{"id":26523,"date":"2025-02-06T22:40:52","date_gmt":"2025-02-06T20:40:52","guid":{"rendered":"https:\/\/www.valonkuvia.fi\/blogi\/?p=26523"},"modified":"2025-07-26T19:04:59","modified_gmt":"2025-07-26T16:04:59","slug":"nelja-kirjaa-eric-dolphysta","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/www.valonkuvia.fi\/blogi\/nelja-kirjaa-eric-dolphysta\/","title":{"rendered":"Nelj\u00e4 kirjaa Eric Dolphysta + yksi elokuva"},"content":{"rendered":"\n
\"\"\n\t\t\t\n\t\t\t\t\n\t\t\t<\/svg>\n\t\t<\/button>
Kuten kuvasta n\u00e4kyy, luin Jonathon Grassen tuoreimman Dolphy-kirjan s\u00e4hk\u00f6isen\u00e4 versiona. Muut kirjat l\u00f6ytyv\u00e4t hyllyst\u00e4 oikeina paperikirjoina<\/figcaption><\/figure>\n\n\n\n

Eric Dolphy<\/strong> (1928-1964) kuului 1950- ja 1960-lukujen vaihteessa jazzia uudistaneen free jazzin omaper\u00e4isimpiin muusikoihin ja h\u00e4n on koko jazzin historian omaper\u00e4isimpi\u00e4 saksofonisteja. Dolphy oli virtuoosimainen huilisti ja h\u00e4n nosti ensimm\u00e4isen\u00e4 bassoklarinetin jazzin soolosoittimeksi. H\u00e4nen uransa j\u00e4i pahasti kesken, kun h\u00e4n kuoli 29.6.1964 Berliiniss\u00e4 vain 34-vuotiaana diagnosoimattoman ja siten hoitamattoman diabeteksen aiheuttamiin komplikaatioihin.<\/p>\n\n\n\n

Eric Dolphy syntyi Los Angelesissa 20.6.1928 Panamasta Yhdysvaltoihin muuttaneiden vanhempien ainoaksi lapseksi. H\u00e4n aloitti musiikin opiskelun klarinetilla jo kuusivuotiaana, mutta vaihtoi yl\u00e4kouluik\u00e4isen\u00e4 oboeen tavoitteenaan tulla klassisen musiikin muusikoksi ja soittaa sinfoniaorkesterissa. Jazz tarjosi kuitenkin luontevan v\u00e4yl\u00e4n nuorelle mustalle muusikolle ja n\u00e4in Dolphysta tuli jazzmuusikko. Dolphy jatkoi opiskelua 1950-luvun alussa laivaston musiikkikoulussa, josta kotiuduttuaan soitti jazzia paikallisella tasolla. <\/p>\n\n\n\n

Vuonna 1958 h\u00e4n p\u00e4\u00e4si mukaan Chico Hamiltonin yhtyeeseen, mik\u00e4 nosti Dolphyn ensimm\u00e4isen kerran valtakunnallisen jazzyleis\u00f6n eteen. Dolphy muutti New Yorkiin vuonna 1959 ja soitti siell\u00e4 kuolemaansa saakka. H\u00e4nen uransa amerikkalaisen jazzin huipulle kesti siis vain noin viisi vuotta. Noihin vuosiin sis\u00e4ltyi t\u00e4rke\u00e4t sek\u00e4 kumppanuudet Charles Minguksen<\/strong> ja John Coltranen <\/strong>kanssa ett\u00e4 omat yhtyeet ja levytykset, joista kiitetyin ”Out to Lunch<\/em>” ilmestyi vuonna 1964.<\/p>\n\n\n\n

Eric Dolphy on ollut jollain tasolla osa omaa jazzin ymm\u00e4rryst\u00e4 jo vuosikymmenien ajan. T\u00f6rm\u00e4sin h\u00e4nen polttavaan ja kiihke\u00e4\u00e4n alttosaksofonin soundiinsa juuri Minguksen musiikin kautta. Kun viime vuonna tutustuin kahteen uuteen Dolphyn musiikkia ja el\u00e4m\u00e4\u00e4 k\u00e4sittelev\u00e4\u00e4n kirjaan (Belhomme ja Grasse), p\u00e4\u00e4tin niputtaa kaikki tiedossani olevat Dolphy-kirjat ja yhden dokumenttielokuvan samaan postaukseen.<\/p>\n\n\n\n

\"\"\n\t\t\t\n\t\t\t\t\n\t\t\t<\/svg>\n\t\t<\/button><\/figure>\n\n\n\n

Vladimir Simosko<\/strong>: Eric Dolphy. Musiikillinen el\u00e4m\u00e4kerta ja diskografia (Like Kustannus 1999, alunperin englanniksi 1974)<\/h4>\n\n\n\n

Vladimir Simoskon ja Barry Teppermanin ensimm\u00e4inen Dolphy-el\u00e4m\u00e4kerta ilmestyi englanniksi ensimm\u00e4isen kerran vuonna 1974 nimell\u00e4 ”Eric Dolphy: A Musical Biography and Discography<\/em>”. Simosko vastasi kirjan noin sadan sivun mittaisesta el\u00e4m\u00e4kertaosuudesta ja Tepperman huolellisesti laaditusta diskografiasta.<\/p>\n\n\n\n

Vuonna 1999 kirja ilmestyi J. Pekka M\u00e4kel\u00e4n<\/strong> suomeksi k\u00e4\u00e4nt\u00e4m\u00e4n\u00e4 Like Kustannuksen Jazz-kirja -sarjan kolmantena osana. Valitettavan lyhytik\u00e4iseksi j\u00e4\u00e4neet sarjan muut osat olivat Heikki Keskisen<\/strong> ”Ornette Coleman<\/em>” sek\u00e4 Giorgio Gaslinin<\/strong> ja Markku Salon<\/strong> ”Thelonious Monk<\/em>”. <\/p>\n\n\n\n

Simoskon ja Teppermanin suomenkielist\u00e4 versiota n\u00e4kyy oleva tarjolla edulliseen hintaan nettidivareissa. Dolphysta kiinnostuneiden kannattaa poimia kirja sielt\u00e4 omaan hyllyyn, sill\u00e4 se on p\u00e4tev\u00e4 el\u00e4m\u00e4kerta, joka kertoo Dolphyn el\u00e4m\u00e4nvaiheista ja musiikista riitt\u00e4v\u00e4n tarkasti.<\/p>\n\n\n\n

Raymond Horricks<\/strong>: Eric Dolphy. The Importance of Being Eric Dolphy (Costello, 1988)<\/h4>\n\n\n\n

Brittil\u00e4isen Raymond Horricksin<\/strong> kirja on k\u00e4sill\u00e4 olevista teoksista suppein. Sen vajaan sadan sivun mittaan mahtuu lyhyehk\u00f6 el\u00e4m\u00e4kerta, diskografia (ei niin kattava kuin Simosko & Teppermanin vastaava), Dolphyn soolojen transkriptioita ja aika paljon valokuvia. Dolphyn uran t\u00e4rkeimm\u00e4t k\u00e4\u00e4nteet k\u00e4yd\u00e4\u00e4n toki t\u00e4ss\u00e4kin l\u00e4pi. <\/p>\n\n\n\n

Horricksin mielest\u00e4 Dolphy oli Louis Armstrongin<\/strong> ja Charlie Parkerin<\/strong> veroinen musiikillinen nero ja virtuoosi, joka olisi, jos olisi saanut el\u00e4\u00e4, pystynyt jatkamaan jazzin kehitt\u00e4mist\u00e4 siit\u00e4, mihin Ornette Coleman<\/strong> free jazzin vei. Erityisen suuressa arvossa Horricks pit\u00e4\u00e4 Dolphya bassoklarinetistina: ”In jazz terms he has been to this particular instrument what Paganini is to the violin or Frederic Chopin to the piano<\/em>”.<\/p>\n\n\n\n

Guillaume Belhomme<\/strong>: Eric Dolphy. Biographical sketches (Wolke Verlag 2023, alunperin ranskaksi 2018)<\/h4>\n\n\n\n

Ranskalainen tietokirjailja ja muusikko Guillaume Belhomme<\/strong> julkaisi oman Dolphy-kirjansa Ranskassa vuonna 2018. Kirja k\u00e4\u00e4nnettiin englanniksi ja saksalainen Wolke Verlag julkaisi k\u00e4\u00e4nn\u00f6ksen vuonna 2023. My\u00f6s Belhommen kirja on suppeahko, liitteineen 112 sivua. <\/p>\n\n\n\n

Belhommen kirja on asiallinen kooste Doplhyn el\u00e4m\u00e4st\u00e4 ja urasta, mutta se ei tarjoa aikaisempiin el\u00e4m\u00e4kertoihin verrattuna mit\u00e4\u00e4n erityist\u00e4 lis\u00e4arvoa. Vaikka en kykene vertaamaan k\u00e4\u00e4nn\u00f6st\u00e4 alkuper\u00e4isteokseen, tuntuu kirjan englanti paikoin k\u00f6mpel\u00f6lt\u00e4.<\/p>\n\n\n\n

\"\"
Kuva: Jean-Pierre Leloir<\/figcaption><\/figure>\n\n\n\n

Jonathon Grasse<\/strong>: Jazz Revolutionary. The life and music of Eric Dolphy (Jawbone Press, 2024)<\/h4>\n\n\n\n

Amerikkalaisen Jonathon Grassen<\/strong> el\u00e4m\u00e4kerta on tuorein, yli kolmella sadalla sivullaan laajin ja perusteellisin. Dolphyn el\u00e4m\u00e4nvaiheet k\u00e4yv\u00e4t p\u00e4\u00e4piirteiss\u00e4\u00e4n selville jo noissa edella esitellyiss\u00e4 kirjoissa, varsinkin Simosko & Tepperman tekiv\u00e4t siin\u00e4 suhteessa perustutkimusta. T\u00e4ss\u00e4 mieless\u00e4 Grassella ei siis ole uutta tarjottavaa, mutta paljon tarkempi uusi el\u00e4m\u00e4kerta on.<\/p>\n\n\n\n

Esimerkiksi Grasse on pyrkinyt selvitt\u00e4m\u00e4\u00e4n mahdollisimman tarkasti Dolphyn keikkakalenterin. Siin\u00e4 yhteydess\u00e4 ilmenee, ett\u00e4 Dolphylla oli jostain syyst\u00e4 vaikeuksia yll\u00e4pit\u00e4\u00e4 s\u00e4\u00e4nn\u00f6llisesti omaa yhtyett\u00e4. H\u00e4n soitti usein rivimiehen\u00e4 studiomuusikkona tai muiden muiden muusikoiden yhtyeiss\u00e4. Yhteisty\u00f6 Coltranen ja Minguksen kanssa kuuluu toki jazzin historiaan, mutta oman musiikin kehittelylle oman yhtyeen johtajana j\u00e4i lopulta v\u00e4h\u00e4n aikaa. <\/p>\n\n\n\n

Grasse selvitt\u00e4\u00e4 laajasti Down Beat -lehden ristiriitaista, paikoin jopa nuivaa, suhdetta Dolphyyn. Positiivisten arvioiden ohessa lehti julkaisi my\u00f6s perusteettoman tylyj\u00e4 juttuja. Tunnetuin esimerkki lienee John Tynanin<\/strong> tyrm\u00e4\u00e4v\u00e4 arvio, joka leimasi Coltranen ja Dolphyn musiikin anti-jazziksi.<\/p>\n\n\n\n

Jazzjournalismin kummallisuuksien lis\u00e4ksi my\u00f6sk\u00e4\u00e4n levy-yhti\u00f6iden julkaisupolitiikka ei aina ollut Dolphylle suosiollista. Grasse my\u00f6s ep\u00e4ilee, ett\u00e4 Dolphyn asema free jazzin k\u00e4rkijoukoissa olisi ollut kirkkaampi jo aikalaisten silmiss\u00e4, jos Coltranen kuuluisista vuoden 1961 Village Vanguard -levytyksist\u00e4 olisi julkaistu kunnollinen versio heti tuoreeltaan. Aikanaan julkaistussa levyss\u00e4 Dolphy j\u00e4i turhaan sivuosaan ja t\u00e4ydelliset versiot \u00e4\u00e4nityksist\u00e4 julkaistiin vasta 1990-luvun lopulla. N\u00e4in Dolphy sai ansaitsemansa huomion osuudestaan Coltranen klassikkoon vasta yli kolmekymment\u00e4 vuotta kuolemansa j\u00e4lkeen.<\/p>\n\n\n\n

Alunperin Dolphy kiinnostui siis klassisesta musiikista ja ehk\u00e4p\u00e4 juuri siksi oli aina halukas osallistumaan Gunther Schullerin<\/strong> ”third stream<\/em>” -kokeiluihin, siis yrityksiin sulauttaa yhteen klassisen musiikin ja jazzin keinoja. N\u00e4m\u00e4kin konsertit ja levytykset saavat kirjassa laajasti huomiota.<\/p>\n\n\n\n

Grasse esittelee Dolphyn levytyksi\u00e4, sek\u00e4 omia ett\u00e4 rivimiehen\u00e4 tehtyj\u00e4, niin perusteellisesti,ett\u00e4 kirjaa voi pit\u00e4\u00e4 oppaana matkalla Dolphyn musiikkiin. Vaikka Grasse on kaivanut esille Dolphyn viimeisten elinkuukausien yh\u00e4 pahenevia terveysongelmia, j\u00e4\u00e4 peruskysymys t\u00e4ss\u00e4kin vaille vastausta. Siis kysymys siit\u00e4, miksi Dolphy ei hakeutunut l\u00e4\u00e4k\u00e4riin, vaikka vaivat olivat ilmeisi\u00e4 ja el\u00e4m\u00e4nlaatua heikent\u00e4vi\u00e4.<\/p>\n\n\n\n

Hans Hylkema<\/strong>: De laatste sessie (Last Date)(1991)<\/h4>\n\n\n\n

Liit\u00e4n kirjojen jatkoksi viel\u00e4 hollantilaisen Hans Hylkeman<\/strong> ohjaaman dokumenttielokuvan ”De laatste sessie<\/a><\/em>” eli ”Last Date<\/em>”. Elokuvan nimi viittaa samannimiseen albumiin, jonka Dolphy \u00e4\u00e4nitti kes\u00e4kuun 1964 alussa Hilversumissa v\u00e4h\u00e4n ennen kuolemaansa. Dolphy oli matkustanut Eurooppaan osana Charles Minguksen kiertuetta, mutta j\u00e4\u00e4nyt Pariisiin. H\u00e4nen tarkoituksena oli menn\u00e4 naimisiin tanssija Joyce Mordecain<\/strong> kanssa ja j\u00e4\u00e4d\u00e4 ty\u00f6skentelem\u00e4\u00e4n Eurooppaan pidemm\u00e4ksi aikaa. <\/p>\n\n\n\n

”Last Date<\/em>” \u00e4\u00e4nitettiin vain radiol\u00e4hetyst\u00e4 varten, mutta Dolphyn kuoleman j\u00e4lkeen musiikki p\u00e4\u00e4tettiin julkaista levyn\u00e4. Sessiossa Doplhy soitti pianisti Misha Mengelbergin<\/strong> trio kanssa, jossa soittivat basisti Jacques Schols<\/strong> ja rumpali Han Bennink<\/strong>.<\/p>\n\n\n\n

Vaikka dokumentti painottuu Dolphyn viimeisiin vaiheisiin, se kertoo my\u00f6s laajempaa el\u00e4m\u00e4ntarinaa. Katsoja p\u00e4\u00e4see Doplhyn musiikkia tutkineen ja el\u00e4m\u00e4kertaa kirjoittaneen Thierry Bruneaun<\/strong> mukana Dolphyn jalanj\u00e4ljille Los Angelesiin ja New Yorkiin. Edell\u00e4 esitellyst\u00e4 Belhommen kirjasta selvi\u00e4\u00e4, ett\u00e4 Bruneaun el\u00e4m\u00e4kerta ei koskaan valmistunut. <\/p>\n\n\n\n

Vaikka tieto Dolphyn l\u00e4hestyv\u00e4st\u00e4 kuolemasta leimaa koko elokuvaa, on ”Last Date<\/em>” katsomisen arvoinen dokumentti, johon voi nyt tutustua YouTubessa.<\/p>\n\n\n