Avainsana: Tornionjoki

  • Jäät lähtivät liikkeelle

    Tornionjoen jäät lähtivät liikkeelle Tornion kaupungin kohdalla 27.4.2019 eli tavallista aikaisemmin. Alla olevat videonpätkät on kuvattu 28.4.2019 (Tornion kaupungin kohdalla ja Haaparannalla) ja 29.4.2019 (Kukkolankoski). Tornion kaupungin kohdalla ja Haaparannalla Kukkolankoski

  • Tornionjoki tulvii 2018

    Tornionjoen vedenpinta nousi tavanomaista korkeammalle ja vesi uhkasi tulvia kaupungin alueelle. Kuvasarjassa on vaikutelmia tulvavedestä ja tulvaan varautumisesta toukokuun puolivälissä 2018. Onneksi vesi ei noussut ennustettuun huippukorkeuteen ja suurilta vahingoilta vältyttiin.

  • Tornionjoki vielä jäässä

    Tornionjoki #kevät #maisema #tornionjoki #tornio #jää #spring #ice #Finland #landscape Kuva, jonka Jukka Piiroinen (@valonkuvia) julkaisi 10. 04ta 2016 klo 7.37 PDT Jokakeväinen jäätilanteen seuranta on alkanut.

  • Kuva ja noin sata sanaa 21 – Revontulet

    Perjantaina luvattiin ihan tv-uutisissa, että illalla olisi tavallista paremmat mahdollisuudet nähdä taivaalla revontulia. Koska en ollut aiemmin kuvannut revontulia, päätin lähteä kameran ja jalustan kanssa Tornionjoen rannalle revontulia jahtaamaan. Illan hämärtyessä sain tallennettua yllä näkyvän maisemakuvan Uitonrannalta Kivirannalle päin. Valotin kuvaa 30 sekuntia, aukko oli 4.0 ja ISO 400. Kun avasin kuvaa vielä kuvankäsittelyohjelmassa, näyttää…

  • Kevään ja kesän rajalla

    Kevät on vaihtunut hiljalleen lopulta kesäksi. Tässä vielä pieni kuvasarja tunnelmista kevään ja kesän rajalla Torniossa ja Tornionjoen rannoilla.

  • Jään ja veden rajalla

  • Tornionjoki vielä tanakasti jäässä

    Tornionjoella #talvi #tornionjoki #river #ice #winter #Finland #Sweden Kuva, jonka Jukka Piiroinen (@valonkuvia) julkaisi 15. 03ta 2015 klo 10.58 PDT Kevään jäätilanteen seuraaminen alkoi tänään tällä kuvalla. Kuten kuvasta näkyy, on Tornionjoki vielä tanakasti jäässä.

  • Joki jäätyy

    Talvi tulee ja väylä jäätyy vähitellen.

  • Polaroid-kuvia

    Kuvasin tänä aamuna pienen sarja Polaroid-kuvia Torniosta ja Haaparannalta. Ostin Polaroid-kameran pari vuotta sitten. Polaroidilla kuvatessa suhtautumisen kuvaamiseen täytyy olla aivan erilainen kuin digitaalisella kameralla kuvatessa. Tekniseen tarkkuuteen ei ainakaan kannata pyrkiä, mikä yllättäen tuntuu vapauttavalta, vaikka toisaalta kuvien määrä on rajallinen jo ihan taloudellisesti ajateltuna.