Kun filmille kuvaaminen jälleen kiinnostaa (katso lisää: Filmikuvaajan vuosi), olen palannut myös vanhojen kuvien äärelle ja selaillut vuosikymmenien takaisia negatiiviarkistoja. Hieman nostalgisin ajatuksin kävin skannerin kanssa läpi kokonaisuuden, jonka kuvasin interrail-matkalla kesällä 1981. Matkareittini kulki näin: Joensuu – Turku – Tukholma – Kööpenhamina – München – Zagreb – Belgrad – Budapest – Wien – München (palasin takaisin Müncheniin Bob Dylanin konsertin takia) – Innsbruck – Basel – Amsterdam – Kööpenhamina – Tukholma – Joensuu.

Voiko näitä kuvia enää julkaista?

En enää jaksa muistan, miten päädyin valitsemaan juuri tuon reitin. Suuri osa matkasta suuntautui entiseen Jugoslaviaan ja itäiseen Keski-Eurooppaan, mikä käsittääkseni oli epätyypillinen reittivalinta tuon ajan suomalaisille reilaajille. Tämän postauksen tarkoitus ei kuitenkaan ole muistella matkan vaiheita, vaan katsoa nykypäivän silmin valokuvia, joita matkan aikana syntyi. Esitän itselleni kysymyksen: kannattaako noita yli neljänkymmenen vuoden takaisia kuvia julkaista blogissa.

Taustoja & huomioita

• Kuvasin matkalla kahdeksan rullaa Kodakin klassista Tri-X -filmiä. Tri-X oli ainoa filmi, jota käytin aktiivisen filmikuvaamisen aikoina 1970- ja 1980 -luvuilla.
• Digitaalisen kuvatulvan maailmasta katsottuna matkaotosten määrä on pieni. Luultavasti rajallinen matkabudjetti rajasi käytössä olleiden filmien määrää.
• Teknisessä mielessä onnistuin nähdäkseni mainiosti, sillä kahdeksaan rullaan ei juuri mahtunut pieleen valotettuja ruutuja.
• Kehitin Tri-X:n aina D-76 -kehitteellä, kuten minulla oli tapana. Tuossa vaiheessa kokemusta alkoi olla jo sen verran paljon, että myös filmien kehittäminen näyttää onnistuneen kelvollisesti. 
• Käytin tuohon aikaan 30 metrin filmirullasta itse purkittamiani filmejä. Ilmeisesti jotkut käytetyt filmikasetit olivat vuotaneet valoa ja aiheuttaneet joihinkin kuviin vaaleaa huntua.
• Aiheiden puolesta kuvat jakaantuvat vaivattomasti kolmeen ryhmään, perinteiset nähtävyydet, kaupunkien arkkitehtuurin yksityiskohdat ja katukuvaus Henri Cartier-Bressonin hengessä . Muistaakseni tutustuin Cartier-Bressonin tuotantoon mainiosta Valokuva-lehdestä, joka katseli valokuvausta enemmän taiteen kuin tekniikan näkökulmasta.
• Katukuvauksessa minulla oon ollut jonkin verran silmää tilanteille, mutta liian vähän rohkeutta mennä tarpeeksi lähelle. Niinpä kuvissa näkyy useammin ihmisten selkiä kuin katseita. Cartier-Bressonin ratkaiseva hetki jäi joko tavoittamatta tai liian kauas kamerasta.

• Kuvissa on huomattavasti enemmän pystykuvia kuin nykyisissä kuvissani. Nykyään kuvaan aika harvoin pystykuvia eli kuvaustapani on vuosien varrella muuttunut.
• Yllättäen filmeistä ei löytynyt yhtään ruutua junien sisältä. Olinko säästänyt filmiä parempiin valaistusolosuhteisiin vai oliko kyse vain arkuudesta? Myös rautatieasemista on vain muutama kuva, vaikka isot rautatieasemat ovat usein varsin kuvauksellisia tiloja. Oliko asemilla kuvauskieltoja?
• Muistan aivan varmasti,että kävin Budapestissa jazzkonsertissa, joka järjestettiin ulkoilmassa jollain sisäpihalla. Wienissä osallistuin myös Puolan poliittista järjestelmää mullistaneen Solidaarisuusliikkeen tukitapahtumaan, josta ostin ”Solidarność”-pinssin. Jostain kumman syystä en ottanut yhtään kuvaa kummastakaan tilaisuudesta!
• Skannasin kuvat jo hieman iäkkäällä CanoScan 8800F-skannerilla ja käytin VueScan-ohjelmaa. 

Kuvagalleria

Vastaus postauksen alussa esittämääni kysymykseen on positiivinen. Näitä kuvia kelpaa vielä katsella ja etsiä niistä vaikkapa ajankuvaa 1980-luvun eurooppalaisilta kaduilta. Uskallan siis julkaista kuvat ja liitän loppuun kuvagallerian.