Laulumusiikkia perusohjelmiston ulkopuolelta

Markku Ounaskari

Markku Ounaskari

Amerikkalaiset sävelmät, ”Great American Songbook”, ovat jazzlaulajien perinteistä ohjelmistoa. Eurooppalaiset laulajat ovat kuitenkin vieneet laulujazzia perusohjelmiston ulkopuolelle, minkä nyt esittelyssä olevat kolme eurooppalaista levyä todistavat.

Ounaskari, Heinilä, Willemark, Jormin: Years (Eclipse Music, 2014)

Basisti Anders Jorminin, rumpali Markku Ounaskarin ja saksofonisti/huilisti Kari Heinilän yhteistyö juontaa vuosien taakse, sillä trion levy “Tribus” levytettiin jo vuonna 1999. Kolmikko on aloittanut yhteistyön uudelleen ja mukaan on liittynyt laulaja Lena Willemark. Hänet tunnetaan ruotsalaiseen kansanmusiikkiin pohjautuvasta musiikista, jota jazzin elementit sävyttävät.

Jazzin, kansanmusiikin ja improvisaation palaset loksahtavat kauniisti paikoilleen myös kvartetin uutuudella heti avausraidasta lähtien. “Hans hjärtä” on Willemarkin säveltämä ja alkuvoimaisesti tulkitsema kansanruno, johon voimaa ja vivahteita tuovat rummujen moni-ilmeiset soundit, intensiivinen saksofoni sekä Jorminin jousella ja näppäillen soittama basso.

Kvartetti kokoaa jazzin ja pohjoisen surumielisyyden palasista koskettavan ja monin paikoin yllättävän perinteisesti svengaavan levyn.

Nils Landgren: Eternal Beauty (ACT Music, 2014)

Ruotsalaisen pasunisti/laulaja Nils Landgrenin tunnetuin yhtye on Funk Unit, joka yhdistää samaan keitokseen jazzia ja mustan musiikin groovea. Uusi balladilevy ”Eternal Beauty” on kuitenkin tyyliltään lähempänä popmusiikkia kuin jazzia tai tanssirytmejä.

Levyn avaa Landgrenin oma ”Love Of My Life”, jonka jälkeen kuullaan mm. Brother Four -lauluyhtyeen ”Green Fields”, George Harrisonin ”Isn´t It A Pity” ja Tina Turnerilta poimittu ”We Don´t Need Another Hero”. Landgrenin omaperäisen käheä lauluääni ja jazzmuusikoista koostuva yhtye yhdistävät eri lähteistä lainatun materiaalin kiinteäksi kokonaisuudeksi.

Yhtye, johon kuuluvat mm. saksalainen pianisti Michael Wollny ja ruotsalainen basisti Lars Danielsson, suoriutuu hidastempoisesta ohjelmistosta taidokkaasti ja pienetkin yksityiskohdat viimeistellään tarkasti. Tyylikkäästä toteutuksesta huolimatta ”Eternal Beauty” maistuu lopulta yksiulotteiselta, enemmän tuotteelta kuin eletyltä.

Norma Winstone: Dance Without Answer (ECM, 2013)

Brittiläinen laulaja Norma Winstone aloitti uransa jo 1960-luvulla esittämällä amerikkalaisia standardeja, kuten niin monet jazzlaulajat ovat tehneet. Winstonen tie eteni pian kuitenkin kokeelliseen suuntaan ja hän käytti ääntään instrumenttina muiden joukossa mm. Azimuth-yhtyeen jäsenenä.

Winstonen uusin yhtye on trio italialaisen pianisti Glauco Venierin ja saksalaisen saksofonisti-klarinetisti Klaus Gesingin kanssa. ”Dance Without Answer” on trion kolmas levy, jonka ohjelmisto on peräisin musiikkimaailman eri puolilta. Trion omien sävellysten lisäksi levyllä kuullaan vaikkapa Madonnan ”Live To Tell”, Tom Waitsin ”San Diego Serenades” ja Harry Nilssonin tunnetuksi tekemä ”Everybody´s Talkin´”.

Norma Winstonella on kypsän tumma lauluääni, jonka ympärille kuulas piano ja ilmeikäs bassoklarinetti kietoutuvat. Trion keskittynyt tulkinta ja pelkistetyn säästeliäät eleet muotoilevat lauluista ilmavan kokonaisuuden, jolla ei heikkoa lenkkiä ole.

Julkaistu Pohjolan Sanomissa 18.5.2014.

Juttu oli taitettu mukavasti lehdessä. Katso lehtileike: Pohjoista surumielisyyttä.

2014_landgren
2014_winstone (2)
2014_years
2014_landgren thumbnail
2014_winstone (2) thumbnail
2014_years thumbnail
Share
Kategoria(t): Jazz Avainsana(t): , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.