Avainsana: jazzlevyt
-

Marilyn Crispell, Anders Jormin: Memento (ECM, 2026)
Vaikka pianisti Marilyn Crispellin ja basisti Anders Jorminin yhteys ulottuu yli kolmenkymmenen vuoden taakse, on ”Memento” heidän ensimmäinen duoalbuminsa. Taustalla on toki yhteisiä levytyksiä, sillä Crispell on soittanut Jorminin kanssa ainakin konsertissa äänitetyllä triolevyllä ”Spring Tour” (Alice Musik, 1995) ja Jorminin kirkkomusiikkilevyllä ”In Winds, In Light” (ECM, 2004). Crispellin ja Jorminin välinen musiikillinen yhteys on…
-

Thilia Tamminen & Tuomo Uusitalo: I Wonder (omakustanne, 2026)
Pianisti Tuomo Uusitalo on ollut tässä blogissa esillä sekä soololevynsä että Tuomo Uusitalo Trion ja sen hienojen albumien ansiosta. Nyt Uusitalo laventaa taiteilijakuvaansa julkaisemalla laululevyn yhdessä laulaja Thilia Tammisen kanssa. Tamminen on itselleni aivan uusi nimi, joka on esiintynyt yli kymmenen vuoden ajan pääkaupunkiseudulla erilaisissa yhtyeissä ja teatteriproduktioissa sekä toiminut laulunopettajana. Kaksikon ensimmäinen albumi ”I…
-

Lexingtone: Hard Bop Tango (Prophone Records, 2026)
Vuonna 2017 perustetun ruotsalais-suomalainen Lexingtone-kvartetin nimi viittaa legendaarisen Blue Note -levy-yhtiön toimiston osoitteeseen 767 Lexington Avenue. Kvartetti hakeekin innoitusta 1960-luvun New Yorkin jazzista ja erityisesti Blue Noten klassikoista. Debyyttilevynsä “Hypto Krypto” (Stockholm Jazz Records) kvartetti julkaisi vuonna 2019 ja vuonna 2022 ilmestynyt EP-levy ”Playhouse” on kuunneltavissa vain digitaalisilla alustoilla. Helmikuussa 2026 ilmestyvällä kolmannella albumillaan ”Hard Bop…
-

Hatka: Quartet (Mustik Motel, 2026)
Hatka on free jazz -trio, jossa soittavat saksofonisti Alan Wilkinson, basisti Darin Gray ja rumpali Janne Tuomi. Brittiläinen Wilkinson on ollut vuosikymmeniä aktiivinen Lontoon vapaan improvisaation kentällä sekä muusikkona että organisoimalla klubitoimintaa. Hänen yhteistyökumppaneitaan ovat olleet vaikkapa kitaristi Derek Bailey ja saksalainen saksofonisti Peter Brötzmann. Suomeen asumaan asettunut yhdysvaltalainen Darin Gray on liikkunut avantgarden, improvisaation…
-

Quartet Ajaton: Fin (Mia Simanainen, 2026)
Kielitoimiston sanakirjan mukaan sana ”ajaton” tarkoittaa samaa kuin ”muodista tms. ajallisista vaihteluista riippumaton”. Määritelmä kuvaa osuvasti Quartet Ajatonta, jonka omaperäinen kokoonpano tuottaa aivan ainutlaatuisen yhtyesoundin. Siinä kohtaavat täysin sulassa sovussa ikiaikainen laulu, klassinen sello, argentiinalainen bandoneón sekä analoginen moog-syntetisaattori. Toistakymmentä vuotta toiminut Quartet Ajaton julkaisee musiikkia harvakseltaan. Debyyttilevy ”Elixir” ilmestyi vuonna 2016 (Eclipse Music) ja…
-

Herb Robertson, Christopher Dell, Christian Ramond, Klaus Kugel: Blue Transient (Nemu Records, 2025)
Amerikkalainen trumpetisti Herb Robertson esiintyi kiertueella Saksassa yhdessä saksalaisten muusikoiden kanssa maaliskuussa 2024. Robertsonin kanssa soitti kolme jo vuosia eri yhteyksissä yhdessä soittaneet vibrafonisti Christopher Dell, basisti Christian Ramond ja rumpali Klaus Kugel. Tuo kahden vuoden takainen kiertue jäi levykannen tietojen mukaan Robertsonin viimeiseksi, sillä hän kuoli vuoden 2024 lopulla 73-vuotiaana. Kiertueelta tallennettu tupla-cd kuuluu…
-

Pauli Lyytisen uutta musiikkia
Yli 25 vuotta kestäneen uransa ja yli kolmenkymmenen levytyksen jälkeen saksofonisti, säveltäjä, improvisoija ja multi-instrumentalisti Pauli Lyytinen on määrätietoisesti asemoinut itsensä taiteellisesti kunnianhimoisen ja kokeellisen ylittävän musiikin tekijäksi, joka monissa projekteissaan huimapäisesti ylittää kaikenlaisia raja-aitoja. Nyt esillä on kaksi tuoretta albumia, joissa molemmissa Lyytisellä on keskeinen rooli. Viime vuoden lopulla ilmestynyt “Naarattu laulu” esittelee Lyytisen…
-

Vuoden valinnat 2025 – 10 + 2 + 2
Vuosi 2025 lähestyy loppuaan ja on jälleen blogin Vuoden valinnat -listauksen aika. Noudatan tämän vuoden listauksessa vuosi sitten päättämääni periaatetta; nostan listalle vain sellaisia levyjä, joita olen esitellyt vuoden aikana blogissa. Listalla levyn nimessä on linkki postaukseen. Valitsin kymmenen uutta levyä, etupäässä kotimaista musiikkia, mutta myös kolme amerikkalaista ja yksi ruotsalainen levy on listalla. Lisäksi…
-

Toftemark/Benack III Quintet: Roadmap (April Records, 2025)
Tarttuvat melodiakoukut, hienostuneet sävelkulut, mukaansatempaava svengi, taitavien muusikoiden ilmeikkäät soolot ja keskinäisen kommunikaation joustava verkosto. Siinäpä aineksia, joista syntyy bebopin, hard bopin ja cool jazzin perinteille rakentuvaa erinomaista nykyjazzia. Kaikista näistä aineksista tanskalais-amerikkalais-suomalainen Toftemark/Benack III Quintet kokoaa yhteen helmikuussa 2025 äänitetyn ensimmäisen albuminsa. Yhtyeen eturivissä puhaltavat tanskalainen saksofonisti Andreas Toftemark ja amerikkalainen trumpetisti/laulaja Benny Bemack.…