Dalindèon uuden viisiraitaisen, noin kaksikymmentä minuuttia kestävän EP:n syntyyn vaikutti yhtyeen johtajan Valtteri Laurell Pöyhösen kiinnostus globaalin rahatalouden ja asekaupan kaltaisiin nykyajan ongelmiin. Vakavat aiheet ovat vakavoittaneet ja tummentaneet yhtyeen aikaisemmin jopa riehakkaita äänenpainoja. Hitaasti hiipivä ja painostava “Follow the Dark Money pt.2” ja Jimi Tenorin vierailevan saksofonin hallitsema “Merchants of Misery” nousevat esille erityisen painokkaina kommentteina.

Dalindèo: Dark Money (Suomen Musiikki, 2020)
Valtteri Laurell Pöyhönen, kitara, kosketinsoittimet, Jose Mäenpää, trumpetti, Pope Puolitaival, tenorisaksofoni, huilu, Pekka Lehti, basso, Rasmus Pailos, lyömäsoittimet, elektroniikka, Jaska Lukkarinen, rummut + Jimi Tenor, tenorisaksofoni, Didier Selin, elektroniikka

Myös Mia Simanainen tiivistää sanottavansa tavallista lyhyempään, vajaan puolen tunnin mittaan levyllään, joka keskittyy Helvi Juvosen (1919-1959) runoihin. Kirjailijana Juvonen kuuluu perinteisen lyriikan sodanjälkeisen ajan uudistajiin. Vanhan ja uuden välimaastossa liikkunut sekän luonnosta ja uskonnollisista teemoista kirjoittanut Juvonen sairasteli paljon ja hänen uransa päättyi ennenaikaiseen kuolemaan.

Simanainen ja levyn äänisuunnittelija Joonas Outakoski ovat koonneet tiiviin ja vaikeasti valmiisiin lokeroihin mahtuvan ääniteoksen, joka yhdistää omaperäisesti laulua, runoja, erilaisia efektejä sekä luonnon ja arkisen elämän ääniä. Simanaisen upean laulun ja kiehtovan moni-ilmeisen äänimaiseman yhdistelmä avautuu pienistä yksityiskohdista huikaiseviin korkeuksiin, kuten myös Juvosen lyriikka kohoaa yksinkertaisista luontohavainnoista äärettömään saakka.

Mia Simanainen: Soi Helvi Juvonen (Mia Simanainen, 2020)
Mia Simanainen, laulu, Joonas Outakoski, äänisuunnittelu

Kun yhtyeen kokoonpano on kaksi saksofonia, basso ja rummut, ajatukset vievät väistämättä free jazzin suuntaan. Ja pari vuotta sitten perustettu Superposition todellakin puhuu monella tapaa nimenomaan free jazzin kieltä. Esimerkeistä käyvät vaikka sähäkkä avauskappale ”Antiplace” ja sen saksofonien huuto tai heti seuraavana kuultava ”Bilawal”, jota Olavi Louhivuoren rumpujen väsymättä vyöryvä energia kuljettaa. Free jazzin perinteeseen viittaa myös ”Miimo”, jolla erilaiset rapinat ja kolinat luovat tilaa saksofonien ympärille kuten Art Ensemble of Chicagolla oli tapana tehdä.

Särmikäs free jazz on kuitenkin vain yksi osa Superpositionin musiikkia. Suuremman osan levystä valtaavat rauhallisen levolliset kappaleet, joilla yhtye hiljentyy koskettavien melodioiden äärelle, kuten Adele Sauroksen ja Linda Fredrikssonin saksofoneilla herkästi muotoilema ”Ballad No.3”. Lisälämpöä levylle tuovat vielä harras välisoitto ”Choral”, surumielisen levolliset päätösraidat “For The Fallen” ja ”March”. Levyn pisin raita (lähes kahdeksan minuuttia) “Wasteland” ehtii yhdistää samaan dramaattiseen tarinaan sekä särmää että lyyrisyyttä.

Superposition on epäilemättä eräs viime vuosien jännittävimmistä uusista jazzyhtyeistä Suomessa (ja miksei laajemminkin). Kvartetin debyyttilevy niin kypsä ja varmaotteinen näyttö, että yhtyeen ura jatkuu niin konserttilavoilla kuin studiossakin.

Superposition: Superposition (We Jazz, 2020)
Adele Sauros, Linda Fredriksson, saksofonit, Mikael Saastamoinen, basso, Olavi Louhivuori, rummut

Pianisti Kari Ikosen ja saksofonisti Manuel Hermian johtama Orchestra Nazionale della Luna on kansainvälinen yhtye, sillä sen muusikot tulevat Suomesta, Belgiasta ja Ranskasta. Ikosen merkittävän panoksen takia lasken yhtyeen toisen levyn (vai lasketaanko myös ranskalaisen Ajmi-klubin vain digimuodoissa julkaisema konserttiäänite mukaan?) tässä kotimaiseksi jazziksi. “There´s Still Life On Earth” muistuttaa sikäli Dalindèon uutuutta, että sekin ottaa musiikillista kantaa ihmiskunnan suuriin kysymyksiin. Esimerkiksi “Ecocracy” ja “Melting Poles” viittaavat jo nimillään ilmastonmuutokseen.

Yhtye kantaa taiteilijan vastuuta ja kehittää musiikkiaan etsimällä uusia ilmaisutapoja. Orchestra Nazionale della Luna tavoittaa uutta ja omaa ilmettä, vaikkapa kun Ikosen soittaman moog-syntetisaattorin soundi kietoutuu osaksi muuten akustisen yhtyeen soundia. Uusia näkökulmia yhtye hakee myös arabialaisen musiikin asteikoista (maqam), joita varten Ikonen on kehitellyt pianoon lisälaitteen maqianon. (Katso postauksen lopusta on video maqianon käytöstä).

Arabilaisvaikutteiset “Al Bahr” ja “Al Qamar” ovat levyn kohokohtia. “Al Bahr”, suomeksi meri ja erityisesti Välimeri, on surulaulu Eurooppaa ja Pohjois-Afrikkaa antiikin ajoista yhdistäneen meren muuttumisesta pakolaisten hautapaikaksi. Intialaisen bansuri-huilun sävyttämä “Al Qamar” (Kuu) on puolestaan syntynyt Maan aavikoitumisen synnyttämästä huolesta.

Vaikka kuulijalle jää täysi vapaus tulkita instrumentaalimusiikkia oman mielensä mukaisesti, esittää Orchestra Nazionale della Luna tuoreen jazzinsa niin päättäväisesti, että sen painokkuus ei jää kenellekään epäselväksi. “There´s Still Life On Earth” on siis poikkeuksellisen intensiivisesti soitettua jazzia, omintakeinen yhdistelmä herkkyyttä ja vimmaa.

Orchestra Nazionale della Luna: There´s Still Life On Earth (BMC Records, 2020)
Manuel Hermia, saksofoni, huilu, bansuri, Kari Ikonen, piano, moog, Sébastien Boisseau, basso, Teun Verbruggen, rummut

Lisäsin kaikki esillä olevat levyt vuoden 2020 kuuntelusuositusten listalle. Katso, mitä kaikkea listalla jo on: “”.

Kari Ikonen plays maqam Bayati on grand piano