Toimittaja ja tietokirjailija Mikko Mattlarin elämäkerta pianisti, säveltäjä ja kapellimestari Olli Ahvenlahdesta perustuu laajoihin haastatteluihin, joita kirjoittaja teki Ahvenlahden kanssa. Vuoden 2022 alkupuolella alkaneita haastatteluja kertyi viimein yli viisikymmentä tuntia. Ahvenlahti sai siis oman äänensä kuuluville kirjassa, joka kertoo pianistin elämänvaiheet syntymästä (6.8.1949) aivan viime aikoihin saakka.
Olli Ahvenlahti on vahvasti maahanmuuttajataustainen. Hänen isänpuoleiset isovanhempansa olivat Venäjältä Helsinkiin bisnesmahdollisuuksien perässä muuttaneiden kauppiaiden jälkeläisiä. Äidin puolella sukujuuret ulottuvat osaksi Norjaan, sillä äidin isä oli Norjasta Kotkaan muuttaneiden sahatyöläisten poika.
Ahvenlahden isä Igor Andrejeff muutti nimensä Ahvenlahdeksi vuonna 1941, sillä sota-ajan upseerikoulutuksessa venäläinen sukunimi tuntui kiusalliselta. Helpompaa elämää valtakulttuurin katveessa tavoitellen antoi Igor Ahvenlahti kastaa kaikki kolme lastaan luterilaisen kirkon jäseniksi. Kun kaikkia juhlia kuitenkin vietettiin suvun ortodoksisten perinteiden mukaisesti, liittyi Ahvenlahti 1990-luvulla ortodoksisen kirkon jäseneksi.
Vaikka Ahvenlahden äiti, Irja Ahvenlahti, oli kouluttautunut Sibelius-Akatemiassa musiikinopettajaksi, hän ei kuitenkaan työskennellyt opettajana, vaan jäi kotirouvaksi hoitamaan lapsia ja taloutta. Musiikki oli tärkeä osa perheen elämää, sillä äiti lauloi kirkkokuorossa ja isä kuunteli niin amerikkalaisia jazzlevyjä kuin venäläistä musiikkia.
Niinpä ei ollut ihme, että Olli aloitti pianotunnit jo seitsemänvuotiaana. Myöhemmin opinnot jatkuivat Sibelius-Akatemian nuoriso-osastolla, mikä toi mukanaan velvollisuuden säestää virsiä koulun aamuhartaudessa. “Jumituin siihen seitsemäksi vuodeksi ja jouduin säestämään virsiä joka helkkarin aamu.”
Lukion jälkeen Ahvenlahti pääsi opiskelemaan sekä yliopistossa englantia että musiikkia Sibelius-Akatemian kirkkomusiikkiosastolla. Ahvenlahdesta ei tullut englannin opettajaa eikä kanttoria, vaikka hän tekikin pari vuotta osa-aikaisia kanttorin töitä Herttoniemen seurakunnassa. Sen sijaan kouluaikoina alkanut innostus jazziin vei mukanaan ja muut opinnot jäivät kesken.
Ahvenlahden ensimmäinen oikea oma jazzyhtye syntyi yhdessä kitaristi Hasse Wallin ja basisti Make Lievosen kanssa. Wallin kautta Ahvenlahti pääsi myös studioon Pekka Strengin “Kesämaan” levytyksiin vuonna 1972 ja “Puutarhassa”-kappaleelle tallentui ensimmäinen Ahvenlahden levyttämä improvisoitu pianosoolo.
Juuri 1970-luvulle sijoittuvat Ahvenlahden uran alkuvaiheet ja ensimmäiset askeleet ammattimuusikkona olivat minulle kirjan antoisinta luettavaa. Ajanjaksoon sisältyvät mm. ensimmäiset omat albumit, fuusiojazzyhtyeet Unisono ja Group, vuodet UMO:n pianistina sekä pitkään jatkuneen yhteistyön alkaminen Vesa-Matti Loirin kanssa. Myös lukuisat matkat ulkomaille, erityisesti Neuvostoliittoon, ovat jännittäviä kurkistuksia menneeseen maailmaan.
Kirjan loppupuolelle Mattlar tallentaa tarkasti ja tunnollisesti Ahvenlahden hämmästyttävän monipuolisen ura käänteitä, joihin kuuluu vaikkapa laaja työ televisioviihteen parissa sekä MTV:ssä että Ylellä. Merkittävää oli myös pitkä työrupeama Ylen kapellimestarina, joka vei Ahvenlahden Euroviisujen keskeiseksi taustahahmoksi. Loppua kohden kirjan jännite laskee, kun toisiaan seuraavien työtehtävien kuvaamisesta syntyy hieman luettelomainen vaikutelma.
Kokonaisuutena “Olli Ahvenlahti, piano” on sujuvasti kirjoitettua kertomus pianisti, säveltäjä ja kapellimestari Olli Ahvenlahden elämästä. Samalla syntyy ajankuva suomalaisen jazzin, elokuvan, viihdemusiikin ja tv-viihteen maailmasta 1960-luvulta nykypäiviin saakka. Ansiokas elämäkerta liittyy muiden viime vuosina ilmestyneiden suomalaisen jazzin keskeisten hahmojen elämästä kertovien kirjojen joukkoon.
Mikko Mattlar: Olli Ahvenlahti, piano (Docendo, 2023)
Olen aiemmin esitellyt Valon kuvia -blogissa Eero Koivistoisen viime ilmestyneet muistelmat “Lennosta kii!”, Hannu Luntialan “Jazzia Jumalan armosta. Juhani Aaltosen tarina” (2017)sekä Lassi Markkasen kirjan “Reiska Laine – jazzin käsityöläinen” (2018). Kirjahyllyssä on vielä jo vuonna 2003 ilmestynyt Paroni Paakkunaisen muistelmakirja “Baron”, joka jostain kumman syystä on jäänyt kokonaan lukematta.
Kiinnostaako jazzkirjat?
Jos jazzia käsittelevät kirjat kiinnostavat, klikkaa itsesi Jazzkirjahyllyn äärelle. Sieltä löydät jazzia käsitteleviä kirjoja, jotka olen itse joskus lukenut.
Vastaa