Avainsana: suomalainen jazz
-

Hot Heros: Tähtisilmä (Puro Recordings, 2026)
Kaustisen viulunsoittoperinteen tunnetuin edustaja viulisti Konsta Jylhä (1910–1984) johti Kaustisen Purppuripelimanneja ja nosti kaustislaisen kansanmusiikin valtakunnalliseen maineeseen, jopa ensimmäisen Ruisrock-festivaalin lavalle vuonna 1970. Jylhä ja erityisesti kansansävelmä ”Peltoniemen Hintriikin surumarssi” ja Jylhän oma sävellys ”Vaiennut viulu”. kuuluvat ääniin, jotka jäivät mieleen nuoruusaikojen kovin kapeasta mediamaailmasta. Nyt Hot Heros -yhtye nostaa esille viime aikoina ehkä unohduksissa…
-

Thilia Tamminen & Tuomo Uusitalo: I Wonder (omakustanne, 2026)
Pianisti Tuomo Uusitalo on ollut tässä blogissa esillä sekä soololevynsä että Tuomo Uusitalo Trion ja sen hienojen albumien ansiosta. Nyt Uusitalo laventaa taiteilijakuvaansa julkaisemalla laululevyn yhdessä laulaja Thilia Tammisen kanssa. Tamminen on itselleni aivan uusi nimi, joka on esiintynyt yli kymmenen vuoden ajan pääkaupunkiseudulla erilaisissa yhtyeissä ja teatteriproduktioissa sekä toiminut laulunopettajana. Kaksikon ensimmäinen albumi ”I…
-

Lexingtone: Hard Bop Tango (Prophone Records, 2026)
Vuonna 2017 perustetun ruotsalais-suomalainen Lexingtone-kvartetin nimi viittaa legendaarisen Blue Note -levy-yhtiön toimiston osoitteeseen 767 Lexington Avenue. Kvartetti hakeekin innoitusta 1960-luvun New Yorkin jazzista ja erityisesti Blue Noten klassikoista. Debyyttilevynsä “Hypto Krypto” (Stockholm Jazz Records) kvartetti julkaisi vuonna 2019 ja vuonna 2022 ilmestynyt EP-levy ”Playhouse” on kuunneltavissa vain digitaalisilla alustoilla. Helmikuussa 2026 ilmestyvällä kolmannella albumillaan ”Hard Bop…
-

Quartet Ajaton: Fin (Mia Simanainen, 2026)
Kielitoimiston sanakirjan mukaan sana ”ajaton” tarkoittaa samaa kuin ”muodista tms. ajallisista vaihteluista riippumaton”. Määritelmä kuvaa osuvasti Quartet Ajatonta, jonka omaperäinen kokoonpano tuottaa aivan ainutlaatuisen yhtyesoundin. Siinä kohtaavat täysin sulassa sovussa ikiaikainen laulu, klassinen sello, argentiinalainen bandoneón sekä analoginen moog-syntetisaattori. Toistakymmentä vuotta toiminut Quartet Ajaton julkaisee musiikkia harvakseltaan. Debyyttilevy ”Elixir” ilmestyi vuonna 2016 (Eclipse Music) ja…
-

Pauli Lyytisen uutta musiikkia
Yli 25 vuotta kestäneen uransa ja yli kolmenkymmenen levytyksen jälkeen saksofonisti, säveltäjä, improvisoija ja multi-instrumentalisti Pauli Lyytinen on määrätietoisesti asemoinut itsensä taiteellisesti kunnianhimoisen ja kokeellisen ylittävän musiikin tekijäksi, joka monissa projekteissaan huimapäisesti ylittää kaikenlaisia raja-aitoja. Nyt esillä on kaksi tuoretta albumia, joissa molemmissa Lyytisellä on keskeinen rooli. Viime vuoden lopulla ilmestynyt “Naarattu laulu” esittelee Lyytisen…
-

Vuoden valinnat 2025 – 10 + 2 + 2
Vuosi 2025 lähestyy loppuaan ja on jälleen blogin Vuoden valinnat -listauksen aika. Noudatan tämän vuoden listauksessa vuosi sitten päättämääni periaatetta; nostan listalle vain sellaisia levyjä, joita olen esitellyt vuoden aikana blogissa. Listalla levyn nimessä on linkki postaukseen. Valitsin kymmenen uutta levyä, etupäässä kotimaista musiikkia, mutta myös kolme amerikkalaista ja yksi ruotsalainen levy on listalla. Lisäksi…
-

Juhani Aaltonen & Edward Vesala – uusintajulkaisu ja arkistolöytö
Itsenäisillä jazzmuusikoilla on usein ollut vaikeuksia saada musiikkia julki kaupallisilla levymarkkinoilla. Monet heistä ovat pyrkineet ratkaisemaan tilanteen perustamalla oman levy-yhtiön ja julkaisemalla musiikkia itse. Ehkä varhaisin esimerkki tästä oli Debut Records, jonka Charles Mingus ja Max Roach perustivat vuonna 1952. Muita esimerkkejä ovat Sun Ran El Saturn Records tai trumpetisti Dave Douglasin vuodesta 2005 lähtien…
-

Juhani Aaltonen 90 vuotta
Saksofonisti ja huilisti Juhani Aaltonen täyttää tänään (12.12.2025) 90-vuotta. Jo 1950-luvulla uransa aloittanut Aaltonen on suomalaisen jazzin keskeisimpiä muusikoita. Korkeasta iästä huolimatta pitkä ura jatkuu edelleen, sillä Aaltonen levytti seuraavan albuminsa musiikkia marraskuun lopulla We Jazz -festivaaleilla yhdessä rumpali Simo Laihosen kanssa. Kokosin Aaltosen syntymäpäivän kunniaksi tähän postaukseen valokuvia ja linkkejä sisältöön sekä tässä blogissa…
-

Pepa Päivinen Peacepipe: Vihmoo (Flame Jazz Records, 2025)
Tänä syksynä ensimmäisen albuminsa julkaissut Peacepipe on periaatteessa saksofonisti Pepa Päivisen uusi yhtye. Käytännössä kvartetti on kokoonpanoltaan lähes sama kuin se kvartetti, joka jo parikymmentä vuotta sitten julkaisi kaksi hienoa levyä, ”Tiram Num” (Silence Records, 2005) ja ”North Pipe” (Presence Records, 2009). Tuosta kvartetista Peacepipessa jatkavat tietenkin Päivinen itse sekä kitaristi Timo Kämäräinen ja rumpali…