We Jazz -festivaali on viikon mittainen, sunnuntaista sunnuntaihin, kestävä tapahtuma (tänä vuonna 27.11.-4.12.2022), vaikkakin suurin osa konserteista keskittyy juhlaviikon jälkimmäiseen viikonloppuun. Tapahtumalla ei ole yhtä selkeää kotikenttää, vaan konsertteja järjestetään eri puolilla kaupunkia hyvin erilaisissa paikoissa. Tänä vuonna festivaalin konsertteja kuultiin yhdeksässä erilaisessa tilassa, kuten teattereissa, klubeilla ja kulttuurikeskuksissa. Ohjelmassa on jopa yksi salakeikka, jonka esiintyjä ja paikka eivät ole etukäteen konserttivieraan tiedossa. Musiikillisesti We Jazz painottui vahvasti nykyjazziin eri muodoissaan ja erityisesti elektronisen musiikin kanssa seikkaillessaan We Jazz harppoo surutta yli jazzin raja-aitojen.

Vierailu We Jazzilla on jo pitkään ollut suunnitelmissani ja tänä vuonna lopulta onnistuin järjestämään matkan tapahtumaan. Festivaaliraporttini We Jazz -festivaalilta ilmestyy hieman myöhässä, viikon festivaalien jälkeen, sillä pääsin valokuvieni kanssa tietokoneen äärelle vasta muutama päivä festivaalin jälkeen.

Festivaaliviikonloppuni alkoi torstaina 1.12. G Livelabin konsertista, jonka avasi kitaristi Kalle Kaliman ja rumpali Tatu Rönkön Lampen-duo dynaamisesti ja samalla sävykkäästi kulkevalla vapaalla groovella. Illan toinen yhtye oli Designers, jonka ensimmäinen albumi on kuluvan vuoden kohokohtia. (Lue lisää levystä: Designers.). Älykäs trio soitti konsertissakin hypnoottista musiikkia, jonka jäntevä energia on melkein kuin jazzin svengiä, mutta jännittävästi kuitenkin jotain muuta. Pianisti Aki Rissanen on tietenkin tuttu oman trionsa johtajana. Hänen jazzia ja klassista yhteen punova tyylinsä sopii hienosti myös basisti Joachim Florentin Designersille sävelmämään musiikkiin.

We Jazz oli rakentanut perjantain ja lauantain (2.-3.12.) iltoihin We Jazz laajat konserttipaketit Suvilahteen ja Korjaamoon, molemmat vanhoihin teollisuusrakennuksiin remontoituja kulttuuritiloja. Kummassakin paikassa useiden esiintymislavojen ympärille oli suunniteltu ohjelmisto, jossa konsertit menevät osittain päällekkäin ja niinpä kuulijan on pakko itse valita oma reittinsä. Samalla täytyy sulkea pois mielestä ajatukset siitä, että jollain toisella lavalla saattaa juuri nyt soida mielenkiintoisempaa musiikkia! Laskeskelin, että itse kuulin viikonlopun aikana kaikkiaan neljäätoista esiintyjää, joista kahdeksalta kuuntelin koko setin alusta loppuun saakka.

Suvilahdessa keskityin pienen Magito-studiotilan tarjontaan, jossa kuulija pääsi todistamaan musiikin syntyä hyvin läheltä. Kuuntelin siellä ensin Joachim Florentin ja rumpali Will Guthrien sooloesitykset, molemmat siis tuttuja Designers-triosta. Kumpaakin settiä leimasi hypnoottisen vangitseva minimalismi ja instrumentin tarjoamien keinojen monipuolinen, epäsovinnainenkin käyttö. Magiton kolmas esiintyjä oli rumpali Mike Reedin johtama trio, jossa saksofonia soitti Silke Eberhard ja kornettia aivan uusi tuttavuus Ben LaMar Gay. Trion musiikki oli ilmeisen vapaata improvisaatiota, jossa jazzin syvät virtaukset free jazzin klassikoista bluesiin olivat koko ajan läsnä.

Kävin välillä toki kurkistamassa myös Tiivistämön ison salin puolelle. Siellä vasta debyyttilevynsä julkaissut Uusi aika kuulosti hahmottomalta, blogissa aiemmin esittelemäni Little North tuntui turhan siloiselta ja [Ahmed] vastaavasti kovin yksiulotteisen aggressiiviselta. Lisäksi Magiton pieni sali huokutteli puoleensa istuimillaan, sillä ison salin puolella täytyi tyytyä seisomapaikkoihin.

Lauantai-iltana Korjaamolla suunnistin perjantai-illan tavoin pienempien lavojen äärelle. Matka alkoi Anni Kiviniemen trion hienolla konsertilla. Kiviniemen sävellykset liikkuvat pohjoismaisen jazzin maisemassa, johon väkevästi soittanut trio, erityisesti arvaamattomilla liikkeillään yllättänyt rumpali Hans Hulbækmo, antoi sopivasti särmää ja intensiteettiä. Kuuntelin kokonaan myös vibrafonisti Patricia Brennanin konsertin. Pidin Brennanin vibrafonin leijuvasta soundista ja sävellysten avarasta ilmeestä, joka vei ajatukset enemmän kamarimusiikin kuin jazzin puoleen. Brennan on äskettäin julkaissut Pyroclastic Recordsilla uuden levyn “More Touch“, jota on helppo suositella kuunneltavaksi.

Koko festivaalin vaikuttavin konsertti oli amerikkalaisen saksofonistin Alan Braufmanin trioesitys yhdessä basisti Ville Herralan ja rumpali Joonas Leppäsen kanssa. Trion setti pursusi väkevää svengiä ja onnistui poikkeuksellisen hyvin, mikä näkyi keikan jälkeen soittajien kasvoiltakin. Braufman on mielenkiintoinen hahmo, jonka pitkään levytystauolla ollut ura on saanut viime vuosina uutta vauhtia uusintajulkaisujen ja uusien levytysten myötä. Braufmania ja Valley of Search -levymerkkiä (jolle myös edellä mainittu Patricia Brennan on levyttänyt edellisen levynsä “Maquishti”) on syytä esitellä myöhemmin erikseen blogissa.

We Jazz -festivaali järjestää vielä syventävää päiväohjelmaakin, josta erityisesti jäi mieleen edellä mainittua Valley of Search -levymerkkiä valottanut keskustelu. Myös ruotsalaisen FIRE!-yhtyeen workshop avasi kiinnostavasti yhtyeen tapaa työskennellä. Tällaista yleisökasvatusta soisi muidenkin festivaalien ottavan mukaan ohjelmaansa, sillä varmasti muutkin kuin minä olisivat sellaisesta lisäinfosta kiinnostuneita.

Top 5 – viisi nostoa oman festivaalireitin varrelta

1. Alan Braufman – Braufman ja suomalaiset tarjosivat kuulijoille todella väkevää svengiä
2. Designers – hienon levyn julkaissut Designers lähestyy pianotriojazzia aivan omasta näkökulmastaan
3. Reed, Eberhard & LaMar Gay – trion vapaassa musiikissa jazzin syvät virtaukset olivat aina lähellä.
4. Anni Kiviniemi Trio – pianisti Anni Kiviniemi oli minulle uusi tuttavuus, jonka ensi vuonna ilmestyvää debyyttilevyä jään innokkaana odottamaan
5. Joachim Florent soolo & Will Guthrie soolo – etsimistä ja löytämistä, jota saattoi kuunnella lähes kosketusetäisyydeltä