Yksin levyllä – neljä uutta soololevyä

Ville Herrala Torniossa Teemu Viinikaisen triossa helmikuussa 2013

Esiintyminen solistina vain oman instrumenttinsa kanssa lienee muusikolle sekä haaste että siunaus. Kun ei voi turvautua yhtyeen muiden jäsenten apuun, on pakko ja vapaus tehdä kaikki oman pään mukaan. Yleisön huomio ja kiinnostus täytyy voittaa täysin omin voimin. Klassisessa musiikissa sooloesityksiä on harrastettu kauan. Yleisin soolosoitin taitaa olla piano, mutta musiikkia on sävelletty runsaasti myös viululle, sellolle, uruille ja kitaralle.

Jazzin maailmassa varhaisimmat sooloesitykset ja -levytykset tehtiin nimenomaan pianolla jo jazzin alkuvuosina. Mallia lienee haettu klassisen musiikin puolelta, mutta piano kääntyy jazzsoittimeksi mainiosti muutenkin. Pianistin oikea käsi saa melodian soittajan ja improvisoivan solistin roolin, kun vasen käsi huolehtii rytmiryhmänä svengin perustasta. Hienoja esimerkkejä tästä tarjoaa Art Tatumin laaja soolotuotanto.

Coleman Hawkins kokeili soolosaksofonia 1940-luvulla, esimerkkeinä “Hawk’s Variations” (1945) ja “Picasso” (1948). Kun free jazz  myohemmin vapautti jazzin käytäntöjä, alkoivat myös muiden instrumenttien soittajat esiintyä ja levyttää yksin. Sooloja ovat soittaneet niin trumpetistit, saksofonistit ja pasunistit kuin basistit ja rumpalitkin.

Esittelyssä on nyt neljä tuoretta soololevytystä. Kotimaisten jazzyhtyeiden luottobasisti Ville Herrala julkaisee ensimmäisen sooloalbuminsa ja norjalainen basisti Sigurd Hole toisen soololevynsä. Kitaristi Mikko Iivanainen sooloilee erilaisilla kitaroilla ja amerikkalainen saksofonisti Jonah Parzen-Johnson yhdistää saksofonin ja syntetisaattoreiden ääniä.

* * * * *

Mikko Iivanainen: River Runs Through It (Iivana Records, 2020)
Mikko Iivanainen, akustinen kitara, sähkökitara, baritonikitara

Mikko Iivanaisen levyllä kappaleiden nimet suuntaavat kuulijan mielikuvia luontoelämysten suuntaan, esimerkkeinä “Swan Couple”, “Otter´s Dinner” ja “Sunset Glow”. Iivanaisen luontokuvat ovat syksyisen kuulaita ja kuin perinteisen kauniita akvarelleja. Ne tarkentavat pienillä eleillään huomion mieluummin herkkiin yksityiskohtiin kuin laajoihin maisemiin tai dramaattisiin luonnonilmiöihin.

Katso alla Iivanaisen videoversio kappaleesta “Fox Family”.

* * * * *

Sigurd Hole: Ljus/Mørk (Elvesang, 2020)
Sigurd Hole, kontrabasso

Luonto on vahvasti läsnä myös Sigurd Holen (mm. Tord Gustavsen  Trio) levyllä “Ljus/Mørk”. Holen ensimmäisen soololevy “Elvesang” (Elvesang, 2018) äänitettiin vanhan puukirkon akustiikassa, mutta uutta albumiaan varten basisti matkusti syksyllä 2019 Pohjois-Norjassa Fleinværin saarelle, jonka karuissa maisemissa “Ljus/Mørk” levytettiin. Osan musiikista Hole soitti ulkona ympäröivän luonnon keskellä ja samalla taustaksi tallennettiin tuulen, meren ja lintujen ääniä.

Hole saa kontrabassostaan irti monipuolisesti erilaisia soundeja. Siis tavanomaisen näppäilyn lisäksi hän taikoo kielistä heleitä huiluääniä, käyttää bassoa lyömäsoittimena ja loihtii jousella niin kamarimusiikin sellosoundeja kuin hälyisiä narinoita. Albumin tunnelma on harras ja sen levollinen mietiskely asettuu luontevasti osaksi avaraa äänimaisemaa.

Katso alla video “Ljus/Mørk”-levyn äänityksistä.

* * * * *

Ville Herrala: Pu: (We Jazz, 2020)
Ville Herrala, kontrabasso

Ville Herrala on tuttu monista jazzyhtyeista komppioryhmän luotettavana tukipilarina. Niinpä hänen improvisoitu soololevynsä on aivan uusi ja rohkea aluevaltaus. Herralan keinovalikoima muistuttaa hyvin paljon Sigurd Holen tapaa hyödyntää monin tavoin basson ja jousen tarjoamia mahdollisuuksia. Herrala soittaa nimenomaan koko kontrabassoa, ei pelkästään soittimen kieliä. Niinpä musiikissa soi puun ajaton lämpö ja syvyys.

Siinä missä Hole levittää improvisaationsa 80-minuuttiseksi tuplalevyksi, onnistuu Herrala tiivistämään sanottavansa puoleen tuntiin. Levyn neljätoista kappaletta ovat kaikki kompakteja miniatyyrejä, joista jokainen esittelee yhden näkökulman lyhyesti ja ytimekkäästi. Herralan rohkeasti kokeilevat improvisaatiot kuulostavat jazzbasistin musiikilta, vaikka se ei ilmiselvää jazzia olekaan.

* * * * *

Jonah Parzen-Johnson: Imagine Giving Up (We Jazz, 2020)
Jonah Parzen-Johnson, baritonisaksofoni, elektroniikka

Jonah Parzen-Johnson on erikoistunut esiintymään ja levyttämään yksin baritonisaksofonin ja analogisten syntetisaattoreiden kanssa. Syntetisaattoreilla Parzen-Johnson luo alati elävän taustakankaan tai rytmisen pulssin, joiden päälle hän maalaa saksofonillaan. Akustisten ja sähköisten äänien kohtaamisesta syntyy minimalistisen hypnoottinen musiikin virtaus. Se vie kuulijan osalliseksi rituaaliin, jota johtaa saksofonin hellittämättä jatkuva ja paikoin säkkipilliäkin muistuttava soundi.

Videolla Parzen-Johnson esittelee musiikissaan käyttämäänsä tekniikkaa.

* * * * *

Kaikki neljä levyä pääsivät Valon kuvia -blogi suosittelee 2020 -listalle.

Share
Kategoria(t): Jazz Avainsana(t): , , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.