Avainsana: suomalainen jazz
-

Aki Rissanen: Imaginary Mountains (Edition Records, 2025)
Pianisti Aki Rissasen trion viides albumi on pelkistetyn kaunista ja kirkasta musiikkia, viileän hienovaraisia melodioita sekä niin minimalistista groovea kuin vuolaammin virtavaa svengiä. Trio muotoilee kappaleistaan intensiivisen vuorovaikutuksen varaan jännittyvän kokonaisuuden ja perinteisen jazzilmaisun jako teemaan ja sooloihin, solistiin ja säestäjiin katoaa tarpeettomana rajoitteena. Vaikka trio kantaa johtajansa nimeä, ovat basisti Antti Lötjönen ja rumpali…
-

Wishamalii Joensuussa 27.8.2025
Wishamalii-trio trio esiintyi 27.8.2025 Joensuussa Pakkahuoneella Jazzkerho-76:n järjestämässä konsertissa. Yhtye soitti lähinnä viime vuonna ilmestyneen ”Al-Bahr”-albumilta tuttua, esimerkiksi Gazan katastrofista ja Välimereen hukkuneiden siirtolaisten kohtalosta kertovaa materiaalia. Ohjelmistoon sisältyi oli myös uusia kappaleita, joista mieleen jäi aiemmin Flow-festivaalilla ensiesityksensä saanut protestilaulu, joka kannusti ihmisiä nousemaan vastustamaan maailman nykyistä ympäristöä ja rauhaa uhkavaa menoa. Musiikki viittasi…
-

Eero Savela: Way To (Mustik Motel, 2025)
Täytyy heti aluksi myöntää, että trumpetisti Eero Savela on jäänyt minulta kokonaan huomaamatta. Hänen paikkansa on ollut hyvin monenlaisten orkesterien puhallinsektiossa, kuten Bad Ass Brass Band, Astro Can Caravan ja soul-laulaja Nicole Willisin taustayhtye The Soul Insvestigators. Hänen trumpettiaan ovat tietäjät voineet kuulla myös Atmosfärg-trion livelevyllä ”Atmosfärg” (Art First Records, 2018), jossa Savelan kanssa soittivat…
-

Jone Takamäki (1955 – 2025)
Saksofonisti Jone Takamäki on kuollut 69-vuotiaana. Lukuisissa jazz- ja rockyhtyeissä sekä teatterissa vaikuttanut Takamäki julkaisi ensimmäiset omat levynsä 1980-luvun alussa Johanna-levymerkillä. Debyyttilevy ”Jone Takamäki” (1981) yhdessä basisti Antti Hytin ja rumpali Samppa Salmen kanssa on vahvaa free free jazzia, johon saman kokoonpanon toinen albumi ”Universal Mind” lisäsl vahvoja intialaisen musiikin mausteita. Myöhemmin Takamäki soitti jonkin…
-

Kaksi kotimaista kvartettia
Viime keväänä julkaistiin kaksi kotimaista jazzlevyä, joita aika moni asia yhdistää. Molemmat albumit ovat kvartettilevyjä, molemmilla soittaa kaksi puhaltajaa basistin ja rumpalin komppiparin säestämänä. Kummankin levyn ohjelmisto koostuu yhtyeen johtajan sävellyksistä, jotka liikkuvat tyylillisesti samankaltaisessa akustisen nykyjazzin kamarimusiikillisessa maastossa. Vanhasta cool vs. hot -näkökulmasta tarkasteltuna molemmat levyn kallistuvat mieluummin cool jazzin suuntaan, vaikka paikoin kumpikin…
-

Matti Oja & Mikko Pellinen: Confluence (omakustanne, 2025)
Basisti ja säveltäjä Mikko Pellinen on monipuolinen muusikko, joka säveltää, sovittaa, johtaa orkestereita niin konserttilavoilla kuin näyttämöllä. Kotimaista jazzia seuraaville, kuten minulle itsellenikin, Pellinen lienee tullut tutuksi erityisesti Herd-trion basistin roolista. Aiemmin tänä vuonna Pellinen julkaisi duolevyn verran instrumentaalimusiikkia yhdessä toisen kokkolalaisen muusikon, kitaristi Matti Ojan kanssa. Myös Oja on ollut monessa mukana ja työskennellyt…
-

Toomas Keski-Säntti: Unearth (Fresh Sound New Talent, 2025)
Pianisti Toomas Keski-Säntti on ollut esillä erityisesti OK:KO-kvartetin ja Selma Savolainen Horror Vacui -yhtyeen pianistina. Vuosina 2022-2023 Keski-Säntti asui ja opiskeli New Yorkissa. Siellä hän osallistui jazzin pääkaupungin jazzelämään ja sävelsi uutta musiikkia debyyttilevyään varten. Syksyllä 2023 Keski-Säntti kokosi tuntemistaan nuorista kollegoista kvartetin, joka yhden päivän sessiossa äänitti espanjalaisen Fresh Sound New Talent -levymerkin äskettäin…
-

Löytöjä Mikko Innasen arkistosta
Vuonna 2000 perustettu Fiasko Records on julkaissut jo neljännesvuosisadan ajan jännittävää, joskus vähän nyrjähtänyttäkin, musiikkia jazzin liepeiltä. Yhtiön taustavoimiin kuuluva Mikko Innanen on mukana useilla yhtiön julkaisuilla. Niinpä ei ole mikään ihme, että Fiasko Records on kaivellut juhlavuotensa kunniaksi juuri Innasen arkistokaappeja ja julkaissut digitaalisesti peräti viisi ennenkuulematonta löytöä, kaksi kvartettilevyä ja kolme duettoa. Tässä…
-

Kaksi trioa – Tuomo Uusitalo & Roope Kantonen
Pianisti Tuomo Uusitalon uusin trioalbumi ja rumpali Roope Kantosen esikoislevyn sopivat hyvin samaan postaukseen, soittaahan molemmissa sama rytmiryhmä eli Roope Kantonen ja basisti Juuso Rinta. Vaikka yhtyeet soittavat erilaista musiikkia, yhdistää niitä yhteisen muusikoiden lisäksi myös jazzin keinojen tuntemus ja tasa-arvoinen asennoituminen yhtyesoittoon ja sävellyksiin. Tuomo Uusitalo Trion albumin nimi “Sörkka” viittaa ravintola Sörkan Ruusuun,…