Raahen Rantajatsien tämän vuoden painos oli rakennettu aiemmilta vuosilta tutuista palasista: ohjelmassa kotimaisia kärkinimiä ja ripaus ranskalaisuutta sekä ihmisläheisiä esiintymispaikkoja. Tällä kertaa tarjolla oli varsinkin perjantaina sadetta, joka pakotti siirtämään osan konserteista suojaisempaan paikkaan. Koska aika monella esiintyjällä oli useampi kuin yksi keikka, seuraa raportti enemmän esiintyjiä kuin festivaalin aikajärjestystä. Kuuntelin festivaalin perjantain ja lauantain ohjelman (28.-29.7.2023) lähes kokonaan.

Aloitin Rantajatsit perjantaina iltapäivällä Raahen kirjastosta, jossa kirjailija/joikaaja/aktivisti Niillas Holmberg ja saksofonisti Pauli Lyytinen esittelivät työtään. Pääpaino oli Holmbergin äskettäin Eino Leino-palkinnon saaneessa romaanissa “Halla Helle”. Kiinnostava keskustelu paljasti aukon sivistyksessä, jota paikkaamaan riensin varaamaan “Halla Hellen” omasta kirjastosta. 

Lyytinen ja Holmberg improvisoivat taiteilijatapaamisen lopuksi lyhyen joiku – saksofoni -dueton. Se antoi hieman esimakua illan esityksestä Ruiskuhuoneen ulkolavalla, jossa duon joikua, runoja, saksofonia ja elektroniikkaa yhdistävä esitys virtasi rauhallisesti ja maalaili levollisia maisemakuvia.

Lyytinen jatkoi samoissa luonnonläheisissä tunnelmissa myös lauantaiaamun soolokonsertissa, joka jouduttiin siirtämään kostean sään takia puistosta teatterin lavalle. Lyytinen soitti syksyllä We Jazzilla ilmestyvän uuden albuminsa materiaalia sekä yhdisteli ennalta äänitettyjä luonnonääniä ja paikan päällä rakennettuja taustoja tenorisaksofoninsa suoraan soundiin. Koskettavin hetki oli kuitenkin pelkällä saksofonilla soitettu isoisän muistolle omistettu virsimäinen melodia.

Virolaisen kitaristin Jaak Sooäärin, armenialaistaustaisen basistin Ara Yaralyanin ja rumpali Markku Ounaskarin trio toimi festivaalilla eräänlaisena house bandina ja vastasi myös festivaalin päättäneistä jameista. Trio on soittanut yhdessä jo vuodesta 2016 saakka, mikä kuuluu yhtyeen toimivassa yhteissoitossa. Yhtyeellä oli festivaaleilla kaksi keikkaa, joista jälkimmäistä Langin kauppahuoneen salissa pääsin kuuntelemaan (ja kuvaamaan). Trio soitti sateen takia pihamaalta sisälle siirretyssä konsertissa etupäässä tänä vuonna ilmestyneen kolmannen “Zula”-albuminsa materiaalia, josta esimerkiksi Bachin musiikkiin perustuvat muunnelmat jäivät mieleen.

Harvoin jazzfestivaaleilla pääsee hyppäämään Bachista György Ligetiin. Raahessa tällainen oli kuitenkin mahdollista, sillä pian Sooäärin trion jälkeen Raahen kesäteatterin lavalla esiintyi ranskalainen duo Emile Parisien ja Roberto Negro. He esittivät saksofonille ja pianolle sovitetun version Ligetin ensimmäisestä jousikvartetosta ”Métamorphoses nocturnes”. Äkkiseltään voisi kuvitella, että tältä pohjalta syntyisi älyllisen kuivakasta musiikkia, mutta duon esitys oli kaikkea muuta. Duon virtuoosimainen konsertti oli festivaalin kohokohta ja intensiivinen, energinen ja myös mukavasti humoristinen esitys vangitsi kuulijan äärelleen. Tunnen ohuesti Ligetin musiikkia, mutta kuuntelin Keller Quartettin ECM-version konsertosta. Kuuntelun perusteella vaikutti siltä, että duo onnistui hienosti siirtämään jousien levottoman energian jazziksi.

Keväällä ilmestyi Selma Savolaisen erinomainen levy “Horror vacui“, jolle Savolainen oli koonnut erittäin hienon yhtyeen. Jostain syystä yhtye pääsi esittämään levyn materiaalina livenä ensimmäisen kerran vasta nyt Raahen perjantai-illan aloittajana. Ehkä Savolaisen musiikki liikkuu sen verran valtateiden ulkopuolella, että sille löytyi paikka vasta Raahen festivaaliohjelmassa, joka välttelee kaikkein ilmeisimpiä valintoja. Yhtye esitti “Horror vacuin” musiikkia Raahen teatterin ulkolavalla synkkien pilvien alla ukkosen jyrähdysten ja reippaan sadekuuron saattelamana, mikä oli linjassa albumin tummien tunnelmien kanssa.

Savolainen esiintyi toisen kerran lauantaina koko perheen ilmaiskonsertissa, jossa myös Dj Bunuel oli lavalla levyineen ja levysoittimineen. Raahelainen tanssija ja tanssinohjaaja Susanna Kinnunen innosti lapsia liikkumaan lavan eteen. Siinä syntyi ilmeisen vahingossa koskettava hetki, kun pienten lasten liikkumisen ja esiintymisen ilon taustalla soi Savolaisen ja Bunuelin Luxus-orkesterin versio David Bowien traagisesta avaruuskertomuksesta “Space Oddity”.

Selma Savolainen pääsi lavalle vielä kolmannen kerran lauantain Ruiskuhuoneen konsertissa, kun hän korvasi muutamalla kappaleella rap-artisti Hannibalin Hot Heros -yhtyeen solistina. Lyhyestä varoitusajasta huolimatta laulajan ja yhtyeen yhteispeli sujui luontevasti. Savolainen esitti (ainakin) yhden laulun Hannibalin ja Hot Herosin levyltä sekä omia suomenkielisiä. lakonisesti elämää tarkkailevia lauluja. Hot Herosin toinen vieras oli kitaristi Tuomo Dahlblom, jonka intensiivinen progekitara kohosi välillä valtavan vaikuttaviin korkeuksiin.

Hot Heros oli esiintynyt jo aiemmin illalla yhdessä pianisti Iro Haarlan kanssa teatterin lavalla. Haarlan ja Hot Herosin yhteiseltä “Vodjanoi” -levyltä mieleen painuneet melankolisen melodiset “Kullankaivajan blues” ja “Niin on kehto tyhjillään” sekä Sami Sippolan paljas saksofoni koskettivat myös liveversioina.

Lauantain vakuuttavimman konsertin tarjoili Timo Lassy Trio, joka esitti notkeasti svengaten lähinnä trion pari vuotta sitten ilmestyneen albumin musiikkia. Kuten hienon jazzyhtyeen kuuluukin, punoo Timo Lassy Trio elastisen vuorovaikutuksen verkon, joka antaa tilaa kaikkien yhtyeen jäsenten soolosuorituksille. Olli Ahvenlahden keikalle matkalla ollut Ville Herrala soitti muutamalla kappaleella myös sähköbassoa, joka yleisöäänestyksen tuloksen perusteella saattaa jatkossa laajentaai trion soitinvalikoimaa. 

Mainitsematta on vielä perjantain tihkusateisen myöhäisillan Arppa, jonka keikasta kuuntelin vain muutaman kappaleen. Arpan keulahahmo Aaro Airola kirjoittaa arkielämän ilmiöitä osuvasti tarkkailevia lauluja, joita hän laulaa vähäeleisesti taitavan pikkuyhtyeen säestyksellä. Ilta oli kuitenkin sen verran kylmä, että jätin keikan kesken ja siirryin majapaikan lämpimään. Kesken jäivät myös lauantai-illan jamit, jonka aluksi soitettiin pari Monkia sekä “Body and Soul” ja “Caravan”. Kahden rumpalin (Ounaskari ja Hot Herosin Janne Tuomi) ja kahden kitaran (Sooäär ja Dahlblom) kiidättämänä karavaani kulki niin mukavasti, että en uskonut parempaa enää olevan tulossa ja julistin festivaalin osaltani siinä vaiheessa päättyneeksi.

Näin Rantajatsit tarjosi jälleen juuri sitä, mitä lupaakin, siis laatu edellä valittua musiikkia intiimissä ympäristössä, jossa yleisö pääsee seuraamaan läheltä esiintyjiä ja taiteen luomista.

Palaan tämän vuoden Rantajatseille vielä uudelleen, sillä valmisteilla on vielä postaus festivaaleilla kuvaamistani valokuvista.

Lisätietoja Rantajatsien nettisivuilla: Raahen Rantajatsit.