Roachin perhe muutti New Yorkiin, kun Max oli nelj\u00e4vuotias. Perheess\u00e4 harrastettiin musiikkia ja \u00e4iti esiintyi gospel-laulajana kirkossa. Niinp\u00e4 poika ohjattiin musiikin pariin, ensin koulun puhallinorkesteriin ja my\u00f6hemmin gospelyhtyeiden rumpaliksi. Soitto sujui ja nuorukaisen lahjat huomattiin. Roach p\u00e4\u00e4si jo lukiolaisena Duke Ellingtonin yhtyeen vakituisen rumpalin Sonny Greerin sijaiseksi. Samaan aikaan h\u00e4n oli mukana New Yorkin klubiel\u00e4m\u00e4ss\u00e4 Charlie Parkerin, Miles Davisin, Bud Powellin ja muiden nuorten rinnalla.<\/p>\n
Levytysdebyyttins\u00e4 Roach soitti saksofonisti Coleman Hawkinsin yhtyeess\u00e4 joulukuussa 1943. T\u00e4m\u00e4n rutiinilevytyksen j\u00e4lkeen syntyiv\u00e4t ensimm\u00e4iset merkitt\u00e4v\u00e4t levyt vuonna 1945 Charlie Parkerin ja Dizzy Gillespien kanssa. Roach kuului nyt nuorten jazzmuusikkojen ydinryhm\u00e4\u00e4n ja he muuttivat jazzin viihde- ja tanssimusiikista mutkikkaaksi ja vaativaksi taidemusiikiksi. Roachista kehittyi uuden jazzin teknisesti t\u00e4ydellisin ly\u00f6m\u00e4soittaja, solisteja kuunteleva, svengaava ja melodinen virtuoosi.<\/p>\n
Huumeet olivat vitsaus modernin jazzin muusikoiden keskuudessa 1940-luvulla. My\u00f6s Roach j\u00e4i heroiinikoukkuun ja vaaransi koko uransa ja el\u00e4m\u00e4ns\u00e4. Vanhemman rumpalikollegan Kenny Clarken avulla Roach onnistui pys\u00e4ytt\u00e4m\u00e4\u00e4n kierteens\u00e4 1950-luvun alussa.<\/p>\n
Roachin 1950-luvun t\u00e4rkein kumppani oli trumpetisti Clifford Brown, jonka kanssa Roach johti er\u00e4st\u00e4 vuosikymmenen hienoimmista ja suosituimmista yhtyeist\u00e4. Kvintetti oli parhaimmillaan, kun saksofonisti Sonny Rollins tuli mukaan toiseksi puhaltajaksi. Yhtyeen loppu oli traaginen; Clifford Brown ja pianisti Richie Powell vaimoineen kuolivat auto-onnettomuudessa keikkamatkalla vuonna 1956. Roach ratkesi j\u00e4lleen ryypp\u00e4\u00e4m\u00e4\u00e4n ja p\u00e4\u00e4si riippuvuuksistaan lopullisesti eroon vasta psykoterapian avulla.<\/p>\n
Roach aktivoitui 1960-luvulla kansalaisoikeusliikkeeseen ja otti vahvasti kantaa mustien tasa-arvon puolesta, jolloin levytkin saivat vahvoja nimi\u00e4: ”Freedom Now Suite – We Insist!”, ”It`s Time”, ”Deeds, Not Words”. Poliittisuus ei ollut kovin kaupallista ja Roach joutui v\u00e4lill\u00e4 jopa levyteollisuuden boikottiin. H\u00e4n pelastautui kuitenkin yliopistomaailmaan ja oli er\u00e4s ensimm\u00e4isist\u00e4 jazzmuusikoista professorin virassa.<\/p>\n
Roach ei piiloutunut kokonaan kampuksille, vaan jatkoi ty\u00f6t\u00e4 esiintyv\u00e4n\u00e4 taiteilijana ja laajensi n\u00e4k\u00f6kulmaansa jazzin perinteiden ulkopuolelle esitt\u00e4m\u00e4ll\u00e4 musiikkiaan jousiorkesterien, gospel-kuorojen, tanssijoiden ja rap-artistien kanssa. Erityisen onnistuneita olivat duokonsertit, joista levyllekin taltioitu ”Historic Concerts” yhdess\u00e4 pianisti Cecil Taylorin kanssa on monumentaalinen.<\/p>\n
Itse muistan hyvin Porin jazzfestivaalit vuonna 1978, kun viel\u00e4 aloittelevana jazzin harrastajana p\u00e4\u00e4sin kuuntelemaan Max Roachin kvartettia Riihikedon koulun karussa salissa. Kuulin silloin ensimm\u00e4isen kerran aitoa mustaa jazzia konsertissa ja yhtyeen intensiivinen esitys kuuluu edelleen vahvimpien konserttiel\u00e4mysteni joukkoon. Lukuisat Roachin levyt ovat vuosien varrella soineet levysoittimessani. Improvisoitu jazz j\u00e4\u00e4 eloon nimenomaan levytyksin\u00e4 ja levyill\u00e4 el\u00e4\u00e4 my\u00f6s Max Roachin humaani musiikki.<\/p>\n
Er\u00e4it\u00e4 Max Roachin levytyksi\u00e4:<\/strong><\/p>\n Miles Davis: Birth of The Cool (1949\/1950) 27.8.2007<\/em><\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":" Rumpali Max Roach kuoli viime viikon torstaina (16.8.) New Yorkissa 83-vuotiaana. H\u00e4n oli viimeinen elossa ollut bebop-tyylin keskeinen kehitt\u00e4j\u00e4. Vuonna 1924 Pohjois-Carolinassa syntynyt Roach ei j\u00e4\u00e4nyt vain yhden tyylin vangiksi, vaan h\u00e4nest\u00e4 tuli monipuolinen taiteilija ja merkitt\u00e4v\u00e4 kulttuurivaikuttaja. Roachin perhe muutti New Yorkiin, kun Max oli nelj\u00e4vuotias. Perheess\u00e4 harrastettiin musiikkia ja \u00e4iti esiintyi gospel-laulajana kirkossa. […]<\/p>\n","protected":false},"author":1,"featured_media":0,"parent":373,"menu_order":0,"comment_status":"open","ping_status":"open","template":"onecolumn-page.php","meta":{"ngg_post_thumbnail":0,"footnotes":""},"class_list":["post-380","page","type-page","status-publish","hentry"],"jetpack_likes_enabled":false,"jetpack_sharing_enabled":true,"_links":{"self":[{"href":"https:\/\/www.valonkuvia.fi\/blogi\/wp-json\/wp\/v2\/pages\/380","targetHints":{"allow":["GET"]}}],"collection":[{"href":"https:\/\/www.valonkuvia.fi\/blogi\/wp-json\/wp\/v2\/pages"}],"about":[{"href":"https:\/\/www.valonkuvia.fi\/blogi\/wp-json\/wp\/v2\/types\/page"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/www.valonkuvia.fi\/blogi\/wp-json\/wp\/v2\/users\/1"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/www.valonkuvia.fi\/blogi\/wp-json\/wp\/v2\/comments?post=380"}],"version-history":[{"count":3,"href":"https:\/\/www.valonkuvia.fi\/blogi\/wp-json\/wp\/v2\/pages\/380\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":4942,"href":"https:\/\/www.valonkuvia.fi\/blogi\/wp-json\/wp\/v2\/pages\/380\/revisions\/4942"}],"up":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/www.valonkuvia.fi\/blogi\/wp-json\/wp\/v2\/pages\/373"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/www.valonkuvia.fi\/blogi\/wp-json\/wp\/v2\/media?parent=380"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}
\nCharlie Parker: Jazz At Massey Hall (1953)
\nClifford Brown & Max Roach: At Basin Street (1956)
\nMax Roach: Deeds, Not Words (1958)
\nMax Roach: We Insist – Freedom Now! (1960)
\nMax Roach: Percussion Bitter Sweet (1961)
\nMax Roach – Cecil Taylor. Historic Concerts (1979)<\/p>\n