Levyhyllystä 8 – Ralph Peterson´s Fo´tet: Ornettology (Blue Note, 1991)

Rumpali Ralph Petersonin Fo´tet on kokoonpanoltaan tavanomaisesta jazzyhtyeestä poikkeava, erinomainen kvartetti. Yhtyeenjohtajan ja basisti Melissä Slocumin kompin päälle soolojaan punovat klarinetisti Don Byron ja vibrafonisti Bryan Carrott, jotka tuovat yhtyeen soundiin kamarijazziin viittaavan vivahteen. Kuitenkin yhtyeen vapautuneen eloisa svengi ja erityisesti Don Byronin notkean klarinetin polttava kiihko nostavat yhtyeen intensiteetin tasolle, jolle kamarijazzissa harvoin ylletään.

Petersonin svengaava, kekseliäs ja yllätyksellisen ilmeikäs rumpujen soitto on loistelias esimerkki siitä, millaista riemua jazzrumpujen soitto voi parhaimmillaan tarjota. Levyn ohjelmisto koostuu lähinnä Petersonin ytimekkäistä sävellyksistä, joiden lisäksi levyllä on vielä jazzklassikot “Iris” (Wayne Shorter), “I Mean You” (Thelonious Monk) ja “Congeniality” (Ornette Coleman).

Hyvin valittujen sävellysten ja soittamisen korkean tason takia “Ornettology” on poikkeuksellisen onnistunut levy, joko oli turhaan hautautunut levyhyllylleni. Valitettavasti vasta Petersonin kuolema sai minut palaamaan musiikin pariin. Levy on julkaistu vain cd:nä, eikä sitä tätä kirjoitettaessa löytynyt Spotifysta.

Ralph Peterson´s Fo´tet: Ornettology (Blue Note, 1991)
Don Byron, klarinetit, Bryan Carrott, vibrafoni, Melissa Slocum, basso, Ralph Peterson, rummut

* * * * * * * * * * * *

Uuden musiikin jatkuva virta uhkaa haudata unohduksiin menneiden vuosien hienot levytykset. Siksi nostan “Levyhyllystä”-sarjassa esille vanhoja suosikkejani ja liitän mukaan noin sadan sanan mittaisen luonnehdinnan levystä. Valitsen poimintoihin cd-julkaisuja, sillä vinyylilevyjä esittelen “Vinyylin viehätys” -sarjassa.


Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.