Eilen (23.11.2013) paljastettiin Torniossa Pekka ja Teija Isorättyän veistos, teräsobeliski ”Särkynyt lyhty”. Veistoksen sijainti on keskeinen, kaupungin ytimessä, Tornionjoen rannassa Nordbergin möljällä.

Veistoksen aihepiiri on julkiseksi taideteokseksi piristävän raikas. Obeliskin kyljessä on torniolaisen kylähullun Kalkkimaan papin muotokuva ja Terveet Kädet-bändin levykannesta lainattu kaasunaamariin varustautunut hahmo. Lisäksi obeliskista löytyy pontikkapannu ja osia Lapin Kullan tehtaan kuljetushihnasta.

Minulla ei ole koskaan ollut läheistä suhdetta punkrockiin. Muistan kyllä punkin esiinnousun 1970-luvun lopulla, mutta en silloin innostunut siitä. Kuuntelin sen sijaan silloisia suosikkejani Bob Dylania, Neil Youngia, Wigwamia ja aloittelin jazziin tutustumista.

Terveet Kädet ja Läjä Äijälä olivat toki niminä tuttuja, mutta kuuntelin bändin musiikkia YouTubesta ensimmäisen kerran vasta nyt syksyllä, kun lehdissä alkoi olla juttuja obeliskin pystyttämisestä.

Yhtyeen kapina tyyliin ”Pissa ja paskaa” tai ”Vedän käteen” vaikuttaa ohuelta ja keskenkasvuiselta. Aggressiivisen rankat ja kestoltaan lyhyet kappaleet tuntuvat musiikillisesti yksiulotteisilta. Niillä on minulle sama vaikutus kuin dixieland jazzilla ja suurella osalla ns. bluesia; vartin kuuntelu kerrallaan riittää.

Toisaalta ulosteiden ja seksin värittämä estetiikka muistuttaa Kalervo Palsan taidetta ja noise-rutistukset tuovat mieleen John Zornin Naked Cityn musiikin. Lisäksi yhtye on toiminut, eri kokoonpanoissa toki, yli kolmekymmentä vuotta ja vaikuttanut omalla alallaan kansainvälisesti, mikä ei ole lainkaan turha saavutus.

”Särkynyt lyhty” on mielestäni onnistunut veistos. Siinä seisoessaan se jopa herättää ajatuksia. Sen viesti on positiivisella tavalla ristiriitainen; valtakulttuurin julkisin varoin nostetaan esille syrjässä olleita asioita ja punkrockin kapina muuttuu koko kaupungin omaisuudeksi.

Lue lisää:
Kevät on tullut Tornioon; Terveet Kädet ja obeliski Noise.fi-sivuilla