Tšekkiläinen valokuvaaja Josef Koudelka syntyi 10. tammikuuta 1938, siis hieman ennen toisen maailmansodan mukanaan tuomia mullistuksia. Koudelkan perhe asui Valchovin kylässä, joka sijaitsee Määrissä Brnon pohjoispuolella. Molemmat vanhemmat työskentelivät kotona, jossa äiti Marie Koudelka piti ruokakauppaa ja isä Josef Koudelka ompeli vaatteita läheisen Boskovicen kaupungin tekstiilitehtaalle. Perhe oli roomalaiskatolinen ja uskonnolla oli tärkeä osa elämässä. Niinpä oli selvää, että isä ei koskaan hyväksynyt sodan jälkeen valtaan noussutta kommunistista hallintoa, vaan piti sitä diktatuurina.

Koudelkojen perheystävä, naapurikylän leipuri Dyčka, oli amatöörikuvaaja, jolla oli oma laboratorio kuvien kehittämistä varten. Herra Dyčka opetti nuorelle Koudelkalle valokuvien kehittämisen perusteet, kun tämä oli onnistunut säästämään itselleen ensimmäisen kameransa, bakeliitista valmistetun kaksisilmäisen peiliheijastuskameran.

Vuonna 1952 Koudelka muutti Prahaan ilmailutekniseen kouluun, josta hän myöhemmin siirtyi tekniseen korkeakouluun ja valmistui sieltä insinööriksi. Koudelka lainaili koulukaverinsa Josef Šalekin vanhaa Rolleiflex-kameraa, kunnes isä tuli avuksi ja osti Koudelkalle oman Rolleiflexin. Koudelka kuljetti kameraansa mukanaan joka paikkaan, kuvasi ahkerasti ja osallistui opiskeluvuosinaan ensimmäisiin valokuvanäyttelyihinsä.

Nuori Koudelka oli valokuvauksen lisäksi kiinnostunut myös musiikista ja hän soitti kansanmusiikkiyhtyeissä tšekkiläistä säkkipilliä (dudy). Musiikki vei Koudelkan ensimmäisen kerran länteen, kun hänen yhtyeensä osallistui Italian kommunistisen puolueen järjestämille festivaaleille vuonna 1961. Tällä matkalla hän tutustui kaverinsa kinofilmikameraan ja innostui sen mahdollisuuksista, mutta pystyi hankkimaan oman Exakta-kameran vasta pari vuotta myöhemmin.

Kansanmusiikkijuhlilla Koudelka kohtasi myös romanimuusikoita ja aloitti vuosia jatkuneen kuvausprojektin, jonka tuloksena 1970-luvun puolivälissä julkaistiin Koudelkan tärkeimpiin kuvakokonaisuuksiin kuuluva kirja ”Gypsies”. Kirjan kuvat Koudelka kuvasi pääosin 1960-luvulla Tšekissä, Slovakiassa ja Romaniassa.

Insinööriksi valmistuttuaan Koudelka työskenteli Prahan lentoasemalla ja käytti vapaa-aikansa ja kaikki liikenevät rahansa valokuvaukseen. Lopulta Koudelka hylkäsi leipätyönsä ja aloitti freelance-kuvaajana Divadlo za branou -teatterissa.

Kun Prahan kevät päättyi dramaattisesti Neuvostoliiton ja muiden Varsovan liiton maiden miehitykseen elokuussa 1968, Koudelka kuvasi intensiivisesti miehitystä ja sen nostattamaa vastarintaa Prahan kaduilla. Syntyi Koudelkan ainoa selkeän dokumentaarinen projekti ”Invasion 1968: Prague”, jonka negatiivit salakuljetettiin myöhemmin länteen. Tunnettu kuvatoimisto Magnum julkaisi kuvia aluksi anonyymisti nimimerkillä PP eli Prague photographer. Koudelka tunnustautui dokumentin kuvaajaksi vasta muutettuaan pois kotimaastaan.

Miehityksestä huolimatta Koudelkan sai vierailla Isossa-Britanniassa kaksikin kertaa vuonna 1969. Ensin Divadlo za branou -teatteri pääsi Lontooseen teatterifestivaaleille ja Koudelka kutsuttiin esittelemään kokeellisia teatterikuviaan ja myöhemmin Koudelka pääsi vielä toistamiseen Lontooseen. Tältäkin matkalta hän vielä palasi kotimaahan, mutta kun hän vuonna 1970 sai uuden luvan matkustaa Ranskaan jatkamaan romaniprojektiaan, hän päätti jättää Tšekkoslovakian taakseen ja loikata länteen. Koudelka palasi seuraavan kerran kotimaahansa vasta vuonna 1990, kun samettivallankumous oli kaatanut kommunistivallan.

Lännessä Koudelka eli vuosikausia suoranaista kulkurin elämää ilman vakituista kotia, sillä hän hankki ensimmäisen vakituisen asuntonsa vasta vuonna 1987 Pariisista. Sitä ennen hän asui pitkiäkin aikoja ystävien nurkissa, yöpyi usein makuupussissa Magnumin Pariisin toimiston lattialla tai jopa paljaan taivaan alla kuvausretkillään Etelä-Euroopassa.

Tämä tiivistelmä Josef Koudelkan elämän ensimmäisistä vuosikymmenistä perustuu amerikkalaisen valokuvataiteeseen keskittyvän Aperturen-lehden toimittajan Melissa Harrisin kirjoittamaan tuoreeseen elämäkertaan. Kirja käy läpi Koudelkan elämävaiheet suorasukaisesti peittelemättä tämän ajoittain hyvin originellin elämäntavan mukanaan tuomia ongelmia.

Koudelka toteutti urallaan suhteellisen harvoja, mutta sitäkin pidemmän aikaa vaatineita kuvausprojekteja. Kaikista projekteista syntyi useita näyttelyitä ja kirjoja, joista hän hioi ja muokkasi vuosien aikana useita erilaisia versioita. Työskentelytapa muistuttaa jossain määrin joidenkin rockyhtyeiden täydellisyyteen pyrkivää tapaa työstää musiikkia albumeille.

Romaniprojektin ja vuoden 1968 tapahtumien dokumentoinnin ohella merkittäviä Koudelkan projekteja ovat olleet esimerkiksi panoraamakameralla kuvatut ”Chaos”, Israelin Länsirannalle rakennettua muuria käsittelevä ”Wall” sekä yli kahdenkymmenen vuoden työn tuloksena syntynyt antiikin ajan raunioita käsittelevä ”Ruins”.

Valokuvaajan elämäkerta esittelee luonnollisesti paljon valokuvia, taiteellisen työn lisäksi myös arkisia otoksia sekä Koudelkan että ystävien ja sukulaisten kotialbumeista. Kun teksti on kuitenkin kirjan pääasia, on kuvat usein painettu niin pieneen kokoon, että Koudelkan taiteesta kiinnostuneen lukijan kannattaa hankkia joku varsinainen valokuvateos.

”Next” perustuu Koudelkan muistikirjoihin, kirjeenvaihtoon sekä ennen kaikkea laajoihin haastatteluihin, jotka Harris aloitti haastattelut jo vuonna 2012. Viimeiset keskustelut käytiin koronavuosina etäyhteydellä. Päähenkilön lisäksi Harris on etsinyt käsiinsä suuren määrän Koudelkan sukulaisia, ystäviä ja työtovereita eri puolilta maailmaa. Myös Koudelkan kolme lasta ja heidän äitinsä pääsevät kertomaan omat näkökulmansa.

Harris kirjoittaa haastatteluista usein minä-muodossa, mikä vie lukijan ikään kuin elämäkerran tiedonhankinnan reaaliaikaiseksi osallistujaksi. Syntyy eloisa kuvaus omaperäisen taiteilijan omintakeisesta ja valokuvauksen täyttämästä elämästä.

Yksityiskohta paikalleen – Jarabina, Slovakia 1963

”Next” kertoo totuuden valokuvasta, jonka Koudelka otti vuonna 1963 Jarabinan kylässä Slovakiassa. Jännittävä kuva päätyi amerikkalaisen valokuvahistorioitsijan John Szarkowskin kirjaan ”Looking at photographs”, jossa kirjoittaja väittää kuvan esittävän teloitettavaksi kuljetettavaa rikollista. Vaikka 1960-luvun Tšekkoslovakia oli kaikkea muuta kuin oikeusvaltio, väite on tuntunut epäuskottavalta enkä jaksanut uskoa julkisen teloituksen mahdollisuuteen.

Kirja oikaisee Szarkowskin väärän käsityksen kuvaushetken olosuhteista. Tilanne on toki vakava, mutta kyse ei ole teloituksesta, vaan tappoon johtaneen tapahtuman rekonstruktiosta. Poliisi oli tuonut tappajan takaisin rikospaikalle, jossa tapauksen vaiheet käytiin läpi oikeudenkäyntiä varten. Kuvan mies tuomittiin naisen taposta vankilaan, josta hän vapautui tuomion kärsittyään. Kun Koudelka pääsi 1990-luvulla takaisin kotimaahansa, hän palasi ”Gypsies”-kirjan kuvauspaikoilla ja jopa tapasi miehen. Kohtaaminen sai yllättävän lopun, sillä mies suorastaan ilahtui nähtyään oman kuvansa nuorena rikollisena.

Koudelkan kameroista

Elämäkerta käsittelee varsin niukasti valokuvauksen tekniikkaa. Kirjasta löytyy kuitenkin tietoa pimiötyöskentelystä, pinnakkaisvedosten käytöstä, kirjojen painamisesta ja tietenkin Koudelkan vuosien varrella käyttämistä kameroista. Kokosin alle listan kameroista:

1. 1950-luku – bakeliitista valmistettu kaksisilmäinen peiliheijastuskamera
2. 1956 – Rolleiflex, kaksisilmäinen peiliheijastuskamera
3. 1963 – Exakta-kinofilmikamera
4. 1970 – kaksi Nikonin järjestelmäkameraa + 28 mm, 35 mm ja 50 mm linssit, Koudelka hankki nämä laitteet Tšekistä ennen loikkaamistaan länteen.
5. 1971 – Leica + 35 mm ja 50 mm linssit, Koudelka luopui nopeasti Nikoneista ja siirtyi kuvajournalistien suosiman Leican käyttäjäksi
6. 1986 – panoraamakamera, johon Koudelka siirtyi ihmisen jälkiä Ranskan maisemassa tallentaneen projektin yhteydessä. Kirjassa ei mainita kameran merkkiä, mutta netistä löytämäni tiedon mukaan se olisi ollut Fuji 617.
7. 2012 – Koudelka siirtyi digiaikaan, kun hän sai käyttöönsä Leican Koudelkaa varten panoraamakameraksi muokkaaman Leica S2:n.

Lue lisää: The Inside Story of Josef Koudelka’s Groundbreaking Career; Melissa Harris kertoo Aperture-lehden haastattelussa kirjastaan.