Tampere Jazz Happening 2015 – festivaaliraportti

Tämän vuoden Tampere Jazz Happening oli tutussa kuosissaan. Konserttipaikkoina jatkoivat hyviksi havaitut Tullikamarin Pakkahuone ja Klubi sekä viereisen rakennuksen Telakka. Ohjelmapolitiikkakin oli entisellään, kun esiintyjiksi oli poimittu vähintäänkin mielenkiintoisia tai ajatuksia herättäviä esiintyjiä jazzin eri laidoilta ja laitojen ulkopuoleltakin.

Päätin tänä vuonna keskittyä kuuntelemaan vain Pakkahuoneella ja Klubilla. Näin saatoin kuunnella kaikessa rauhassa konsertit kokonaisina ja levoton vaeltaminen Pakkahuoneen ja Telakan välillä jäi kokonaan pois. Olin paikalla festivaalin perjantaina ja lauantaina, joten sunnuntain kiinnostava naisnäkökulma meni valitettavasti minulta ohi.

Ulf Krokfors - Yrjö 2015

Ulf Krokfors – Yrjö 2015

Yrjö 2015 – Uffe Krokfors

Festivaaliennakon Yrjö-arvaukseni ei osunut kohdalleen, mutta basisti Uffe Krokforsin valinta tämän vuoden Yrjö-palkinnon saajaksi oli tietenkin onnistunut valinta myös. Krokfors esitti palkintojenjaon yhteydessä noin puolen tunnin mittaisen setin yhdessä pianisti Iro Haarlan ja rumpali Markku Ounaskarin kanssa.

Setti oli keskittynyt ja kaunis. Hiljaisen mietiskelevää, balladipainotteista musiikkia olisi voinut kuunnella pidempäänkin. Toivottavasti Krokforsin musiikkia saadaan julki myös tällä triokokoonpanolla.

Mats/Morgan Band

Kosketinsoittaja Mats Öbergin ja rumpali Morten Ågrenin persoonallisuudet ja taidot ovat aina olleet Mats/Morgan Bandin keskiössä. Tampereella kvartettikokoonpanossa esiintynyt yhtye soittaa sellaista kovaäänistä jazzin, rockin ja fuusion sekoitusta, joka yleensä jättää minut kuulijana kylmäksi. Nyt kuitenkin kvartetin omintakeinen keitos onnistui vangitsemaan minut äärelleen.

Musiikista syntyi vaikutelma, että jo murrosikäisinä yhteistyönsä aloittaneiden Öbergin ja Ågrenin sopassa oli edelleen vahvasti läsnä murrosikäistä hulvattomuutta sekä hyvässä että pahassa. Suomalainen yleisö oli otettu kiitettävästi huomioon mm. nivomalla historiasta tuttu ääntenlasku ”Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen …” hauskasti osaksi musiikin kudosta.

Omar Sosa & Trilok Gurtu & Paolo Fresu

Kuubalainen pianisti Omar Sosa ja intialainen lyömäsoittaja Trilok Gurtu (trumpetisti Paolo Fresu ei ollut infossa läsnä) painottivat festivaalin tiedotustilaisuudessa, kuinka tärkeää triolle on ylläpitää groovea ja jättää runsaasti tilaa improvisaatiolla. Yhtyeen konsertti vertautui koripallopeliin, sen nopeisiin syöttöihin ja käänteisiin.

Konserttitilanteessa trion luoma musiikki etenikin jäntevästi pallotellen. Musiikilliset ideat siirtyivät salamannopeasti muusikolta toiselle. Tosin Sosan ja Gurtun pitkä ja virtuoosimainen vuorokeskustelu ei ehkä ollutkaan niin spontaani luomus, kuin miltä se näytti. Jazz In Marciac-festivaaleilta tallennettu YouTube-video paljastaa, että keskustelu on jo käyty usein aikaisemminkin. Taidokas ja hauska tuo debatti joka tapauksessa oli.

Omar Sosa viittasi tiedotustilaisuudessa Cecil Taylorin nimiin menevään luonnehdintaan, jonka mukaan piano on kuin 88 viritettyä rumpua. Kyse on tietenkin pianon käytöstä perkussiivisena soittimena, mikä ilman muuta sopi kuvaamaan Sosankin soittoa. Näin Paolo Fresun kontolle jäi trion melodinen osuus Sosan ja Gurtun lyömäsoittimien keskellä. Fresun trumpetin tuttu soundi hehkui siinä välissä kauniina ja melankolisena. Vain Gurtun soittaman rumpusetin turhan voimakas vahvistaminen ihmetytti, liiallisen vahvistuksen myötä kun osa rumpujen soinnin kauneudesta katosi.

Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana

Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana

Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana

Pakkahuoneen lattialta raivattiin osa penkeistä pois ja tilaa tehtiin tanssijoille ennen Ricky-Tick Big Bandin & Julkisen Sanan esitystä. Tanssitila oli tarpeen, sillä big bandin ja rap-artistien yhteistyö svengasi vakuuttavasti ja esityksestä muotoutui Pakkahuoneen illan näyttävä kohokohta. Musiikissa mentiin rapin ja tanssittavuuden ehdoilla jazzin ja improvisoinnin jäädessä taemmaksi. Kokonaisuus, siis big band, rap-kolmikko ja Valtteri Laurell Pöyhösen sävellykset, oli niin rennosti ja valloittavasti toteutettu, että kaltaisenikin tosikon oli pakko nyökytellä hyväksyvästi.

David Murray

David Murray

David Murray Infinity Quartet & Saul Williams

David Murrayn kvartetin ja runoilija, näyttelijä, hip hop -artisti Saul Williamsin yhteinen esitys oli sijoitettu Pakkahuoneen Klubille myöhään yöhön. Mutta kun yhtye pääsi vauhtiin, eivät varhain aamusta alkaneen matka- ja konserttipäivän rasitukset enää painaneet. Yhtye soitti Jazzia isolla alkukirjaimella, vahvasti svengavaa ja tanakkaa tavaraa. Erityisesti rumpali Hamid Drake vakuutti, varsinkin kun pääsin seuraamaan hänen soittoaan aivan vierestä.

Murray oli tutun intensiivinen solisti, Jaribu Shahidin basso kantoi musiikkia leveillä hartoillaan ja pianisti Orrin Evans soitti harkitusti muiden menoa kommentoiden. Saul Williamsin runot ja hip hop sopivat luontevasti yhteen voimakkaan musiikin kanssa. Jazzin ja runouden yhteiselon pitkä perinne sai tässä hienoa jatkoa.

Mats Gustafsson

Mats Gustafsson

Mats Gustafsson Solo

Improvisointi oli hyvin fyysistä työtä Mats Gustafssonin soolokonsertissa, jossa hiki ja sylki roiskuivat. Gustafsson havainnollisti myös, kuinka puhaltaja muovaa abstrakteja ääni ja tila -veistoksia ilman avulla. Konsertti oli hieno ja pidin siitä paljon, mutta samalla en voinut olla pohtimatta, että minkä vaikutuksen jokin melodian pätkä olisikaan kaiken keskellä tehnyt.

Paal Nilssen-Love Large Unit

Rumpali Paal Nilssen-Loven yhtye on todella nimensä veroinen; kaksi rumpalia, kaksi basistia, tuuba, pasuuna, trumpetti, kaksi saksofonia, kitaristi ja päälle vielä kaiken maailman elektroniikkaa. Yhtyeestä lähti parhaimmillaan valtaisa soundi, ajoittain melun rajoillakin liikkuva energiapurkaus. Yhtyeen musiikki ei kuitenkaan ollut pelkkää ääntä ja vimmaa. Sen free jazz oli hyvin kurinalaista ja myllerryksen keskeltä saattoi esille nousta hauraan kauniita melodioita tai hahmottua eteenpäin kurottuva groove. Large Unitin esitys oli vaikuttava ja kuului viikonlopun kohokohtiin.

Stefan Gonzales & Jackson

Stefan Gonzales & Jason Jackson – The Young Ones

The Young Mothers

Pakkahuoneen lauantain ensimmäisen konsertin juoni oli tietenkin esitellä The Thing-trion jäsenten omaa musiikkia. Mats Gustafssonin soolokonsertin ja Paal Nilssen-Loven ison yhtyeen jälkeen sai tietenkin vuoron basisti Ingebrigt Håker Flaten. Hän toi Tampereelle joukon etupäässä Teksasista kotoisin olevia nuoremman polven amerikkalaisia improvisoijia. Yhtyeen amerikkalaisista vain Chicagosta tuleva rumpali Frank Rosaly oli minulle aiemmin tuttu saksofonisti Dave Rempisin levyiltä.

The Young Mothers soitti varsin hurjaa musiikkia, jazzia vietiin välillä jopa punkin tai metallimusiikin suuntiin. Soundi oli raaka, jopa liiankin raaka siinä vaiheessa, kun etupäässä vibrafonia soittanut Stefan Gonzales vaihtoi rumpujen ääreen ja alkoi myös öristä särösoundilla.

Papanosh + Roy Nathanson + Fidel Fourneyron ”Oh Yeah!”

Lauantain toisen konserttijakson avannut ranskalainen Papanosh-yhtye vieraineen kunnioitti Charles Mingusin musiikillista perintöä. Yhtyeen rytmiryhmä basisti Thibault Cellier ja rumpali Jérémie Piazza muodostivat yhtyeen moottorin, joka loi Mingusin omat yhtyeet mieleentuovan syvän svengin.

Mistään suorasta Mingus-kopiosta ei kuitenkaan ollut kyse, sillä Cellierin älykkäät sovitukset lisäsivät kokonaisuuteen eurooppalaista kepeää älyllisyyttä, joka ei lainkaan vähentänyt musiikista ja yhtyeen esiintymisestä hohtanutta lämpöä. Muuta yhtyettä vanhempaan sukupolveen kuuluva amerikkalainen saksofonisti Roy Nathanson toi pelkällä älykön olemuksellaan mukanaan amerikkalaisen jazzin tuulahduksen.

Colin Stetson & Sarah Neufeld

Colin Stetson & Sarah Neufeld

Colin Stetson & Sarah Neufeld

Indie rockin maailmasta (mm. Arcade Fire) tulevat saksofonisti Colin Stetson ja viulisti Sarah Neufeld soittivat minimalistiselle toistolle perustuvan hypnoottisen konsertin, jossa äänentoisto toimi tavallaan kolmantena instrumenttina. Stetson massiivisen bassosaksofonin kanssa oli vaikuttava näky, joka Neufeldin vieressä toi mieleen jopa kaunotar ja hirviö -asetelman. Oudolla tavalla kaunis musiikki oli toki kiehtovaa, mutta lopulta sinänsä kauniit äänimaisemat olivat minun makuuni turhan staattisia.

Ginger Baker

Ginger Baker

Ginger Baker Jazz Confusion

Lauantai-illan päätteeksi festivaalille oli palkittu elävä rocklegenda Ginger Baker yhtyeineen. Baker oli vanha ja väsynyt mies, jo liian vanha ja väsynyt esiintymään. Yhtyeen basisti Alec Dankworth ja lyömäsoittaja Abass Dodoo tekivät toki parhaansa pitääkseen yhtyeen koossa, mutta eivät mitenkään voineet peittää Bakerin hapuilua. Kun myös saksofonisti Pee Wee Ellis oli eläkekunnossa, oli yhtyeen seuraaminen lähinnä kiusallista. Pakko tunnustaa, että yhtyeen pitämän lyhyen tauon jälkeen jätin lopun konsertista suosiolla kuuntelematta. Bakerin yhtye oli ohjelmiston ainoa huti ja näin Pakkahuoneen lauantain konsertti jäi vaille päivän muun tarjonnan arvoista huipennusta.

Share
Kategoria(t): Jazz, Valokuvaus Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.