Ensisilmäyksellä jazz ja klassinen musiikki ovat aivan kuin eri maailmoista. Jazzin ihanteisiin kuuluu improvisaatio ja muusikoiden omaperäisen soinnin etsiminen. Klassisessa musiikissa lähdetään liikkeelle säveltäjän tekstistä ja soittimilla on yksittäisestä muusikosta riippumattomat sointi-ihanteensa. Varsinkin jazzin varhaisina vuosina jazzia soitettiin tanssisaleissa tai epämääräisissä klubeissa, kun klassinen musiikki majoittui mukavasti konserttisaleihin. Hyvä esimerkki kahtiajaosta on vuodelta 1938, kun ensimmäinen musta amerikkalainen jazzyhtye eli Edgar Hayesin orkesteri vieraili Suomessa ja klassinen kriitikko tyrmäsi konsertin: “Musiikkia se ei missään tapauksessa jaksanut olla“.
Jazzin soundit kiinnostivat kuitenkin säveltäjiä kuin kielletty hedelmä ja monen töihin hiipi uusia sävyjä. Igor Stravinski sävelsi Ebony Concerton Woody Hermanin big bandille ja toisaalta Benny Goodman koetteli virtuositeettiaan klassisena klarinettisolistina. Toisen maailmansodan jälkeen syntyi ns. third stream eli kolmas virta, joko koetti yhdistää epäluuloiset osapuolet. Nykyisin jazzmuusikoiden kohentunut koulutus on lisännyt heidän kiinnostustaan klassisen musiikin keinoja kohtaan eikä klassisesta musiikista vaikutteita saanut jazz ole harvinaista.
Itse olen viime aikoina kuunnellut innostuneena amerikkalaisen pianistin ja säveltäjän Uri Cainen versioita Bachin kuuluista Goldberg-muunnelmista, jotka Bach tarinan mukaan sävelsi unettomuudesta kärsivälle kreivi Keyserlingkille, jotta kreivin nuori cembalisti Johann Goldberg voisi nukuttaa isäntänsä soittamalla jotain rauhoittavaa ja hyväntuulista. Bach kirjoitti unilääkkeeksi teeman muunnelmineen ja sai palkaksi kultapikarillisen rahaa.
Tarina perustuu Johann Nikolaus Forkelin vuonna 1802 julkaisemaan ensimmäiseen Bach-elämänkertaan. Innokkaat historiantutkijat ovat vahvasti epäilleet viehättävää tarinaa, mutta itse muunnelmat ovat niin hienoa musiikkia, ettei Uri Caine malttanut pitää näppejään irti niistä, vaan levytti niistä omat tulkintansa. Levyllä soittaa ja laulaa muhkean sekalainen joukko eri musiikkityylien taitajia, jazzmuusikoiden lisäksi gamba- ja jousikvartetit, laulusolistit, runonlausujat ja Bachin musiikkiin erikoistunut kuoro. Caine seuraa Bachin jalanjälkiä hyödyntämällä muunnelmissaan oman aikansa tanssimusiikkeja ja populaarimusiikin tyylejä. Kun Bachilla soivat menuetti tai sarabande, käyttää Caine jazzia, valssia, gospelia, ragtimea, salsaa, klezmeriä, bossa novaa, tangoa sekä trendiklubien sähkörytmejä.
Moinen tyylien sekamelska saattaa tuntua sillisalaatilta, mutta Caine onnistuu luomaan lämminhenkisen, Bachin musiikin ymmärrystä ja hienovaraista huumoria pursuavan kokonaisuuden. Caine ei pilkkaa kohdettaan, vaan arvostaa aidosti Bachia ja muita käsittelemiään musiikkiperinteitä. Hän osaa soittaa niitä virtuoosimaisesti pianolla, cembalolla ja sähköisillä kosketinsoittimilla. Hienoa levyä uskaltaa suositella sekä Bachin että jazzin ystävien levyhyllyyn.
Uri Caine Ensemble: The Goldberg Variations (Winter & Winter, 2000)
Lisätietoja:
J.S. Bach Home Page; netissä on paljon Bach-sivuja. Tästä voi aloittaa.
a+30+a; Goldberg-variaatioihin keskittynyt sivusto
4.4. 2004
Vastaa