen ja eri musiikkikulttuureihin tuovat uusia merkityksiä ja tasoja.

Levy kuuluu tietenkin Valon kuvia -blogi suosittelee 2020 -listalle.

Kari Ikonen: Impressions, Improvisations and Compositions (Ozella Music, 2020)
Kari Ikonen, piano, preparoitu piano, piano+maqiano

Share
Kategoria(t): Jazz Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.