Kulttuuri käväisi hetkisen aikaa vaalikeskustelun aiheena, kun perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra väitti kulttuurin olevan liian kallis luksustuote, johon kuluu liikaa yhteiskunnan varoja. Purran väite on tyypillinen populistipoliitikon provokaatio, joka kannattaisi jättää omaan arvoonsa. Se on kuitenkin osa laitaoikeiston ikiaikaista puhetapaa, jolla taiteen lisäksi pyritään kyseenalaistamaan niin media (nyt erityisesti YLE) kuin tiedekin (nyt erityisesti humanistiset ja yhteiskuntatieteet). Niinpä koetin selventää omia ajatuksiani ja kirjoittaa puolustuspuheenvuoroni kulttuurin (tässä nimenomaan taiteen) julkiselle rahoitukselle.

Purran heiton ja sen herättämän keskustelun takia myös Helsingin Sanomat tarttui kulttuuripolitiikkaan vaaliteemana ja kyseli tarkemmin puolueiden kantoja kulttuurin rahoitukseen. Perussuomalaiset vaalii eliitin ja kansan vastakkainasettelua ja linjaa näin: “Emme kaipaa enempää suuresti tuettua eliittikulttuuria, mutta emme myöskään sen vastakohtaa, ”kakkakulttuuria””. Väitteeseen sisältyy ristiriita, sillä kulttuurin tuki nimenomaan auttaa pitämään esimerkiksi taidelaitosten pääsylippujen hintoja kohtuullisella tasolla. 

Kun kulttuurin rahoitusta puolustetaan, paremman saavutettavuuden rinnalle nostetaan usein sekä kulttuurin taloudelliset että hyvinvointiin liittyvät myönteiset vaikutukset. Vaikutukset ovat varmasti totta, mutta taide on pohjimmiltaan jotain syvällisempää, jotain jolla on minun omista mieltymyksistä riippumatonta itseisarvoa. Siis vaikka asun pohjoisessa, minusta on arvokasta, että pääkaupungissa toimii ooppera, baletti ja sinfoniaorkestereita. On arvokasta, että sivistysvaltiossa julkaistaan kirjoja (oikeitakin runokirjoja), luodaan kuvataidetta, pidetään yllä monipuolisia museoita ja monenlaista musiikkia. On arvokasta, että sivistysvaltio vaalii myös sellaista kulttuuria, josta juuri minä en ole kiinnostunut.

Perussuomalaisten kansallismielisen ahtauden lisäksi kulttuurin rahoitusta vastustetaan esimerkiksi Liberaalipuolueen suunnalta. Puolueen #leikattavaalöytyy -lista on levinnyt näkyvästi somessa. Sen mukaan kulttuurin tulee tulla toimeen kaupallisesti tai mesenaattien tuella ja järjestöjen saamat avustukset pitäisi leikata kokonaan pois. 

Tietysti kulttuurin kuluttajan täytyy osallistua kukkarollaan, on ostettava pääsylippuja ja maksettava oma osansa kulttuurista. Kulttuurin kenttä näyttäisi kuitenkin todella ankealta, jos jäljelle jäisi vain kaupallisesti kannattavia tuotantoja, siis uusimpia hittikappaleita, stadionkeikkoja ja kevyttä kirjallisuutta. Todennäköisesti myös kaupallisen kulttuurin elinvoima hiipuisi, sillä stadioneja ja teatterisaleja täyttävät esiintyjät eivät synny tyhjästä. 

Pinnan alle tarvitaan monipuolista kulttuurin aluskasvillisuutta, joka vertautuu osuvasti ekologiasta tuttuun käsitykseen luonnon monimuotoisuudesta. Rikas ja hyvinvoiva luonto muodostaa monimutkaisen verkoston, joka pitää yllä maapallon kiertokulkuja, kaikkea elämää. Ilmastonmuutos ja lajien katoaminen todistetusti uhkaavat kaventaa elämisen mahdollisuuksia maapallolla. Vastaavasti kulttuurin huiput, orkesterit, ooppera ja isot museot, saavat ravintonsa aluskasvillisuudesta, jossa niin sanottu vapaa kenttä toimii. Siellä sinnittelevät klubit, pienet galleriat, räppärit, rokkarit, kamariorkesterit, sarjakuvapiirtäjät, punkkarit, jazzmuusikot ja monet muut luovat toimijat.

Taiteen luonteeseen kuuluu olennaisesti kokeilu. Kaikki mestariteokset ovat vaatineet paljon yrityksiä ja epäonnistumisia. Vaikka en itse ole taiteilija, olen kuitenkin valokuvannut, piirtänyt ja maalannut sen verran paljon, että ymmärrän, että on mahdotonta näpätä pelkästään hyviä valokuvia tai maalata ainoastaan mestariteoksia. Yksi onnistunut otos vaatii lukuisia keskinkertaisia, huonoja ja epäonnistuneita yrityksiä. Taide vaatii kokeilua ja epäonnistumista. Taiteen tehtäviin kuuluu hankalien ja kulmikkaiden näkökulmien nostaminen esille. Siksi jotkut teokset saattavat ärsyttää, huolestuttaa, vihastuttaa, hätkähdyttää ja ne saattavat näyttää “kakkakulttuurilta”. Kulttuurin elävän aluskasvillisuuden joukossa kukkivat monenlaiset kukat ja sieltä nousevat uudet klassikot ja kansalliset merkkiteokset, joiden arvo paljastuu vasta joskus tulevaisuudessa.

Tämän aluskasvillisuuden ylläpito on edullista, siellä ei tarvita valtavia summia rahaa. Itselleni tärkein osa kulttuurin aluskasvillisuutta liittyy suomalaiseen jazziin, Suomen Jazzliittoon ja Riverside Jazz-yhdistykseen. Muutaman miljoonan euron panostuksella jazzin alan toimijat Suomessa rikastuttavat suomalaista kulttuuria ilman komeita seiniä ja monimutkaista hallintoa. Artikkelin valokuvat on Torniossa Suomen Jazzliiton kiertueiden yhteydessä. Ilman Jazzliiton kautta saatua tukea, olisivat torniolaiset musiikinystävät jääneet paitsi näitä elämyksiä.

Kulttuurin tukirahojen leikkaukset vaikeuttaisivat luultavasti eniten juuri jazzin kaltaisten marginaalissa toimivien elämää. Kulttuuriin ei suinkaan kulu liikaa rahaa, leikkausten sijaan kannattaisi toteuttaa KULTA ry:n tavoite kulttuuribudjetin nostamisesta yhteen prosenttiin valtion budjetista.