Jazzkirjoituksia


Tälle sivulle olen koonnut linkit jazzaiheisiin juttuihin, jotka olen tehnyt ennen Valon kuvia -blogin perustamista. Vaikka vanhimmat kirjoitukset ovat jo lähes 25 vuoden takaa, olen halunnut pitää ne luettavissa. Ehkä kyse on arkistoinnin lisäksi myös halusta toimia eri tavalla kuin yleensä nettisivuilla, joiden vanha sisältö katoaa liian helposti. Lisäksi varsinkin Pohjolan Sanomissa julkaistuissa jazzkolumneissä on sellaista tietoa jazzista, jota ei ole suomeksi missään muualla.

Olen jakanut linkin kolmeen ryhmään:

Riitta Paakki Torniossa 2019

Pohjolan Sanomien kolumnit 2001 – 2008

Tästä voit selailla Pohjolan Sanomissa vuosina 2001 – 2008 julkaistuja jazzkirjoituksia, joiden kirjoittamista Pohjolan Sanomien silloinen kulttuuritoimittaja Hannu Sarrala minulle ehdotti. Lehdessä juttuja kutsuttiin ehkä hieman liiankin komeasti kolumneiksi. Olen säilyttänyt lehden toimituksen jutuille aikoinaan antamat otsikot.

2001

2002

2003

2004

2005

2006

2007

2008-2009

Tomas Janzon Trio, Haaparanta 2019

Levyarvioita 1999 – 2009

Tälle sivulle olen koonnut arvioita, jotka alun perin julkaistiinJ azzrytmit-lehden paperiversiossa ja Suomijazz.com-verkkolehdessä. Jutut olivat aikaisemmin esillä myös Riverside Jazzin vanhoilla nettisivuilla, josta siirsin ne pois aloitettuani blogin.

Levyt ovat tekijän nimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä.

Muita kirjoituksia

Kolme juttua, jotka eivät sovi muiden otsikoiden allle.


Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.