
Turku Jazz Festival palasi muutaman vuoden kesäajan jälkeen takaisin vanhalle paikalleen kevättalven tienoille. Festivaalivuoden ensimmäinen merkittävä jazztapahtuma oli sikäli poikkeuksellinen musiikkijuhla, että se tarjosi yleisölleen nimensä mukaisesti nimenomaan jazzia.
Turkulaiset todistivat, että jazzfestivaalin ohjelmaa ei ole välttämättä pakko laimentaa esimerkiksi popmusiikilla tai ns. suurilla nimillä. Kulttuurikeskus Logomoon keskittyneet festivaalin pääkonsertit vetivät mukavasti yleisöä, sillä perjantai- ja lauantai-illat olivat molemmat lähes loppuunmyytyjä.
Olin paikalla kuuntelemassa ja valokuvaamassa molemmat Logomon illat. Näin torstain ensimmäiset konsertit jäävät festivaaliraportin ulkopuolelle.
Zenger & Lehtonen
Festivaalin ohjelmaan oli valittu etupäässä kotimaista jazzia. Monipuolinen ohjelma esitteli sekä nuoria kykyjä että jo mittavan uran tehneitä jazzmuusikoita. Ohjelman nuorta laitaa edusti Turku Jazzin vuoden 2018 artistiksi valittu saksofonisti Max Zenger ja kaksi hänen yhtyettään.
Pari levyäkin julkaissut Maxxxtet-kvartetti avasi perjantain Logomon osuuden svengaavalla konsertilla, josta mieleen jäivät erityisesti Zengerin bassoklarinetti ja trumpetisti Tomi Nikun soolot. Lauantaina Zenger johti Globus-yhtyettään, jonka soundimaailmaa Mikael Myrskogin koskettimet ja sähköiset vempaimet laajensivat.
Jussi Lehtonen Band soitti uuden “Move on” -albuminsa materiaalia. Poikkeuksellisen intensiivinen yhtye soittaa todellista energiajazzia, jonka voimakaksikkona toimii Jussi Lehtonen ja saksofonisti Joonatan Rautio, hieman kuten Coltrane ja Elvin Jones aikoinaan. Teemu Viinikaista sijaistanut Sami Linna ei ehkä tuntenut oloaan täysin kotoisaksi yhtyeen kitaristina.
Severi Pyysalo 50 vuotta
Vibrafonisti Severi Pyysalo täytti viime vuoden lopulla 50 vuotta. Merkkipäivää juhlistettiin peräti kahdella tavallista näyttävämmällä konsertilla. Perjantai-illan vieraita olivat taaperoikäiselle Pyysalolle ensimmäiset rumpukapulat lahjoittanut Reiska Laine, Pyysalon ensimmäinen työnantaja Antti Sarpila sekä pitkäaikainen yhteistyökumppani Jukka Perko.

Lämpimästi ajan ja elämän kulkua väliin huumorillakin käsitellyt ilta päättyi pysäyttävästi, kun Vesa-Matti Loiri lauloi Eino Leinon “Elegian” riipaisevan loppusäkeen: “Rotkoni rauhaan kuin peto kuoleva hiivin”. Eipä sen jälkeen voinut muuta, kuin nousta muun yleisön mukana antamaan aplodeja seisaaltaan käsin.
Lauantain toinen juhlakonsertti toi yhteen Pyysalon ja Turun filharmonisen orkesterin, jota johti Riku Niemi, pitkäaikainen Pyysalon yhteistyökumppani hänkin. Pyysalo oli sovittanut orkesterille ja jazztriolle omia sekä Michel Legrandin sävellyksiä. Näistä aiheista syntyi hieno viihdekonsertti, jossa nautiskeltiin mahan täydeltä vibrafonivirtuositeettia.
Ulkomaiset vieraat
Kotimaisten muusikoiden lisäksi ohjelmassa oli kaksi ulkomaista vierasta. Perjantaina esiintyi amerikkalaisen saksofonistin Chris Potterin yhtye Underground. Kvartetin musiikki oli suoraviivaista, funk-henkisen ja elastisen kompin varassa svengaavaa vahvaa jazzia. Pitkissä kappaleissa Potter soitti pitkiä, jäsenneltyjä ja intensiivisiä sooloja, jotka teknisen taituruuden lisäksi välittivät runsaasti tunnetta.

Toinen ulkomainen vieras laulaja Rigmor Gustafsson toi mukanaan ruotsalaisen jazzin taitoa ja laatua. Rigmor Gustafsson liikkuu laulajana lähempänä popmusiikkia kuin perinteistä standardisävelmien tulkinnalle perustuvaa jazzia. Gustafsson ja säestävä trio esittivät helposti kuunneltavaa ja viihdyttävää musiikkia. Aikataulusyistä konsertti jouduttiin siirtämään Logomon aulaan, jonka klubimainen tila seisomapaikkoineen oli jopa rennompi vaihtoehto kuin istuimilla varustettu alkuperäinen Galleria-sali.
Kotimaiset huiput kärjessä
Korkeatasoisista vieraista huolimatta festivaalin parhaista esityksistä vastasivat kotimaiset esiintyjät. Pianisti Aki Rissasen ja sopraanolaulaja Mari Palon projektissa yhdistyy klassinen laulu ja jazz. Rissanen on sovittanut säveltäjä Leevi Madetojan laulusarjan “Syksy” klassiselle laulajalle ja jazztriolle eli Rissasen, Teemu Viinikaisen ja Joonas Riipan muodostamalle triolle.

Mari Palo pysyi visusti roolissaan klassisena laulajana, samalla kun jazztrio piti huolen groovesta ja sooloista. Vaikka klassisen ja jazzin yhteys on joskus ollut jännitteistä, syntyi nyt luontevasti toimivaa musiikkia, joka kuulosti uudelta ja ennenkuulemattomalta.

Festivaalilauantai päättyi Verneri Pohjola Groupin konserttiin, jossa yhtye soitti viime vuonna ilmestyneen “Pekka”-levyn musiikkia, siis isänsä Pekka Pohjolan sävellyksiä. “Pekka” oli viime vuoden parhaita levyjä, joka oli mukana monilla vuoden parhaiden levyjen listoilla. (Katso myös Valon kuvia -blogin Vuoden valinnat 2018.)
En ollut itse aikaisemmin onnistunut kuulemaan “Pekka”-projektia livenä, joten odotukset olivat etukäteen korkealla. Eikä yhtye tuottanut pettymystä, sillä se oli selvästi hyvässä soittovireessä. Se käsitteli levyn materiaalia hyvin vapaasti ja improvisaatioille annettiin runsaasti tilaa. Tarkasti toisiaan kuuntelevia muusikoita oli ilo kuunnella ja Pekka Pohjolan tutut sävellykset tietenkin toimivat.
Juhlavuotta odotellessa
Turku Jazz Festival oli onnistunut jazztapahtuma ilman jazzin varsinaisia tähtiä tai muuten “suuria” nimiä. Festivaali näyttää luottavan hyvän musiikin voimaan ja ensi vuoden 50-vuotisjuhlan ohjelmaa voi jäädä hyvillä mielin odottamaan.
Vastaa