{"id":11902,"date":"2017-11-06T21:30:44","date_gmt":"2017-11-06T19:30:44","guid":{"rendered":"http:\/\/www.valonkuvia.fi\/blogi\/?p=11902"},"modified":"2023-04-02T17:11:12","modified_gmt":"2023-04-02T14:11:12","slug":"tjh2017","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/www.valonkuvia.fi\/blogi\/tjh2017\/","title":{"rendered":"Tampere Jazz Happening 2017 – festivaaliraportti"},"content":{"rendered":"\n

Tampere Jazz Happeningin t\u00e4m\u00e4n vuoden painos vaikutti etuk\u00e4teen entist\u00e4 useammalle taholle kurkottautuvalta tapahtumalta. Sen ohjelmisto suuntasi afrikkalaisiin rytmeihin, vanhaan bluesiin, gospeliin ja jopa kosmiseen avaruusjazziin saakka. Pakkahuoneen, Telakan ja Klubin kolmiossa uskollisesti toimiva festivaali ei ole uudistanut tapaansa esitell\u00e4 musiikkia. Sen sijaan se heitt\u00e4\u00e4 verkkonsa yh\u00e4 kauemmas jazzin perinteisest\u00e4 ytimest\u00e4, pysyy n\u00e4in ajan hermolla ja haastaa monet vanhoja kunnon aikoja haikailevat kuulijansa uuteen ajatteluun.<\/p>\n\n\n\n

Kuuntelin viime vuoden festivaalin tapaan vain Pakkahuoneen konsertit perjantaina ja lauantaina. Festivaalin Telakalle keskitetty laadukas kotimaisen musiikin tarjonta j\u00e4i kuulematta. Klubin konsertit alkavat aina liian my\u00f6h\u00e4\u00e4n, joten j\u00e4tin nekin suosiolla v\u00e4liin. <\/p>\n\n\n\n

Yrj\u00f6-palkinto Verneri Pohjolalle<\/h4>\n\n\n\n

Suomen Jazzliiton Yrj\u00f6-palkinto jaettiin vakiintuneeseen tapaan perjantain konserttikokonaisuuden aluksi. Palkinnon sai trumpetisti Verneri Pohjola<\/strong>, jonka tulkinta is\u00e4ns\u00e4 Pekka Pohjolan<\/strong> s\u00e4vellyksist\u00e4 on ollut t\u00e4n\u00e4 vuonna n\u00e4kyv\u00e4sti esill\u00e4. Yleisradion jazztoimituksen tunnustuspalkinto Varjo-Yrj\u00f6 meni Koko Jazz Clubille ja sen taustajoukoille, joista basisti Timo Hirvonen<\/strong> t\u00e4ytyy erikseen mainita.<\/p>\n\n\n\n

\"\"
Verneri Pohjola ja Yrj\u00f6-palkinto<\/figcaption><\/figure>\n\n\n\n

Yrj\u00f6-palkittu Pohjola ja ly\u00f6m\u00e4soittaja Mika Kallio<\/strong> esittiv\u00e4t tiiviin duokonsertin. Se oli juuri sellaista musiikkia, jota voi taitavilta improvisoijilta odottaa, siis tarkkaa kuuntelua ja soittimien ilmaisukeinojen monipuolista hy\u00f6dynt\u00e4mist\u00e4. Luvassa olevaa duolevy\u00e4 kelpaa odottaa. <\/p>\n\n\n\n

\"\"
Verneri Pohjola & Mika Kallio<\/figcaption><\/figure>\n\n\n\n

Shabaka & The Ancestors<\/h4>\n\n\n\n

Lontoon jazzkent\u00e4ll\u00e4 toimiva saksofonisti Shabaka Hutchingsin<\/strong> ja etel\u00e4afrikkalaisten muusikoiden yhtye liittyi vahvasti poliittisen jazzin perinteeseen. Yhtye esitti yhden moniosaisen sarjan, jonka vaikuttava laulaja Siyabonga Mthembu<\/strong> kokosi yhteen usein toistuvalla vetoomuksellaan: We need you people\u201d. Afrikkalaisten rytmien ja melodioiden lis\u00e4ksi musiikki synnytti muistumia 1960-luvun amerikkalaisen free jazzin tai Minguksen maailmasta. <\/p>\n\n\n\n

\"\"
Shabaka & The Ancestors<\/figcaption><\/figure>\n\n\n\n

Steve Coleman & The Five Elements<\/h4>\n\n\n\n

Alttosaksofonisti Steve Coleman<\/strong> kuuluu niiden (liian monien) muusikoiden joukkoon, joiden musiikkiin en syyst\u00e4 tai toisesta ole tullut tutustuneeksi kovin tarkasti. Mielikuvissa Coleman on ollut \u00e4lyllisesti suuntautunut hahmo, joka kuitenkin ponnistaa mieluummin funk- tai groove -alustalta kuin perinteisen svengin pohjalta. Tampereen konsertti pikemminkin vahvisti kuin avarsi t\u00e4t\u00e4 k\u00e4sityst\u00e4. Yhtye soitti koko ajan hyvin intensiivisesti, varsinkin energinen rumpali Sean Rickman<\/strong> oli vaikuttava. Silti kokonaisuus oli hieman puuduttava ja samoja ideoita toistava.<\/p>\n\n\n\n

Tony Allen: Tribute to Art Blakey<\/h4>\n\n\n\n

Afrobeatin mestariksi mainittu rumpali Tony Allen<\/strong> oli, h\u00e4pe\u00e4 tunnustaa, minulle tuntematon hahmon ennen Tamperetta. Kuuntelin kuitenkin etuk\u00e4teen miehen nelj\u00e4n raidan EP:n \u201dTribute to Art Blakey And The Jazz Messengers<\/em>\u201d (Blue Note, 2017). Sen Blakey-muunnelmat kuulostivat j\u00e4nnitt\u00e4v\u00e4n erilaisilta ja odotin keikkaa kiinnostuneena. <\/p>\n\n\n\n

\"\"
Tony Allen<\/figcaption><\/figure>\n\n\n\n

Konsertissa en kuitenkaan p\u00e4\u00e4ssyt sis\u00e4lle Allenin ideoihin. H\u00e4nen soittonsa ei kuulostanut jazzilta, ei afrolta, vaan aivan oudolta hapuilulta. Pianisti ja basisti koettivat pit\u00e4\u00e4 hommaa tarmokkaasti koossa, mutta tribuutti j\u00e4i kauas kohteensa elinvoimasta. <\/p>\n\n\n\n

Sunna Gunnlaugs Trio & Verneri Pohjola<\/h4>\n\n\n\n

Lauantain konserttiurakka alkoi kuulailla soundeilla, kun islantilaisen pianisti Sunna Gunnlaugsin<\/strong> trio ja Verneri Pohjola soittivat ensimm\u00e4isen yhteisen keikkansa. Trio soitti aluksi kesken\u00e4\u00e4n kaksi kappaleen verran pohjoismaisen viile\u00e4\u00e4, v\u00e4h\u00e4eleist\u00e4 ja keskittynytt\u00e4 pianotrion musiikkia. Pohjola toi mukanaan oman vahvan, v\u00e4liin surumielisen rosoisen trumpettisoundinsa ja kohotti samalla intensiteetin tasoa. Koskettavinta oli Pohjolan \u201dEmu The Birdwatcher<\/em>\u201d, kaunis muistokirjoitus Emu Lehtiselle<\/strong>.<\/p>\n\n\n\n

Samuel Blaser & Oliver Lake<\/h4>\n\n\n\n

Sveitsil\u00e4isen pasunistin Samuel Blaserin<\/strong> projektissa l\u00e4ht\u00f6kohtana on vanha amerikkalainen blues. Yhtye ei mielest\u00e4ni soittanut niink\u00e4\u00e4n bluesia, vaan uutta kamarimusiikkia bluesista. \u00c4lyllisyydest\u00e4 huolimatta bluesin maanl\u00e4heisyys ei hajonnut kokonaan abstraktiksi palapeliksi, sen verran l\u00e4mpim\u00e4sti pasuunan ja basson soundit soivat.<\/p>\n\n\n\n

\"\"
Samuel Blaser<\/figcaption><\/figure>\n\n\n\n

Erik Truffaz<\/h4>\n\n\n\n

Kun aikoinaan aloin tarkoituksella suunnata jazzin kuunteluani eurooppalaisen jazzin suuntaan, ostin itselleni jonkin ranskalaisen trumpetistin Erik Truffazin<\/strong> levyist\u00e4. Pidin silloin levy\u00e4 tyls\u00e4n\u00e4 ja annoin sen eteenp\u00e4in muiden kuultavaksi. Odotukset eiv\u00e4t siis olleet j\u00e4rin korkealla Truffazin suhteen. H\u00e4n kuitenkin soitti niin huolella rakennettua ja draaman kaareksi j\u00e4nnittyv\u00e4\u00e4, melodista musiikkia, ett\u00e4 konsertista muodostui viihdytt\u00e4v\u00e4 kokemus.<\/p>\n\n\n\n

\"\"
Erik Truffaz<\/figcaption><\/figure>\n\n\n\n

The Fifth Man<\/h4>\n\n\n\n

Lauantain toisen konserttikokonaisuuden aloitti vapaan improvisaation mestarin Evan Parkerin<\/strong> yhtye, jossa kolmen akustisen instrumentin \u00e4\u00e4ni\u00e4 muokattiin, lis\u00e4ttiin ja kommentoitiin kahden miehen, tietokoneiden ja levysoittimen voimin. Viisikon musiikki koostui odotusten mukaisesti kolinoista, rahinoista, rapsahduksista, siis kaikkiaan siit\u00e4 yleisest\u00e4 \u00e4\u00e4nis\u00e4pin\u00e4st\u00e4, josta alituisesti liikkuva improvisaation ja energianpurkausten virta muotoutuu. Varsinkin basisti John Edwardsin<\/strong> painiottelu bassonsa kanssa oli hikinen ja visuaalinen taistelu.<\/p>\n\n\n\n

\"\"
John Edwards<\/figcaption><\/figure>\n\n\n\n

In The Country & Solveig Slettahjell & Knut Reiersrud<\/h4>\n\n\n\n

Harvoin, jos koskaan, olen miss\u00e4\u00e4n festivaalilla kokenut niin suurta kontrastia kahden per\u00e4kk\u00e4isen esiintyj\u00e4n v\u00e4lill\u00e4 kuin nyt Tampereella. Brittil\u00e4isten free jazzin veteraanien vapaan improvisoinnin j\u00e4lkeen kuultiin amerikkalaista juurimusiikkia norjalaisin voimin esitettyn\u00e4. <\/p>\n\n\n\n

Projektin ytimess\u00e4 oli pianisti Morten Qvelind<\/strong> ja h\u00e4nen jo vuosia toiminut In The Country -trionsa, jota t\u00e4ydensiv\u00e4t vahva\u00e4\u00e4ninen laulaja Solveig Slettahjell<\/strong> ja blueskitaristi Knut Reiersrud<\/strong>. He soittivat siis perinteisi\u00e4 blues- , country- ja gospelkappaleita, kuten \u201dSometimes I Feel Like A Motherless Child<\/em>\u201d ja \u201dHis Eye Is On The Sparrow<\/em>\u201d. Yksinkertaisista melodioista syntyi tummanpuhuvaa, hidasta musiikkia, joka usein paisui jopa mahtipontiseen pauhuun. Pianisti Qvelind lis\u00e4si v\u00e4liin ovelasti jazzin s\u00e4vyj\u00e4.<\/p>\n\n\n\n

\"\"
Solveig Slettehjell<\/figcaption><\/figure>\n\n\n\n

Thomas de Pourquery & Supersonic<\/h4>\n\n\n\n

Lauantain viimeinen esiintyj\u00e4 (itselleni my\u00f6s koko festivaalin viimeinen) oli ranskalainen Supersonic, joka esitti saksofonisti Thomas de Pourqueryn<\/strong> johdolla Sun Ran<\/strong> s\u00e4vellyksi\u00e4 tai niiden hengess\u00e4 s\u00e4velletty\u00e4 omaa materiaalia. Orkesterin v\u00e4sym\u00e4t\u00f6n moottori oli hurjan energinen rumpali Edward Perraud<\/strong>, minulle aiemmin tuttu Das Kapital -yhtyeest\u00e4. Yhtye ei n\u00e4ytt\u00e4nyt suhtautuvan esikuvaansa turhan vakavasti ja musiikki oli r\u00e4iskyv\u00e4\u00e4, hauskaakin.<\/p>\n\n\n\n

\"\"
Thomas de Pourquery<\/figcaption><\/figure>\n\n\n\n

Emu Lehtisen muistolle<\/h4>\n\n\n\n

Digeliuksen levykauppa oli j\u00e4lleen n\u00e4kyv\u00e4sti esill\u00e4 festivaalilla. Se tarjosi kelpo valikoiman jazzia ja muuta musiikkia niille (meille) musiikinyst\u00e4ville, jotka viel\u00e4 levyihin uskovat. Mutta kun Digeliuksen perustaja ja kulttuuripersoona Emu Lehtinen<\/a><\/strong> oli kuollut vain v\u00e4h\u00e4n ennen festivaalia, jotain olennaista puuttui lopullisesti. Festivaali omisti perjantain konsertin h\u00e4nen muistolleen, samoin Verneri Pohjola oman Yrj\u00f6-konserttinsa ja kuten edell\u00e4 kerrottiin my\u00f6s uuden s\u00e4vellyksens\u00e4. Emun muistelukirjaan kirjoitettiin monta nime\u00e4 lis\u00e4\u00e4 ja h\u00e4nt\u00e4 muistettiin ihmisten puheissa.<\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"

Tampere Jazz Happeningin t\u00e4m\u00e4n vuoden painos vaikutti etuk\u00e4teen entist\u00e4 useammalle taholle kurkottautuvalta tapahtumalta. Sen ohjelmisto suuntasi afrikkalaisiin rytmeihin, vanhaan bluesiin, gospeliin ja jopa kosmiseen avaruusjazziin saakka. Pakkahuoneen, Telakan ja Klubin kolmiossa uskollisesti toimiva festivaali ei ole uudistanut tapaansa esitell\u00e4 musiikkia. Sen sijaan se heitt\u00e4\u00e4 verkkonsa yh\u00e4 kauemmas jazzin perinteisest\u00e4 ytimest\u00e4, pysyy n\u00e4in ajan hermolla ja […]<\/p>\n","protected":false},"author":1,"featured_media":0,"comment_status":"open","ping_status":"open","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"ngg_post_thumbnail":0,"_jetpack_memberships_contains_paid_content":false,"footnotes":"","jetpack_publicize_message":"","jetpack_publicize_feature_enabled":true,"jetpack_social_post_already_shared":true,"jetpack_social_options":{"image_generator_settings":{"template":"highway","default_image_id":0,"font":"","enabled":false},"version":2}},"categories":[3],"tags":[561,15,219],"class_list":["post-11902","post","type-post","status-publish","format-standard","hentry","category-jazz","tag-festivaaliraportti","tag-jazztapahtumat","tag-tampere-jazz-happening"],"jetpack_publicize_connections":[],"jetpack_featured_media_url":"","jetpack_likes_enabled":false,"jetpack_sharing_enabled":true,"_links":{"self":[{"href":"https:\/\/www.valonkuvia.fi\/blogi\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/11902","targetHints":{"allow":["GET"]}}],"collection":[{"href":"https:\/\/www.valonkuvia.fi\/blogi\/wp-json\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/www.valonkuvia.fi\/blogi\/wp-json\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/www.valonkuvia.fi\/blogi\/wp-json\/wp\/v2\/users\/1"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/www.valonkuvia.fi\/blogi\/wp-json\/wp\/v2\/comments?post=11902"}],"version-history":[{"count":10,"href":"https:\/\/www.valonkuvia.fi\/blogi\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/11902\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":22917,"href":"https:\/\/www.valonkuvia.fi\/blogi\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/11902\/revisions\/22917"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/www.valonkuvia.fi\/blogi\/wp-json\/wp\/v2\/media?parent=11902"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/www.valonkuvia.fi\/blogi\/wp-json\/wp\/v2\/categories?post=11902"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/www.valonkuvia.fi\/blogi\/wp-json\/wp\/v2\/tags?post=11902"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}